Suot ovat luonnossa siksi, että ne imevät vettä. Siksi ne myöskin ovat vetisiä paikkoja ja pitävät luonnon tasapainoa yllä. Mutta!!!
Miksi turvesoiden tuhoaminen maassamme on sallittua?
Miksi meille on tullut Pohjanmaan alueelle suuria tulvia?
Miksi ihmiset ovat monen monta kertaa joutuneet jättämään kotinsa laajentuneiden tulvien takia?
Miksi peltojen tuotanto on tuhoutunut monen monet tuhannet kerrat?
Raha on se , joka jyllää. Raha myllää turpeet maasta ja tuhoaa ympäristöä. Yksikin suurtulva aiheuttaa pysyviä tuhoja,.
Kuten olemme huomanneet, niin jokavuotiseksi koituneet suurtulvat Pohjanmaan aluella ovat yhä suurentuneet, ovat tuoneet tappiota jopa koko maallemme.
Kuka/ketkä tuon ovat aiheuttaneet?
Onko jokin V- (isolla kirjaimella) alkava yritys saanut tämän aikaan?
Miksi tähän asiaan ei ole kunnolla puututtu?
Miksi itse pohjanmaalaiset eivät ole puuttuneet asiaan. Heilutellaanhan sitä lippuja muidenkin asioiden takia, vaikka ei kyse aina olekaan mistään suurista tuhoista eikä rahasummista.
Mikäli koko turvesoidon ylösnostojen aiheuttamien tuhojen menetetyt rahat lasketaisiin yksinkertaisella yhteenlaskutoimenpiteellä summaksi, niin mitä mahtaisi tulla vastaukseksi.
Kuka osaa laskea?
Ne, jotka osaavat laskea turpeen nostosta tulevat tulot omille tileillaan, niin osaavat varmasti myöskin ynnätä ko. toimenpiteistä aiheutuneet tappiot koko maallemme.
Tulvat maailmalla ovat lisääntyneet.
5557.0980.hhh
1
157
Vastaukset
Taitaapa jokunenkin isäntä Pohjanmaalla omistaa muutaman hehtaarin turvesuota, tai ainakin on omistanut, kunnes on sen myynyt. Metsää ainakin omistaa.
Suota on myös ojitettu suuria aloja ns. metsätaloudellisista syistä.
Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713