Väestön määrä 60. leveysasteen pohjoispuolella?

terppis86

Paljonko ihmisiä asuu 60. leveysasteen pohjoispuolella? Aikaisemmassa keskustelussa väitettiin, että vain reilu promille maailman väestöstä. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, eli reilu promille olisi reilut 7 miljoonaa. Muistan kuitenkin lukeneeni, että kuitenkin jo pohjoisen napapiirin pohjoispuolella asuisi 20 miljoonaa ihmistä, joten tuo väite menee pahasti pieleen.

29

1728

    Vastaukset

    • Netistä löytyy tietoa, jonka mukaan joka kolmas 60. pohjoisen leveyspiirin pohjoispuolella asuvista olisi suomalainen ja venäläisiä olisi vajaat kolme miljoonaa. Runsaat 15 miljoonaa asukasta olisi pari promillea koko ihmisväestöstä.


      • Venäjältä löytyy tietoa pohjoisten alueitten asukasluvuista...ainakin 10v. sitten löysin tiedot netistä.Heitän tähän hataran muistikuvan 10- 12milj. asukasta.Osa noista alueista ulottui 60 leveyspiirin eteläpuolelle, joten hataraa säätöä piti tehdä, koska tarkka arvio vaatisi paljon etsimistä asukasluvuista.Pohjoismaat on helppo laskea samoin Kanadan Pohjois-Territoriot, joista löysin 10000 asukasta!!.Lähinnä inkkareita ja kullankaivajia...sekin pitäisi tarkistaa uudelleen, koska täytyyhän siellä olla enemmän porukkaa metsä,kaivos jne töissä.Ilmadton lämmetessä uusia tulijoita tulee lisää.Talvethan siellä ovat tosi kylmiä, koska Golf-virta ei Känädän Pohjoisosaa lämmitä.


    • Muistat tai olet lukenut väärin tai sitten lähteesi valehteli. Jos otat itse kartan käteesi, huomaat ehkä itsekin siitä jotain.
      Pohjois-Amerikassa tuon 60. leveyspiirin yläpuolella asuvia on alle miljoona. Euroopan puolella käytännössä kaikki suomalaiset. Norjalaisista enintään puolet eli 2,5 miljoonaa. Ruotsalaisista en oikein tiedä, mutta näppituntumalta uskallan heittää, että enintään kolmannes eli n. 3 miljoonaa.
      Eli nyt on saatu kasaan n. 12 miljoonaa. Jos venäläisiä on Kollimaattorin esittämä kolme miljoonaa (kuulostaa hyvin uskottavalta), niin siinä olisi 15 miljoonaa eli pari promillea.
      Suuruusluokka olisi siis oikein siinä "reilu promille" arviossa. Onko se "pahasti pielessä" suhteessa kahteen promilleen, lienee makuasia. Sanoisin itse, että ei.

      • On muuten yllättävää, että luonnonvaroiltaan suunnattoman rikkaassa ja Pohjoismaita pinta-alaltaan suuremmassa Alaskassa on reilusti alle miljoona asukasta. Mihinkäs se amerikkalainen raivaajahenki on kadonnut? Ei Alaska nyt _niin_ kamala ole sääolosuhteiltaan.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        On muuten yllättävää, että luonnonvaroiltaan suunnattoman rikkaassa ja Pohjoismaita pinta-alaltaan suuremmassa Alaskassa on reilusti alle miljoona asukasta. Mihinkäs se amerikkalainen raivaajahenki on kadonnut? Ei Alaska nyt _niin_ kamala ole sääolosuhteiltaan.

        Kyllä se on :)

        Alaskan väkiluku näyttää olevan vähän päälle 700 000.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        On muuten yllättävää, että luonnonvaroiltaan suunnattoman rikkaassa ja Pohjoismaita pinta-alaltaan suuremmassa Alaskassa on reilusti alle miljoona asukasta. Mihinkäs se amerikkalainen raivaajahenki on kadonnut? Ei Alaska nyt _niin_ kamala ole sääolosuhteiltaan.

        Alaskassa ei ole golf virtaa lämmittämässä.


      • 8+4 kirjoitti:

        Alaskassa ei ole golf virtaa lämmittämässä.

        Alaska on ilmastonmuutoksen nettohyötyjiä: tulevaisuus on lupaava.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        On muuten yllättävää, että luonnonvaroiltaan suunnattoman rikkaassa ja Pohjoismaita pinta-alaltaan suuremmassa Alaskassa on reilusti alle miljoona asukasta. Mihinkäs se amerikkalainen raivaajahenki on kadonnut? Ei Alaska nyt _niin_ kamala ole sääolosuhteiltaan.

        - siellä on lähinnä suomalaisperäsiä ja pohjoismaalaisia ,jotkon tottuneet viileään ,tv stä tuttu on ainaki heimo korte.



    • Muut ovat jo osoittaneet virheesi, mutta puutun tuohon erityiseen suureen virheeseesi pohjoisen napapiirin suhteen. Jos tutkit Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisten kuntien ja maakuntien väkilukua, niin sinulle selviää, että näissä kolmessa maassa on napapiirin pohjoispuolella asuvia enintään 650 000 (luullakseni alle 600 000, mutta sen varmistamiseksi pitäisi päästä turhan syvälle niiden kuntien väestöjakaumaan, joiden kautta napapiiri kulkee). Ja tiedät varmaan, että näin pohjoisessa oleva asutus keskittyy maapalloa katsoen melkein lähes kokonaan Fennoskandiaan ja Kuolan niemimaalle. Murmanskin alueella on n. 800 000 asukasta. Siitä itäänpäin harvenee kummasti. Alaskassa ja Kanadassa napapiirin pohjoispuolella asuvat taidetaan laskea ennemmin tuhansissa kuin edes kymmenissä tuhansissa.

      Eli mistähän meinaisit löytää ne puuttuvat yli 18 miljoonaa asukasta lukusi täytteeksi :D

      • Pitäisi löytää jostain tämä mainitsemani kirja. En edes muista sen nimeä, koska siitä on niin kauan aikaa, kun sitä tutkin. Se oli minulla kun kävin kymppiluokan ja siinä oli myös juttua sykloneista ja jääkaudesta ja niin edelleen. Kymppiluokan kävin lukuvuonna 2002-2003, eli kymmenen vuotta sitten.


      • Siinä kirjassa on sitten varmaankin lukenut: 60. leveysasteen pohjoispuolella.


    • Ruotsin maakuntien asukasluvusta päätellen on 60:nnen leveysasteen pohjoispuolella ehkä 1,3 miljoonaa asukasta. Tuo leveysaste kun on lähes 100 km Tukholmasta ylöspäin ja täyttä korpea kapeaa rannikkovyöhykettä lukuunottamatta.

      Norjassa Oslo jää niukasti 60:nnen leveysasteen alapuolella. Oslon eteläpuolella olevat läänit ovat tiheästi asuttuja. Karkeasti arvioiden maan viidestä miljoonasta kansalaisesta vajaat kolme miljoonaa on tässä mielessä pohjoisia asukkaita.

      Islantilaisia on reilut 300 000. Suomessa 60:s leveyspiiri kulkee Tammisaaren keskustan tasolla, joten linjan alapuolelle jää vain parikymmentätuhatta ihmistä.

      Tästä ynnäten Pohjoismaissa asuu tuon leveyspiirin pohjoispuolella 9-10 miljonaa ihmistä, joista likimain puolet suomalaisia. Kanadassa tämän leveysasteen pohjoispuoli on lähes asumaton.

      Venäjän tilannetta en osaa arvailla. Miljoonakaupunkeja ei kuitenkaat 60:nnen leveysasteen pohjoispuolella ole.

      • Minä pidän Helsinkiä, Espoota, Vantaata ja Kauniaista yhtenä kaupunkina, koska ne ovat toistensa välittömässä läheisyydessä. Niiden yhteinen asukaslukuhan ylittää miljoonan. Suomessa siis oikeastaan on yksi miljoonakaupunki.


    • Eteläisen 60. leveysasteen eteläpuolella asuvat vakituiset (ympärivuotiset) asukkaat lasketaan vissiin vain sadoissa jos ei kymmenissä, hekin kaikki tutkimukseen jotenkin liittyvinä, eivät ole asuneet pitkään eivätkä aiokaan asua loppuelämäänsä siellä.

    • Tilastotiedot alueen asukkaista vaihtelevat nykyään huomattavasti melkein päivittäin. (Tai siis tilastotiedot laahaavat todellisuudesta jäljessä.) Esimerkiksi Neuvostoliitossa houkuteltiin ihmisiä muuttamaan pohjoisille alueille korkeammilla palkoilla ja muilla eduilla, että saataisiin työvoimaa kaivoksiin ym. (Pakkosiirrot sitten toinen juttu.) Nyt kun kaivos- ja muu toiminta loppumassa, Venäjän Federaatio maksaa muuttoavustusta ihmisille, jotka muuttavat takaisin. (Ainakin muutama vuosi sitten maksoi.) Toisaalta esimerkiksi öljylöydöt tuovat uutta porukkaa. Kuinka moni sitten kirjataan siellä asuvaksi? Samoin Koillisväylän aukeaminen ja siihen liittyvät valvontajutut, esimerkiksi Alaskassa ja Kanadassa.

    • Missä suunnassa on mielestäsi Alaska? Entä etelänapa?

      • Perseessä!


    • 70 levespiirin pohjospuolella taitaa olla eniten hammerfestiläisiä ja muutama suomalainen.

    • 60. Asteen pohjoispuolella asunee n. 11milj. Eli heistä suomalaisia n. 60% mikä ei näytä olevan tän porukan tiedossa. Ruotsalaiset asuu 60 alspuolella samoin Norjalaiset, ryssät jne.

      • 60. leveysasteen pohjoispuolisista suomalaiset eivät mitenkään edusta tuota 60 prosenttia. Omsk 1,159 milj. asukasta, Novosibirsk 1,51 milj., Murmansk yli 300000, Surgut 307000, Norilsk 177000, Trondheim 182000, Uumaja 85000, Tromssa 72000, Luulaja 46700 asukasta, eli jo kaikki kaupungit etsimällä ohitetaan koko Suomen luvut. Noita muutaman kymmenentuhannen ym. pikkukaupunkeja ja taajamia on pelkästään venäjällä ko. alueella kymmeniä ja taas kymmeniä, ellei satakunta, ja eri kokoisia vajaan kymmenentuhannen taajamia samoin kai sata- kaksisataa jne. Kun koko Venäjän väkimäärä on pitkälti jotain yli 100 miljoonaa, ei heistä esim. 99 miljoona asu 60. leveysasteen eteläpuolella...
        Muistelen vuosia sitten jossakin mainitun tarkemmalla seulalla tehdyn selvityksen tiedon noin 18 miljoonaa, minkä joku tälläkin sivulla mainitsi. Suomalaisten prosentuaaliseksi osuudeksi tulisi silloin vajaat 30 %.


      • Anonyymi kirjoitti:

        60. leveysasteen pohjoispuolisista suomalaiset eivät mitenkään edusta tuota 60 prosenttia. Omsk 1,159 milj. asukasta, Novosibirsk 1,51 milj., Murmansk yli 300000, Surgut 307000, Norilsk 177000, Trondheim 182000, Uumaja 85000, Tromssa 72000, Luulaja 46700 asukasta, eli jo kaikki kaupungit etsimällä ohitetaan koko Suomen luvut. Noita muutaman kymmenentuhannen ym. pikkukaupunkeja ja taajamia on pelkästään venäjällä ko. alueella kymmeniä ja taas kymmeniä, ellei satakunta, ja eri kokoisia vajaan kymmenentuhannen taajamia samoin kai sata- kaksisataa jne. Kun koko Venäjän väkimäärä on pitkälti jotain yli 100 miljoonaa, ei heistä esim. 99 miljoona asu 60. leveysasteen eteläpuolella...
        Muistelen vuosia sitten jossakin mainitun tarkemmalla seulalla tehdyn selvityksen tiedon noin 18 miljoonaa, minkä joku tälläkin sivulla mainitsi. Suomalaisten prosentuaaliseksi osuudeksi tulisi silloin vajaat 30 %.

        Niin Omsk kuin Novosibirskkin ovat 60. pohjoisen leveyspiirin eteläpuolella.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        Niin Omsk kuin Novosibirskkin ovat 60. pohjoisen leveyspiirin eteläpuolella.

        Laitatko koordinaatit, molemmissa paikoissa olen ollut mutta tätä en tiedä...Kiitos.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko koordinaatit, molemmissa paikoissa olen ollut mutta tätä en tiedä...Kiitos.

        Omsk 54° 59' N

        Novosibirsk 55° 03' N

        Ole hyvä.


      • Kollimaattori kirjoitti:

        Omsk 54° 59' N

        Novosibirsk 55° 03' N

        Ole hyvä.

        Ok, tiesin kyllä tilanteen. Laitoin nuo vähän kuin testiksi siitä, että huomaako kukaan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ok, tiesin kyllä tilanteen. Laitoin nuo vähän kuin testiksi siitä, että huomaako kukaan?

        Selityksen makua, mutta anonyymin ollessa anonyymin voi täällä kuka tahansa huudella mitä tahansa, joten et välttämättä ole edes alkuperäisen väitteen esittäjä.

        Semmoista täältä tällä kertaa. ; )


      • Kollimaattori kirjoitti:

        Selityksen makua, mutta anonyymin ollessa anonyymin voi täällä kuka tahansa huudella mitä tahansa, joten et välttämättä ole edes alkuperäisen väitteen esittäjä.

        Semmoista täältä tällä kertaa. ; )

        Satun kyllä olemaan sama henkilö kuin 29.5 klo 11:31 sekä eilen klo 21.27 kommentoija.
        Monenlaisen sähellyksen tämä anonyymiys tietysti mahdollistaa, jos tahtoa ja tarvetta on, ja sinäkin olet lopulta minulle nimimerkistäsi huolimatta täysin tuntematon!


    • Alaskassa ei ole Golf virtaa mutta sen vastine kyllä, manner alaskasta lounaaseen suuntautuva Aleuttien saarijono on leudompaa aluetta, samoin alaskan etelä/kaakkois osan rannikkoseudut vuorijonojen länsipuolella, tällä alueella on mm. Pääkaupunki Juneau.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 175 pakolaista tulossa Suomeen

      Sisäministeriö vahvisti IL:n tiedot: Suomi ottaa Välimeren pakolaisleireiltä enintään 175 alaikäistä tai yksinhuoltajaperheiden jäseniä https://www.il
      Maailman menoa
      204
      3917
    2. Suomeen tarvitaan minimipalkkalaki

      Suomesta on tulossa yhä enmmän kurjien palkkojen ja nollatuntisopimusten maa. "Kansainvälisen kilpailukyvyn" nimissä erityisesti sisämarkkinoilla toim
      Maailman menoa
      118
      2524
    3. Taas on yksityisautoilija paha ihminen

      Taas on yksityisautoilija paha ihminen Traficomin tutkimus: ”Polttoaineen tulisi maksaa ainakin 2,26 euroa litralta, jotta autoilijat alkaisivat vähe
      Maailman menoa
      111
      1042
    4. Miten mä voin olla ihastunut vieläkin, vaikka mennyt yli kolme vuotta.

      Tunsin jotain erittäin harvinaista vetovoimaa meidän välillä ja tiedän sun myös tunteneen. Myöhäistähän se enää on miettiä ja jos elämäntilanteeni oli
      Ikävä
      30
      608