MAKEISET POIS KAUPPOJEN POISTUMISVÄYLIEN SUUNNALTA

Useinmiten voi onnitella itseään siitä että onnistui välttämään aivan turhan houkutuksen.Vaan toisinaan hiukan harmittaa, että ne olivat taas siinä kuin tarjottimella.Aikuiselle tuo houkutus välttää kiusausta, ei elämänkokemuksen tuoman vahvuuden myötä ole niinkään vaikeaa, mitä se on lapselle/tai kasvuiässä olevalle nuorelle.Jos makeaa haluttaa, sen kyllä hoksaa poimia kaupan sisältä samalla kuin muutkin tuotteet.
5133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pois silmistä pois mielestä. Ylenmääräinen helpon/huonon energiapitoisen moskan ylenpalttinen tuputus ja siihen koukkuuntuminen. Tekee ja on tehnyt useasta tulevasta aikuisesta henkilön, joka kärsii liiallisesta energiansaannista ja näinollen kartuttaa liiaksi kehonsa rasvavarastoja,saaden jo nuorena hyvin vakavia sairauksia.

Äänestä

Karamellit ilmestyivät , kun tupakat poistettiin. Kauppiaankin pitää elää. Mitäs panisit makeisten tilalle , kun ei niitä hyllyjä tyhjänäkään seisoteta.

Äänestä
  • Siihen vois laittaa selkeästi esille uudet tuotemerkit -ja niiden tuotevalikoimat,kuin myös tuttujen tuotemerkkien uutuudet.

    Äänestä

  • katsotaanpas mitä uu kirjoitti:

    Siihen vois laittaa selkeästi esille uudet tuotemerkit -ja niiden tuotevalikoimat,kuin myös tuttujen tuotemerkkien uutuudet.

    Riittäisiköhän hyllymetrit jos siihen tulis osasto nimimerkillä usiasti unohtuvat?

    Äänestä

  • väsynyt shoppaaja kirjoitti:

    Riittäisiköhän hyllymetrit jos siihen tulis osasto nimimerkillä usiasti unohtuvat?

    Kauppias vois laittaa siihen tilan, jossa vois käydä pikaisesti nauttiin virkistävän kahvin jonka asiakas saisi itse kahviautomaatista itselleen valita sellaisena kuin sen haluaa.Tämän "piristysruiskeen"jälkeen kenties huomaisi mikä oli jälleen unohtua ostamatta ja energisellä uusintakierroksella ne kauppiasta miellyttävät heräteostoksetkin tulee kaapattua mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpi ja kampi tap kirjoitti:

Useinmiten voi onnitella itseään siitä että onnistui välttämään aivan turhan houkutuksen.Vaan toisinaan hiukan harmittaa, että ne olivat taas siinä kuin tarjottimella.Aikuiselle tuo houkutus välttää kiusausta, ei elämänkokemuksen tuoman vahvuuden myötä ole niinkään vaikeaa, mitä se on lapselle/tai kasvuiässä olevalle nuorelle.Jos makeaa haluttaa, sen kyllä hoksaa poimia kaupan sisältä samalla kuin muutkin tuotteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu