Ongelmia subwayssa

asdfdas

Kävin tänää ensimmäistä kertaa subwayssä.

Astuessani ravintolaan tunsin jo kuumotuksen ja mietin, että vielä ei oo liian myöhäistä perääntyä "pitää mennä moi". Kuitenkin eteisestä päästyäni nielaisin ja astuin peremmälle myymälään, olin kuitenkin ainoa asiakas joten "pikku moka" tilauksessa tuskin haittaa eivätkä ihmiset pääsisi nauramaan.

Kävelin suoraan siihen kassalle ja sanoin neidille että "yks tommonen päivän subi". Tässä vaiheessa myyjä katsoi minua hieman epäröivästi päästäen "eeeeh :E" äänähdyksen. Vaikka ravintola oli tyhjä, tunsin kuinka seinätkin rupesivat tuijottamaan minua, lävistäen katseillaan kehoni kuin miekat. Sykkeeni oli varmaan valehtelematta 180 ja tunsin, kuinka veri pakkautuu päähäni. Aika pysähtyi.

Myyjä neuvoi minua kävelemään linjaston päähän ja kertomaan haluamani leivän täytteet kolleegalleen (joka ei ollut siellä missä piti!). Kuittasin tilanteen sanomalla "ahaa" ja kävelin lasivitriinien päähän, jossa näinkin lapun "Valitse leipä". Koitin tuskaisesti miettiä mikä niistä leivistä on se, joka mainoskuvassakin on. Tätä miettiessäni taakseni ilmaantui ihmisiä jonottamaan ja pian tämä leiväntekijäkin ilmaantui paikalle.

Sanoin reippaasti että "moro tommonen vaalea seesam", oletin että tämä riittäisi tässä vaiheessa, mutta ilmeisesti ei riittänyt. Myyjällä oli tyhjä, mutta odottava ilme. Jälleen tunsin kuumotuksen ja veren pakkautumisen päässäni "miksi en päästäny noita ennen mua...". Myyjä kuitenkin korjasi tilanteen kysymällä minkä aterian otan. Osasin sanoa päivän subi (joka muuten oli spicy italian), jonka jälkeen tuli lisäkysymys "puolikas vai kokonainen". Taas olin erittäin hämmilläni, miksi tahtoisin puolikkaan patongin (Mietin siis päässäni, että puolikas meinaisi yhtä puolta patongista, eli poikittain leikattua), päädyin siis kokonaiseen, kunnes hetkeä myöhemmin hiffasin että ei saatana, sehän on toi iso leipä. En kuitenkaan viitsinyt korjata että tahdon pienemmän koon. Vannoin, että nyt loppu menee kuin vettä vaan.

"Paahdetaanko?", "paahdetaan vaan". Jes, tiesin että tää on helppoo. Koitin nopeasti lukea vitriinistä ohjeita, kuinka toimin seuraavaksi, mutta jotenkin kuumotus painoi vielä päätä ja ajatteleminen oli vaikeaa, tahdoin vain kadota. Nyt oli vihannesten aika, tarkoitukseni oli ottaa kaikkia, paitsi suolakurkkua. Aloin siis luettelemaan yksitellen kasvisten nimiä, kunnes viimein tajusin, että olisin voinut sanoa "Kaikki paitsi suorakurkku". Myyjällä oli jostain syystä hieman vittuuntunut ilme ja takana oleva naputteli jalalla maahan. Ei varmaan tarkoituksella, mutta tiesin sisimmissäni, että vika on minussa.

"Mikä kastike?" Pyysin luettelemaan soossit, nyökkäsin aina ymmärtäväisesti kun kastikkeen nimi kerrottiin, otin kuitenkin sen ensimmäisen sanomalla "tota tossa" ja osoitin sormella. Toki se oli varmaan vaikeaa hahmottaa, mihin osoitin, mutta pienen tuumailun jälkeen myyjä kysyikin "Niin siis tämä eka?", vastasin kyllä.

Öljyn, pippurit sun muut jutut skippasin ihan mallikkaasti. Viimein pääsin kassalle jossa tuotettani paketointiin jo muovipussiin, vaikka olisin syönyt sen paikan päällä, en kuitenkaan viitsinyt ruveta siinä neuvottelemaan vaan hyväksyin kohtaloni, ehkä minusta haluttiin eroon? Haisinko liian pahalle? Onko minunlaiset tervetulleita ravintolaan? Näitä kysymyksiä päässäni pyörittäen en kuullut mitä myyjä minulta kysyi, joten jouduin kysymään "Anteeks mitä?". Myyjä tahtoi tietää otanko ateriana, sanoin että kyllä. Pian hän luettelikin kaikki mahdolliset ateriavaihtoehdot, joista ymmärsin vain sanan jogurtti. Ilmeisesti niitäkin on useampi vaihtoehto kuin yksi. Seuraavat hetket menikin aivan pimennossa, kuumotus oli jo hieman laskenut, mutta soijaa pukkas eikä helle auttanut ei niin pätkääkään. Sain jonkun helvetin viljajogurtin ja tyhjän kupin.

Maksoin ostokset ja mietin hetken, että mitä vittua mä tyhjällä mukilla. Epäröiden kuitenkin sanoin "niin se limu?" ja myyjä neuvoi minut juomapisteelle, jossa toimi itsepalvelu limuhana. Laitoin kupin täyteen raikasta ja ravitsevaa kokista, mutta tajusin liian myöhään, että enhän mä tota voi kantaa ulos myymälästä ilman läikyttämästä puolia lattialle. Niitä kansiakaan ei ollut missään, enkä varmasti kysy enää yhtään vittu mitään. Hörppäsin kupistä noin desin, jotta varmasti pääsen turvallisesti ulos.

Ulkona harmittelin, että missä mä tän kehtaan syödä, kotiinkin on matkaa. Istuin semmoselle betonitasolle ja avasin kääreet. Noin puolet sisälmyksistä kaatui rinnuksille. Päätin, että vittu ihan sama, otin haukun, en pitänyt, heitin leivän roskiin ja kävelin kotiin.

Ei enää ikinä subwayhyn. Vittu että on elämä vaikeeta.

11

1304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hngbvjnlomkp

      Oisit menny mäkkäriin ja sanonu että euron juusto. On heleppoo....

    • asfg5555

      Hih, mahtava viesti :)

    • vaikeaaekalkerraljep

      Subis just hyvää ja terveellist (jos ottaa tietyt täyttert jne) ja hyvä ku kaiken voi valita ite. Oli se mulki ekal kerral kuumutokset ku ei oikee tienny mitä piti tehä :D hyvin se kuitenki meni xD

      • subway,no way!!! :O

        AP.,mä niin sain päivän naurut!!! :D Hysteeristä!!! :D Mut juuri noin se menee. Olkoon vaikka kuinka terveellistä ja tuoretta,ni en mene subiin enää minäkään! Kerran käynyt,ja toi sun stoori oli just niinkun mun kokemus,sillä erotuksella että jonoa oli sekä ennen mua että varsinkin jälkeen... Ja tarkotus oli muutenkin ottaa leipä mukaan,ei ateriana,mutta kahvin kanssa,ja aivan yhtä käsittämättömän vaikeeta se oli... Maksaessani olin jo niin kujalla ja tärinöissä,että eihän se visa meinannu ollenkaan mennä sinne mihin piti. Lisäks kun toi paniikkihäiriö välillä vähän ja paljonkin vaivaa,ei kohtaus ollut kaukana. Kastike oli kamalaa ja broilerinpalasta osu suuhun ensimmäisenä joku kamala narskahtava juttu. Paperipussiin hengittäminen ja xanor ei ollut ihan sen arvosta... Koirat sai mun leivän ja hyvinkin tyytyväisiä,ennenku toinen niistä meni kuralle. Siitä lähtien olen ostanut nopeempia eväitä mäkkäristä,enkä taatusti autoluukulta,koska en tunne luontevaks puhua sinne pömpeliin. Ja sielläkin se on aina se bigmac-ateria. Kiva olis kokeilla vaikka quarterpounder with cheese tai jotakin muuta... Englantia ymmärrän ja kirjotan hyvin,mutta se lausuminen änkyttämättä on taas oma hankaluutensa. Helpointa hesestä alekupongilla että tollanen mukaan kokiksella ja ketsuppeja kans. Yksinkertasta vaikkakin sitten epäterveellistä. Ja vältyn rytmihäiriöiltä ja muusta hauskasta.


    • ghjgh

      Jos ei edes Subwaysta selviä niin kyllä, elämä on vaikeeta!

      • Miami

        Joo täytyy olla aika avuton kun ei saa yhtä leipää tilattua!


      • extra mozzarella
        Miami kirjoitti:

        Joo täytyy olla aika avuton kun ei saa yhtä leipää tilattua!

        Kyllähän yhden leivän tilaaminen on kakunpala: "Yks leipä!"

        Kakunpala viittaa helppouteen, "piece of cake".

        Vastaavasta olen nähnyt huumorisketsejä, eikä ne välttämättä kaukana totuudesta ole.


    • paul93

      Haha, hyvät naurut sain! :D:D
      Oon samaa mieltä et Subwaysta tilaaminen olis vaikeaa kenelle tahansa muullekin joka ei ole ennen siellä käynyt. Asiakas joutuu lähinnä olemaan niitten ohjeitten varassa mitkä lasissa näkyvät. Asiaa vaikeuttaa mielestäni myyjät - sen sijaan että kysyvät "puolikas vai kokonainen" vois kysyä '15cm vai 30cm?" yms.

      Jos ei ole ennen käynyt Subwayssa, kannattaa ehdottomasti ottaa joku kaveri mukaan joka tietää miten homma etenee siellä. Veikkaisin, että jos mulla ei olis sitä kaveria ollut ekalla kerralla mukana, olisi minunkin reissu päätynyt ainoaan kertaan.

    • Kebab-Ukko

      Hyvä lanka :D

    • Joku87585

      Mä oisin menny johonki muuhu ruoka paikkaa

      • Monivalinta

        Mee vaan, subi onkin ihan liian vaativa paikka sulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      63
      3171
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      137
      2226
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1838
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      168
      1503
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1408
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1396
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1371
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1162
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1120
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1058
    Aihe