Kivikauden vanhimmat?

jäniksennylkijä

Jotkut väittävät, että kivikaudella ihmiset elivät keskimäärin parikymppisiksi. Mistä tiedetään minkä ikäisiksi kivikautiset ihmiset elivät?

Jotain varmaan voidaan päätellä löydetyistä jäänteistä. Mutta millaisista paikoista näitä jäänteitä on löydetty ja kuinka paljon? Kuinka kivikautiset "hautasivat" kuolleensa?

Ilman asianmukaista hoitoa monet tapaturmat, sairaudet ja tulehdukset ovat varmasti olleet kohtalokkaita. Fysiologisesti ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, etteikö kivikaudella olisi myös eletty vanhoiksi. Ei ihminen ole ehtinyt muuttua niin paljon.

tl;dr:

Kivikaudella varmasti elettiin myös vanhoiksi (>80 vuotta) vaikka keskimääräinen elinikä on oletettu lyhyeksi.

6

1219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elenthil.

      Elinikiä on varmaankin päätelty hautalöytöjen perusteella. Esim. hampaat ovat yksi parhaiten säilyviä osia ja niistä saa analysoimalla irti henkilön iän ja isotooppitutkimuksella jopa ruokavalion selville.

      Yksi kivikauden hautaustapa mikä yhtäkkiä tulee mieleen on se, että vainajat haudattiin asuinpaikan lattian alle istuvaan kyykkyasentoon mutta varmaan muitakin on. Siitä oli lyhyt linkki esi-isien palvontaan, mistä nykyäänkin näkee vielä jäänteitä hautausmaalla käydessä. Ainakin minulla on vanhoja sukulaisia jotka eivät nyt niin valtavan uskonnollisia ole, eivät käy kirkossa jne. mutta hautausmaalla käynnit, hautapaikan putsaus ja kukitus ovat tärkeitä.

      Joskus katsoin dokumentin (saattoi olla BBC First Eden, 1987?) missä näytettiin Turkissa edelleen nomadiheimona elävää ryhmää. Kiersivät lammaslaumansa kanssa laidunmaita ympäri vuoden. Yhdessä kohtaa vuotuista reittiä oli ison joen ylitys edessä ja yksi vanhus ei enää jakanut ylittää vuolasta jokea vaan jäi istumaan joen rannalle ja odottamaan kuolemaa. Siinä vaiheessa kun vanhus käy kovissa oloissa rasitteeksi yhteisölle on tällainen ollut yhteisön kannalta parasta.

    • Elenthil.

      Toinen hautaustapa oli että ruumis asetettiin laavulle korppikotkien syötäväksi. Takaisin luontoon. Joissain tapauksissa ruumiilta irrotettiin pää, jota säilytettiin tallella.

    • Metsästäjä/keräilijäyhdyskunnissa ei juuri voitu huolehtia niistä vanhuksista, jotka eivät enää pystyneet huolehtimaan itsestään, mutta maatalouden keksiminen ja kehitys muutti olosuhteita aivan oleellisesti.

    • keskiarvot hämäävät

      Entisaikojen ikäkeskiarvoja vääristää suuri lapsikuolleisuus. Esihistorialliselta ajalta ei mitään kirjanpitoa tietenkään ole, mutta voi olettaa, että yli kymmenvuotiaiksi selvinneet saattoivat parhaimmillaan elää nykyiseen eläkeikään asti ja sen ylikin.

      Vanhusten "armokuolemasta" on kotimainenkin esimerkki. Saamelaisilla oli aikanaan tapana työntää sairaalloiset vanhukset talvella ahkiossa jyrkkää tunturinrinnettä alas.

    • niemehkai

      Ns. kivikaudella oikeammin neoliittisena aikana, ihmiset olivat 20 cm pidempiä ja kymmeniä kiloja isompia kuin indoeurooppalainen viljelijä kulttuuri. Elivät suuresta lapsikuolleisuudesta huolimatta melkein 100 vuotiaiksi parhaimillaan ja vanhoista äijistä ja akoista pidettiin huolta knowhown tähden. Maatalouskulttuuri pudotti keski-iän n. 40 vuoteen, ja lapsikuolleisuuden prosentteina pieneksi, mutta kato-vuosina määrällisesti hirvittäviksi, vrt. etiopian nälänhätä.
      Agrikulttuuri ei vanhuksia säästänyt , jos he eivät kuolleet eläin ja viljaperäisiin sairauksiin, heidät huonona vuotena jätettiin ilman ruokaa.
      Neoliitiset jäännekulttuurit nykypäivänäkin pitävät vanhojen tietoa uskontona.
      Toi saamelais veto on taas 30-luvun rotuopin rasismia.

    • luonnonkansoista

      Luonnonkansojen keskuudessa lapsikuolleisuus on suuri. Ilman nykyaikaisen lääketieteen apua monet vammat ja taudit koituvat kuolemaksi jo melko nuorella iällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      47
      4781
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      20
      4504
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      80
      3596
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3573
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      3527
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      99
      3380
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2896
    8. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      2870
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2539
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      31
      2134
    Aihe