Voiko punahiuksinen lapsi syntyä vanhemmille, jos äidillä ja koko hänen suvullaan on vaaleat tai sellaiset perus maantienharmaat hiukset ja koko isänpuoleinen suku on täysin mustahiuksisia? Punahiuksisuudelle tarvitaan kait vaalean ja punaisen hiuksen geenejä että näkyvät (eikös se ole resessiivinen tekijä?)? Olen aina miettinyt kun eräällä sukulaisellani on aivan kirkkaanpunaiset hiukset vaikka muita punapäitä ei suvusta löydy. On pieni mahdollisuus että hänen isänsä saattaisi olla eri henkilö kuin mitä luullaan. Sori en ymärrä juuri mitään genetiikasta, niin jos joku fiksumpi voisi neuvoa :D
Vastaukset 5
- Bacca Berce
Ainakin yksi tyttöystävistäni oli teininä punapää ruskeat silmät. Oli tosi ihana näillä kombinaatioilla. On muuten Julia Roberts samaa sarjaa.
- Havainnut tällaista
Euroopan ja Israelinkin juutalaisilla esiintyy yllättävän paljon punapäitä. Ilmeisesti tummien juutalaisten vaaleitten eurooppalaisten perintötekijöitten sekoittumisen seurauksena.
Venäjän kansoista eniten punatukkaisuutta esiintyy kuulemma suomensukuisilla Udmurteilla. Luultavasti samanlaisen sekoittumisen seurauksena.- 333-2
Koranin mukaan Jesus oli punatukkainen.
- geeniteknikko
Punahiuksisuuden aiheuttavat alleelit ovat peittyviä, eli voivat periytyä ilman, että kantajassa näkyy noita geenejä ja putkahdella sitten esiin yllättäen. Sinisilmäisyys on samanlainen ominaisuus, joka voi ilmaantua näennäisen tyhjästä sukuun, jossa ei ole ollu sinisilmiä sukupolviin.
Siis punapään putkahtaminen perheeseen ei ole mikään peruste epäillä, että isä olisi joku ulkopuollinen.
Siinä vaiheessa on syytä epäillä, jos dominantti ominaisuus ilmenee kahdella peittyvän ominaisuuden omistajalla. esim. ruskeat silmät sinisilmäisten vanhempien lapsella. MUTTA näitäkin geenimutaatioiden takia sattuu ihan ilman pettämisiäkin. Ovat kuitenkin aika harvinaisia, eli mikäli muuta(kin) syytä epäillä on, niin tuosta jo itse laittaisin geenitestit vetämään. - ....................
Meidän suvussa ihmisiä on todella montaa väriä ja kaikki ollaan sukua. Meillä nyt sattuu vain olemaan hyvin monipuolisesti eri geenejä. Itse olen aika uniikki eli puoliksi punapää ja puoliksi blondi. Lapsena minulla oli kirkkaan punaiset hiukset, jotka muuttuivat ajan mittaan vaaleiksi. Nyt aikuisiällä minulla on kullankeltaiset hiukset. Rusketun tyypillisen blondin mukaisesti eli saan aika kivan värin auringosta. Tämän lisäksi saan helposti pisamia auringosta. Tämä ominaisuus on tullut vasta iän myötä.
Mummoni oli mustalaisen näköinen ja äiti sekä isä tyypillisen suomalaisen värisiä. Molemmat siskoni on väritykseltään myös aika perinteisiä suomalaisia. Näillä mennään eli kaikki on mahdollista, kun siittiösolu ja munasolu kohtaavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513