Milloin kannattaa urheilla?

Mieteskelöijä

Maapallo on koko ajan liikkeessä ja Kuukin pyörii ympäri. (Tämän varmaankin tiesitte jo..)
Otettuna huomioon kaikki tällaiset asiat, onko niistä mitään hyötyä urheillessa?
-Kannattaako kuulaa, kiekkoa tai moukaria heittää aina länteen päin mahdollisimman lähellä päiväntasaajaa? Lentääkö se silloin yhtään pitemmälle verrattuna itään päin heitettyyn?
-Kannattaako hypätä korkeutta silloin, kun kuu on mahdollisimman paljon juuri yläpuolella? Onko siitäkään mitään hyötyä?

4

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä

      No vuoroveden vaihtelu johtuu nimenomaan kuun vetovoimasta, että kyllä se teoreettisella tasolla vaikuttaa. Käytännön merkitystä ei pitäisi olla.

      Myöskin maan vetovoima vaihtelee sen mukaan että millä pituuspiirillä ollaan.

      • Ler Lerber

        Pituushyppyä kannattaa harrastaa ainakin myötätuulessa kuunpimennyksen ollessa etuyläviistossa ja kun ollaan Goalla (jossa maan oma vetovoimakenttä on heikoimmillaan).


    • Jo vain

      Urheilusuorituksissa on niin paljon vaikuttavia asioita, että mainitsemasi asiat peittyvät varmasti muiden tekijöiden alle. Mutta esimerkiksi heittolajeissa ilmanpaineen vaihtelut tai sitten etenkin tuulen vaikutus ovat varmasti havaittavissa olevia tekijöitä.

    • Kuulapää

      Niin ja maan magneettikenttäkin kai vaikuttaa noihin vekottimiin eli se on otettava huomioon. Magneetivuo lienee tiheämpi navoilla tai jotain. No kuulaa ainakin kannattaa työntää koska kuulantyöntö on urheiluji mutta kuulanheitto ei ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1679
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      16
      1063
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1006
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      942
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      90
      776
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      749
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      671
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      661
    Aihe