Haluaisin laihtua ainakin 10kg mutta samalla treenata perseestä hyvän mutta en tiedä onko se edes mahdollista? Laihdutan siis syömällä kevyttä ja proteiinipitoista ruokaa 5 kertaa päivässä ja lenkkeilemällä mutta en treenaa muuten esim salilla ollenkaan. Eli onko mahdollista että siinä mennessä kun olen laihtunut sen 10kg niin minulla olisi myös hyvä perse sen sijaan että sitä voisi alkaa treenaamaan vasta sitten kun on läskit lähtenyt? Ajattelin siis treenata peppua kotona noin 4 kertaa viikossa tekemällä painoilla monipuolisia kyykkyjä, askelkyykkyä, maastavetoa ja lantion nostoa ym takapuolta kehittäviä liikkeitä. Onnistuuko?
Pystyykö laihtumaan ja kasvattamaan peppulihaksia samaan aikaan?
pebaaa
295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika paljon geeneistä kiinni, että onko se perse hyvä tuon painonpudotuksen jälkeen vai ei. Tottakai voit tehdä kyykkyjä yms. jo painonpudotuksen aikaan ja kannattaakin tehdä. Lihas katoaa herkemmin painonpudotuksen aikana jos sitä ei rasita.
Kuten yllä mainittiin niin se on pitkälti geeneistä kiinni. Sitten kun olet kokeillut näet peilistä tuloksen. Jos geenit ei sattunut suosimaan projektia, niin ei kannata heittää pyyhettä kehään, vaan siirtyä sitten salille.
Jos geenit ovat olleet suosiolliset niin juokseminen (ei mitään matatooninylkytystä) ja vaikka kotona tehty perserääkki yhdistettynä riittävään proteiinin ja energian saantiin kuitenkin pitää laihdutuksen aikanakin jonkinlaiset pierulihakset elossa. Lisäksi kannattaa laihduttaessa treeenata kyllä muutakin kroppaa vaikka keskittyisi enemmän ahteriin. Ei ne löysän nahan riekaleet käsivarsissakaan erityisesti nuorta naista kaunista.