"Älyurheilijoiden" doping

keinotekoinen äly

Doping tarkoittaa urheilussa käytettäviä suorituskykyä parantavia aineita, jotka ovat yleensä kiellettyjä. Doping ymmärretään yleensä fyysistä suorituskykyä nostavaksi aineeksi.

Älykkyyttä pidetään usein jonain mystisenä ominaisuutena, jota joko on tai ei. Ihan kuin siihen ei pystyisi vaikuttamaan tarvittaessa jopa keinotekoisesti. "Älyurheilijat" varmasti itsekin uskovat, että heidän lajissaan vaadittavia ominaisuuksia ei voi saada kepulikonsteilla.

Millä perusteella älykkyyttä parantavia aineita ei muka voida kehittää? Aivot ovat kuitenkin fyysinen elin kuin lihas. Toki ne ovat uskomattoman paljon lihasta monimutkaisempia, mutta se ei ole este suorituskyvyn parantamiselle.

Eikö shakkipelaaja voi saada älykkyyttä tehostavilla aineilla etulyöntiasemaa kilpailijaansa nähden aivan samalla tavalla kuin huippupyöräilijä saa EPO:n avulla? Luulisi esimerkiksi muistia parantavien aineiden vaikuttavan positiivisesti tulokseen. Kysymys kuuluukin, että pitääkö Mensan aloittaa doping-testaaminen? Vai eikö älyllisessä suorittamisessa olekaan väliä keinoilla, joilla saavutetaan älyllinen huipputason?

Muistan itselläni olleen suuria vaikeuksia ongelmanratkaisemisessa hemoglobiiniarvoni ollessa alhainen. Syötyäni rautapitoista nestettä ja hapenottokykyä kehittämällä huomasin älykkyydenkin nousseen huomattavasti. Mitä pystyykään samaan aikaan sellaisilla aineilla, joita todella kehitetään pelkästään älyllisen suorituskyvyn parantamiseksi?

7

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5+18

      "Älydopingia" harjoitetaan aika yleisesti USAn huippuyliopistoissa. Nuo lääkkeet eivät varsinaisesti lisää älykkyyttä vaan tehostavat aivojen toimintaa ja parantavat muistia.

      • ....................

        Niin älykkyys ja muisti usein sekoitetaan toisiinsa, vaikkakin hyvä muisti kielii korkeasta älykkyysosamäärästä. Mitä tulee näihin "älydoping" juttuihin, niin tuskin minkäänlaiset kemikaalit tekevät hakijasta fiksumpaa kuin hän on todellisuudessa. Minulla on sellainen mututuntuma, että muistiosiota lukuun ottamatta, kemikaalit ei paranna suoriutumista. Kuitenkin Mensan testi mittaa (tai ainakin pitäisi mitata) loogista ajattelua, joka on enemminkin synnynnäinen ominaisuus kuin tiedollisesti hankittu. Toisin sanoen testi on sen verran soveltava, että jos synnynäiset rahkeet ei riitä, siihen ei auta hepo eikä epo.


      • keinotekoinen äly
        .................... kirjoitti:

        Niin älykkyys ja muisti usein sekoitetaan toisiinsa, vaikkakin hyvä muisti kielii korkeasta älykkyysosamäärästä. Mitä tulee näihin "älydoping" juttuihin, niin tuskin minkäänlaiset kemikaalit tekevät hakijasta fiksumpaa kuin hän on todellisuudessa. Minulla on sellainen mututuntuma, että muistiosiota lukuun ottamatta, kemikaalit ei paranna suoriutumista. Kuitenkin Mensan testi mittaa (tai ainakin pitäisi mitata) loogista ajattelua, joka on enemminkin synnynnäinen ominaisuus kuin tiedollisesti hankittu. Toisin sanoen testi on sen verran soveltava, että jos synnynäiset rahkeet ei riitä, siihen ei auta hepo eikä epo.

        "Looginen ajattelu on synnynnäinen ominaisuus."

        Jostain aivojen sopukoista (muokattavista fyysisistä ominaisuuksista) se looginen päättelykykykin on peräisin. Jokin asia aiheuttaa sen, että Einstein on minua etevämpi loogisessa päättelykyvyssä.

        Jos pystytään hahmottamaan aivojen loogisen päättelykyvyn keskus, niin eikö sitä silloin pysty keinotekoisesti muokkaamaan jollain aineilla.


      • 6+3
        keinotekoinen äly kirjoitti:

        "Looginen ajattelu on synnynnäinen ominaisuus."

        Jostain aivojen sopukoista (muokattavista fyysisistä ominaisuuksista) se looginen päättelykykykin on peräisin. Jokin asia aiheuttaa sen, että Einstein on minua etevämpi loogisessa päättelykyvyssä.

        Jos pystytään hahmottamaan aivojen loogisen päättelykyvyn keskus, niin eikö sitä silloin pysty keinotekoisesti muokkaamaan jollain aineilla.

        Stimulantit käsittääkseni lähinnä vilkastuttavat aivotoimintaa. Älykkyys riippuu enemmän aivojen "kytkentäkaaviosta", joihin ne eivät vaikuta.


    • Masa.

      Transcranial direct current stimulaation (tDCS) on todettu auttavan ongelmien ratkaisemisessa. Tällaisen laitteen voit rakennella kotikonstin helposti.
      Myöskin transcrania magnetic stimulaation (TMS) on todettu toimivan.

    • Vähän aikaa sitten tuli TV:stä ohjelma missä kerrottiin että ajoittainen paasto tai epäsäännöllisyys ruoan saannissa lisäsi hiirillä uusien aivosolujen kasvua ja sai ne elämään pitempään, tai jotain sinnepäin.

      • ....................

        Aika mielenkiintoinen uutinen sinällään, koska tulos on järkeenkäypä oman empiirisen havaintoni mukaan. Laitoinkin aiemmin viestiä siitä, että mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on kannattavaa oman henkisen kasvunsa takia. Tämän takia jonkinlainen "hankala" ruuansaanti voi aktivoida aivoja, koska kroppa huomaa, että pitää yrittää kovemmin.

        Minusta muutenkin jonkinalainen epäsäännöllisyys pitää mielen virkeänä. Minua suoranaisesti hirvittäisi ajatus, että jokainen pv olisi samanlainen.

        Tuosta paastosta sen verran, että jokainen joka on joskus elänyt pienemmällä ruokamäärällä, on varmaan huomannut sen kuinka ruoka kuin ruoka maistuu nälkäisenä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe