Pakkausaineiden vaietut vaarat

Postaa eteenpäin

Vaikka nyt ympärillämme tapahtuu yhtä sun toista väestön vähentämiseen keskittynyttä agendaa, niin meidät on ihmisrotuna tapettu joka tapauksessa jo pikkuhiljaa. Tämä ei tietenkään näy konkreettisen hälyttävästi vielä nyt, mutta tulevaisuus ei kovinkaan kauniilta näytä. Joitakin kuukausia sitten muistan lukeneeni jostain suomalaisesta tiedelehdestä, että suomalaisten miesten sperman laatu on heikentynyt todella merkittävästi.

Suomalaisten ei niin paljon kuin maailmanlaajuisesti, mutta kuitenkin merkittävissä määrin. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Ihmisrotu on kulkemassa hiljaa, mutta varmasti kohti sukupuuttoa. Nykyisin on miltei ihme jos nainen tulee raskaaksi kertalaakista ja vielä suurempi kummajainen on, jos lapsi syntyy terveenä.

Ihmiset ovat terveydeltään ja hyvinvoinniltaan alimmalla tasolla vuosikymmeniin. Vielä 60-70 luvuilla väestöstä oli terveenä n. 6% kun nykyisin vain 1%. Jokaisella on jotain tautia, sairautta tai heikkoutta. Varsinkin erilaiset allergiat ja astma ovat lisääntyneet jopa huolestuttavissa määrin.

Toinen merkittävä seikka on, että erilaisiin syöpiin kuolee nykyisin ihmisiä aivan tolkuttomia määriä. Ei ole epätavallista, että nuori tai nuori aikuinen sairastaa syöpää. Outoa? Ihmeellistä? Kummallista? On hälyttävää, että jokaiseen pieneenkin vaivaan tarvitaan pilleriä, nappia ja ruisketta.

Tämä terveyshaittojen aiheuttaminen ja sterilointi on ollut suunnitelmallista ja se on toteutettu hyvin harkitusti ja pitkällä aikatähtäimellä, pääasiassa muovin avulla.

Elämme muoviyhteiskunnassa ja emme olevinaan tulisi toimeen ilman sitä. Miltei kaikki ruoka jota syömme ja juomat joita juomme, on pakattu vaarallista Bisphenol A -nimistä yhdistettä*1 sisältäviin pakkauksiin.

Bisphenol A yhdiste absorboituu suoraan sisältöön ja lopulta elimistöömme. Bisphenol A:n on todettu vaikuttavan hormonitoimintaan, immuunijärjestelmään ja aiheuttavan erektiohäiriöitä (ja uusimpien tutkimusten mukaan myös alentavan hedelmällisyyttä), sekä aiheuttavan esimerkiksi rintasyöpää ja jopa liikalihavuutta. 12.06.2009 Bisphenol A Exposure Dangeous for Human Heart and Reproduction.

Ongelmia syntyy etenkin silloin kun kiireisessä oravanpyörässä mukana oleva yksilö rientää hakemaan kaupasta valmisruokaa itselleen tai lapsilleen. Varsinainen myrkkykoktaili syntyy kun tämä kertakäyttöiseen muoviastiaan pakattu etäisesti ruokaa muistuttava valmismössö heitetään mikroaaltouuniin muhimaan. Mikroaallot höyrystävät valmisteessa olevan nesteen saaden sen lämpiämään ja samalla se kiihdyttää muovissa olevan myrkyllisen Bisphenol A yhdisteen liukenemista ruokavalmisteeseen.

*1 Bisphenol A on todettu karsinogeeniksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi, mutta silti sitä käytetään monissa kuluttajatuotteissa ja sille altistuminen on laajaa. Sitä käytetään muun muassa säilykepurkkien ja lasten tuttipullojen sisäpinnoitteena, joka suojelee elintarviketta bakteereilta pitkän säilytyksen aikana. Sitä kuitenkin liukenee elintarvikkeeseen.

Kuinka moni muistaa vuonna 2007 ensi-iltaan tulleen elokuvan nimeltä Children of Men? Kuten monessa elokuvassa, niin myös tässä on tarkoituksena kertoa silmiemme eteen piilotettuna, maailmaa hallitsevan eliitin agendoja ja toisaalta myös tosiasioita siitä oikeasta todellisuudesta jossa elämme.

Ikävä kyllä sitä todellisuutta ei kovinkaan moni tuntune huomaavan. Näitä asioita pitää osata katsoa pintaa syvemmältä – läpi sen bullshitin, jota mukana on poikkeuksellisenkin paljon ja keskittyä siihen olennaiseen. Mainitsemassani elokuvassa väestönvähentäminen on tuotu harvinaisen hyvin esille.

KATSOKAA MITÄ LAITATTE SUUHUNNE! Kuolette hyvin hitaasti syöpään jos ette pidä ravinnostanne huolta.

"ruoka olkoon lääkkeenne" -Hippokrates

Jos luit tämän ja mietit että asiassa on pointtia, kopioi viestiä niin että mahdollisimman moni saa tästä kuulla. Asiasta olisi korkea aika tehdä iso haloo!

2

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No tuota...

      Muuten ehkä jotain pointtia kemikaaleja ja muoveja koskien, mutta salaliittoteoriaan en usko, se on höpöä.

      Ja mitä ihmisrodun heikentymiseen tulee, kyllä lääketiedekkin sitä pitkällä tähtäimellä heikentää, rajoittamalla luonnonvalintaa ja pitämällä hengissä myös ne, joilla ei ole aivan parhaat mahdolliset geenit . . .

      Ja kyllä, suomalaisessa tiedelehdessä oli juttua tuosta laadun heikkenmisestä, mutta syytä tälle asialle ei vielä varmasti osata kertoa, muuta kuin se, että TV:n katselu ja vähäinen liikunta näyttävät selvästi korreloivan asian kanssa.

      Mitä tuohon muovijuttuun vielä tulee, pistä toki vähän jotakin perustetta, mistä olet lukenut, että aineita irtoaa mikrossa? Pitäisi saada nähdä jotakin mitattua fakta tietoa, eikä mutua.

      Käytetäänhän mm. muovisia lautasiakin. Muovia on ollut jo 50-luvulta yleisesti käytössä, joten sikäli en ymmärrä, miksi vasta nyt näkyisi vaikutus?

      Syöpien määrän kasvu yleisenä kuolinsyynä taas johtuu osaltaan siitä, että muut taudit on alettu saada hallintaan ja mitä on jäämässä jäljelle on syövät. Onko sinulla jotakin tietoa siitä, onko ne määrällisesti kasvaneet kuolinsyynä, ei pelkästään suhteellisesti?

      Allergiat ja autoimmuunisairaudet taas voivat johtua liian steriilissä ympäristössä elämisestä. Ihmiset jotka elävät maalla, ja ovat tekemisissä maa-aineksen ja luonnon bakteerien kanssa, on huomattu kärsivän huomattavasti vähemmän allergioista kuin niiden jotka elävät kaupungissa, pesevät käsiänsä atkuvasti ja elävät muutenkin hyvin steriilisti. Jo pelkkä tuulettaminen ja ikkunan auki pitäminen, tuo sisäilmaan bakteereita ulkoa, joille ihmisen olisi syytä altistua jotta immuunijärjestelmä pysyy virkeänä ja on tekemisissä oikeanlaisen bakteeriston kanssa.

      Autoimmuunisairauksien yhdeksi syyksi on usein spekuloitu stä, että kun immunijärjestelmällä ei ole tekemistä, se voi yliherkistyä, ja käydä ihmisen omia toimintoja vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      204
      11863
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8208
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6266
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      172
      5194
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      51
      4948
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      48
      4500
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4408
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3890
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3383
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      51
      1907
    Aihe