musta,
Virallisessa suomenkielessä ollaan rajoitettu turhaan ilmaisua. Mitä joustavammin ihminen saa käyttää logiikkaa kielessä, sen parempi ilmaisu. Eli miksi tehdä tasokas looginen ilmaisu, jos sitä ei suomenkielen lakien mukaan käyttää. tietenkin on mahdollista, että suomenkielen virallisen kieliopin laatineet, eivät ole ymmärtäneet viestimisen erilaisuuden ja loogisuuden hyötyjä.
lapselliselta kuuluva ilmaus saattaa olla henkireikä erilaista ilmaisua haluavalle viestijälle, jolta muuten saattaa kadota halu ilmaista. monesti luovat mieluusti haluavat erilaisuutta.
esim. kielletystä logiikan käytöstä suomenkielessä taisi olla muistaakseni:
lause ja koska lause
lause ja että lause
(ehkä) kaksoispilkun käyttöä, voisi parantaa, että sen käyttö olisi helpompi tajuta ja se jakaisi virkettä siten, että virkkeestä tulisi selkeämpi. kaksoispilkku voisi tulla viimeiseksi isommaksi pilkuksi, kun pilkkuja olisi kaksi tai enemmän, ehkä sitäkin enemmän. itse en kyllä tajua nykyistä kaksoispilkun käyttöä.
Pilkku ja kaksoispilkku eivät ole sanoja, siksi niiden käytöstä ei ehkä tule lähimainkaan helposti haitallisia, kunhan edes toinen jakaa kaksi lausetta.
laitoin tän artikkelin tähän, koska muuten sitä ehkä huomata tarpeeksi
logiikan ottaminen paremmin käyttöö kielessä
kirjoittaja8
1
187
Vastaukset
- 9+1
miinusta trollille. Aina. Ei muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2362624- 611418
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621197Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137- 1001102
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871098Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985