Onko intuitioni oikea 'sormettaa' tarkoittaa naisten itsetyydytystä ja 'sormittaa' tarkoittaa sormiaakkosilla puhumista, eli ei varsinaista viittomakieltä mutta kirjainten tavaamista sormimerkeillä?
0Äänestä
Nakkisorminen
En osaa puhua huitomakieltä enkä hallitse edes sormiaakkosia (morseaakkosten osaamisesta minulla sen sijaan on eritasoisia kirjallisia dokumentteja).
Kykyni tuottaa musiikkia erilaisilla instrumenteilla ovat myös varsin vajavaiset. Saan silti Wikiltä tukea käsitykselleni, jonka mukaan sormitus liittyy ennen muuta musisointiin.
Hänen sanomisistaan on jäänyt mieleeni jotain sentapaista kuin "kaivosala on paksusormisten miesten puuhaa".
Pitäisiköhän Talvivaaraan lähteä mittailemaan peukaloiden paksuuksia ja tutkimaan, missä päin kämmentä ne peukut oikein sijaitsevatkaan?
Aika monen ulkopuolisen peukut ovat sojottaneet viime aikoina alaspäin, kun on kysytty mielipidettä kaivosyhtiön touhuista.
0Äänestä
Suurin osa
kuukkelin tuloksista kertoo itsetyydyttämisestä, mutta voihan sitä toinenkin tehdä. Sormettaminen kuulostaisi enemmän yhdellä ja sormittaminen useammalla sormella tehdyltä. Käsittäminen sopii kokeneemmille naisille.
0Äänestä
Nakkisorminen
Suurin osa kirjoitti:
kuukkelin tuloksista kertoo itsetyydyttämisestä, mutta voihan sitä toinenkin tehdä. Sormettaminen kuulostaisi enemmän yhdellä ja sormittaminen useammalla sormella tehdyltä. Käsittäminen sopii kokeneemmille naisille.
>Käsittäminen sopii kokeneemmille naisille.
Kuka sen mitenkin käsittää. Käsittäminen on maailmankielellä käsittääkseni fisting. Mistähän syystä sitten joidenkin MIESTEN huhutaan seurustelevan Nyrkki-Kyllikin kanssa?
Miksei Nyrkki-Kyllikin asemesta Kylli-Nyyrikki? Tuon kaksoisnimen jälkiosa esiintyy Suomessa sekä miesten että naisten etunimenä, miehillä selvästi yleisempänä (mutta viime vuosikymmeninä yhtä kaikki varsin harvoin annettuna).
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"ja vähän on tällainen tuhnuinen ilma"
Voisi sormittaa muillakin sormilla.
Ei varmaan ihan vielä mene liikaa aiheen ohi?
Onko intuitioni oikea
'sormettaa' tarkoittaa naisten itsetyydytystä
ja 'sormittaa' tarkoittaa sormiaakkosilla puhumista, eli ei varsinaista viittomakieltä mutta kirjainten tavaamista sormimerkeillä?
En osaa puhua huitomakieltä enkä hallitse edes sormiaakkosia (morseaakkosten osaamisesta minulla sen sijaan on eritasoisia kirjallisia dokumentteja).
Kykyni tuottaa musiikkia erilaisilla instrumenteilla ovat myös varsin vajavaiset. Saan silti Wikiltä tukea käsitykselleni, jonka mukaan sormitus liittyy ennen muuta musisointiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sormitus
Sormetustaidoistani lienen jäävi puhumaan mitään – pitäisi kai kysyä muilta.
Viime vuosisadan lopulla istui Suomen rahamaailman temppelinharjalla muuan kaivosinsinööri.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Voutilainen