Suomesta Espanjaan ja takaisin.

Se miten otsikko liittyy tekstiin selviää myöhemmin, mutta aloitetaan nyt syntymästä.
Synnyin syksyllä 1997 Helsingissä ja olin allerginen aika monille ruoille sekä juomille, erityisesti maidolle n. 1-vuotiaaksi asti. Tämä johti siihen, että melkein kuolin.. noh onneksi en kuollut. Jippii täällä olen vielä elossa..

Pari vuotta syntymäni jälkeen olimme muuttamassa Helsingistä Satakuntaan, samoihin aikoihin isäni kuoli. En muistä tästä mitään, mutta ikävä on kova. Niinpä äitini joutui huolehtimaan minusta ja siskostani yksikseen ja välini siskopuoleeni (sama isä, eri äiti) kylmenivät täysin, ei ole tultu juteltua kymmeneen vuoteen..

Äitini tapasi lopulta uuden miehen ja muutimme Espanjaan asumaan, tämä nyt antaa ymmärtää että mies olisi ollut espanjalainen, mutta hän oli ihan suomalainen.

Kaiken sen mitä Espanjassa tapahtui voisi luokitella traumaksi ja siitähän vaietaan kotona.. liian kiusallinen aihe tai jotain. Äitini ja isäpuoleni jotenkin päätyivät juomaan, he joivat suunnilleen joka päivä. En minä tajunnut sen vakavuutta silloin, mutta nykyään kun ajattelen asiaa, en aivan käsitä miten joku kehtaa kasvattaa lasta tuolla tavalla.

He joivat JOKA päivä, piilottelivat alkoholia toisiltaan, isäpuoleni kuuli harhoja.. hän oli aivan vakuuttunut, että joku soitti muumimusiikkia. Espanjalaiset muumimusiikkia, hah tuskinpa! Päädyimme myös kolariin jossain vaiheessa kun isäpuoleni ajoi asuntoautoa aivan kännissä.. suurin huolenaiheeni oli saada minun ja siskoni kaksi pehmolelua ulos autosta, kuinka paljon halveksinkaan äitiäni nykyään.

Nyt pääsemme kaikista kamalimpaan kohtaan joka nyt olisi joka tapauksessa ollut aika väistämätön elikkäs lastenkoti. Menimme asuntoautolla leirintäalueelle Tarragonan lähettyville (btw siellä puhutaan katalaania, ei espanjaa) ja oleskelimme siellä jonkun aikaa.

Isäpuoleni ja äitini sen kun vain jatkoivat ryyppäämistä joka johti siihen, että meillä ei ollut puhtaita vaatteita saatika ketään joka vahtisi meitä. Joitakin ihmisiä (sosiaalivirastosta tai jostain varmaan) tuli käymään pari kertaa ja äitini sanoi, että siskoni ja minut saatettaisiin viedä pois. Arvatkaapas mistä huolehdin tässä vaiheessa? Siitä, että saisin Barbieni mukaan sinne, christ -__-

Tämä ryyppääminen meni niin pahaksi, että heillä tuli kramppailua ja jompi kumpi puri kielestään palasen pois.. voi niitä aikoja T__T No lopultahan me sitten ns. päästiin lastenkotiin.. vaikkei sielläkään ollut kovin mukavaa. Ensinnäkin ne lapset oli ihan hemmetin ilkeitä! Petasin sänkyni kiltisti heti aamulla herättyäni ja menin "leikkisaliin" niin kuin pitkin, mutta ne lapset piilottivat minun unilelut sängyn alle ja sekottivat sängyn ;<

No opin siinä ohella huomaamattani puhumaan katalaania, kun sehän on aika samanlaista kuin espanja.. harmi vaan etten muista siitä enää mitään. Nyt olen yrittänyt opetella sitä uudelleen noh mutta takaisin aiheeseen.

Mulla nyt muutenkin oli siellä kauhean ulkopuolinen olo kun en kerran ollut paikallinen tai edes espanjalainen silti kun tuli aika lähteä toivoin että voisin jäädä sinne. Nyt jälkeenpäin ajateltuna kuulostaa aivan kamalalta, että lapsi itse asiassa toivoo saavansa olla lastenkodissa.

Pääsimmehän me sieltä sitten pois, mutta kesti hetki ennen kuin totuimme taas vanhoihin tapoihin. Unohdin melkein mainita, että isäpuoleni kuoli sillä välin kun olimme lastenkodissa.. sitä vaan tulee todella hylätty olo loppujen lopuksi.

Asuimme vielä jonkin aikaa Espanjassa, mutta sitten äitini tapasi uuden miehen (nyk. isäpuoli) ja tuli raskaaksi. Hän halusi synnyttää Suomessa ja niinpä nykyään olemme taas takaisin Suomessa.

Palasimme Satakuntaan, mutta muutimme muutaman vuoden päästä Turkuun. Minulla on vaan sellainen olo, että kaikki on aina otettu pois, kaikki jonka olen hetkeksikin saanut puff se on vain riistetty pois.

Se viha ja halveksinta jota tunnen äitiäni kohtaan on aivan käsittämätöntä. Hän vielä kehtaa valittaa miten huonosti hänen äitinsä kasvatti hänet ja väittää että on muka kasvattanut meidät paremmin. SIIS MITÄ?!?! Miten hän kehtaa? T__T

Uskoisin, että olisin ollut paljon läheisempi isäni kanssa jos hän olisi elossa.. ei, tiedän sen. Olen vain niin erilainen kuin äitini. Hän polttaa ja juo, minä kaihdin molempia. Olen erityisen tykästynyt ruotsiin ja koreaan, äitini keksii jatkuvasti tyhmiä ruotsivitsejä ja korea on luultavasti outoa hänen mielestä.

Naurettavin asia, jonka olen kuullut hänen sanovan on tämä: kävelimme kauppaan ja maassa istui kerjäläinen luonnollisesti kerjäämässä rahaa, niinpä äitini sanoi "eiks nää suomalaiset oo viel tajunnu et eläimil ei saa ruokkia" hän vielä nauroi tuolle kommentilleen, tekonaurahdin siinä sitten.. miksi, miksi ihmiset ovat niin julmia? Ehkä todellisuus on vain liian todellista minulle.

Tästä tuli niin masentava etten usko että kukaan lukee tämän ja jos et hoksannut niin nykyään olen 15-vuotias.