jääkiekkoluistimien terän moutoilu

Elikkä ostin uudet luistimet ja muotoilutin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni terät ja laittoivat jonku sädemuotoilun 90 kiloiselle, koska painan sen verran. Kuitenki tuntuu etten ole tottunu uusiin luistimiin oikein hyvin sillä melkein joka luistelu kerralla kaadun aina selälleen. Edellisillä halpis luistimilla en kaatunu ikinä. Miksi uusilla luistimilla juuri selälleen kaadun, onko terän muotoillulla tähän osuutta ja minkälainen muoto niissä pitäis olla ettei selälleen kaatuis? Liukupinta vai sädemuotoilu?
1316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moikka!
Sain omiin luistimiin säde teroituksen tänä syksynä. Ero on huomattava, ja toki kestää aikaa että oppii luistelemaan uudestaan. Itselläni säteen suurentuessa painopiste siirtyi selvästi kärjestä päkiän kohtaan. Sinulla on varmasti käynyt myös näin. En tiedä mikä säteesi on nyt, omani on 1/2. Kokeilimme yhtä suurempaakin, mutta se tuntui vaikeasti luisteltavalta ja siirryimme yhden pykälän takaisin. Itse olen sitä mieltä, että kannattaa rohkeasti kokeilla eri säteitä, loppujen lopuksi sieltä löytyy varmasti se itselle sopivin. Luisteleminen on nyt helpompaa, ja liukua on ihan erilailla nyt kuin aikasemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teräsp kirjoitti:

Elikkä ostin uudet luistimet ja muotoilutin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni terät ja laittoivat jonku sädemuotoilun 90 kiloiselle, koska painan sen verran. Kuitenki tuntuu etten ole tottunu uusiin luistimiin oikein hyvin sillä melkein joka luistelu kerralla kaadun aina selälleen. Edellisillä halpis luistimilla en kaatunu ikinä. Miksi uusilla luistimilla juuri selälleen kaadun, onko terän muotoillulla tähän osuutta ja minkälainen muoto niissä pitäis olla ettei selälleen kaatuis? Liukupinta vai sädemuotoilu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu