Yksi päivä alkoi ihmetyttämään päiväkodissa, että kun suunnitteluaika ei aina riitä kaikkeen, niin pitää sitten omalla ajalla suunnitella. Omalla VAPAA-AJALLA? Ilman palkkaa. Olenko liian nuori ymmärtämään tätä, vai mitä ihmettä? Velvoittaako minua joku/jokin käyttämään vähäisen vapaa-aikani vielä ylimääräiseen suunnitteluun? Jos en käytä, olenko laiska *****?
Olen ollut melko vähän aikaa niin sanotussa oikeassa työelämässä. Ihmetyttää, kun tuntuu tosiaankin, että kaikki aika ja energia menee työhön. Teininä sitä luuli, että elämää eletään itselleen, nyt olen huomannut että elämää eletään tehdäkseen työtä. Töiden jälkeen ei muuta jaksa kuin nukkua tai makoilla lamaanuneena tuijottaen telkkaria, eikä töiden jälkeen todellakaan jaksa keskittyä mihkään kotitöihin. Rahaa tottakai tarvitsee elääkseen, mutta mitä silläkin rahalla tekee jos sitä ei ehdi käyttämään?
Voisiko joku vanhempi/kokeneempi ihminen antaa lohduttavia ja kannustavia sanoja miten sitä jaksaa joka päivä herätä aikaisin töihin ja antaa kaikkensa? Miten jaksaa sitten vielä hoitaa omia ihmissuhteita, kotitöitä, jotkut jopa lapsia?? Kysympähän vaan. Pitääkö töihin antaa kaikkensa ja olla sitten ärtynyt ja väsynyt vapaa-ajallaan omien rakkaidensa seurassa? Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että en halua omistaa elämääni todellakaan millekään työlle, mutta silti periaatteessa haluan antaa kaikkeni koska tuntuu, että vaaditaan. Sitten kotona itken väsyneenä ja olen pahantuulinen. Siihen lisäksi vielä opiskelu.
Täytyy kyllä sanoa, että pienenä kuvitteli aikuisen elämän paljon hohdokkaammaksi ja hauskemmaksi. :)
Olen ollut melko vähän aikaa niin sanotussa oikeassa työelämässä. Ihmetyttää, kun tuntuu tosiaankin, että kaikki aika ja energia menee työhön. Teininä sitä luuli, että elämää eletään itselleen, nyt olen huomannut että elämää eletään tehdäkseen työtä. Töiden jälkeen ei muuta jaksa kuin nukkua tai makoilla lamaanuneena tuijottaen telkkaria, eikä töiden jälkeen todellakaan jaksa keskittyä mihkään kotitöihin. Rahaa tottakai tarvitsee elääkseen, mutta mitä silläkin rahalla tekee jos sitä ei ehdi käyttämään?
Voisiko joku vanhempi/kokeneempi ihminen antaa lohduttavia ja kannustavia sanoja miten sitä jaksaa joka päivä herätä aikaisin töihin ja antaa kaikkensa? Miten jaksaa sitten vielä hoitaa omia ihmissuhteita, kotitöitä, jotkut jopa lapsia?? Kysympähän vaan. Pitääkö töihin antaa kaikkensa ja olla sitten ärtynyt ja väsynyt vapaa-ajallaan omien rakkaidensa seurassa? Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että en halua omistaa elämääni todellakaan millekään työlle, mutta silti periaatteessa haluan antaa kaikkeni koska tuntuu, että vaaditaan. Sitten kotona itken väsyneenä ja olen pahantuulinen. Siihen lisäksi vielä opiskelu.
Täytyy kyllä sanoa, että pienenä kuvitteli aikuisen elämän paljon hohdokkaammaksi ja hauskemmaksi. :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tervetuloa aikuisten maailmaan.
Tosin vapaa-ajalla ei tarvitse palkatta työskennellä, ja vapaa-ajalle kannattaa jotain harrastuksia hankkia, eikä vain makoilla.
No mitä vitun väliä sillä on mitä joku tekee vapaa-ajalla? Sä elät jossain fantasiamaailmassa.
Asiaa vähän niinkuin käsiteltiin aloituksessa joten ehkä siksi vastaus. Koitapa selviytyä siellä sinun maailmassasi, mikä se sitten ikinä onkaan.
Kukaan ei pakota tekemään töitä, eli jos mielummin haluat yhteiskunnan elätiksi niin siitä vaan. Mutta turha odottaa kovin paljoa arvostusta muilta ihmisiltä valintasi suhteen. Aina löytyy kuitenkin motivoituneempi työntekijä tekemään sinunkin työsi - tarvittaessa vapaa-ajallaan ilmaiseksi, tai jopa täysin ilmaiseksi harjoittelijana.
En sanonut haluavani olla yhteiskunnan elätti, en voi olla. On pakko saada rahaa elääkseen. Pointti oli lähinnä siinä, että koko elämä on pelkkää työtä. Tuntuu että se tarkoitus herätä sängystä, on mennä töihin. Antaa töissä kaikkensa. Omassa elämässään sitten tekee kaiken rimaa hipoen, on ärtynyt lähimmäisilleen jne. Vierastan siis ajatusta, että töille pitää antaa kaikkensa. Haluan antaa kaikkeni sille, mistä välitän. Töitä on PAKKO tehdä. En rakasta sitä. That's it. Silti annan vaistomaisesti kaikkeni, koska tuntuu että on pakko. Jos et tee, sinut korvataan toisella. Ilmeisesti olen sitten herkemmin väsyneempi ja "masentuneempi" kuin normi ihmiset. Masennuslääkkeetkin on käyty läpi, ei niitä tosin enää (toivottavasti) tarvitse napsia. Väsymystäni tosin ei varmaan huomaa ulospäin, kotona saatan tirauttaa kyyneliä.
Mutta siis ilmaiseksi pitää tehdä töitä jos haluaa töissä pysyä?
"Mutta siis ilmaiseksi pitää tehdä töitä jos haluaa töissä pysyä? "
Käytännössä kyllä.
Voi, pitää sitä ilmaista muillakin aloilla. Mutta, siihen saa vetää ihan itse rajat. ota hyvä ihiminen puheeksi työkavereiden kesken tuo uupumisesi, tai työterveyshuollossa.
Voisit siinä ohessa miettiä omia elämäntoiveitasi, ja verrata siihen mitä arkielämä sinulle todenn. eteen lähiaikoina ja eteenpäin tuo.
Harrastukset, ystävät, kotityöt- ne kuuluvat auttamatta elämään... tai sanotaan niin,että ihmisellä pitää olla henkireikiä voimia antamaan- arjen jo löysut, mikä se on, sitä puurtamista.
jotkut valitsee väärän ammatin, ja väsyvät siitä. En ensin lähtisi tuosta purkamaan, vaan laittaisin oman elämän toiveet, ja nykyajan rinnakkain.
Löytyykö yhtymäkohtia?
Halusin itse nuorempana olla eläinten kanssa. Maatalouslomittelin noin kymmenen vuotta. Nykyisin siistijä. Kemia kiinnosti nuorena ja, nyt sit ajoittain tiedän äkkiä, mikä millä lähtee, ja työ helpottuu sitä kautta...
Ja joka ammatissa on muuten varjonsa. Valitsemasi ala on rankka, vastuullinen, ja tärkeä- jos joskus ajattelisit, ettei kukaan ole aina tikissä, täydellinen- sinulla on lupa jopa töissä sanoa, että nyt on kuitimpi olo.
Oisko näistä apua?
Kirjoitit, että töitä on pakko tehdä. Mikä pakko? Ei minun ole pakko. Lähden pian iltakohteen hoitamaan, kun se on kivaa.Tiedän, että asiakas ilahtuu mennessään toimitilaansa- kun siellä on kuurattu paikat siisteiksi, näin hän säästää omaa yrittäjän jaksamistaan, kun jotain teettää vieraalla.
En ole ikinä jaksanut pakkoja, olen siinä vähän kuin yrittäjäluonne. Minkä osaan- ja joitain asioita opettelen, eteenkin päin.
Masentaa jo ajatuskin, että pitäisi ikinä istua toimistotyössä. Hyvin olen onnistunut sen kirtämään pitkältä, yhtä lyhyttä työsuhdetta lukuun ottamatta. Olin vain kuitti ja vihainen töiden ohessa. En saanut ilmaa, raikasta, ja jossai ikkunattomassa kopissa tietsikka ainoo ystävä- jess! oikein karmii, kun muistan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11325635
Kirjoitit että olet vain vähän aikaa ollut työelämässä. Ajattelisin näin, että homma helpottuu ajan kanssa kun löytyy rutiinit ja rytmit asioille. En tunne alaasi mutta muilla käytännön aloilla tai yleensä elämässä ei välttämättä istuta muutamiksi tunneiksi palaveeraamaan ja suunnittelemaan asioita, sai siitä palkkaa tahi ei. Ideat syntyy työn ja elämän ohessa, ja kun pitää mielessä mikä on meneillään oleva tai tuleva projekti niin ideoita napataan lennosta, ihan mistä ja milloinka vain. Voisin kuvitella että esimerkiksi äitienpäivän voisit pistää jo aivojesi ilmoitustaululle muhimaan tällä hetkellä sillä päiväkodeissa käsittääkseni usein asiaa jotenkin käsitellään ja se päivä tulee vuorenvarmasti vastaan. Samoin toki pääsiäiset, vaput, jussit ja joulut jne. Itse omassa elämässäni mietin ihmisten merkkipäivät ja joulut pitkälti etukäteen ja saatan löytää lahjan vaikka tavallisella ruokakauppareissulla suuremmassa marketissa ohimennen. Juhlien koittaessa minulla on kaikki valmiina enkä ole valmisteluja edes huomannut, saati stressannut niihin menevästä ajasta, rahasta ja vaivasta.
Myöskin kotityöt on syytä opetella tekemään välttämättömänä pahana, siinä sivumennen. Ei niihin kannata sen suuremmin yrittääkään "keskittyä" . Vaikka kuinka huolella tiskaisit ja pyykkäisit tänään niin huomenna pyykkikorissa ja altaassa on jo uutta täytettä. Perustoimista voi selvitä puolen tunnin panostuksella keskimäärin päivässä ja siinäkin taitaa olla jo luppoaikaa. Isompi siivo sitten kerran pari vuodessa tai isommat projektit kaappi kerrallaan pikkuhiljaa. Nyt jos vielä totuttelet elämänrytmiin niin voi tuntua vaikealta, kerroithan että et jaksa tasan mitään. Mutta sitten kun alkaa helpottaa vähänkään niin pienempi riesa se on kertakaikkiaan huitaista pakolliset asiat tehokkaasti alta pois kuin tuijotella pyykkivuorta mieli synkkänä ensin tunti ja miettiä kuinka ei yhtään jaksaisi eikä huvittaisi. Pyykit saa koneeseen ja kuivumaan vaikka mainostauoilla, samoin tiskit hoidettua. Ruuan laitossa kannattaa suosia kaikkea minkä voi työntää uuniin.
Mitä paremmin saat perusasiat rullaamaan sekä töissä että kotona, sitä enemmän sinulla jää aikaa ja voimia muuhun, mutta toisaalta mitä vanhemmaksi ehdit sitä enemmän työ saattaa kuitenkin määrittää rytmejäsi. Siinä mielessä voi ehkä sanoa että työ tulee ensin, työlle eletään. Sitä kun ei vaan enää viitsi tehdä itselleen keski-ikäisenä että ihan tahallaan jonkun vapaa-ajan riennon takia jättäisi vaikka yöunet väliin, vaan ajattelee että pitää jaksaa töissäkin huomenna ja lähtee kotiin nukkumaan jos ei saa järjestettyä vapaapäivää. Ankeinta nykypäivän työelämässä mielestäni onkin, että sitä vapaapäivää ei välttämättä saa vaikka vain kerran elämässä sen ainoastaan tarvitsisi. Monissa paikoissa jousto koskee vain työntekijän joustoa, ei työnantajan.
Kun tekee KOHTUUDELLA parhaimpansa niin voi olla tyytyväinen. Jos sinut halutaan korvata toisella niin sille ei mitään voi, sillä ihan aina on parempia ja huonompia, sopivia ja sopimattomampia tekijöitä maailmassa. Kannattaa kilpailla vain itsensä kanssa, ja kun on tehnyt sen minkä kohtuudella pystyy niin ei jää harmiteltavaa itsellekään koska mitään ei olisi voinut tehdä toisin. Kenenkään etu ei ole jos et sovi työhösi joten on parempikin että joudut vaihtamaan maisemaa jos näin on, siis ihan sinulle itsellesikin. Lisäksi on myöskin yksittäisiä työpaikkoja alalla kuin alalla jossa ei halua tai pysty olemaan kukaan, ovet käy jatkuvasti. Silloin varsinkaan kysymys ei ole yksittäisten työntekijöiden "huonoudesta" jos sinne ei kukaan tunnu sopivan. On mahdollista että sinulla on täysin väärä ala, ihan liikaa kuormitusta (opiskelu?) ja/tai työpaikkasi on oikeasti joku alansa murheenkryyni, mutta enemmän kuulostaa siltä että vaadit itse itseltäsi aivan liikoja. Kunhan saat rutiinit rullaamaan ja otat pikkuisen rennommin niin homma alkaa sujua.
Tietysti ihmiset on erilaisia mutta omalla kohdalla auttoi vähitellen kun aloitin harrastamaan liikuntaa. Kummasti jaksaa työt paremmin muutenkin ja on virkeämpi. Aloita vaikka puolen tunnin kävelyllä päivittäin. Ja elämä on tota duunarilla. Kovasti auttaa myös jos alaa rakastaa mutta harvallapa näin on.
Päiväkodissa on kyllä vähän tuollainen "ei voi mitään" mentaliteetti, tästä esimerkkinä se kun en yhtenä 8h työpäivänä päässyt ollenkaan tauolle. Jos joku sattuu olemaan poissa niin toiset tekee vaan sitten enemmän töitä. "ei voi mitään"
On jo vähän huono juttu kun ruoka"tauon" aikana joutuu vahtimaan samalla lapsia ja sitten ei pääse edes sille yhdelle ainoalle 15min tauolle.
Kyllä joka työssä tulisi olla kunnon tauot jossa pääsee hetkeksi täydellisesti eroon siitä työstä eli lapsista.
Jos haluat sympatiaa niin älä koskaan mainitse omaa jaksamattomuuttasi. Työelämä on sellainen tabu, johon ei kukaan halua koskettavan kun lähes jokainen on samassa jamassa. Pelko takapuolessa mennään elämässä juuri kuvaamallasi tavalla ja vain harva on oikeasti tyytyväinen työhönsä. Ja siis sehän on työnantajalle juuri hyvä kun heidän sanomaansa levittävät katkeroituneet ihmiset jotka ovat uhranneet elämänsä työlle. Pakko pakertaa vaikka henkin menisci. Samat tyypit ovat katkeria sitten myös sairaslomalaisille, työttömille ja työkyvyttömille. Sekin on työnantajalle edullista että ihmiset eivät uskalla olla sairaslomalla kun kolleegat pitävät kauhun tasapainoa. Tiedättehän ne tyypit jotka aina jaksavat kertoa kuinka eivät ole olleet päivääkään sairaslomalla.
Neuvoni on se että jos jo tuossa vaiheessa on ihan piipussa niin kannattaa miettiä miten voisi muuttaa elämäänsä, koska edessä on vuosikymmeniä sitä samaa. Se on siis siitä kiinni että pystyykö pärjäämään vähemmällä. Jos itse pystyisin elämään yhtään vähemmällä (on velkaa) niin hyppäisin oravanpyörästä saman tien.
Tätä koneistoa me siis pidetään yhdessä yllä, jossa työntekijästä revitään kaikki irti. Mutta kukaan ei ole kuolinvuoteella miettinyt että voi kumpa olisin tehnyt enemmän töitä. Mieti omaa terveyttäsi ja kuinka voisit auttaa itseäsi. Voin vakuuttaa että siinä menee terveys kun ei tee muuta kuin töitä.
On oma päätöksesi uhraatko elämäsi työnantajallesi vai et. Monet tekevät niin ja sitten vasta eläkeikäisenä saavat rauhan jos sittenkään kun eivät koe omaavansa ihmisarvoa ilman työpanosta. Mieti vielä sitä että mikä oma eläkeikäsi tulee olemaan. Jaksatko sinne seitsemäänkymppiin painaa? Tässä siis pitää ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Jos kerran olet kouluttautunut päiväkotiin, voisit todennäköisesti vaihtaa työsi helposti perhepäivähoitajaksi. Voisit itse vaikuttaa päiväsi kulkuun ja saisit miljoona kertaa stressittömämmän työympäristön. ;)
miksi pitää asioista tehdä nin vaikeita? teet sen työssä mistä maksetaan ja vapaa-ajalla keskityt OMAAN elämääsi, et työhösi. Kukaan ei voi velvoittaa työskentelemään vapaa-ajalla.
http://www.8tuntia.fi/
Kyllä, ilmaiseksi pitää tehdä töitä. Jo kouluaikana mennään työharjoitteluihin ilmaiseksi. Valmistumisen jälkeen mennään työkkärin tukemana, korotetulla päivärahalla, eli ilmaseksi töihin. Kun työpaikkaa ei sittenkään omalta alalta lohkea, pitääkin mennä jo minimipalkalle osa-aika töihin tai uudelleen opiskelemaan. Jolloin koko homma alkaakin jo alusta.
Mikäli työpaikan kuitenkin onnistut saamaan, joudut vakuuttamaan työnantajan "joustavuudestasi", joka taas tarkoittaa sitä, että työtaakkasi painamana tulet myös jatkossa työskentelemään ilmaiseksi, uhraamalla vapaa-aikaasikin työlle.
Jaksamista kaikille huomista työpäivää nyt jo ilmaiseksi suunnitteleville.
Kirjoitin tuolla ylempänäkin jotain. Pakko on sellainen asia, jota on turha ruveta tuntemaan... Nuori ihminen on usein kuin ihmemaassa, kun löysi arjen. siinä pitää etsiä niitä omia ilon aiheita- me kukaan emme elä työnantajaa varten, me myymmee- huom. myymme, omaa työtämme ja osaamistamme.
Se on luonteeltaan kauppaa...
Oma elämä on eri asia, kokonaan eri asia, ja meillä on oikeus. Olla, elää kuin voimme ja haluamme.
Tämänkin halusin sanoa aloittajalle. Minulla on pomo... Ihan kiva ihminen. särmikäs, antaa työt hoitaa. Mielelläni en tahtoisi olla kellään muulla töissä. Mutta. Vapaalla en mieti työjuttuja, ne käytännön ratkaisut muotoutuvat sen elävän arjen lomassa... elleivät, kysyn viisaammiltani, ja pidetää työkamun kans ns. riihi, jossa suunnitellaan.
Tunnetaan jo toisen puolet, ja työt järjestetään niin, et hommat toimii-
Toki venttaan jo kesälomaa, sitä ennen on monta mutkaa... Mutta, ihan olen onnellinen, näin sen voisi hyvin ilmaista... Ilmaistyönä joskus asiakkaille jotain, ja ruokkistahan alallani ei tunneta, ja moni muukin juttu joskus mättää- sen kun...
Kotosalla onkin kiva pestä päivän lika ja jopa hiki pois. Ja- unohtaa koko päivä, minkä nyt työjuttuja kirjataan, ja kaikenlaista voi olla konkreettisesti kotonakin joskus- ja vastuu niistä-
Saahan ne asiat vaikka omaan kassiinsa pois oottaan pomolle toimittamista.
Yhä, nuori nainen. Mieti onko ala se mitä tekisit pitempäänkin. Usein syvä epätoivo ammatillisesti tulee just siitä, ettei koe olevansa omalla alallaan. Tee vaikka joku testi, missä selviää oletko taktiilinen, kinesteettinen tms...
Itselle selvisi omat alavalinnat jälkikäteen vasta... Kun yhdessä opinahjossa tehtiin noita testejä- Olen itse taktiilinen/kinesteettinen. Semmoinen teen rautalankamallin liikkeellä ollessani- malli...
Et ole jaksamisesi kanssa yksin,kaltaisijasi on tässä maassa todella paljon. Tuntuu välillä, että elämä valuu läpi sormien,päivä toisensa jälkeen. Ilman, että on varaa oikeesti nauttia siitä. Tiedän että tää ei sinua juuri nyt auta, mut yritetään parempaa. Adressit . com / alin maksettava palkka. (ei linkki,osa palomuureista estää) Ei tässä mitään Jetset elämää tavoitella,kunhan jotain pientä joskus....