Onko dyykkaus-ilmiötä muissakin maissa?

Tiedättekö, että onko dyykkaus samanlainen "juttu" muuallakin kuin Suomessa? Tarkoitan nyt siis nimenomaan tätä ilmiötä, että ihmiset, lähinnä tietysti nuoret, hakevat ruokaa roskiksesta ideologisista syistä tai "huvikseen", ja sitten asiasta vielä kirjoitellaan lehdissä jne. En siis viittaa mitenkään tähän meneillään olevaan ravintolajupakkaan (terveisiä vaan kaikille turkulaisille!), enkä myöskään köyhyyden aiheuttamaan roskiksentutkiskeluun.
Onko siis dyykkausta muissakin maissa? Missä? Onko tämäkin juttu jopa kenties "tuontitavaraa"?
287127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kuulin inttikaverilta, joka oli samassa tuvassa yhden pikaruokalatyylisen mestan omistaja (en kerro nimeä). Kuulemma roskiksesta dyykkasivat täytteet. Siitä on tosin monta, monta vuotta.

Yksi tapa saada roskisruokaa hienoimmassakin ravintelissa on moittia tarjoilijalle ruokaa ja vaatia vietäväksi lisää lämmitettäväksi tms. Varma on on, että ruokaasi "käsitellään".

Äänestä

Ei kun mä luulen, että tämä on ihan Suomalainen ilmiö. Noi dokumenteissa ja uutisissa näkyvät vähän huonosti pukeutuneet lapset ja aikuiset jotka on kaatopaikoilla ja kaduilla ei oikeesti keräile mitään roskia, ne on vaan vähän boheemeja pukeutumisen suhteen ja kaatikset on muutenkin kivoja paikkoja hengailla. Eihän kukaan nyt NIIN köyhä ole että tarttis nyt roskia mennä penkomaan, onhan niitä työpaikkojakin mistä saa elantonsa.

Äänestä

Suomen oloissa dyykkauksessa ei ole mitään järkeä! Miksi ei? Koska suomessa ei ole pulaa ruuasta. Se on tosiasia, että toisaalla on pulaa ruuasta, juomasta, lääkkeistä ja ties mistä mutta ei se saa minua K-kaupan roskiksesta hakemaan tomaatteja.

Ruuan poisheittokin on lähes syntiä, opetetaan jo kouluissakin? Miksi? Joka kerta kun "tuhlaat" kolme euroa käymällä vaikka kaljalla, tapat kehitysmaan ihmisiä. Jos olisit laittanut nekin kolme euroa SPR:n keräykseen, olisit pelastanut muutaman ihmishengen. Kun tuhlaat rahaa mihin tahansa länsimaisen elintason suomaan "humpuukiin", niin tapatko silloin ihmisiä kehitysmaissa?

Jos meillä on varaa käydä elokuvissa, lasketella, harrastaa ja juoda viinaa, niin meillä on varaa heittää nakkikastikkeen jämät roskikseen ja ostaa tomaatit kaupasta.

Tämä mielipide perustuu järkeen, ei etiikkaan eikä etikkaan.

Taavi.

Äänestä
  • "miten niin ei ole pulaa ruuasta, onhan suomessa leipäjonoja" sanoo kohta joku. Joo aivan - leipäjonoja syntyy ihan minne tahansa, missä jaetaan ilmaista leipää! Ja varsinkin jos jaetaan jonkinlaisia ruokapaketteja, kuten laman aikana, syntyy varmasti jonoja! Sitten otetaan kuvia ja päivitellään, että nähdään nälkää. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • Mutta kaupat heittävät niin, niin paljon hyvää tuotetta pois, että on ihan hyvä, kun joku kerää ne edes roskiksista. Päiväyksen ohittaneiden tuotteiden poistoon soisi vaan kehitettävän järkevämpi ratkaisu kuin hyvän ruoan kippaaminen roskalaatikoihin.

    Äänestä

  • Taavi kirjoitti:

    "miten niin ei ole pulaa ruuasta, onhan suomessa leipäjonoja" sanoo kohta joku. Joo aivan - leipäjonoja syntyy ihan minne tahansa, missä jaetaan ilmaista leipää! Ja varsinkin jos jaetaan jonkinlaisia ruokapaketteja, kuten laman aikana, syntyy varmasti jonoja! Sitten otetaan kuvia ja päivitellään, että nähdään nälkää. Hohhoijaa.

    Dyykkaus kyllä loppuisi, jos KAIKKI vanhaksi jäävät tuotteet voitaisiin jakaa leipäjono - tyyppisesti. Mutta ei, kaupoillehan siitä tulisi tappiota.

    Ja Taavi, huomaapas, että dyykkaus tapahtuu lähinnä ideologisista syistä (ei siis taloudellisista). Yleensä se kritisoi elämäntapaamme, joka tuottaa valtavat määrät jätettä, josta suuri osa olisi täysin syötäväksi kelpaavaa.

    Kyllä minulle, vähätuloiselle opiskelijalle, ilmainen ruoka kelpaisi, vaikkei minulla varsinaista puutetta mistään olekaan.

    Äänestä

  • Siis dyykaus on erittäin hyvä juttu! Köyhien opiskelijoitten tilipussista ei yleensä löydy rahaa näihin sinun mainitsemien hyvinvointi valtion ajanvietto mahdollisuuksiin.
    Ruoka, joka vie paljon rahaa, on aivan yhtä hyvää kaupanhyllystä otettuna leipänä kuin roskiksesta dyykattuna.
    Jos on rikkan perheen lapsi, ei näitä asioita edes ajattele. Köyhemmille tämä on vain mahdollisuus, ei eettinen kysymys!

    Äänestä

  • Olen ainakin kymmenen vuotta jakanut ilmaista ruokaa tarvitseville. Tarvetta tuntuu olevan rajattomasti. Ruoka jota jaan ihmisille ei ole vanhaa tai myyntiin kelpaamatonta. Päiväykset ovat kunnossa. On ihmisiä jotka eivät pysty ostamaan ruokaansa nykyisillä hinnoilla. Ihminen joka ottaa ruokansa roskiksesta, tarvitsee sen ja piste

    Äänestä

  • Jos Suomessa olisi pulaa ruuasta, ei sitä varmaan heitettäisi roskikseen? Tällä hetkellä syön dyykattua kanaa, juma että on hyvää! Sanovat ettei lihaa kannata dyykata mutta ikinä ei ole tullut mitään oireita. Ja keittiössä on vielä tänään paistettua pullaakin.

    Tällä hetkellä elintasoni ei ole niin korkea etteikö ylpeyteni soisi minulle lupaa ilmaiseen ruokaan. Voin tuhlata rahani sitten vaikka kirjoihin ja levyihin. Tai viinaan.

    Äänestä

on sana freeganism (vrt. veganism), mikä tarkoittaa just about vihannesten dyykkaamista roskiksista :)

Äänestä

En nyt ole mikään asiantuntija, mutta luulisi Suomessa olevan helpompi dyykata, varsinkin talvella, kun kauppojen siistit roskikset ovat kuin jääkaappeja. Esim. Etelä - Euroopassa on varsinkin kesäisin niin kuuma, että kaiken maailman taudit varmasti muhivat siellä roskiksissa. Voisi kyllä kuvitella, ettei ilmiö ihan Suomessakaan keksitty ole....

Äänestä

...on ihan jokaisen oma asia, ja valitettavasti laissa on kielletty ylipäivättyjen tuotteiden jakeleminen. Itsekin olen pari kertaa pikkukaupan roskiksesta hedelmiä tms. ottanut, jotka on olleet ihan ok kunnossa ja silleen. Liha- tai maitotuotteita en suostuisi dyykkaamaan, tai mitään ruokia lämpimissä maissa ja tuskin Venäjälläkään tmv.

Äänestä
  • Suomalainen jäteastia on maailman siistein ja suomalaiset on maailman viisain kansa...

    Uskotaan uskotaan...

    Äänestä

En tiedä muista ja muunmaalaisista mutta ole joskus nuoruudessani dyykänny itekii, eväs oli hyvää ja sitä oli riittävästi

Äänestä
  • heittää hyvää ruokaa roskiin. Ei se ole mistään köyhyydestä kiinni, jos käy dyykkaamassa. Tuntuu typerältä laittaa rahaa ruokaan, jos sitä saa ilmaiseksi. Käykääpä joskus katsomassa kuinka paljon kaupat heittää ruokaa roskiin ja nimenomaan hyvää ruokaa. Ei se ole aina viimeisen päiväyksen ylimennyttä. Aika usein heitetään ruokaa roskiin joka menee vasta seuraavana päivänä umpeen taikka jos juusto etc. on mennýt hiukka lyttyyn, niin roskiin vaan. Viimeinen myyntipäivä ei todellakaan tarkoita viimeistä käyttöpäivää. Tunnen monia jotka käy dyykkaamassa, enkä ole koskaan kuullut että kenelläkään olisi tullut ruokamyrkytystä tai edes vatsanpuruja roskiksesta ongitusta ruuasta. Riittää kun käyttää tervettä maalaisjärkeä ja pelkästään tuotetta haistamalla voi päätellä kannattaako ottaa vai ei.

    Äänestä

Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Olen itse joskus dyykannut, mutta nyky-Suomessa se on todella vaikeaa. Lukolliset roskikset, yms. vaikeuttavat toimintaa. Olen myös käynyt ruokajonossa, koska minulla ei oikeasti ole aina rahaa ruokaan. Olen kyllä siellä nähnyt turkki päällä olevia naisia, jotka valitettavan usein ovat olleet jotain 40-60 vuotiaita. Mutta siis itse asiasta minulla on hyviä kokemuksia. Hyviä leipiä, vihanneksia yms on tarjolla paljon ja olen törmännyt myös tähän ilmiöön, että roskiksista löytää vähän jostain nurkasta lyttääntyneitä paketteja. Dyykkaan, koska minusta ruuan hukkaan heittäminen on ikävää. Elän kyllä ilman dyykkaamistakin, mutta leipäjonossa käyn melkein joka viikko. Olen todella kiitollinen tästä avusta. Luulen, että tämäkin on lähtöisin ulkomailta, vaikkakin siellä voi seurata helposti juuri kuumuuden takia ruokamyrkytyksiä. Lisää mielipiteitä kiitos!

Äänestä
  • Kävinpä viimeyönä hakeen sapuskaa roskapöntöstä. Hyvää oli ja on vieläkin, pakastimeenkin laitoin. Ja vein kaverillekkin kalkkunasuikaletta, kaalilaatikkoa ja kinkkumakkaraa.
    En köyhyyttäni hakenut, vaan on tosi typerää maksaa ruuasta, kun ilmaiseksi saa. Tätä roskisdyykkausta olen harrastanut melkein 20 vuotta. Suosittelen ! Ja todellakin haistamalla ja maistamalla se selviää onko ruoka pilalla.

    Äänestä

  • Kysyin kaupassa työskentelevältä henkilöltä, voisinko ostaa noita tavaroita, joita hän keräsi ostoskärryyn poistettavaksi eräpäivän erääntymisen takia.

    Korissa oli erilaisia leikkeleitä, lihoja, makkaroita, ym. herkkuja.

    Myyjä sanoi, että Kesko on antanut määräyksen hävittää kaikki nuo tuotteet. Pakkaukset avataan ja sisältö tuhotaan, niin ettei edes henkilökunta saa niitä itselleen. Jätesäiliöihin ei pääse kukaan käsiksi.

    Tuli jotenkin kummallinen olo, miten meillä tuhlataan kelvollista ruokaa tonneittain. Niitä ei anneta edes eläimille ruoaksi.

    Sosiaalihuollosta haetaan ruokakuponkeja ja maksetaan kallista hintaa. Monet ottaisivat mielellään näitä syömäkelpoisia ruokia, jopa maksaisivat niistä pientä korvausta.

    Laki on laki sanoo kauppias. Missä järki luuraa lain laatijoilla. Paha ei anna paljostaankaan sanoo sananlasku.

    Äänestä

Pistä googleen hakusana freganism ja näet että varsin globaali ilmiö on.

Sinänsä jokaiselle tekisi hyvää käydä ihan vaan katsomassa jos jostakin lukitsemattoman roskiksen löytää jotta tajuaisi kuinka paljon nykyinen elintapamme tuhlaa - varsinkin leipää, pullaa ym. on pilvin pimein ja usein vielä täystiiviissä muovipaketissa, jolloin ei ristiinfektiovaaraa samassa roskiksessa olevista muista tuotteista ole.

Leivät ja pullat menevät samana päivänä roskiin, eivätkä edes ole vielä kovettuneet silloin. Ja jos kovettumista on tapahtunut, niin puoli minuuttia mikroaaltouunissa tekee niistä kuin juuri uunista tulleita.

Myös banaaneja ym. hedelmiä löytää tosi hyväkuntoisina.

Mutta se ei ole totta, etteikö Suomessa olisi kenenkään pakko elämisensä eteen dyykata - jos on opiskelija sekä perheellinen niin alkaa olla sen verran heikko tuki yhteiskunnalta, että varsinkin silloin jos tukien maksua koskeva päätöksenteko venyy, dyykkaus on ainoa vaihtoehto välttyä nälältä.

Äänestä
  • tiedän tuossa yhden vanhemman ihmisen joka dyykkailee jokapäiväiset ruuat suoraan jäteastioista vaikka rouvalla on tililla miltsi mummon markkaa. (hänen mukaansa vain kerää siksi että pitää säästää) Kauppojen roskiksista haku sopii ainakin minulle mutta sitä en suvaitse että tämäkin rouva käy tonkimassa taloyhtiöiden roskikset.(muun muassa myös meidän taloyhtiön). Menee minusta jo yksityisyyden loukkaamisen puolelle kun tutkii ja kaivaa mitä kukin on laittanut roskiin.
    Ei ole kiva kun täytyy katsoa aika tarkkaan mitä laittaa roskikseen koska huhumyllyhän siitä tulee kun minun pussistani löytyy kuulkaa ihmiset käytetty kondomi. :)

    Äänestä

  • Anttu kirjoitti:

    tiedän tuossa yhden vanhemman ihmisen joka dyykkailee jokapäiväiset ruuat suoraan jäteastioista vaikka rouvalla on tililla miltsi mummon markkaa. (hänen mukaansa vain kerää siksi että pitää säästää) Kauppojen roskiksista haku sopii ainakin minulle mutta sitä en suvaitse että tämäkin rouva käy tonkimassa taloyhtiöiden roskikset.(muun muassa myös meidän taloyhtiön). Menee minusta jo yksityisyyden loukkaamisen puolelle kun tutkii ja kaivaa mitä kukin on laittanut roskiin.
    Ei ole kiva kun täytyy katsoa aika tarkkaan mitä laittaa roskikseen koska huhumyllyhän siitä tulee kun minun pussistani löytyy kuulkaa ihmiset käytetty kondomi. :)

    En minäkään tykkää, jos yksityisten ihmisten/taloyhtiöiden roskiksia tongitaan. Ketään edes jotenkuten täysillä matkassa olevaa ihmistä ei nyt mikään käytetty kondomi kiinnosta, mutta henkilötunnuksilla varustetut paperit ja sairaskertomukset saattavat ehkä jollain tavoin vinksahtanutta ehkä kyllä kiinnostaakin.

    On totta, että osa pienituloisista ei hallitse rahankäyttöään (esim. minä), ja leipäjonot ja kaupanroskisdyykkaus pelastavat nälältä ennen seuraavaa sossutukea, opintotukea tai kansaneläkettä.

    Äänestä

Jos sulla on helv. moinen nälkä, niin jopa minäkin menisin tässä Naantalin Muumimamman ihmemaassa hakemaan jotain syötävää - vaikka dyykkaamalla.

UK:ssa ja Jenkkilässä toi on arkielämää, niinku esim. Jenkeissä dyykkaa varmaan siinä 30 milj. ihmistä.

Äänestä
  • sieltä löytyy deodoranttia, suklaata, suodatinpusseja ja vaikka mitä. Miltei kaikissa on vielä päivämäärääkin jäljellä.

    Äänestä

  • jasse-setä kirjoitti:

    sieltä löytyy deodoranttia, suklaata, suodatinpusseja ja vaikka mitä. Miltei kaikissa on vielä päivämäärääkin jäljellä.

    Köyhät dyykkaaa roskiksista. menis töihin ni vois ostaaa safkaa...

    Äänestä

  • Rikas kirjoitti:

    Köyhät dyykkaaa roskiksista. menis töihin ni vois ostaaa safkaa...

    Vaan kun kaikki ei OIKEESTI saa töitä.

    Äänestä

  • mietiskelijä kirjoitti:

    Vaan kun kaikki ei OIKEESTI saa töitä.

    Mistä on tullut yleinen harhaluulo, että KAIKKI dyykkarit dyykkaavat koska heillä ei ole rahaa ostaa ruokaansa? Dyykkaushan kyllä alunperin on lähtenyt siitä, että ihmisten on ollut pakko etsiä ruokansa roskiksista pysyäkseen hengissä (ja tämä ilmiö ei todellakaan ole alunperin suomesta, vaan globaali) ja nykyäänkin asia on usein niin. MUTTA monet ihmiset dyykkaavat IDEOLOGIAn vuoksi. Nimittäin onhan se nyt aika hemmetin typerää, että hyvää ruokaa heitetään pois, eikä sitä voida esim. myydä alennuksella. Dyykkari säästää samalla rahaa ja luontoa.

    Äänestä

Alkoi ihan masu murisemaan... taitaapa tämäkin opiskelijatytsy mennä naapurikaupan roskiksia dyykkaamaan!

Äänestä

usein köyhien/köyhien puolesta mielenosoituksia. En kuitenkaan muista niissä esitetyn ideologisista syistä tai huvikseen tehdystä dyykkauksesta, vaikka dyykkaus täällä on olosuhteiden pakosta yleistä. Tämä on hyvinvointivaltio pohjoisella pallon puoliskolla. Ei siis Suomi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Holger kirjoitti:

Tiedättekö, että onko dyykkaus samanlainen "juttu" muuallakin kuin Suomessa? Tarkoitan nyt siis nimenomaan tätä ilmiötä, että ihmiset, lähinnä tietysti nuoret, hakevat ruokaa roskiksesta ideologisista syistä tai "huvikseen", ja sitten asiasta vielä kirjoitellaan lehdissä jne. En siis viittaa mitenkään tähän meneillään olevaan ravintolajupakkaan (terveisiä vaan kaikille turkulaisille!), enkä myöskään köyhyyden aiheuttamaan roskiksentutkiskeluun.
Onko siis dyykkausta muissakin maissa? Missä? Onko tämäkin juttu jopa kenties "tuontitavaraa"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu