*Tämä aihe olisi voinut periaatteessa kuulua biologian tai evoluution keskusteluihin, mutta koska ratkaisuyritykset kuuluvat pohjimmiltaan älykkyyden piiriin, laitoin aiheen tänne.
Mielessäni on jo pidempään pyörinyt kysymys siitä, mikä voisi olla jollekin eliölajille ominainen kokoskaala, jossa se hahmottaa luonnossa esiintyviä kappaleita ja etäisyyksiä. Tarkoitan siis sitä suuruusluokkaa, jonka ääripäiden jälkeen arviointi ei ole enää aivan vaivatonta.
Rajataan käsittely tässä siihen olentoon, jonka käsityskyvystä meillä on varmaa kokemusta, eli ihmiseen. Oma ehdotukseni olisi seuraava:
Ihmisen luonnollinen hahmotuskyky (= hahmotuskyky luonnossa) on noin 100 x oman kehon koon perusyksikkö. Homo sapiensin mitta on metri (useimmat aikuiset ovat toki lähempänä kahta kuin yhtä metriä, mutta kyse on siis suuruusluokasta ja mittayksiköstä). Jos halutaan ajatella ihmisen hahmottavan asiota metrin näkökulmasta, hänelle helposti mielellettävät kohteet ovat pienimmillään noin 1 cm kokoisia, suurimmillaan 100 m. Alle senttimetrin kokoiset kohteet vaativat jo näöntarkkuutta, yli satametristen kohdalla arviointikyky joutuu koetukselle jo etäisyyksien kohdalla.
Yksilöllisesti arviointikyky voi olla tät 1 cm .... 100 m -skaalaa parepi tai heikompi, riippuen tottumuksesta, mutta minua kiinnostaakin lähinnä jokin ehkä taustalla oleva, yleisempi luonnonlaki. Perusteluja olen etsiskellyt evoluution puolelta, esim. selviytymisen kannalta Homo sapiensin ravinnonhankinta, suurimmat luonnolliset viholliset ja saaliseläimet, pienimmät syötäväksi kelpaavat kohteet, ihmiskäden rajoitukset heitettävien aseiden kohdalla, tms. tekijät. Alle 1 cm on ehkä ollut alkuihmiselle tarpeettoman pientä, yli 100 m jo turhan suurta.
Mielessäni on jo pidempään pyörinyt kysymys siitä, mikä voisi olla jollekin eliölajille ominainen kokoskaala, jossa se hahmottaa luonnossa esiintyviä kappaleita ja etäisyyksiä. Tarkoitan siis sitä suuruusluokkaa, jonka ääripäiden jälkeen arviointi ei ole enää aivan vaivatonta.
Rajataan käsittely tässä siihen olentoon, jonka käsityskyvystä meillä on varmaa kokemusta, eli ihmiseen. Oma ehdotukseni olisi seuraava:
Ihmisen luonnollinen hahmotuskyky (= hahmotuskyky luonnossa) on noin 100 x oman kehon koon perusyksikkö. Homo sapiensin mitta on metri (useimmat aikuiset ovat toki lähempänä kahta kuin yhtä metriä, mutta kyse on siis suuruusluokasta ja mittayksiköstä). Jos halutaan ajatella ihmisen hahmottavan asiota metrin näkökulmasta, hänelle helposti mielellettävät kohteet ovat pienimmillään noin 1 cm kokoisia, suurimmillaan 100 m. Alle senttimetrin kokoiset kohteet vaativat jo näöntarkkuutta, yli satametristen kohdalla arviointikyky joutuu koetukselle jo etäisyyksien kohdalla.
Yksilöllisesti arviointikyky voi olla tät 1 cm .... 100 m -skaalaa parepi tai heikompi, riippuen tottumuksesta, mutta minua kiinnostaakin lähinnä jokin ehkä taustalla oleva, yleisempi luonnonlaki. Perusteluja olen etsiskellyt evoluution puolelta, esim. selviytymisen kannalta Homo sapiensin ravinnonhankinta, suurimmat luonnolliset viholliset ja saaliseläimet, pienimmät syötäväksi kelpaavat kohteet, ihmiskäden rajoitukset heitettävien aseiden kohdalla, tms. tekijät. Alle 1 cm on ehkä ollut alkuihmiselle tarpeettoman pientä, yli 100 m jo turhan suurta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Käytännössä havainnointi kohdistuu yleensä tuolle alueelle. Kuitenkin myös teknisesti kehittymätön ihminen on tehnyt havaintoja etäämmistä kohteista, esim. sääilmiöistä ja tähdistä. Vastaavasti myös alle 1 cm kohteista on tehty havaintoja, esim. ruoassa olevat epäpuhtaudet. Etäisyyttä parempi mittapuu on kohteen muodostama näkökulma; siten voidaan tehdä havaintoja kaukana olevista hyvin suurista kohteista ja lähietäisyydeltä pienistä kohteista.
Tuo näkökulman pointti oli hyvä. Voisiko ajatella niinkin, että näkökulma on tavallaan näköaistin abstrakti jatke, ymmärryksen tuoja?
Minua aidosti kiinnostaa tietää, että miksi pohdit tällaista?
Koska asia on minusta kiinnostava, ei sen kummempaa syytä. Tai tarkemmin miellän tämän kokoskaala-kysymyksenkin osaksi isompaa kokonaisuutta, eli ihmisen aistien ja huomiokyvyn rajoitteet, mikä puolestaan liittyy aivan pohjimmiltaan siihen, miten itse kukin meistä hahmottaa todellisuutta ympärillään.
Jos aloitukseni tuntuu edelleen kummalliselta, miettikääpä omalta kohdaltanne miten tarkasti pystytte avoimessa maastossa arvioimaan etäisyyksiä. Minusta niinkin arkinen mittayksikkö kuin kilometri on yllättävän hankala mieltää tarkasti, jos maasto ei siis ole ennalta tuttu.
Juice Leskinen tuumasi oikeastaan vähän asiasta siihen tapaan, että aikuisilla ihmisillä pienin ajattelemisen arvoinen asia on postimerkki ja suurin farmariauto, ja noiden ulkopuolelle ei mene mitään...
Niin, sitä voi havainnoida ympäristöä myös muilla kuin silmillä. Valailla ja lepakoilla on kaikuluotain. Valailla on sen tähden ihmistäkin poimuttuneemmat aivot. Vaatii aikamoista tulkintaa ottaa vastaan singnaalia ja nähdä / hahmottaa sen avulla.
Hauskaa, että otit tämän metsästäämisen ja ravinnon hankinnan tähän,
koska normaali ihminen pysyy treeniä apunaan käyttäen lähettämään
ilman optiikkaa noin 5 cm kokoiseen syötävää luodin noin 300 metristä,
joten evoluutiossa on toki tapahtunut kehitystä.
Noin 150-250 kilometrissä pitää ottaa lisää muuttujia huomioon, niin metsästämisessä kuin muussakin.
Mutta koska teet päätelmät alle 1 cm ja yli sadan metrin systeemeistä keräämällä tarvittavan määrän taustatietoa niin näin ollen en heti keksi
onko mikää tässä maailmassa tai sen ulkopuolella sanotaan nyt,
että skaalana on koko linnunrata tai mennään nyt edes kuuhun asti,
niin onko sen ja bakteerin välillä vaikeuksia hamottaa asioita niin ei ole.
Muta se ettei koe tässä vaikeutta ei tarkoita, että olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa missään edellä mainitussa niinpä pystyn vain tähän astisen elämänkokemuksen pohjalta vastaamaan oletuksiisi kokemuksella.