käyttää pakaste mansikoita? haluaisin tehdä kakun jossa olisi mansikoita päällä. Mitenköhän se mahtaa onnistua? Minulla ei ole kakkuvuokaa, joten teen pohjan pellille.. Olen joskus kuullut että hyytelö-sokeria vain ripotellaan mansikoiden päälle ja se on sillä selvä...? Onko?
voiko kakkuun...
4
414
Vastaukset
- piia
pakaste mansikoita käyttää. eihän talvellakaan ole kakkuihin tuoreita mansikoita saatavilla, muuta kuin pakastimesta, sulata mansikoita sen verran että ovat puolikohmeisia, asettele kakun päälle.
kiehauta kattilassa 2dl vettä ja lisää siihen 1- 1½dl hyytelösokeria koko ajan sekoittaen. kun liemi kiehahtaa uudelleen ,nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä 2-4min. levitä liemi lusikalla marjojen päälle, ensin ohuelti ja sitten runsaammin. sama ohje löytyy hyytelösokeri pakkauksesta.- tee
Oikein iso kiitos sinulle, toivotaan että onnistun sellaisen väsäämään :)
- Mutta
En minä lähtisi sitä sinun nimittämääsi lientä lusikalla kakun päälle kauhomaan, vaan käyttäisin tähän tarkoitukseen sopivaa pensseliä ja sillä töpöttelemällä hyytelöä ensiksi ohut kerros joka paikkaan ja sitten lisää tarpeen mukaan. Näin saadaan tasainen kerros kakun päälle.
Valuttamalla hyytelöä se valuu minne sattuu ja korkeimpiin kohtiin ei jää juuri mitään. - hmm.
Mutta kirjoitti:
En minä lähtisi sitä sinun nimittämääsi lientä lusikalla kakun päälle kauhomaan, vaan käyttäisin tähän tarkoitukseen sopivaa pensseliä ja sillä töpöttelemällä hyytelöä ensiksi ohut kerros joka paikkaan ja sitten lisää tarpeen mukaan. Näin saadaan tasainen kerros kakun päälle.
Valuttamalla hyytelöä se valuu minne sattuu ja korkeimpiin kohtiin ei jää juuri mitään.Itse olen käyttänyt pullasutia hyytelön levittämiseen...Ja sellainen piti vielä lisäämäni, että kakun yläpinta kannattaa ennen mansikoiden laittoa sivellä marmeladilla tai vastaavalla, joka tukkii kakun "huokoset" - näin kun tekee, hyytelösokeri ei imeydy kakkuun, vaan jää siihen mihin sen pitääkin, eli kakun pinnalle. Ja kermavaahtohan laitetaan sitten vasta sen jälkeen, kun hyytelösokeri on laitettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206