Olen Kuopiossa asusteleva yli 20-vuotias nuorimies ja käyn aktiivisesti nuorille aikuisille tarkoitetussa seurakunnan illassa, joka on kerran viikossa. Ongelmana on, että porukka siellä ei uusiudu vaan samat tyypit käyvät jatkuvasti. Lisäksi kaikki kiinnostavanoloiset tytöt ovat minua huomattavasti vanhempia ja käyvät yleensä poikaystäviensä kanssa. Sinkkuja en tiedä tuolla olevan ollenkaan... Mikä siis neuvoksi? En voi vakaumukseni takia hyväksyä kuin kristityn naisen ja missään kapakoissa tai vastaavissa tanssipaikoissa en voi käydä. Opiskelen yliopistossa mutta alallani ei ole kiinnostavia eikä varmaan edes uskovaisia naisia ja samat yliopiston uskovaiset henkilöt käyvät myös harvoin järjestettävissä kristillisten opiskelijoiden tapahtumissa, he käyvät myös tuolla seurakunnan tilaisuuksissa. Vaihtoehdot ovat siis vähissä. Netistä olen yrittänyt etsiä vuosia mutta turhaan. Eikö Herra voisi minulle suoda rakkautta elämääni kun sitä todella kaipaan? :( Haluan vain tyttöystävän, en sen enempää, siis tavallisen seurustelukumppanin jonka kanssa voisin tehdä erilaisia asioita mitä nyt maailmassa pystyy. En etsi kumppania asumaan kanssani enkä halua perustaa perhettä... Kaipaan romantiikkaa, hellyyttä, läheisyyttä ja haluan antaa vastakaikua myös naiselle.
Mitä mahdollisuuksia minulla tässä tilanteessa nyt on?
Haluaisin uskovaisen tyttöystävän...
28
559
Vastaukset
- Keissa
Onneksesi olet mies. Uskovaisia tyttöjä on paljon enemmän kuin poikia. Pidä vain elämänarvosi ja kriteerit seurustelukumppanin suhteen. On kiva että maassamme on vielä tällaisia nuoria. Olen uskovainen jo iäkkäämpi täti. Kärsivällisyyttä sinulle, kyllä Herra näkee ja tietää sydämesi kaipuun ja ikävän. Hän johdattaa sinua ja hyvää kannattaa aina odottaa
- : )
Mäkin oon uskovainen mut oon ehkä liian nuori sulle :/
- googlaa
Kotisataman deitti.
- täyttäkää maa
Olet huono kristitty jos et aio perustaa perhettä
- krodlfnfie
Kannaits käydä sunnuntaisin eri kirkoissa
- uskova t
Etsikää ensin Jumalaa niin kaikki muu siinä ohessa annetaan.
Eli laita Jeesus ykköseksi sydämesäsi, Hän antaa sinulle sen mikä on sinulle parhaaksi!- joopajoojoo
Tai sitten kaikki tapahtuu vain sattumalta. Asioita tapahtuu riippuen mitä teet ja jätät tekemättä.
- lisäys
joopajoojoo kirjoitti:
Tai sitten kaikki tapahtuu vain sattumalta. Asioita tapahtuu riippuen mitä teet ja jätät tekemättä.
ja mitä muut tekee ja jättää tekemättä.
- Onko tää...?
Surunveri2?
- Muuten kyllä.
Mutta surunveri ei käsittääkseni ole sitä kirkossa käyvää sorttia.
- hohhoijaa
Ei sillä ole väliä onko toinen uskovainen vai ei. Rakkaus ei sitä katso. Jos kuitenkin haluat sen hihhulihömpän mukaan mennä, niin en voi kuin toivottaa onnea. Jotenkin sairas ajattelutapa ettei uskovainen voisi seurustella tai mennä naimisiin ihmisen kanssa jota ei niin nämä uskonasiat kiinnosta. Eihän kukaan nyt mitään juoppoa tai nistiä halua, mutta kunhan on kunnollinen ihminen.
- hohhoijaa
Lisäänpä vielä että sille juopolle tai nistille voi se kunnollinen seurustelukumppani olla pelastus. Että ei sitäkään tarvitse poissulkea, ei kannata tuomita ihmistä virheittensä takia. Tosin jotkut ovat niin syvällä siinä suossaan, etteivät edes halua muutosta...
- jiiaateeeeeee
hohhoijaa kirjoitti:
Lisäänpä vielä että sille juopolle tai nistille voi se kunnollinen seurustelukumppani olla pelastus. Että ei sitäkään tarvitse poissulkea, ei kannata tuomita ihmistä virheittensä takia. Tosin jotkut ovat niin syvällä siinä suossaan, etteivät edes halua muutosta...
Ajattelin vastailla sulle, tästä. Ei kukaan pakota hommaan uskovaista puolisoa, mutta mulle esimerkiksi on henkilökohtaisesti tärkeää, että mun tuleva mies ois uskossa, jotta voisin käydä seurakunnassa yhdessä sen kanssa, voisin puhua avoimesti mun uskosta ja jeesuksesta, voitas rukoilla yhessä, voitas kohdata Jumalaa yhdessä, voitas ylistää yhdessä, voitas kiertää konferensseja yhdessä, voitas levittää evankeliumii yhdessä. Näitä mä en voi tehdä ei uskovan miehen kanssa. Ja koska Raamattu puhuu ei aviollisesta seksistä, ei uskova ei sitä välttämättä ymmärrä.... :)
- -92
Mutta kun tilanne on kuitenkin se, että mitä todennäköisimmin arvomaailmat eivät kohtaa ainakaan ateistin ja uskovaisen välillä. Olen toki tavannut muitakin uskovaisia joilla on täysin päinvastaiset käsitykset monista asioista kuin minulla. Itse olen sitä äärimmäisen konservatiivistä sorttia eli toisin sanoen fundamentalisti ja minulla on joskus ollut ongelmia muiden liberaalikristittyjen kanssa, koska omaan heidän mielestään aika kärkeviä näkemyksiä joistakin vaikkapa päivänpolttavista aiheista. Mutta miksi pitäisi kelpuuttaa sellainen jonka kanssa voi olla ongelmia tulla toimeen? Eikö kuitenkin ole helpompi elää yksin kuin huonossa suhteessa?
- Mitäs tuubaa tää o
Ongelmia on suhteessa kuin suhteessa. Eikä sillä niin väliä ole vaikka arvomaailmat erilaiset olisikin. Pitää suostua kompromisseihin.
- paskanmarjat-
juha260 kirjoitti:
Kyllä se oikea tulee vastaan kunhann jaksat siellä kirkoissa käydä
Se voi tulla missävaan, tarvi missään hihhulitilaisuuksissa käydä.
- lissu95.
uskovaisuus on niin last seasonia.
- lottamari<3
Kristitty Auervaara,...hm...näitä on harvoin tarjolla :)
- piru parka
Piti ihan pysähtyä miettimään omalta kohdalta yhtälöä uskovainen
tyttö ja minä. Ei, olen elellyt elämäni enämpi siellä kuumempi pätsi
puolella, toisaalta en niin paha ole että haluaisin vetää jonkun
viattoman mukanani alas manan majoille.
Mulle olis kauhistus semmoiset hurmoshenkiset porukkatilaisuudet,
missä pirua koitettas porukalla iskostaa irti musta.
Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka onnistuvat elelemään uskomuksillaan
kohtuu ihmisiksi elämänsä, liikoja tyrkyttämättä oppejaan muille.- Mitä helvettiä?
"Ei, olen elellyt elämäni enämpi siellä kuumempi pätsi
puolella, toisaalta en niin paha ole että haluaisin vetää jonkun
viattoman mukanani alas manan majoille."
Et sinä siinä ketään mihinkään mukanasi vedä.
- anarita
Olet vielä nuori. Itse tapasin mieheni pari vuotta sinua vanhempana juuri silloin kun en sitä osannut odottaa. Ymmärrän nuoren miehen kaipuun naista kohtaan ja aina kommentit, että "anna Jumalan johdattaa kun kuljet rukouksin" eivät helpota. Voin kuitenkin sanoa, että älä ajattele, että olisit toisia huonompi sen takia ettet ole seurustellut. Itse halusin sinun iässä kokea elämää! toisin sanoen seurustella ja seurustelin turhaan. Kun tapasin mieheni en olisi välittänyt niistä turhista kokeiluista. Olin myös onnellinen ettei miehelläni ollut takana montaa seurustelusuhdetta.
Iloa odotukseen ja ole rauhassa. Jumala on hyvä ja tuntee sinun sydämesi, eikö se ole ihanaa? - Vaikutat namulta
On herkullista lukea, että joku uskovainen sinkku kaipaa omaa kumppania. Uskovainen ihminen vaikuttaa yleensä syvällisemmältä ja kiinnostavammalta kuin ns. "tavis".
Minulle kelpaisit siis oikein hyvin, mutta mä olenkin jo 26vee nainen ja vieläpä pääkaupunkiseudulta, joten eipä nyt oikein täsmää. Mutta sitä haluan painottaa, että on meitä uskovaisia naisia ihan vapaina. Satut vain näkemään varattuja ympärilläsi, mutta se ei ole täysi totuus asiasta. Iloista mieltä toivotan sulle, sillä joku sut vielä nappaa! :) - Ich liebe Bach
Minä haluaisin "as if uskovaisen miehen", joka kuitenkin olisi elämänkatomukseltaan uskonnoton. Oma elämänTAPANI on varmaankin lähempänä uskovaisten elämää ja haluaisin sitä jakamaan saman tyylisen miehen, joka kuitenkaan ei olisi sitoutunut mihinkään uskontoon, vaan omaisi kriittisen ajattelun siltä osin. Ei sellaisia miehiä taida olla olemassa? Jos on, mistä niitä voisi löytää?
- edit*
elämänkatsomukseltaan*
- meim1
Kuulostaa siltä että sun kannattais eksyä Joensuuhun. Siskoni (uskovainen) asuu siellä,käy siellä seurakuntanuorten/nuorten aikuisten jutuissa ja kovasti kaipaisi jo uskovaista miestä elämäänsä. Hän on tosin jo pian 24v ja käy silloin tällöin baareissa(ei tosin humaltuakseen), sillä hän on hyvin avarakatseinen ihminen ja hänellä on ystäviä moneen lähtöön. En nyt tarkoita et sun täytyis lähteä etsimään juuri mun siskoa, mutta kannattaa kokeilla muiden kaupunkien seurakuntajuttuja, itsekin aikanaan rippikoulun jälkeen kun noissa piireissä pyörin, kyllästyin nopeasti samoihin naamoihin,pienellä paikkakunnalla kun asuin. Toinen juttu on se, että nykyään kun nuoret on mielestäni vähän avarampia erilaisuudelle kuin ennen, uskovaisten on ehkä hankala löytää kumppania jos haluaa oikein henkeen ja vereen kunnioittaa kaikkia "uskovaisten sääntöjä". Tiedän monia uskovaisia jotka eivät suostu edes olemaan tekemisissä esim homojen kanssa, ja se on minusta outoa koska eihän se ole heiltä pois.
- ............
Oletko tsekannut helluntai- ja vapaaseurakunnan tarjontaa?
- Kalimajesse
Moi. itse olen bongannut netistä parikymmentä maksullista ja yhden maksuttoman. Ja hän on tällä hetkellä tyttöystäväni. :)
http://suomentreffisivustot.blogspot.fi/
Suosittelen sinullekkin mitä nyt etsikkään ihan mitä vaan löytyy. :)
Hyvää kesän odotusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684531Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1004028- 523542
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul362832Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!262593Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa602502- 462384
- 391927
- 471908
- 301656