Mulla se alkoi opiskelijaelämän loputtua. Opiskelukavereilla on jo perhe ja menot sen mukaan, baareissa en viihdy, harrastuksia ei ole, työpaikalla porukka vaihtuu koko ajan eikä olla missään tekemisissä työn ulkopolella.
Iltasin oon niin rättiväsy, etten jaksa lähtee mihkään vaikka joku pyytäs.
Ehkä pitäs kuitenki yrittää alottaa joku harrastus....
Iltasin oon niin rättiväsy, etten jaksa lähtee mihkään vaikka joku pyytäs.
Ehkä pitäs kuitenki yrittää alottaa joku harrastus....
Vastaukset 22
Vanhimmat
no, vielä sinä kerkeät niitä ystäviä riesaksi asti hankkimaan. nauti nyt vielä yksinäisyydestä, perheetömyydestä ja vapaudestasi kun voit. sekin aika koittaa, kun kaipaat hetken pientä nörtteily henkäisyä ja et saa, kun kumppani vaatii sitä ja lapset tätä ja vielä pitäsi se mummokin hoitaa ja ystävien luona käydä kylässä.
Siinä ylä-asteen lopulla se alkoi, kun muutimme toiseen asuntoon ja vanhat kaverit pihapiiristä jäivät historiaan. Sitten uudessa asuinalueessa ei ollut samanikäistä seuraa, koska asuttiin paritalossa. Oikeastaan ylä-asteellakin olin yksinäisempi kuin aiemmin, sillä olin koulukiusattu silloin. Tosin silloin mulla oli 2 koulukaveria, mutta heistä toinen alkoi hengaamaan noiden kiusaajien kanssa enemmän, ettei joutuisi itse syrjityksi.
Ala-asteella asuin toisella paikkakunnalla jonkin aikaa ja siellä olin todella suosittu kavereiden keskuudessa. Sitten lukiossa minusta leviteltiin kaikenlasiia juoruja ja syrjittiin, joten en sieltäkään kavereita saanut. Ainoastaan netistä olen ystäviä löytänyt, tosin useamman vuoden olen heitä etsinyt ja 2 kaveria sain. Eli ei ole helppoa saada kavereita, jos ei sosiaalisia kontakteja juurikaan ole. Töissäkin oon aina turpa tukossa, kun muut juttelevat keskenään. Aika ahdistavaahan tämä on...
Siis aivan samaa mulla, tosin en ole vielä töissä.
Miksi olet töissä turpa tukossa?
Levitettiinkö sinusta lukiossa juoruja koska olit liian kaunis?
PS. Musta tuntuu että meistä vois tulla tosi hyvät kaverit. Millon nähdää?
No se ei todellakaan ole sinun asiasi!
Eivätkö liian kauniit saa suunvuoroa?
Baareissa käymättömyys ja kiusaamisen kokemukset ovat syy yksinäisyyteni alulle. Myös kiusaaminen on aiheuttanut masennusta ja ahdistusta.
Yksin synnyin ja yksin kuolen.
Erilaisena jouduin syrjityksi jo päiväkodissa, sama homma ala-asteella, yläasteella, lukiossa, yliopistossa ja useimmissa työpaikoissa.
Välillä on ollut ystäviä, joista osa on kuollut ja osa muuttanut ulkomaille ja kadonnut sinne. En ole lähtökohtaisesti ilkeä tai epäsosiaalinen, ja juttelen mielelläni ihmisten kanssa. Jotenkin tämä kuvio on vaan jämähtänyt tähän.
Millä tavoin olet erilainen?
En ole laumasielu, en taivu muiden ennalta määrittelemiin muotteihin ja roolimalleihin, rikon rajoja ja ajattelen itsenäisesti. Teen asiat omalla tavallani ja se pelottaa/ärsyttää tiettyjä ihmisiä suunnattomasti.
Eli olet narsisti.
En todellakaan ole.
Ihan miten vaan. Ihmiset kuitenkin ovat laumaeläimiä, ja tuollainen omille teille lähteminen tarkoittaa suurimassa osassa tapauksia oman yksinäisyyden lopullista sinetöintiä. Itsenäinnen ajattelu ei monesti ole hyve, päinvastoin.
Samaa syrjintää mulla, ei varsinaista kiusaamista, mutta annettiin ymmärtää, että en ole tervetullut porukkaan. Toisaalta pahaa puhuttiin selän takana, joskus jotain kuulinkin :( Niin paha mieli koulussa oli :( Aivan siinä toisten armoilla ja katseiden alla. Pari kaveria oli, mutta mun huonolla tuurilla vaihtoivat koulua. Siihen päälle erilaisuus, aika huono itsetunto, muiden p*skapuheet ja epävarmuus.En löytänyt samankaltaisia ihmisiä, ei ollut ketään yksinäistä joihin olisin voinut tutustua, ainoat kaverit vaihto koulua.Ja se, kun tunsi olevansa kaikille ilmaa.Harva muisti nimen, opettajan listoista puuttui aina, tuntui, että kaikki karttoivat jne. Tietysti olin liian ujo ja hiljainen, mutta eivät muutkaan silti yrittäneet tutustua. Se kauhea yksinäisyys, aina yksin siellä ihmisten keskellä, joista monet olivat minusta todella ilkeitä ja puhuivat meistä ns. oudoista ja hiljaisista pahaa. Nyt ollaan silti jo voiton puolella ja pääsen aloittamaan elämän puhtaalta pöydältä. Täytyis vaan saada varmuutta ja luottamusta itseensä. Yksinäisyys on hirveä sana, aina kun kuulen sen tuntuu, että löydään nyrkillä naamaan ja laitetaan vilkkuva valo pään yläpuolella merkiksi, että kaikki varmasti tietävät kuka on yksin. No, kyllä tästä selvitään. Harmittaa vaan niiden puolesta, jotka jäävät minun jälkeeni kouluun "kärsimään".
Vaikutat mielenkiintoiselta ihmiseltä. Saako udella, mitä ikäluokaa ja sukupuolta olet?
Ylä asteen lopussa
Alkusoittoa yksinäisyydelle oli muutto opiskelupaikkakunnalle. Lapsuudenystävät jäivät ja onnistuin saamaan jonkinlaisia tuttavia ja kavereita, mutten läheisiä ystäviä. Kun masennuksen takia sitten opinnot jäivät kesken, enkä työelämässäkään ole, niin vähäisetkin kaverit jäivät ja nyt on monesta syystä hankala tutustua uusiin ihmisiin: itsetunto on alhainen, sosiaaliset tilanteet jännittävät, väsymyksen takia en jaksa hakeutua tilanteisiin (harrastukset yms), joissa voisi tutustua ja enimmän osan aikaa olen neljän seinän sisällä.
Onko opiskelupaikkakunnallasi mielenterveysyhdistystä? Niissä on erilaisia ilmaisia harrastuspiirejä suunnilleen bändissä soittamisesta kuntosaliin. Siellä kukaan ei kato kieroon, jos väsymyksestä johtuen on "puolilla valoilla" mukana tai vaikka käy välillä nukkumaan.
23v
Juu 9v muistaakseni kun pääsin sairaalasta. Siitä lähtien ole ollut yksinäisyyden vallassa vaikka ympärilläni olisikin ihmisiä. Se on kummallista kyllä mutta aina seurustalun aikana en tuntenut yksinäisyyttä ja aina kun olen sinkku niin yksinäisyydentunne ottaa vallan vaikka väkisin. En voi asialle mitään siihen pitänee vain tottua.