Persimon

Voiko persimonin syödä kuorineen päivineen jos sen pesee huolellisesti vai onko parempi syödä ilman kuoria?

Ihanalta maistuvat ♥
3928072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Voiko Persimonia nauttia yhden päivässä huoleti ,vaikka verensokeri olisikin hiukan koholla, koska Persimon on niin makeaa?

Äänestä

Mitään hedelmää ei pidä kuoria paitsi tietysti appelsiini, banaani jne. Esim. omenassa suurin osa hyödyllisistä aineista on kuoren yhteydessä. Persimon on parasta niin kypsänä että osaamaton heittäisi sen roskiin pilaantuneena.

Äänestä
  • Tuntuu että en saa joitakin persimoneja (usein Lidl:stä ostettuja) kypsymään ollenkaan. Ne ovat kyllä hyvän värisiä, mutta pysyvät yli viikonkin kovina, raakoina.
    Kerrostalossa lämpöä on n. 21 astetta. Onko tämä liian vähän persimonien kypsymiselle? Olen yrittänyt kypsyttää myös kylpyammeen pohjalla (ei tietysti vettä ammeessa), mutta eipä vain kypsy.
    Parempia kokemuksia on joskus ollut K-kaupan persimoneista.

    Kypsymättömyysongelmia on myös ollut nektariineissa. Mikä on vikana, jos ne jäävät raaoiksi ja pilaantuvat myöhemmin kovina. Ei kai näissä ole jotain säilytysaineita niin paljon, että kypsyminen ei lähde käyntiin.

    Äänestä

  • ongelma johtuu siitä että useat hedelmät poimitaan liian raakoina ja tarvitsisivat aurinkoa kypsyäkseen. kuitenkin ne varastoidaan ja pidetään viileässä pitkiä aikoja ja alun perin liian raa'at jäävät "kivettyneiksi"/mätänevät huoneenlämpöön päästyään.

    Äänestä

  • Olen kokeillut persimonia kahdesti. Ensimmäisellä kerralla oli vatsa kipeä päivän verran. Toisella kerralla useamman päivän. Selvästi ei sovi minulle.

    Äänestä

  • assssssss kirjoitti:

    Tuntuu että en saa joitakin persimoneja (usein Lidl:stä ostettuja) kypsymään ollenkaan. Ne ovat kyllä hyvän värisiä, mutta pysyvät yli viikonkin kovina, raakoina.
    Kerrostalossa lämpöä on n. 21 astetta. Onko tämä liian vähän persimonien kypsymiselle? Olen yrittänyt kypsyttää myös kylpyammeen pohjalla (ei tietysti vettä ammeessa), mutta eipä vain kypsy.
    Parempia kokemuksia on joskus ollut K-kaupan persimoneista.

    Kypsymättömyysongelmia on myös ollut nektariineissa. Mikä on vikana, jos ne jäävät raaoiksi ja pilaantuvat myöhemmin kovina. Ei kai näissä ole jotain säilytysaineita niin paljon, että kypsyminen ei lähde käyntiin.

    Miksi ihmeessä tämä ihminen on yrittänyt kypsyttää persimoneja kylpyammeen pohjalla.....käsittämätöntä........

    Yksi keino kasvisten ja hedelmien kypsentämiseen on laittaa muutama banaani niiden rinnalle - banaaneista erittyvä etyleeni-kaasu edesauttaa myös muiden kasvisten ja hedelmien kypsymistä.

    Useimmat hedelmät poimitaan raakoina ihan vain kuljetuksen takia etteivät vaurioituisi, mutta sitten ovatkin mauttoman raakoja. Vain muutaman kerran olen saanut esim. ananasta, joka oli maultaan eritäin hyvää ja mehukasta, kerran ostin päärynöitä, jotka todella olivat nimensä mukaisia eli sweet sensation ja mehut valuivat käsivarsia pitkin.

    Nämä ovat vain muutama esmerkki lukuisten pettymysten joukossa, sillä useimmin etelän hedelmä on pettymys oli se sitten luomua tai ei.

    Äänestä

  • Sharoninystävä kirjoitti:

    Miksi ihmeessä tämä ihminen on yrittänyt kypsyttää persimoneja kylpyammeen pohjalla.....käsittämätöntä........

    Tunnistan edelleen itseni 12.12.2014 keskustelijaksi assssssss.
    Minulla on ollut joku lämmitin kylpyhuoneen ammeen vierellä, piilossa seinän vieressä, jonka koin lämmittävän kylpyhuoneen ammeen lämpimäksi. Ei toimi kypsytyksessä.

    On edelleen sama ongelma kuin vuosia sitten. Kyseessä taitaa olla taas Lidl:stä ostetut persimonit. Ne ovat usein hyvin surkeita kypsyttää.
    K-kaupan persimonit ovat usein valmiiksi aika kypsiä. Kohta on persimonit olleet 2 viikkoa huoneenlämmössä, eivät ole vieläkään syötäviä. Mökillä pidin niitä kaminan (ei tulta viikkoihin) päällä. Kamina on lähes kiinni sen vierellä olevaa suurta varaavaa takkaa. Sitä lämmitin joulukuussa käytännössä joka päivä. Normaalista korkeammasta lämpötilasta ei ole ollut apua kypsymiseen.

    Eipä ole vieläkään persimonit kypsiä, vaikka tulin mökiltä takaisin su 15.12.2019. Niiden kypsytys on jatkunut täällä Helsingissä ihan huoneenlämmössä, mutta avoimessa kulhossa ilman mitään suljettua movipussia. Taisin kokeilla mökillä laittaa banaaneitakin siihen viereen, mutta ei apua. Ehkä tosiaan, pussi pitäisi olla tiukasti suljettuna ja banaanit sisälle myös.

    Siskolta kuulin sellaista, että persimoneja vosi yrittää kypsyttää kuten sokerijuurikkaita, jotka saavat kärsiä pakkasesta pellolla. Persimonit voisi laittaa jääkaapin pakastelokeroon. En ole vielä kokeillut, se on täynnä ja toiseksikin en tiedä kuinka kauan tarvitaan alle 0 C lämpötilaa.

    Nyt olen 63v ukko, ja hiljattain päässyt eläkkeelle!

    Äänestä

  • simppelisimon kirjoitti:

    Yksi keino kasvisten ja hedelmien kypsentämiseen on laittaa muutama banaani niiden rinnalle - banaaneista erittyvä etyleeni-kaasu edesauttaa myös muiden kasvisten ja hedelmien kypsymistä.

    Useimmat hedelmät poimitaan raakoina ihan vain kuljetuksen takia etteivät vaurioituisi, mutta sitten ovatkin mauttoman raakoja. Vain muutaman kerran olen saanut esim. ananasta, joka oli maultaan eritäin hyvää ja mehukasta, kerran ostin päärynöitä, jotka todella olivat nimensä mukaisia eli sweet sensation ja mehut valuivat käsivarsia pitkin.

    Nämä ovat vain muutama esmerkki lukuisten pettymysten joukossa, sillä useimmin etelän hedelmä on pettymys oli se sitten luomua tai ei.

    Eikös etyleeniä erity omenoistakin? Minulla ovat kypsyneet noin viikossa jääkaapissa, useimmiten omenia samassa laatikossa, joskus banaaneja. Aika harvoin tosin tulee ostettua, vähän turhankin makeita minun makuuni ja kuoriminen ikävää, kuorineen en viitsisi syödä. Helpoin kuoria kun jakaa neljään osaan ja kuorii sitten. Joissakin kuulema siemeniä joista voi kasvattaa, mutta en ole itse huomannut.

    Äänestä

  • simppelisimon kirjoitti:

    Yksi keino kasvisten ja hedelmien kypsentämiseen on laittaa muutama banaani niiden rinnalle - banaaneista erittyvä etyleeni-kaasu edesauttaa myös muiden kasvisten ja hedelmien kypsymistä.

    Useimmat hedelmät poimitaan raakoina ihan vain kuljetuksen takia etteivät vaurioituisi, mutta sitten ovatkin mauttoman raakoja. Vain muutaman kerran olen saanut esim. ananasta, joka oli maultaan eritäin hyvää ja mehukasta, kerran ostin päärynöitä, jotka todella olivat nimensä mukaisia eli sweet sensation ja mehut valuivat käsivarsia pitkin.

    Nämä ovat vain muutama esmerkki lukuisten pettymysten joukossa, sillä useimmin etelän hedelmä on pettymys oli se sitten luomua tai ei.

    Omena on hyvä kypsyttämään raakoja hedelmiä.

    Äänestä

Älä syö liikaa persimonia se saattaa tehdä elimistöön jonkun karvapalloongelman niin olen kuullu

Äänestä

Persimonia ei pitäisi syödä ollenkaan sen sisältämien rautapitoisuuksien vuoksi persimon sisältää myös aivan liikaa sokeria ihmiselle ja on tämän vuoksi myrkyllistä herkille ihmisille persimonin suuret seleenipitoisuudet voivat aiheuttaa pahoja reagtioita.

mikäli persimonia erehtyy syömään tulee välttää ehdottomasti porkkanan syömistä samalla viikolla suurten karoteenipitoisuuksien vuoksi.
Karoteeni voi varastoitua maksaan ja munuaisiin ja imusolmukkeisiin.

Äänestä
  • hedelmäasiantuntijalle:

    Älä jauha täyttä paskaa. Em. harhatietosi pitäisi poistaa heti, ettei joku vain usko sitä.

    Äänestä

Roope-setähän söi kerran kitkerän persimonin ja nokka kääntyi sisäänpäin. En suosittele.

Äänestä
  • Täällä kuule purskahti hörönauru.

    Äänestä

Lääkärit ohjelmassa sanottiin niin halusin vaan varottaa ja yhdellä jäi kerran persimonista hampaisiin jotain tahmeeta vähän kun olis liimaa syöny en tiiä johtuko siitä että oli liian raaka vai liian kypsä vai hedelmän sisältämästä parkkihaposta. Ja noihin pariin edelliseen viestiin en sano mitään.

Äänestä
  • Joku on vain sanonut että tämä persimon on täysin hapoton hedelmä. Kyllä niitä itse syön useampiakin kerrallaan!

    Äänestä

Paras hedelmä minkä tiedän. Tosi on, että se on parasta kun tottumaton panisi sen roskiin.

Äänestä
  • Hyvä maukas hedelmä, kaunis tähtikuvio keskellä, ei muuta kuin popsimaan Persimoa! Maailma on täynnä Hedelmiä, voihan niitä maistaa kun ne tänne on rahdattu:)

    Äänestä

Syön persimot kuorineen, täällä vaan liian raakoja , espanjassa ihanan kypsiä.
Syön joskus monta päivässä.

Äänestä

vatsakipu voi johtua myös persimonin sisältämästä kuidusta, varsinkin jos ruokavalio on ollut kovin kuituköyhä.

Äänestä

Persimoni on lempihedelmäni. Eniten käytän sitä leivän pällä ohuina siivuina ja kuorineen. En ole koskaan saanut siitä vatsanpuruja vaikka olen herkkävatsainen. Ostan hedelmät CityMarketista

Äänestä

Parempi on kuoria

Äänestä
  • Ei ikinä.

    Äänestä

Tulee syötyä useita sesonkiaikana

Äänestä

Kanamunan voi kuoria mutta entäpä kuinka persimonin.

Äänestä
  • Laita yöksi pakastimeen ja ota sen siten ja laitat hetkeeksi kuumaan veteen, siten lähtee kuori kuin tomaatilta. Ihan helppo.

    Äänestä

  • yksi-ulkomaalainen kirjoitti:

    Laita yöksi pakastimeen ja ota sen siten ja laitat hetkeeksi kuumaan veteen, siten lähtee kuori kuin tomaatilta. Ihan helppo.

    Voi pöljän kevät.

    Äänestä

  • yksi-ulkomaalainen kirjoitti:

    Laita yöksi pakastimeen ja ota sen siten ja laitat hetkeeksi kuumaan veteen, siten lähtee kuori kuin tomaatilta. Ihan helppo.

    Siis ihan oikeesti: kalttaushan tehdään niin, että kiehautetaan se kaltattava tuote ja laitetaan sitten kylmään veteen ja voila, kuori irtoaa helposti :)

    Äänestä

Olen syönyt Persimonia jo useana talvena ja en ole yhtäkään kuorinut ainoastaan pessyt huolellisesti lämpimällä vedellä ja nam..nam... hyvää on.

Äänestä

Ne puheet kuorimisesta on hauskaa huumoria, ei pidä ottaa vakavasti.

Äänestä
  • Kananmunan kuorista saa tärkeitä kivennäisaineita.

    Äänestä

Jaa eikös persimon olekaan vihannes, eli voi syödä kuorineen kuten kysyttiin,älykääpiöt alkoivat, kirjoittaa kypsyttämisestä.,jota ei edes kysytty.peskää kuitenkin kunnolla.

Äänestä

Persimonissa ei ole mitään kuoria!

Äänestä

Mulla kypsyi pöydällä abaut kaksi viikkoa. Mun mielestä yliarvostettu hedelmä. Kypsä persikka tai nektariini parempi.

Tv TimmyH

Äänestä

Persimon eli kakieli sharon monta nimitystä tästä suositusta hedelmästä. Kypsänä oikein mukavan makuinen.
Käy smootheihin, jälkiruokiin , jogurtin kera, salaatteihin. Täältäpä jälkiruokaohje jossa tätä hedelmää voi käyttää:
6 hengelle
800 gr kuorittuja persimoneja
60 gr kaakaojauhetta (100% vahvuista)
Kuori ja paloittele persimot keskikokoisiksi paloiksi ja sekoita ne kermaiseksi massaksi.
lisää kaakaojauhe ja sekoita sileäksi
Laita seos anniskelukulhoihin ja peitä alumiinifoliella
Jäähdytä vähintään 6 tunnin ajan ( mielellään yli yön jääkaapissa)
Tarjoile ja nauti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Samettisen makeita kirjoitti:

Voiko persimonin syödä kuorineen päivineen jos sen pesee huolellisesti vai onko parempi syödä ilman kuoria?

Ihanalta maistuvat ♥

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu