Filosofiat jalostettuja uskontoja?

Onko filosofiat lopulta mitään muuta kuin jalostettuja uskontoja? Luonnontieteitten kannalta molemmat ovat yhtä hyödyttömiä ja sekavia. Filosofioita ja uskontoja on lukemattomia, luonnontieteitä vain yhtä lajia.

Filosofiat tuovat loputtomia käsite-erittelyjä, tyypillisiä ovat dikotomiat. Määrittelemällä mielivaltaisesti asoita uudelleen saadaan dikotomia, ja ketjua voidaan jatkaa loputtomiin. Näin toimitaan myös dogmatisoidussa uskonnossa. Syntyy mielikuva korkeatasoisesta ajattelusta, joka kuitenkin on todellisuudessa huuhaata.

Filosofiat ja uskonnot tuovat peliin yleensä yhden tai useampia prinsiippejä, jotka eivät ole palautettavissa fysiikan laeiksi. Nämä prinsiipit otetaan joko perinteestä tai luetaan katosta.

Luonnontieteet taas näkevät, että maailmankaikkeudessa on säteilyä, ainetta ja energiaa, lopulta yhtä ja samaa, joka noudattaa fysiikan lakeja. Perusasioista on saavutettu konsensus, mutta uudemmista teorioista on useampia versioita.

Empiirisen tutkimuksen edetessä osa tippuu pois, koska ne eivät toteuta uusimpia tutkimuksia, ja lopulta jää vain yksi teoria, josta vallitsee konsensus. Tutkijan persoona ei vaikuta tulokseen. Näin ei ole filosofioissa eikä uskonnoissa.

Filosofian piirissä mielellään viitataan seikkaan, että muut tieteet ovat pääosin kehittyneet filosofiasta. Niin ovatkin, mutta nykyfilosofia ei kykene ratkaisemaan yhtään kysymystä. Filosofiat ovat siis täysin impotentteja.

Filosofiat vertautuvat uskontojen lisäksi taiteisiin, humanistisiin tieteisiin, snobismiin ja ajanvietteeseen, mutta todellisen tieteen kanssa niillä ei ole kosketuskohtaa.
1977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Filosofiat ja uskonnot tuovat peliin yleensä yhden tai useampia prinsiippejä, jotka eivät ole palautettavissa fysiikan laeiksi. Nämä prinsiipit otetaan joko perinteestä tai luetaan katosta."

Miksi kaikki pitäisi palauttaa nimenomaan fysiikanlaeiksi? Miten esimerkiksi palauttaisit Suomen poliittisen järjestelmän fysiikanlaeiksi? Kaikkea ei vain voi palauttaa fysiikanlaeiksi ja sillä hyvä!

"Luonnontieteet taas näkevät, että maailmankaikkeudessa on säteilyä, ainetta ja energiaa, lopulta yhtä ja samaa, joka noudattaa fysiikan lakeja. Perusasioista on saavutettu konsensus, mutta uudemmista teorioista on useampia versioita. "

Joo, on säteilyä, ainetta ja energiaa, joka todellakin pohjimiltaan on jotain yhtä ja samaa, siis mitä se pohjimiltaan on? Ainetta? Energiaa? Jotain myyttistä tosiolevaista? Se jokin myyttinen tosiolevainen siis noudattaa fysiikanlakeja? Siis mitä fysiikanlait ovat? Universumissa siis täytyy olla myös fysiikanlakeja, tuon tosiolevaisen lisäksi? Mitä on fysiikan lakien takana? Ovatko fysiikanlait kirjoitettu johonkin universumin lakitauluun jota aineen on pakko noudattaa? Vai ovatko fysiikanlait vain illuusio joka johtuu siitä, että aine käyttäytyy niin kuin käyttäytyy?

Huomaatko nyt? Pitää esittää kysymyksiä, ajatteleva ihminen esittää kysymyksiä ja sitähän tiedekin pohjimiltaan on... siis mitä tiede on? Onko se uskoa siihen, että kaikki on vain ainetta ja fysiikkaa, vai onko se kykyä ajatella? Vai onko filosofia nimenomaan kykyä esittää kysymyksiä ja ajatella?

Äänestä

"Arrakis", kiitos vasauksestasi!

Tieteellinen toiminta on sitä, että sekavalta näyttävät tapahtumat selitetään muutamaa yksinkertaista lakia noudattaviksi. Tapahtuma palautetaan fysiikan lakeihin siksi, että meillä ei ole minkäänlaista käsitystä tai havaintoa muista laeista. Jos löydetään uusi laki, sekin on tietenkin fysiikan laki.

Emme voi edes kuvitella muuta, mutta voimme kyllä puhua muusta ikäänkuin se olisi olemassa. Mutta sitten kun rupeamme miettimään, mitä se olisi, huomaamme, että ajamme virvatulia.

Historiallisiin tapahtumiin vaikuttavat sekä lainomaisuus että sattuma. Kuitenkin niissä on vain fysiikan lakeja. Emme siis voi selittää niitä deterministisesti.

Luonnontieteilijöillä ei ole pienintäkään aavistusta, mahtaisiko "tosiolevaisen" ja fysiikan lakien takana olla jotakin, ja jos on, mitä. Emme myöskään tiedä, mitä joku "pohjimmiltaan" on, jos kysymys on edes oikein asetettu. Tiedämme vain, että luonto noudattaa matemaattisesti formuloitavissa olevia lakeja.

Toisinpäin ei ole näin. Voimme formuloida matemaattisesti täysin korrekteja lakeja, joita luonto ei noudata. Esim. planeettojen radat eivät ole ympyröitä, kuten muinoin luultiin, vaan ellipsejä.

Tieteellinen toiminta edellyttää kysymyksiä, mutta pitää varoa, ettei kysymys ole väärin asetettu. Ei voi esimerkiksi kysyä, mikä on elämän "tarkoitus" tai mikä olisi "vapaa tahto". Ne ovat virheellisesti kysyttyjä, edellinen huuhaata, jälkimmäinen loogisesti mahdoton, samaa sarjaa kuin "nelisivuinen kolmio", "niiden joukkojen joukko, jotka eivät ole itsensä alkiona" tai "kaikkivaltias".

Sikäli kuin olen havainnut, kaikki filosofiset kysymykset, jotka eivät ole luonnontieteellisiä tai formaalisiin tieteisiin kuuluvia, ovat väärin asetettuja. Niin ei siis ole kummallista, että filosofit esittävät täysin eriäviä käsityksia. He eivät ole saavuttaneet mistään asiasta konsensusta eivätkä ole luoneet mitään tietoa yli sen, mitä luonnontieteet ovat selvittäneet.

Äänestä
  • Jaaha, "niettäsilleen" on palannut keskusteluun toisella, ties monenella nimimerkillä. Se, että jotain ei voida "tieteelisesti" todistaa, ei vielä merkitse sitä, että se olisi huuhaata. Olivatko esimerkiksi kvarkit ja leptonit huuhaata, ennenkuin ne voitiin tieteellisesti todistaa?

    Jos kysymys elämän tarkoituksesta ja tarkoituksesta yleensä on huuhaata, niin eikö silloin myös kysymys tieteen tarkoituksesta ole sellaista? Kysymys elämän tarkoituksesta on tärkeä mm. siksi, että voidaan pohtia, kumpi on parempaa, tarkoituksellinen vai tarkoitukseton elämä. Aivan samaa voidaan pohtia myös tieteen kohdalla. Kysymys on tärkeä pohdittaessa esim. demarkaatio- ongelmaa.

    Mitähän kirjoittaja mahtanee tarkoittaa "oikeilla" kysymyksillä? Ovatkohan ne esimerkiksi sellaisia, että sisältävät jo valmiin vastauksen tai, että ne sisältävät itseään toteuttavia ennusteita?

    Muuten, niin matematiikka kuin luonnontiedekkin kuuluvat metafysiikan alaan. Metafysiikka liittyy filosofian kenttään jakautuen ontologiaan ja gosmologiaan. Ontologia tutkii olevaista ja entiteettien olemisen luonnetta. Puolestaan gosmologiassa tutkitaan millaisia ja mahdollisia eksistenssejä tai entiteettejä universumi sisältää tai voi sisältää. Kiistäessäsi nämä asiat, osoitat vain omaa oppimattomuuttasi.

    Äänestä

  • Epätieteilijä kirjoitti:

    Jaaha, "niettäsilleen" on palannut keskusteluun toisella, ties monenella nimimerkillä. Se, että jotain ei voida "tieteelisesti" todistaa, ei vielä merkitse sitä, että se olisi huuhaata. Olivatko esimerkiksi kvarkit ja leptonit huuhaata, ennenkuin ne voitiin tieteellisesti todistaa?

    Jos kysymys elämän tarkoituksesta ja tarkoituksesta yleensä on huuhaata, niin eikö silloin myös kysymys tieteen tarkoituksesta ole sellaista? Kysymys elämän tarkoituksesta on tärkeä mm. siksi, että voidaan pohtia, kumpi on parempaa, tarkoituksellinen vai tarkoitukseton elämä. Aivan samaa voidaan pohtia myös tieteen kohdalla. Kysymys on tärkeä pohdittaessa esim. demarkaatio- ongelmaa.

    Mitähän kirjoittaja mahtanee tarkoittaa "oikeilla" kysymyksillä? Ovatkohan ne esimerkiksi sellaisia, että sisältävät jo valmiin vastauksen tai, että ne sisältävät itseään toteuttavia ennusteita?

    Muuten, niin matematiikka kuin luonnontiedekkin kuuluvat metafysiikan alaan. Metafysiikka liittyy filosofian kenttään jakautuen ontologiaan ja gosmologiaan. Ontologia tutkii olevaista ja entiteettien olemisen luonnetta. Puolestaan gosmologiassa tutkitaan millaisia ja mahdollisia eksistenssejä tai entiteettejä universumi sisältää tai voi sisältää. Kiistäessäsi nämä asiat, osoitat vain omaa oppimattomuuttasi.

    "Epätieteilijä"
    Lausut: "Kiistäessäsi nämä asiat, osoitat vain omaa oppimattomuuttasi." Se on taas argumentum ad hominem. Toisen keskustelun kanssasi lopetin samasta syystä. En keskustele henkilön kanssa, joka pyrkii käyttämään tätä argumenttia.

    Äänestä

  • ap., niettäsillee kirjoitti:

    "Epätieteilijä"
    Lausut: "Kiistäessäsi nämä asiat, osoitat vain omaa oppimattomuuttasi." Se on taas argumentum ad hominem. Toisen keskustelun kanssasi lopetin samasta syystä. En keskustele henkilön kanssa, joka pyrkii käyttämään tätä argumenttia.

    Omapahan on asiasi. Jos et pysty esittämään vasta-argumentteja, niin parasta olla keskustelematta. Toisaalta, koska olet antanut ymmärtää olevasi kaikkien tieteiden erityisasiantuntija, meikäläinen saattaa olla liian helppo vastaväittäjä. Joka tapauksessa itse en aio lopettaa kommentointejani, halusit sitä tai et.

    Äänestä

  • Epätieteilijä kirjoitti:

    Omapahan on asiasi. Jos et pysty esittämään vasta-argumentteja, niin parasta olla keskustelematta. Toisaalta, koska olet antanut ymmärtää olevasi kaikkien tieteiden erityisasiantuntija, meikäläinen saattaa olla liian helppo vastaväittäjä. Joka tapauksessa itse en aio lopettaa kommentointejani, halusit sitä tai et.

    "Epätieteilijä"

    Hyvä niin. Jatketaan siis keskustelua, koska ilmoitit siihen selvän halusi. Kuitenkin haluaisin mainita, että ihmiseen käyvän argumentin käyttäminen ei ole mikään pikku juttu. Se on sekä epäkohtelias että ennen kaikkea v i r h e p ä ä t e l m ä. Olet käyttänyt sitä pari kertaa ja jos käytät sitä jatkossa, tulen huomauttamaan siitä.

    "Tieteellinen todistaminen" tarkoittaa sitä, että ollaan teorianmuodostuksessa edellä havainnoista ja todetaan, että uudet ja tarkat havainnot noudattavat teoriaa. Silloin havaintojen sanotaan todistavan teorian.

    "Tieteellinen todistaminen" ei millään tavalla muuta luontoa. Se, mikä on, on siitä huolimatta tiedämmekö siitä vai emme. Tieteellinen tutkimus on juuri tietomme lisäämistä jo olevasta luonnosta.

    Tieteellä ei voi olla tarkoitusta muuten kuin inhimillisessä mielessä. Aristoteles oli tarkoitushakuisuuden eli finalismin eli teleologian suuri profeetta. Emme tiedä, oliko hän ottanut opin joiltakin edeltäjiltään vai oliko hän itse sen keksinyt, mutta hän näki että finaaliset syyt ovat reaalisia.

    Oppi eli voimallisena aina 1600-luvulle asti, jolloin Kepler ja Galilei kumppaneineen loivat nykyaikaisen tieteen alkeet, Finalismi hylättiin ja ilmiöitä ryhdyttiin selittämään kausaalisesti.

    Finalismi eli kuitenkin biologiassa paljon pitempään, Vaikka 1800-luvun puolivälissä jo esitettiin nykyaikaisia käsityksiä, useimmat biologit esittivät vielä tarkoitushakuisia oppeja, jotkut aina 1940-luvun biologiseen synteesiin asti, jolloin finalismi sai lopullisen kuoliniskunsa.

    Nykyisin kaikki luonnontieteet hylkäävät tarkoitushakuisuuden. Oppi kuitenkin elää edelleen humanististen tieteiden ja filosofioiden parissa. On tietysti helppo nähdä, miksi. Siksi että ne kuvittelevat ihmisen sisäisessä maailmassa, siis aivoissa, syntyneiden tuntemusten kuvaavan reaalimaailmaa.

    Ihminenhän saattaa tuntea toimivansa tarkoitushakuisesti. Luonnontieteet kuitenkin selittävät senkin kausaalisesti. Aivojen muodostus geenien ja hormonien ohjaamana ja oppiminen ovat kausaalisia prosesseja, mutta aivot muodostavat mielikuvan päämäärästä.

    Näin ei siis tieteelläkään voi viime kädessä olla finalistista syytä. Samoin on aivan turhaa pohdinta, kumpi on parempi, tarkoituksellinen vai tarkoitukseton elämä. Jos elämällä ei viime kädessä kerran ole tarkoitusta, niin mitäpä sitä pohtimaan.

    Jos taas puhutaan subjektiivisista tarkoituksen tunnuista, täytyy kääntyä uskontojen ja filosofioiden puoleen, mutta niistä on laiha lohtu. Ne kun tarjoavat tukun tarkoituksia, jotka tieteellisesti orientoituva näkee näennäistarkoituksiksi.

    Käsitteet rajaavat luonnosta ryhmiä. Ryhmän jäsenillä voi olla joitakin ominaisuuksia, joita toisen ryhmän jäsenillä ei ole. Väärät kysymykset ovat kysymyksiä, joissa implisiittisesti edellytetään toisen ryhmän ominaisuuksia. Esim. mikä on punaisen pituus tai eduskunnan säveltäjä.

    Vääriä ovat myös kysymykset, jotka sisältävät loogisesti mahdottoman käsitteen. Voiko kaikkivaltias luoda suuremman kiven kuin jaksaa kantaa, mikä on nelikulmaisen kolmion pinta-ala, onko ihmisellä vapaa tahto?

    Oikeita kysymyksiä ovat ne, jotka eivät ole vääriä. Ei missään tapauksessa kysymyksessä saa olla vastausta. Ei sellainen olisi kysymys. Oikean kysymyksen vastaus voi myös olla toistaiseksi tietämätön tai pysyäkin tietämättömänä.

    En tiedä, riippuuko opettajasta, mutta kyllä tätä kysymystä käsitellään myös filosofian luennoilla.

    Toisessa keskustelussa selitit vastaajalle, että filosofiasta ei pääse eroon. Jos filosofi määrittelee luonnontieteellisen menetelmän filosofiaksi, se tietysti pitää paikkansa, mutta kyllä siinä on vahva kehäpäätelmän maku.

    Luonnontieteilijä tietenkin ajattelee toisin. Ei ole muuta tietä luonnon selittämiseen kuin empiiriset havainnot ja niitä selittävä looginen tai matemaattinen teoria. Jos asiaa katsoisi filosofin kannalta, kyseessä olisi lähinnä looginen empirismi.

    Mutta täytyisi tehdä poikkeuksia. Nykyisen käsityksen mukaan mikään informaatio ei voi kulkea valoa nopeammin, mutta itse materia voi avaruuden venymisen takia. Osa maailmankaikkeudesta on siis joutunut havaintopiirimme ulkopuolelle. Ei ole periaatteessakaan mahdollista, että saisimme sieltä mitään tietoa. Kuitenkin uskomme, että sen täytyy olla. Looginen empirismihän ei tällaista suvaitsisi.

    Esittämäsi tieteitten jako, ei luonnontieteilijälle käy. Koko metafysiikan olo ja jako ei käy. Luonnontieteilijä jakaa tieteet humanistisiin (art) ja luonnontieteisiin (science) ja formaalisiin, matematiikka ja logiikka. Ontologia ei ole tiedettä, puolestaan kosmologia on ja tutkii maailmaa luonnontieteellisin menetelmin.

    (Jatkuu seuraavassa viestissä.)

    Äänestä

  • Epätieteilijä kirjoitti:

    Omapahan on asiasi. Jos et pysty esittämään vasta-argumentteja, niin parasta olla keskustelematta. Toisaalta, koska olet antanut ymmärtää olevasi kaikkien tieteiden erityisasiantuntija, meikäläinen saattaa olla liian helppo vastaväittäjä. Joka tapauksessa itse en aio lopettaa kommentointejani, halusit sitä tai et.

    (Jatkoa edellisestä viestistä.)

    Filosofia on uskonnon kaltaista pohdiskelua, vieläpä niin, että se on mennyt aina pahemmaksi. Husserl ja fenomenologia olivat jo harhateillä, eksistentialismi oli vieläkin sekavampaa, strukturalismi teki seuraa, dekonstruktio on jo pelkkää höpötystä, saariset, liehut ja himaset ovat jo selviä hupeltajia, turhia julkkuja.

    Ja vielä, en ole missään sanonut tai antanut ymmärtää, että olisin kaikkien tieteiden asiantuntija. Tiedon määrä on niin valtava, että yleisnerojen aika on peruuttamattomasti ohi.

    Äänestä

"Epätieteilijä"
Niin, ja jäi vielä ohi asian mainitsematta. Olen todellakin käyttänyt useita nimimerkkejä. Niin tekevät useimmat muutkin näillä palstoilla. Tavallisia tapoja tehdä nimimerkkejä on vastaajan orientoituminen edellisen mukaan tai ottaa luvut spämmipostin estokuviosta. Nimimerkkien vaihtelu kertoo siitä, ettei suurin osa halua pikkuhiljaa antaa kuvaa persoonastaan, vaan käsitellä asiaa. Ei muutenkaan kuulu tehdä arvauksia toisen persoonasta, ellei tämä nimenomaan siihen vihjaa. Kohteliaisuus on syytä säilyttää myös nettikeskustelussa.

Äänestä
  • Tuota mainitsemaasi kohteliaisuutta toivon myös kirjoittajalta.

    Jos tiede ja tieteen tekeminen ei ole tarkoituksellista ja tavoitteellista, niin miksi sitä tehdään? Tieteen tekijän kunnianhimo ei riitä selitykseksi, sillä kunniaa saadaan paljon helpommin muuta kautta ja vähemmin ponnisteluin. Väitän, että teleologialla on edelleen paikkansa niin tieteessä kuin humanismissakin.

    Kysymykset ovat oikeita, kun ne eivät ole vääriä ja kysymykset ovat vääriä, kun ne eivät ole oikeita. Mutta mitkä ovat oikean ja väärän kriteerit? Jos kriteereitä ei ole, mistä tiedämme, mitkä ovat oikeita tai vääriä kysymyksiä? Toisaalta jotkut väittävät, ettei huonoja, vääriä tai tyhmiä kysymyksiä ole edes olemassa. Ketä tässä pitäisi uskoa?

    Luonnontieteilijät väittävät kausaalisen järjestelmän olevan suljetun systeemin liittyen tiukasti materiaan, joka puolestaan on luonteeltaan ulottuvaista. . Geenit eivät muuta mitään, vaan ympäristö muuttaa geenejä. Kyseessä on sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin. Mikäli geenit eivät pysty muuntumaan ja sitä kautta sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, laji kuolee sukupuuttoon. Jos kausaliteetti on suljettu systeemi, niin miten se vaikuttaa ei-ulottuvaiseen järjestelmään, sellaiseen kuin esimerkiksi intentionaalisuuteen, kvalioihin, tunteisiin, ajatuksiin jne?

    Filosofiasta näyttää olevan edelleen monia ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä. Maallikot mieltävät sen usein juuri uskonnoksi. Kertoipa joku kaverinsa menneen lukemaan papiksi, kun tämä kirjoittautui humanistiseen tiedekuntaan lukemaan filosofiaa.

    Himasten ja saaristen persoonallisuuksiin en puutu. Etkös sellaisesta puuttumisesta minua varoittanutkin? Toivottavasti toimit itse niinkun saarnaat.

    Äänestä

  • Epätieteilijä kirjoitti:

    Tuota mainitsemaasi kohteliaisuutta toivon myös kirjoittajalta.

    En oikein tiedä, mitä sanoisin. Olen aika perusteellisesti tuonut esiin, ja vierassanoja välttäen, siis mahdollisimman selvällä kielellä, miten luonnontieteissä ajatellaan. Jostakin syystä se ei mene perille, vaikka minusta taas tuntuu, että ymmärrän, mitä eri filosofit ajattelevat. Olen siitä vain toista mieltä, sitä mitä luonnontieteissä ajatellaan. Yritän nyt kuitenkin vastata.

    Aivojen muodostumisprosessi on kausaalinen. Myös aivoissa syntyvät oikeat niinkuin väärätkin uskomukset ovat syntyneet kausaalisen prosessin tuloksena. Kun henkilö kuvittelee finaalisen syyn, sekin on syntynyt kausaalisen prosessin tuloksena. "Intentiokin", jos sellaista käsitettä haluamme käyttää, syntyy kausaalisen prosessin tuloksena. Ei todellakaan ole luonnontieteilijää, joka ajattelisi toisin.

    Muuten psykologiastakin on nykyisin muoto, joka on linjassa luonnontieteiden kanssa, evoluutiopsykologia ja sosiologiasta sosiobiologia. Mutta nämähän ovat, niinkuin kai tiedätkin, aidolle humanistille kirosanoja.

    Husserlin filosofiassa ajatellaan, että maailma olisi jaoteltavissa subjektiiviseen ja objektiiviseen. Luonnontieteet eivät ajattele näin. Ihminen on niinkuin mikä tahansa muu luontokappale, tutkimuksen objekti. Ihmisen subjektiivinen maailma on aivojen luoma mielikuva, joka on aivan yhtä hyvin samanlaisen loogisen ja empiirisen tutkimuksen kohde kuin mikä tahansa.

    Luonnontiede sanoo ei-ulottuvaiselle järjestelmälle ei. Kaikki todellisuuteen kuuluva on kolmiulotteista, ellei useampaakin ulottuvuutta. Aivotoiminta on samoin ulottuvuuksissa toimivaa, eikä ole mitään viitettä, että olisi fyysisten aivojen lisäksi jotakin, ei sielua, ei emergenssiä. Nämä ovat vain mielikuvituksen luomuksia.

    Yritin selvittää, mitkä ovat vääriä kysymyksiä, ne joissa on kategoriavirhe ja ne, jotka sisältävät loogisesti mahdottoman käsitteen. Muut ovat oikeita kysymyksiä, sekä ne jotka saavat kieltävän tai myöntävän vastauksen, tai vastauksen "en tiedä".

    Jotkut voivat kohtelaisuudesta sanoa, ettei ole vääriä kysymyksiä, mutta on silloin kyllä velvollinen opastamaan kysyjän oikeille jäljille. Ns. tyhmät kysymykset voivat olla oikein tai väärin kysyttyjä.

    Käsityksesi geeneistä näyttää olevan biologian mukainen. Geenien mutaatiot johtuvat ympäristötekijöistä ja ovat sattumanvaraisia, tosin todennäköisyysfrekvenssi eri mutaatioilla on erilainen. Ympäristöolot sitten valikoivat mutaatioista parhaiten sopivat, ja eliö sopeutuu, tai jos ei pysty sopeutumaan, kuolee sukupuuttoon.

    En ymmärtänyt ajatustasi, että "geenit eivät muuta mitään". Mitä ne voisivat muuttaa, ja onko joku niin sanonut?

    Käytin "himasia, liehuja ja saarisia" (huom. pienet alkukirjaimet) lähinnä kuvaamaan huonoa ajattelua, mutta ovathan he (suurella alkukirjaimella) huruhenkilöitä ja julkisuudessa naurettavuuksia esittäneitä. Miten muuten asia pitäisi kertoa mainitsematta heidän nimiään? Edustavatko he jotakin filosofista suuntaa? Mitä?

    Sen sijaan sinusta en ole esittänyt arviota. Toivon sitä molemmin puolin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ajattelu, kuvittelu, mielikuvitus jne. Mitkä ovat niiden kolmiulotteiset dimensiot? Luonnontieteilijät väittävät, että kausaalisuus toimii vain kolmiulotteisuudessa. Ovatko he väärässä? Miten voi kolmiulotteinen "kausalisoida" ei-ulottuvaisen ilmiön? Tässä kysymyksessä luonnontieteilijät ovat joko hiljaa, kieltävät ne, tai esittävät näennäistotuuksia. Filosofiassa sellainen peli ei vetele. Mekanistinen, vulgäärimaterialismi ei kuulu filosofian perusvarantoon.

    Tietääkseni monet luonnontieteilijät ovat uskovaisia jakaen uskonnolliset käsitykset. Niitä on jopa nobel-palkittujen joukossa. Ovatko he huonoja luonnontieteilijöitä? Heissä on uskovaisia jopa enemmän kuin filosofeissa. Filosofithan pyrkivät jatkuvasti kyseenalaistamaan vallitsevat totuudet, niin uskonnolliset kuin tieteellisetkin. Liioin itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, en kirkkoihin, enkä kappeleihin. Mutta uskonnolla ja siihen liittyvillä asioilla on minulle tärkeä kulttuurillinen, historiallinen ja tiedollinen merkitys. Uskonnollisuus kertoo paljon ihmisestä.

    Uskonnollisuus ja uskovaisuus on henkilön oma asia, enkä lähde tuomitsemaan hänen vakaumustaan. Asia muuttuu toiseksi, mikäli uskonnollisuuden varjolla harjoitetaan selvää mielivaltaa. Silloin kun ovelleni ilmaantuu joku epäkohtelias saarnaaja, yrittäen käännyttää minua, saatan käskeä hänet matkoihinsa.

    Vielä geeneistä. Jos geenit ohjaavat jotain, niin kuin väität, niin eivätkö ne silloin pyri muuttamaan jotain? Ohjaaminen on tarkoituksellista toimintaa. Tarkoituksen siirtäminen ajattelusta, kuvittelusta ja ylipäänsä psyykkisistä toiminnoista geeneihin, ei ratkaise elämän tarkoitukseen sisältyvää suurta mysteeriä.

    Äänestä

"Epätieteilijä"

Aloitetaan geeneistä. Niillä ei ole mitään pyrkimyksiä. Ne ovat vain kemiallisia rakenteita, joita populaatioon syntyy erilaisia satunnaisesti. Geenit ohjaavat kehitystä yhdessä oppimisen kanssa. Siitoksessa syntyy satunnaisesti populaation geenivarannon sallimia yksilöitä. Yksilöistä ne, jotka ovat parhaiten sopeutuneita, saavat keskimäärin enemmän jälkeläisiä kuin huonommin sopeutuvat.

Jälkeläisten suurempi lukumäärä aiheuttaa, että edullisen geenin (alleelin) määrä populaatiossa lisääntyy kunnes se saavuttaa tason, jolloin ominaisuus jo alkaa haitata. On saavutettu alleelin esiintymisen optimaalinen määrä populaatiossa niissä oloissa. Olojen muuttuessa optimin kohta voi muuttua.

Koko prosessi tapahtuu automaattisesti, ilman ohjausta, ilman intentiota, kausaliteetin ja sattuman seurauksena. Prosessi on stokastinen eli tilastollinen.

Luonnontieteilijä voi olla uskonnollinen, jos tuntee siihen tarvetta, mutta ei selitä mitään uskonnon avulla. Luonnontieteellinen menetelmä on täysin neutraali loogisen uskonnon suhteen. Useimmat luonnontieteilijät ovat epäuskonnollisia, koska uskonnot sisältävät myös epäloogisia aineksia.

Kuten sanoin, luonnontieteilijä ei usko epädimensionaalisten prosessien olemassaoloon. Ne ovat aivojen kuvittelua, siis epätodellisia. Kaikki toiminta, mitä aivoissa tapahtuu, tapahtuu ihan samoissa dimensioissa kuin kaikki muukin, sillä aivot ovat kolmiulotteiset.

Tämä sillä varauksella, että säieteorioiden ajatus useammista ulottuvuuksista osoittautuu todeksi. Siinäkin tapauksessa aivoissa ovat samat ulottuvuudet kuin muuallakin luonnossa.

Mekanistinen olisi muuten oikea, mutta prosessit ovat myös stokastisia, joten se ei käy. Vulgaarimaterialismi sisältää arvovarauksen tai konnotaation, joten sekään ei käy.

Äänestä

"Epätieteilijä", lähetin viestin epähuomiossa, vaikka ajatukseni oli vielä kesken.

Filosofiat näyttävät palvelevan samanlaisia tarpeita kuin uskonnot. Uskonnot ovat vain menettäneet uskottavuuttaan väestön sivistyksen lisääntyessä, joten uskonnollisesti orientoituvat ovat ruvenneet harrastamaan filosofioita.

Evoluutiopsykologiassa, joka siis on linjassa luonnontieteiden kanssa, ajatellaan, että uskonnollinen tarve on menneisyydessä ollut hyödyllinen, joten sitä edistävät geenit ovat lisääntyneet populaatiossa maksimiinsa asti. Koska populaation alleelit eivät jakaudu tasan, toiset ovat hyvin uskonnollisia, toiset hyvin uskonnottomia ja suurin osa siltä väliltä. Perinnöllisyys on siis aivan sama kuin esim. pituuskasvussa. Koska meillä on edelleen luolamiehen geenit, ne kun vaihtuvat hitaasti, myös uskonnollinen tarve on säilynyt ja aiheuttaa filosofista orientoitumista.

Äänestä
  • En ole väittänyt, etteikö aivot olisi kolmiulotteiset. Sitä ne nimen omaan ovat. Kyse on siitä, miten tuo kyseinen, kausaliteetin alainen ulottuvainen prosessoi ei-ulottuvaisen ja kausaliteetista ulkopuolisen ilmiön, nimittäin mielen kaikkine toimintoineen? Olen jopa toivonut tieteen pystyvän selittämään sen. Mutta tähän mennessä sellaista ei ole näkynyt.

    Kuten kirjoitit, luonnontiede perustuu havainnoille, joita selitetään loogisilla ja matemaattisilla teorioilla. Kaikki havainnon kohteena olevat tapahtumat liittyvät myös kausaaliseen ketjuun maailmassa. Mutta havaintoon sisältyy paljon muutakin, nimittäin erilaisia elämyksiä, jotka tuntuvat joltakin. Eikä kyseessä välttämättä ole hermoärsyke. Tuota "tuntumista", eli mentaalisten tilojen laadullista fenomenaalista ilmiötä kutsutaan "kvaliaksi". Luonnontieteen kannalta noissa kvalioissa on ongelmallista se, että ne eivät tyhjene materiaalisiin ja kausaalisiin ominaisuuksiin, vaan näyttävät olevan niistä kokonaan erillisiä. Jos materialistinen luonnotiede ei pysty selittämään tuota ilmiötä, niin materialismi on mielenteoriana epätosi.

    Äänestä

"Epätieteilijä", jos kaikki pystyttäisiin selittämään jo nyt, ei enää tarvittaisi tieteitä. Luonnontieteet eivät usko hermeneuttisten entiteettien olemassaoloon siksi, että ne eivät selitä mitään. On myös syytä ottaa käyttöön Occamin partaveitsi, yksinkertaisin selitys valitaan. Tiedämme, että luonnontieteet eivät toistaiseksi tai ehkä lopullisestikaan pysty selittämään aistinkvaliteetteja, mutta ei siihen ole pystynyt mikään filosofinenkaan suunta.

Äänestä
  • Olet varmaan oikeassa. Mutta filosofiassa aistikvaliteetteja lienee pohdittu paljon enemmän. Mielentutkimuksen kohdalla rajapinta mielenfilosofian ja luonnontieteen välillä kulkee ilmeisesti ns. tekoälyn kohdalla. Tekoälyn kehittäjät näyttävät uskovan, että tietotekniikan kehityksen huippu on kyborgi, jolla on ihmiseen verrattava tietoisuus. Suurimpana esteenä näyttää olevan tuo mainittu aistimuskvaliteetti. Mainittua kvaliteettia kuvataan usein ns. zombie-ilmiöllä.

    Unissakävelijä nousee vuoteestaan, kävelee jääkaapille, tyhjentää sen sisällön Joulukinkuista, jonka jälkeen palaa takaisin vuoteeseensa. Hän ei mitenkään tiedosta tuota toimitustaan, eikä muista jälkeenpäinkään mitään tuosta tapahtumasta. Toisin kuin hänen valveilla ja siten tietoisena ollut jääkaapin tyhjentäjäveljensä, hän ei pysty kuvailemaan, miltä tuntuu mättää Joukinkut naamaansa.

    Niin unissakävelijä, kuin hänen tietoinen veljenä toimivat yhtä mekaanisesti käydessään jääkaapilla. Molemmissa tapauksissa heidän kehonsa täyttävät täysin samalla tavalla fyysiset tarpeensa. Vain toinen heistä kertoo omat tuntemuksensa tuon toimituksen osalta.

    Mikäli tuota aistikvaliteettien synnyttämää arvoitusta ei pystytä ratkaisemaan, mahdollisen kyborgin tietoisuus voi olla vain ja ainoastaan zombie-tietoisuutta. Se jää hyvin kauaksi itsetietoisen jääkaapilla käyvän veljen tietoisuudesta.

    Äänestä

"Epätieteilijä", näyttää siltä, että olemme asian ytimessä. Aistinkvaliteetteja on kyllä pohdittu enemmän filosofian puolella, mutta ilman tulosta. Jos osoittautuisi, että filosofit esittävät ilmiölle kunnollisen selityksen, mutta luonnontieteet eivät, vaihtaisin leiriä välittömästi. Toistaiseksi ei vain ole tarvetta.

Tuo zombie-ajatus meni kyllä vähän pieleen. Ei luonnontieteillä ole mitään sitä psykologian havaintoa vastaan, että suurin osa asioista on alitajuisia ja vain pieni osa kerrallaan tietoisia. Molemmat prosessit kuitenkin tapahtuvat aivoissa. Ei se todista mitään joidenkin entiteettien olemassaolosta.

Oletko muuten todennut, että minätietoisuus syntyy vain silloin, kun oma ajattelu on ajattelun kohteena? Muuten ihminen on tiedoton minästään. Saattaa siis olla jonkinlainen feed back -ilmiö.

Psykologian havainnot näyttävät usein olevan oikeita, mutta selitys on melkein aina väärä, poikkeuksena tietysti evoluutiopsykologia.

Äänestä
  • En ole väittänytkään, etteikö molemmat prosessit tapahtuisi aivoissa. Mutta aivojen lisäksi tarvitaan myös paljon muuta. Esimerkiksi keho ja ympäristö.

    Empiirisesti on todettu, että aivot ovat kaaosmainen järjestelmä. Kaaoskäyttäytymistä on havaittu mm. hermojen solukalvoissa, ihmisen EEG- eli aivosähkökäyrissä, jne. Ja huom. kaaosteoria perustuu matematiikkaan. Keskeistä tuossa teoriassa ovat ns. "oudot attraktorit".

    On myös todettu, että monet luonnonprosessit sisältävät emergenttisiä ilmiöitä. Jos aivot ovat todella kaaosmainen järjestelmä, sekä luonnonprosessien muovaama, niin miksi sekin ei voisi sisältää emergenttisiä piirteitä? Se voisi olla jopa luonnontieteen, fysikalismin ja materialismin mukaista.

    Jos emergoitumien luonnossa on tosiasia, niin fysikalismi ei estä ajatusta, että kaaosmainen ja emergenttinen aivojärjestelmä tuottaisi siitä erillisen psyykkisen tai tietoisen prosessin, jolla on aivan oma, suljettu kausaliteettinsä? Voidaan myös olettaa, että tuo emergoitumisprosessi on vasta meneillään. Mikä sitten tuon prosessin lopputulema voisi olla? Sitä voidaan vain arvailla.

    Äänestä

"Epätieteilijä"

Kaaosmaisesti käyttäytyvät monet muutkin kuin aivot. Ei siitä voi päätellä, että olisi jotain "muutakin". Outoja attraktoreja esiintyy ilmiöissä, joissa edes filosofit eivät väitä olevan mitään "muuta". Kaaosteoria käsittelee sellaisia systeemejä, jotka ovat erittäin labiileja, pieni ero alkuarvoissa aiheuttaa suuren eron myöhemmin.

"Emergenssi" on vain ihmisen keksimä sana. Hiukkasilla on jo kaikki ominaisuudet, mitä niillä on. Emergenssi on sitä, että ihmisen rajallinen ymmärrys ei riitä etukäteen kuvittelemaan, miten hiukkaset tulevat käyttäytymään kompleksisissa systeemeissä. Kun ihminen havaitsee hänelle yllätyksellisen asian, hän puhuu emergenssistä. Jos lunnontieteilijä käyttää tätä sanaa, hän tavallaan käyttää arkiajattelun mukaista käsitettä.

Jos nyt kuitenkin haluamme käyttää tätä käsitettä, luonnontieteilijät juuri arvelevat, että aistinkvaliteetit osoittautuvat aivojen toiminnan "emergenteiksi" ilmiöiksi, siis ei tarvita muuta selitystä kuin hiukkasten käyttäytyminen.

Jos aivotoiminnassa olisi suljettu kausaalinen järjestelmä, ei tämä järjestelmä vaikuttaisi ulospäin eikä ulkomaalma voisi vaikuttaa siihen. Joutuisimme mystiikan piiriin kuin Descartes, joka arvioi, että vuorovaikutus tapahtuisi (käsittämättömällä tavalla) käpyrauhasessa.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että olemme yhtä mieltä eräästä asiasta: aistinkvaliteetteja ei ole pystytty (ehkä toistaiseksi) selittämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Paracelsus kirjoitti:

Onko filosofiat lopulta mitään muuta kuin jalostettuja uskontoja? Luonnontieteitten kannalta molemmat ovat yhtä hyödyttömiä ja sekavia. Filosofioita ja uskontoja on lukemattomia, luonnontieteitä vain yhtä lajia.

Filosofiat tuovat loputtomia käsite-erittelyjä, tyypillisiä ovat dikotomiat. Määrittelemällä mielivaltaisesti asoita uudelleen saadaan dikotomia, ja ketjua voidaan jatkaa loputtomiin. Näin toimitaan myös dogmatisoidussa uskonnossa. Syntyy mielikuva korkeatasoisesta ajattelusta, joka kuitenkin on todellisuudessa huuhaata.

Filosofiat ja uskonnot tuovat peliin yleensä yhden tai useampia prinsiippejä, jotka eivät ole palautettavissa fysiikan laeiksi. Nämä prinsiipit otetaan joko perinteestä tai luetaan katosta.

Luonnontieteet taas näkevät, että maailmankaikkeudessa on säteilyä, ainetta ja energiaa, lopulta yhtä ja samaa, joka noudattaa fysiikan lakeja. Perusasioista on saavutettu konsensus, mutta uudemmista teorioista on useampia versioita.

Empiirisen tutkimuksen edetessä osa tippuu pois, koska ne eivät toteuta uusimpia tutkimuksia, ja lopulta jää vain yksi teoria, josta vallitsee konsensus. Tutkijan persoona ei vaikuta tulokseen. Näin ei ole filosofioissa eikä uskonnoissa.

Filosofian piirissä mielellään viitataan seikkaan, että muut tieteet ovat pääosin kehittyneet filosofiasta. Niin ovatkin, mutta nykyfilosofia ei kykene ratkaisemaan yhtään kysymystä. Filosofiat ovat siis täysin impotentteja.

Filosofiat vertautuvat uskontojen lisäksi taiteisiin, humanistisiin tieteisiin, snobismiin ja ajanvietteeseen, mutta todellisen tieteen kanssa niillä ei ole kosketuskohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu