Aukinon pieni, lyhyt kirja ja tutkielma kaiken synnystä.
Alussa oli jossain osassa avaruudessa jotain jolla oli kiihtyvyyttä, jonkin havaittiin liikkuneen. Olilo sen havaitseminen edes tärkeää, emme tiedä.
Aikaa siis kului, kun havaittiin eroavaisuus muuhun ympäristöön ajan perusteella. Se kuka sitä tarkkaili, tai mikä, tai millä aistilla, emme tiedä, mutta voimme kutsua Häntä Jumalaksi, Jeesukseksi, Luciferiksi tai joksikin muuksi "enkeliksi", hän/he itse/-t liikahti/-vat pimeyden yllä.
Yksi ajalla kertaantuminen kiihtyvyydestä ei vielä ole pituutta, se olisi vasta nopeutta, aika ja kiihyvyys ovat yhtä vaikkeivat kaibroidu kaikessa mittauksessa samanlaisiin lukemiin, ne eivät yksin riitä saamaan mitään liikkeelle, ellei lisää samalle ajalle toista laskennallsita aika-ulottuvuutta liikkumiseen... Olennon tai esineen koordinaattia avaruudessa siis muutetaan, emme tiedä kaikkea siitä, voiko koordinaattiamme muuttaa nopeasti muualle kuin mitä läheisyydessä liikkuminen luonnollisesti olisi.
Onko se toinen aikauloke kiihtyvyyden perässä sama vai eri kuin se nopeuden aikaansaama aika, emme välttämättä tiedä... Tämä liike - oli se sitten havaittua tai ei - muutti myös ympäristön tiheyttä, lähtokohdalla tiheys väheni kohteen lähdettyä sieltä, ja määränpäässä tiheys lisääntyi - kohteen saapuessa, siis myös aika ja kiihtyvyyskin on yhtä tiheyden kanssa.
Vain nämä kolme näkökulmaa riittää maailmankaikkeuden luontiin fysiikassa, mutta ei ole välttämätöntä mitata tunnetuilla mittayksiköillä tuota aikaa ja pituutta, se riippuu havaitsijan itsensä nopeudesta reagoida valon tai muun informaatiovälittäjän avulla ärsykkeeseen, jonka tuo 1 havaittu liike aiheuttaa... Jokainen persoonallinen olento valitsee sen lähteekö hän liikkeelle vai pysyykö paikallaan aistien tai leväten olemattomuuden unessa.
Valo on liike jossa pieni itu elektroni lähenee toista - isompaa itua atomiydintä, ja se näyttää kiertävän sitä. Kauemmas menenminen pidentää etäisyyttä ja imee valoa, joskin se tekee kohteen isommaksi ja tilavammaksi, mutta vähempi-tiheyksiseksi... On pitälti tilastollisuutta ja ahtaudesta irtipääsemisen pakosta syntynyt se, että syntyy kolmaskin ulotuuvuus pinnassa, eli menee jotakin taakse tai eteen... Myös syyvyyssuunnassa on mahdollista zoomata näkyviä pituusulottuvuuksia.
Siis aikaa mitataan yleensä vain neljännessä "pituus"-ulottuvuudessa, missä tiheät partikkelit, joista ei ituja irtoile, voidaan selkeästi havaita liikkumassa.
Äänen havaitseminen on lähes samankaltaista, ääni tulee valoa suuremmissa ja rakeisemmissa yksiköissä, tiheässä kaasussa törmäyksen vaikutuksesta aaltorintamina pintaan, joka aiheutttaa "Jumisevaa alaa" .
Jos ihmisellä on ajatusääni, hän puhuu jossakin tuntemattomassa paikassa, ja tuntemattomassa kehossa, astraalisessa olemuksessa asioita. Onko ihmisellä sitten tavallisesti tällainen "tupla-kaksoisluonne", en tiedä.
Myös muita aisteja on, ihminen voi havaita erilaissa kombinaatioissa kauneutta, rumuutta, tylsyyttä ja mielenkiintoisuutta, joita sitten näössä, kuulossa tai jesejen(sanojen) ymmärtämisessä viljelee joko muistamiensa sääntöjen mukaan, tai ilman niitä. On myös muita tapoja informaatiota välittää kuin Jeset(sanat), mutta tuntoaistumusten merktiystä koko aistivalle keholleen eivät kaikki hyväksy, koska se voi olla kipua tai tuskaa nautinnon ja kuoleman olemattomuuden tuntemisen sijaan.... Kehon tarvisee myös noissa elektronien ja atomiydinten reaktioissa vapauttaa itselleen niihin varastoitunutta energiaa, jotta voisi liikkua. Emme tiedä, riittäisikö pelkkä logiikan eli näiden sanakombinaatioiden löytäminen aivoissamme luomaan energiaa kehoissamme.
Ihmiselle voi tulla tarve päästä selvyyteen näistä loogisista koodauksista, jotka havaitsevat liikettä, sen datoista selvyyteen, mutta se ei oonistu ilman uutta erilaista havintoa jota sanotaan SYDÄMEN ja SIELUN TUNTEEN AVULLA YMMÄRTÄMISEKSI!
Valitseminen ja tahtoelämä on tilanne, jossa ihminen pysähtyy vertaamaan saamaan aisti-infomaatiota aiemmin kokemaansa muistoon, jos se oli tarpeeksi samaa, mitä hän oli ennekin saanut, hän tavallisesti hyväksyy sen, tavallista ei ole, että ihminen vierasta koodia haluaa valita oman ymmärryksensä perustaksi. Vieraassa infomaatiossa on myös viehätystä, se voi vaikuttaa hienommalta kuin se hänen aiemmin omaksumansa, jos hän siitä oppii jotain ymmärtämään.
Alussa oli jossain osassa avaruudessa jotain jolla oli kiihtyvyyttä, jonkin havaittiin liikkuneen. Olilo sen havaitseminen edes tärkeää, emme tiedä.
Aikaa siis kului, kun havaittiin eroavaisuus muuhun ympäristöön ajan perusteella. Se kuka sitä tarkkaili, tai mikä, tai millä aistilla, emme tiedä, mutta voimme kutsua Häntä Jumalaksi, Jeesukseksi, Luciferiksi tai joksikin muuksi "enkeliksi", hän/he itse/-t liikahti/-vat pimeyden yllä.
Yksi ajalla kertaantuminen kiihtyvyydestä ei vielä ole pituutta, se olisi vasta nopeutta, aika ja kiihyvyys ovat yhtä vaikkeivat kaibroidu kaikessa mittauksessa samanlaisiin lukemiin, ne eivät yksin riitä saamaan mitään liikkeelle, ellei lisää samalle ajalle toista laskennallsita aika-ulottuvuutta liikkumiseen... Olennon tai esineen koordinaattia avaruudessa siis muutetaan, emme tiedä kaikkea siitä, voiko koordinaattiamme muuttaa nopeasti muualle kuin mitä läheisyydessä liikkuminen luonnollisesti olisi.
Onko se toinen aikauloke kiihtyvyyden perässä sama vai eri kuin se nopeuden aikaansaama aika, emme välttämättä tiedä... Tämä liike - oli se sitten havaittua tai ei - muutti myös ympäristön tiheyttä, lähtokohdalla tiheys väheni kohteen lähdettyä sieltä, ja määränpäässä tiheys lisääntyi - kohteen saapuessa, siis myös aika ja kiihtyvyyskin on yhtä tiheyden kanssa.
Vain nämä kolme näkökulmaa riittää maailmankaikkeuden luontiin fysiikassa, mutta ei ole välttämätöntä mitata tunnetuilla mittayksiköillä tuota aikaa ja pituutta, se riippuu havaitsijan itsensä nopeudesta reagoida valon tai muun informaatiovälittäjän avulla ärsykkeeseen, jonka tuo 1 havaittu liike aiheuttaa... Jokainen persoonallinen olento valitsee sen lähteekö hän liikkeelle vai pysyykö paikallaan aistien tai leväten olemattomuuden unessa.
Valo on liike jossa pieni itu elektroni lähenee toista - isompaa itua atomiydintä, ja se näyttää kiertävän sitä. Kauemmas menenminen pidentää etäisyyttä ja imee valoa, joskin se tekee kohteen isommaksi ja tilavammaksi, mutta vähempi-tiheyksiseksi... On pitälti tilastollisuutta ja ahtaudesta irtipääsemisen pakosta syntynyt se, että syntyy kolmaskin ulotuuvuus pinnassa, eli menee jotakin taakse tai eteen... Myös syyvyyssuunnassa on mahdollista zoomata näkyviä pituusulottuvuuksia.
Siis aikaa mitataan yleensä vain neljännessä "pituus"-ulottuvuudessa, missä tiheät partikkelit, joista ei ituja irtoile, voidaan selkeästi havaita liikkumassa.
Äänen havaitseminen on lähes samankaltaista, ääni tulee valoa suuremmissa ja rakeisemmissa yksiköissä, tiheässä kaasussa törmäyksen vaikutuksesta aaltorintamina pintaan, joka aiheutttaa "Jumisevaa alaa" .
Jos ihmisellä on ajatusääni, hän puhuu jossakin tuntemattomassa paikassa, ja tuntemattomassa kehossa, astraalisessa olemuksessa asioita. Onko ihmisellä sitten tavallisesti tällainen "tupla-kaksoisluonne", en tiedä.
Myös muita aisteja on, ihminen voi havaita erilaissa kombinaatioissa kauneutta, rumuutta, tylsyyttä ja mielenkiintoisuutta, joita sitten näössä, kuulossa tai jesejen(sanojen) ymmärtämisessä viljelee joko muistamiensa sääntöjen mukaan, tai ilman niitä. On myös muita tapoja informaatiota välittää kuin Jeset(sanat), mutta tuntoaistumusten merktiystä koko aistivalle keholleen eivät kaikki hyväksy, koska se voi olla kipua tai tuskaa nautinnon ja kuoleman olemattomuuden tuntemisen sijaan.... Kehon tarvisee myös noissa elektronien ja atomiydinten reaktioissa vapauttaa itselleen niihin varastoitunutta energiaa, jotta voisi liikkua. Emme tiedä, riittäisikö pelkkä logiikan eli näiden sanakombinaatioiden löytäminen aivoissamme luomaan energiaa kehoissamme.
Ihmiselle voi tulla tarve päästä selvyyteen näistä loogisista koodauksista, jotka havaitsevat liikettä, sen datoista selvyyteen, mutta se ei oonistu ilman uutta erilaista havintoa jota sanotaan SYDÄMEN ja SIELUN TUNTEEN AVULLA YMMÄRTÄMISEKSI!
Valitseminen ja tahtoelämä on tilanne, jossa ihminen pysähtyy vertaamaan saamaan aisti-infomaatiota aiemmin kokemaansa muistoon, jos se oli tarpeeksi samaa, mitä hän oli ennekin saanut, hän tavallisesti hyväksyy sen, tavallista ei ole, että ihminen vierasta koodia haluaa valita oman ymmärryksensä perustaksi. Vieraassa infomaatiossa on myös viehätystä, se voi vaikuttaa hienommalta kuin se hänen aiemmin omaksumansa, jos hän siitä oppii jotain ymmärtämään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.