Heräsin aikaisin aamulla kuorolauluun...

fhjnfiöa

En ole varma, tuliko oikealle palstalle, mutten löytänyt nyt muutakaan.
Olen 16-vuotias tyttö ja asun omakotitalossa perheeni kanssa. Olemme asuneet tässä talossa jo 20 vuotta, eli minä siis olen asunut aina täällä.
Tämän viikonlopun olimme isosiskon kanssa kahdestaan kotona. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin noin viiden aikaan aamulla jonkinlaiseen kuorolaulantaan, joka oli niin "kovaäänistä", että se herätti minut. Lähdin katsomaan, oliko telkkari päällä, muttei ollut, eikä myöskään mikään radio. Siskokin näkyi nukkuvan kuin tukki. Kävin parissa huoneessa, eikä tämän kuorolaulannan volyymi muuttunut millään tavalla, menin minne tahansa. Ulkoakaan tämä laulu ei voinut tulla, koska se kuului niin kovasti täällä sisällä. Kuorolaulu oli toistuvaa, loppumelodia oli myös hieman pelottavankuuloinen. Nämä "laulajat" olivat pelkästään naisia äänen perusteella. Sitten menin kuitenkin takaisin nukkumaan ja nukahdin aika nopeasti, vaikka laulu ei koskaan loppunutkaan. Aamulla seuraavan kerran herätessäni, ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa.
Ja jos joku meinaa sanoa, että tämä oli unta, niin kyllä minä tiedän, milloin näen unta, ja milloin en.

Onko kellään ollut samantyylistä kokemusta ja mitä se voisi olla?

3

172

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuten olen terve

      Joskus korkeassa kuumeessa ollessani olen kokenut olevani tavallaan eräänlaisten laulajien ympäröimä.

    • Ehkäpä jonkinlainen harha-aistimus, koska siskosi ei siihen reagoinut.

    • riuttala76

      Ei kai vaan oo tullu vahingossa tutustuttua kivaan mutta petolliseen vihreään yrttiin nimeltään hamppu jota myös marihuanaksi kutsutaan? Mäkin kerran monta kuukautta putkeen hengittelin höyryjä jääbongista ja kyllä sitä välillä kuului kaunista hienoa musiikkia ja tuntui että se tuli suoraan auringosta. No kohta olinkin sit Kuopion Julkulan mielisairaalassa missä henkilökunnan mielestä paskapaperinkorvike nimeltä Savon-sanomat ja sen kymmenen niin helvetin mielenkiintoista ja opettavaista kysymystä on maailman mielenkiintoisin juttu. Sieltähän saattaa peräti joku joku päivä oppia mikä on suomen pääkaupunki. Googlehan siihen ei varmasti osaisi vastata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      114
      2358
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1275
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      631
      944
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      808
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe