Olin kaksikymppinen nainen ja olin todella yksin. Ruokapöydälläni oli aina peili, ja kun söin, asetin tämän peilin aina eteeni jotta saatoin nähdä edes omat kasvoni seuranani.
Juttelin peilien edessä itselleni omia asioitani ja päivän kuulumisia.
Kerran puhelimeeni tuli tekstiviesti vanhalta tuttavalta joka kyseli kuulumisia, ei ehdottanut tapaamista mutta olin jo tuostakin viestistä niin innoissani että JUOKSIN peilin eteen iso hymy huulillani ja sanoin/huudahdin hiljaa peilikuvalleni "se laittoi mulle viestin!!!"
Heti sen jälkeen mua hävetti tuo ja tajusin että miten yksin todella olin, ja itkin..
Juttelin peilien edessä itselleni omia asioitani ja päivän kuulumisia.
Kerran puhelimeeni tuli tekstiviesti vanhalta tuttavalta joka kyseli kuulumisia, ei ehdottanut tapaamista mutta olin jo tuostakin viestistä niin innoissani että JUOKSIN peilin eteen iso hymy huulillani ja sanoin/huudahdin hiljaa peilikuvalleni "se laittoi mulle viestin!!!"
Heti sen jälkeen mua hävetti tuo ja tajusin että miten yksin todella olin, ja itkin..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Söpöä... :) Miten voi kakskymppinen nainen ollakin yksin? Etkö tiennyt, että sun seuraa haluis lukematon määrä suomalaisia poikamiehiä?
Tuosta kun olin kaksikymppinen on jo aikaa mennyt yli kymmenen vuotta. En enää juokse peilien eteen enkä juttele itselleni. Olen yksinäinen edelleen ja omien ajatusten vanki. Mutta kaikkeen tottuu, tai voi ainakin kuvitella niin itselleen.
Höh! Miksi sun ajatukses sut kahlitsee? Millaiset ajatukset?
(vanhat) asiat pyörivät mielessäni ja vatvon niitä. Haluan olla jotakin muuta, esimerkiksi muuta kuin yksinäinen mutta en tiedä pystynkö.
Voisitko kertoa noista ajatuksista? koska se voi auttaa kunhan ne saa selvitettyä
Kiva tarina :)
Ja kuule..kirmaa sinne peilin eteen vieläkin.. oot nuori.. aikaa on.
Näin liki viiskymppisenä tajuaa että juna meni jo.. peilikuva haalistui ja hyvä niin, ei oo peilit entisenlaisia, ihme suurennoksia ja juomuja ja ryppyjä ne esittellee.. kaipaan vanhaa kunnon peiliä jossa peilikuvan silmistä paistoi vielä usko...
Vika ei ole minussa, vaan nykyajan peileissä, oon varma :)
Kannattaa yrittää elvyttää peilitraditio. Jos joku parikymppinen nainen on yksin huolimatta siitä, että kestää katsoa itseään peilistä joka aamu, silloin on vielä vahvoilla. Silloin selvästikin hyväksyit itsesi. Siitä ei varmasti olisi haittaa nytkään. Jos
taas peili liittyisi itseinhoon, se olisi paljon pahempi asia.
Mutta kun ei liittynyt, vaikea ymmärtää miten voit olla yksin.
Itse en peilin edessä aikaa vietä, en tosin usko puhtaasti siihenkään että ruma ulkonäkö olisi syynä läpi elämän jatkuneeseen yksinäisyyteen. En sentään niin rumana itseäni pidä, että uskoisin sen olevan ainut syy. Sitä tosiasiaa tämä ei kuitenkaan muuta, että uskon eläväni koko lyhyen elämäni yksin.
Luulen että jos joskus jostain kumppanin löytäisin, hän ei koskaan voisi ymmärtää miten paljon se mun elämää muuttaisi. Mutta eihän sillä ole merkitystä, kun ei ketään millään tasolla kiinnosta.
Et tainnut oikein ymmärtää mitä tuolla keskustelunalulla tarkoitetaan
Juu, minäkin aina hymyilen "ihanalle" peilikuvalleni, että vielä muistaisin miten hymyillään. On ollut monia tilanteita, jossa muut ovat hymyilleet ja minä olen yrittänyt saada suunpielet nousemaan ;) Sen lisäksi minulla on välillä outo tapa vetää hymyillessakin suunpielet alas, ärsyttävää. Ei ihme jos ilmeitäni on välillä vaikea tulkita :) Nauraminen onnistuu vielä heikommin ;) Pitäis ruveta tosissaan harjoittelemaan, koska kyllä näitä taitoja tullaan tarvitsemaan.
Mä en tarvitse edes peiliä tuohon hommaan pystyn puhumaan itselleni muutenkin kommentoin kaikille radiojuontajille ja puhun astioille ja kiukuttelen jääkaapille...ja peilin eteen kun menee vetää hiljaiseksi.