Kemijärvellä hyvä sivistyslautakunta

Liputamme siksi!

Kemijärvellä on ollut monenlaisia sivistyslautakuntia.
Näyttää, että nykyinen sivistyslautakunta on hyvä ja omilla aivoillaan
ajatteleva.

Kaikki ei mene niin kuin sivistysjohtaja esittää. Hyvä näin Jotain virkaa siis päättäjilläkin, ei siis kaikki suostu olemaan kumileimasimia.

Katso vaikka!

http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131171-8.HTM

269

2700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suvi oikeassa

      Jos siv.lautakunta olisi ollut Suvin kanssa samaa mieltä viran kokoaikaisuudesta, niin allekirjoittaisin edellisen kommentin, mutta nythän he lisäsivät henkilön pyörittämään papereita kun tarvisi heiluttaa kauhaa osan työajasta. Nyt puolikas emännän työaika täytyy täyttää, muutenhan päätös olisi pelkästi, että otetaan työntekijän selkänasta ja lisätään herroja.
      Säästöjä tälle vuodelle täytyis löytää noin miljoona euroa - tällä menollako ne löytyy?? Mistä siv.lautakunta löytää säästöt jos vain lisätään virkoja, kun entisellä mallilla olisi ihan hyvin pärjätty, vai onko liian löysä budjetti??

      • Suvi on oikeassa

        Ei se niin mene vaan kaksi lähtee heiluttamasta kauha eli päälikkö ja emäntä siäisesti siirtona.Kenen selkänahasta otetaan?

    • taloustajua ei..

      Kaupunkihallituksella ja lautakunnalla ei oo otetta tosiasioihin. Kunnan rahat ovat lopussa. uusia pomoja ei missään nimessä pitäs palkata. No sama se kun kriisikunnaksi joutuu niin valtio hoitelee hommat sit.

      • lisää virkaa!

        uusia johtajia vaan lisää, sillähän se Kemijärvi nousee

        perälä esitti, että henkilöstöpäällikkö hoitamis myös timoselta jääneet hommat, olis säästynyt yksi isopalkkanen virka veronmaksajilta. no kolme ääntä tuli, eli varmaan itse ja kaisanlahdet eli näin verorahoja hoidetaan

      • ertyuiopölkjhg
        lisää virkaa! kirjoitti:

        uusia johtajia vaan lisää, sillähän se Kemijärvi nousee

        perälä esitti, että henkilöstöpäällikkö hoitamis myös timoselta jääneet hommat, olis säästynyt yksi isopalkkanen virka veronmaksajilta. no kolme ääntä tuli, eli varmaan itse ja kaisanlahdet eli näin verorahoja hoidetaan

        Eipä taida opettajasta siihen hommaan olla

      • ai ope vaan?
        ertyuiopölkjhg kirjoitti:

        Eipä taida opettajasta siihen hommaan olla

        No se ope sattuu olemaan kasvatustieteen ja hallintotieteen maisteri. Se toinen vaan filosofian maisteri... että päättele siitä pätevyydet.

      • ai ope filosoofi
        ai ope vaan? kirjoitti:

        No se ope sattuu olemaan kasvatustieteen ja hallintotieteen maisteri. Se toinen vaan filosofian maisteri... että päättele siitä pätevyydet.

        Niin ja se filosofian maisteri haki myös lukion rehtoriksi. Ei kutsuttu sitten haastatteluun ja valitteli oikaisuvaatimuksessaan sitten, ettei tällä kasvatustieteen maiserilla ole kokemusta kun sekin haki rehtoriksi ja se oli kuitenkin haastateltu. Ero vaan oli, että kasvatustieteen maisteri oli toiminut opena ja rehtorina, filosoofi ei päivääkään... että itseään täynnä? Ei mitään pätevyyksiä filosoofilla vain - apinakukka.

    • Kömmähdys

      Outoa on, että täyttämisvaiheessa aletaan miettiä toimenkuvaa. Totta se pitää olla hakemuksessa mainittuna. Sivistyslautakunta ei ole ajan tasalla; niin sanottua sivistysta puuttuu.

      SIVISTYSLAUTAKUNTA hakoteillä
      http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131171-8.HTM

      • Tyhmä Kemijärvi

        Tosiaankaan uusia pomoja ei pitäisi palkata, ihan turhia ja isoja rahan reikiä. Aikanaan Kallaan koulu tuhlasi ja se ärsytti monia. Eikö mitään opita? Savukoskikin alkaa lomauttaa. Eikö Kemijärvellä tajuta?

      • Talouskuntoon?

        Totta,ei kovin talous ihmekkään kyll ole tämä sivistyslautakunta...

      • edes jotain hyvää

      • Oikein on!

    • sivistystäkö

      Eikö valmiiksi valmisteltu virkavaali loksahtanut aivan kohdalleen? Menikö johtajakoulutukset ihan vain sivistyksen puolelle?

    • Lapsissa tulevaisuus

      Uutiaet kertoo Kemijärvellä vähenetty paljon koulutuspaikkoja,mikä tähän neuvoksi ? vouhkataan vain yhdestä valinnasta eikä huolehdita nuorista ,jonka luulisi olevan sivistyslautakunnallekkin tärkeää?

      • Imagoa nostettava!

        Sivistystoimen pitäisi nostaa Kemijärven mainetta koulukaupunkina, mutta näyttää toimivan passiivisesti ja haluttomasti (siis tyhmästi)!

      • Loppu tulee! Toimeen
        Imagoa nostettava! kirjoitti:

        Sivistystoimen pitäisi nostaa Kemijärven mainetta koulukaupunkina, mutta näyttää toimivan passiivisesti ja haluttomasti (siis tyhmästi)!

        Kauheaa!

        Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiasta vähennetään 365 paikkaa, Rovaniemen koulutuskuntayhtymältä 350 paikkaa, Kemijärveltä 120 paikkaa, Peräpohjolan opistolta 20, Saamelaisalueen koulutuskeskukselta 15 ja Rovalan setlementiltä viisi paikkaa.

        Mihin menet tai joudut Kemijärvi? Ja täällä vaan tuhlataan rahaa. Pää se tulee vetävän käteen!

        Lue:
        http://yle.fi/uutiset/lopullinen_tuomio_lapista_pois_875_koulutuspaikkaa/6707486

      • Eläkkeelle!
        Loppu tulee! Toimeen kirjoitti:

        Kemijärveltä pois joka kolmas paikka
        Itä-Lapin ammattiopisto menettää joka kolmannen ammatillisen koulutuspaikan. Itä-Lapin ammattiopiston rehtorin Sirkka Pikkuvirran mukaan vielä ei ole päätetty, miltä aloilta koulutusta vähennetään.

        http://yle.fi/uutiset/kemijarvelta_pois_joka_kolmas_paikka/6707989

        Jää Pikkuvirta eläkkeelle! Pitäisi säästää. Ammattiopistolla on liikaa johtajia.

      • Hyvä!
        Eläkkeelle! kirjoitti:

        KEMIJÄRVELLÄ KIUSATAAN - NYT KOULUSSA

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11503399

        Onneksi sivistyslautakuntakin on puuttumassa ja ohjeistamassa!
        Kaikkia keinoja tarvitaan.

      • vuoden 50 nuoriso
        Hyvä! kirjoitti:

        KEMIJÄRVELLÄ KIUSATAAN - NYT KOULUSSA

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11503399

        Onneksi sivistyslautakuntakin on puuttumassa ja ohjeistamassa!
        Kaikkia keinoja tarvitaan.

        Mitähän ne fossiilit siellä rupulassa sivistyslautakunnassa tietävät tämän päivän ongelmista?

      • SDP / Kepu
        Loppu tulee! Toimeen kirjoitti:

        Kauheaa!

        Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiasta vähennetään 365 paikkaa, Rovaniemen koulutuskuntayhtymältä 350 paikkaa, Kemijärveltä 120 paikkaa, Peräpohjolan opistolta 20, Saamelaisalueen koulutuskeskukselta 15 ja Rovalan setlementiltä viisi paikkaa.

        Mihin menet tai joudut Kemijärvi? Ja täällä vaan tuhlataan rahaa. Pää se tulee vetävän käteen!

        Lue:
        http://yle.fi/uutiset/lopullinen_tuomio_lapista_pois_875_koulutuspaikkaa/6707486

        demariministeri lopettaa, kuten lopetti junaradankin.

        haukkumanne kepun ministeri sen palautti. ei kannata unohtaa.

      • Koulukiusattu
        Hyvä! kirjoitti:

        KEMIJÄRVELLÄ KIUSATAAN - NYT KOULUSSA

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11503399

        Onneksi sivistyslautakuntakin on puuttumassa ja ohjeistamassa!
        Kaikkia keinoja tarvitaan.

        Mitkä ohjeet/ohjeistus lautakunnalla on kiusaamiseen?

      • Lisää vakituisia ILO
        Eläkkeelle! kirjoitti:

        Kemijärveltä pois joka kolmas paikka
        Itä-Lapin ammattiopisto menettää joka kolmannen ammatillisen koulutuspaikan. Itä-Lapin ammattiopiston rehtorin Sirkka Pikkuvirran mukaan vielä ei ole päätetty, miltä aloilta koulutusta vähennetään.

        http://yle.fi/uutiset/kemijarvelta_pois_joka_kolmas_paikka/6707989

        Jää Pikkuvirta eläkkeelle! Pitäisi säästää. Ammattiopistolla on liikaa johtajia.

        No vähän ihmetyttää kun tuli ILO:n taas yksi artesaanien (=puuseppä) opettaja lisää. Edelliset artesaaniopiskelijat olleet laitoksessa 2009 ja kaksi alan opettajaa ILO:ssa opettaa muuta kuin omaansa. Miksi siis taas uusi vakivirka, onko jonkun hyväveli? Pikkuvirta / Narkilahti esittää ja lautakunta valitsee. No näin säästöjä syntyy?

      • puuseppääkö tarvitaa
        Lisää vakituisia ILO kirjoitti:

        ILO:n aika on itsenäisenä ohi. Kemijärven talous ei kestä omaa ammattikoulua. ILO pitää pikimmiten liittää Roin alaisuuteen. Rehtorit ja muut johtajat pihalle. Kyllä Roi osaa halvemmalla hoitaa asiat.

      • Läpinäkyvää veljet!

        Ei kuule ihmetytä edes ihan vähän. Lukekaa kyseisen hyväksikehutun lautakunnan pöytäkirjat alkuvuodesta alkaen, niin siellä sanotaan aika suoraa - että nyt on kiire täyttää vakipaikat, kun yksi keikkalainen opettaja on saanut lopulta opintonsa loppuun ja kun kohta ei ole enää rahaakaan vakivirkojen täyttämiseen. Siis tarvettahan ei toki ole ollut aikoihin, kun artesaaneja on koulutettu kai 2009 ja Mesikämmenen pariskunta (artesaanipuolen opettajat) tekee ihan muita töitä. On muuten valinta aiheuttanut keskustelua aika lailla ja lieneepä niin, että pikkuvirtsan olis jo aika erota eläkeputkeen, kallis nainen Kempalle. Oli tullut asia pöydän alta ihan ennalta ilmoittamatta valintakokoukseen kun Narkilahti tiesi, että ei menisi muuten hyväveljen paikkahaku läpi. Montako hakijaa lienee ollut ja ilmoiteltu on kai vain kaupungin omalla käytävätaululla?

      • Autovero laskenut?
        puuseppääkö tarvitaa kirjoitti:

        ILO:n aika on itsenäisenä ohi. Kemijärven talous ei kestä omaa ammattikoulua. ILO pitää pikimmiten liittää Roin alaisuuteen. Rehtorit ja muut johtajat pihalle. Kyllä Roi osaa halvemmalla hoitaa asiat.

        Ilolla katselen ILOlla olevan ihan uudenkarheita autoja vaikka muille jakaa... Onko autovero laskenut? Hyvää mainosta lapsellisine tarroineen kriisikunnalle? Muistelkaapa sitä nimeltämainitsematonta kuntaa, joka on konkurssissa kun käytti valtionapuja väärin vielä vähän enemmänkin.

      • huolestunut

        minäkin olen kasvavien nuorten äitinä huolestunut siitä, että sivistyslautakunta käyttää kallista aikaa ja rahaa ihan muihin asioihin kuin koulutuspaikkojen järjestämiseen meidän nuorille!!! Onko tämä se viesti nuorille, että menkää muualle kouluun ei meitä kiinnosta teidän tulevaisuus....

    • sen huomaa

      Lautakuntako teidän sivistystänne yllä pitää?

    • noup pomo

      Sivistystoimi uusiksi ja johtajat pellolle. Luokaopettakin voisi sivuvirkanaan johtaa sivistystoimea.Erityisiä pomoja ei tarvita.

    • paisteet

      ehkä toivon mukaan nopeasti tuleva kuntauudistus poistaa nämä demokratian paiseet.

      • Kouluverkko ei valmi

      • Joitain muutoksia!
        Kouluverkko ei valmi kirjoitti:

        Miten Kemijärven kouluverkkoa muokataan? Suunnitelmia on esitetty, mutta ne ovat toistaiseksi pöydälle pantuina:

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131170-7.HTM

        Kallaan koulu lakkautettiin ja koko konkkaronkka siirrettiin Isokylälle. Nyt muka suunnitelmissa on siirtää yläkoulun oppilaat Hillatielle heti, kun mahtuvat. Pysykööt Isokylällä. Ei niitä tänne Hillatielle kaivata.

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131170-7-8991.PDF

        Sivistyslautakunta on käsitellyt kiusaamistapauksia
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11503399

        mutta myös suunnitelmia kouluverkon kuntoon saattamiseksi:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131170-7.HTM

        Erityiskoulu pitää tosiaan lakkauttaa! Kaikille kuuluu normaali koulu. Kaikilla on oikeus elää tässä yhteiskunnassa, oli vajavainen vai ei. Onhan noita pahempiakin oppilaita normaalikoiluissa, kaheleita!

        Isokylä saa pitää omat yläkoulun oppilaansa - niitä ja heitä ei haluta Hillatielle!

      • Näinpä se on.
        Joitain muutoksia! kirjoitti:

        Kemijärvellä on ollutkin monenlaistsa sivistyslautakuntaa. Kerran puhuttiin tuuliviirilautakunnasta ja on puhuttu kumileimasinlautakunnasta.

        Hyvä on, jos nykyisella lautakunnalla on selvä ja johdonmukainen linja päätöksiä tehdessään ja vielä se, että se päättää itsenäisesti, ilman että johtajan antaa niin sanotusti vedättää. Silloin sivistyslautakunta täyttää tehtävänsä, hoitaa ninn kuin sen ajatellaan toimivan.

        Kieltämättä sivistyslautakunnassa on hyviä jäseniä!

    • tosi on

      Pikaiset säästöt; Perusopetukseen luokkakoot 15-25 oppilasta. ILO Rovaniemen kanssa yhteen. Kansalais- ja musiikkiopiston tarjonta vastaamaan kysyntää, pois hihhuli kurssit!

      • Aiemmin saanut olisi

        Sivistyslautakunta oli osaltaan tekemässä järkevää päätöstä,
        kun Kallaan koulu lakkautettiin. Nyt rahat ei ainakaan mene harakoille.
        Vaikka minkälaisia tuuletusreikiä kouluun laitettiin, ettei huono ilma saisi yliotettaan. Reiät näkyy ulos.

        Nyt tosiaan Kallaa laitetaan kylmilleen.
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131188-7.HTM
        Mahtanut olla aikanaan isot lämmityskulut!

        ISOKYLÄLLÄ ON IHANAA - ainakin ISOKYLÄN KOULUN IHANUUS on otsikkona yhdellä sivulla - siitä puhutaan, mistä tykätään
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11164431

      • Järkikäyttöön rahat!
        Aiemmin saanut olisi kirjoitti:

        Sivistyslautakunta oli osaltaan tekemässä järkevää päätöstä,
        kun Kallaan koulu lakkautettiin. Nyt rahat ei ainakaan mene harakoille.
        Vaikka minkälaisia tuuletusreikiä kouluun laitettiin, ettei huono ilma saisi yliotettaan. Reiät näkyy ulos.

        Nyt tosiaan Kallaa laitetaan kylmilleen.
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131188-7.HTM
        Mahtanut olla aikanaan isot lämmityskulut!

        ISOKYLÄLLÄ ON IHANAA - ainakin ISOKYLÄN KOULUN IHANUUS on otsikkona yhdellä sivulla - siitä puhutaan, mistä tykätään
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11164431

        ONKO TASAPUOLISUUS HUOMIOITU?

        Kemijärven koulumaailmassa on aina rehoittanut epätasaisuus, epätasa-arvo, pärstäkerroin - !!!!!!!!!!!!!!!!

        Missähän on ensi vuonna kunnan pienimmät luokat? Onko jakotuntirahoja käytetty oppilaiden hyväksi vai opettajien mukavuuden halun tyydyttämiseen?

        Sivistyslautakunnan pitää pyytää raportti asiasta.

        Nyt jos koskaan asiaan pitäisi sivistyslautakunnan kiinnittää huomiota
        ----> kriisikunnaksi Kemijärvi
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11591473

        Kyllä kouluilla osataan tuhlata jos ei ole valvontaa!
        Kallaa olisi saanut lopettaa aiemmin. Isokylä hyötyi koulun lopettamisesta. Nyt tulee uljas kevyenliikenteen väylä.
        KALLAAN KOULU ON HISTORIAA.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

      • Tämäkin puoli huomio
        Järkikäyttöön rahat! kirjoitti:

        KORKEA VIRKAMIES ON SANONUT ETTÄ LUOKKAKOKO PITÄISI OLLA AINAKIN 12 TAI YLEMPI!

        ONKO KEMIJÄRVELLÄ ALLE 12 OPPILAAN LUOKKIA?

        Siis tuhlataanko?

        Kemijärvellä ollaan syystäkin huolissaan koulumaailman tuhlailevaisuudesta ja sitä tietä koulujen, oppilaiden, opettajien ja vanhempien osaksi tulevasta epätasa-arvoisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja palvelusta!

      • KEMIJÄRVELLÄ JOHTAJI
        Tämäkin puoli huomio kirjoitti:

        KORKEA VIRKAMIES ON SANONUT ETTÄ LUOKKAKOKO PITÄISI OLLA AINAKIN 12 TAI YLEMPI!

        ONKO KEMIJÄRVELLÄ ALLE 12 OPPILAAN LUOKKIA?

        Siis tuhlataanko?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        Kemijärvellä ollaan syystäkin huolissaan koulumaailman tuhlailevaisuudesta ja sitä tietä koulujen, oppilaiden, opettajien ja vanhempien osaksi tulevasta epätasa-arvoisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja palvelusta!

        Joku kirjoitti:
        onko joissakin kouluissa liian pienet luokat tai käytetäänkö jakotunteja oppilaiden hyväksi vai opettajien mukavuushalun tyydyttämiseksi?

        Minä puolestaan kysyn:
        onko ammattiopistolla liikaa/turhia johtajia, joiden ylläpitä vie kaupungin osaltaan vararikkoon? Eli meneekö rahat mukavuushaluihin (kyseisten johtajien) vai oppilaiden hyväksi?

        Rakenteisiin pitää puuttua:
        KEMIJÄRVI ON TULOSSA KRIISIKNNAKSI
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11591473

      • Kemijärveläisille hy
        KEMIJÄRVELLÄ JOHTAJI kirjoitti:

        Joku kirjoitti:
        onko joissakin kouluissa liian pienet luokat tai käytetäänkö jakotunteja oppilaiden hyväksi vai opettajien mukavuushalun tyydyttämiseksi?

        Minä puolestaan kysyn:
        onko ammattiopistolla liikaa/turhia johtajia, joiden ylläpitä vie kaupungin osaltaan vararikkoon? Eli meneekö rahat mukavuushaluihin (kyseisten johtajien) vai oppilaiden hyväksi?

        Rakenteisiin pitää puuttua:
        KEMIJÄRVI ON TULOSSA KRIISIKNNAKSI
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11591473

        Tällä Kallaata käsittelevällä sivulla on paljon asiaa ja hyviä näkökohtia sivistysasioiden hoitamiseksi sivistyslautakunnan jäsenille!

        Kannattaa lukea - joku mielipide voi sitä paitsi panna hoksamaan jotain uutta ja jotain ainutlatuista!

        Kallaako tuhlasi?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

      • Miten on?
        Kemijärveläisille hy kirjoitti:

        Tällä Kallaata käsittelevällä sivulla on paljon asiaa ja hyviä näkökohtia sivistysasioiden hoitamiseksi sivistyslautakunnan jäsenille!

        Kannattaa lukea - joku mielipide voi sitä paitsi panna hoksamaan jotain uutta ja jotain ainutlatuista!

        Kallaako tuhlasi?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        Onko tämä kiusaamista?
        Kahteen kertaan pantu sama päätös esille!
        Ei muuta kuin vietävä EU:n oikeusistuimeen asti

        http://www.kemijarvi.fi/asukkaalle

      • Miksi näin?
        Miten on? kirjoitti:

        Onko tämä kiusaamista?
        Kahteen kertaan pantu sama päätös esille!
        Ei muuta kuin vietävä EU:n oikeusistuimeen asti

        http://www.kemijarvi.fi/asukkaalle

        Ainakin on joissakin asioissa tehokasta tiedottamista - kahteen kertaan varmuuden vuoksi:

        http://www.kemijarvi.fi/asukkaalle

        Kopio:
        Kaikki ilmoitukset>
        Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 22.7.2013 /Sivistyslautakunnan päätös 23.8.2012 § 101 25.07.2013

        Asemakaava Lisä-Suomu tilalla RN:o 18:12 Suomun matkailukeskus 23.07.2013
        Ranta-asemakaavat Kemijärven Yhteismetsän ranta-alueilla 22.07.2013
        Sako- ja umpikaivolietteen kuljetuksen järjestäminen 19.07.2013

      • Hyvä, hyvä, hyvä!
        Miksi näin? kirjoitti:

        Kallaan koulun lakkauttaminen

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        oli hyvä asia.
        Alueella ei tarvita kuin yksi koulu,
        raha pitää mennä näinä aikoina oikeisiin paikkoihin,
        alue on saanut uuden piristeen kevyen liikenteen väylästä,
        päästiin eroon turhista johtajista,
        ja paljosta muusta!

      • Musiikilla kysyntää

        :-D Mitä ihmeen hihhulointia...? Musiikkiopistolla käydään soittotunneilla.

    • Pulinat pois!

      Peruspulma Kallaan koulun lopettamisessa on se, että kaikki opettajat eivät vaan tunnusta, että Isokylän koululla on rehtori, joka ei sitten tullutkaan Kallaan koululta, mikä kivistää ja hiertää kuin kivi kengässä.

      Energia pitäisi suunnata oppilaiden pulmien ratkaisemiseen eikä omien turhaumien jatkuvaan esille tuontiin. Vaihdevuodet saattavat olla paha juttu, mutta itsehillintää, kiitos. Äitinä tiedän, että oppilailla on isoja pulmia.

      Vararehtori Soppela, pistä naiset hellästi aisoihin.

      Koulun purkupäätös oli hyvä päätös.

      • Hyvä Isokylä!

        se että tilanne on tuo mitä nimimerkki Pulinat pois kirjoittaa kertoo PALJON entisen kallaan johtajista

        kallaata ei kohta kaipaa kukaan - mitä hyvää siellä oli? ei mitään!

    • hoitoa saa

      Äitinä voisitte keskittyä lapsenne asioihin, sen sijaan, että kajoatte koulun hallintoon. Taustalla taitaakin olla henkilökohtainen kauna johonkin koulun opettajaan, kun tuota setvimistä jatkuu vielä, vaikka kallaa on jo lakkautettukin.

      • Miksi näin?

        Pyytäisin selvitystä, miksi yksi ilmoitusasia saa korostetun aeman:

        -------------------->
        http://www.kemijarvi.fi/ilmoitustaulu/114/rovaniemen_hallinto-oikeuden_paatos_22_7_2013_sivistyslautakunnan_paatos_23_8_2012_101_2

        Ilmoitustaulu
        Ilmoitus myönnetyistä rakennusluvista, antopäivä 7.8.2013
        Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 22.7.2013 /Sivistyslautakunnan päätös 23.8.2012 § 101

        Asemakaava Lisä-Suomu tilalla RN:o 18:12 Suomun matkailukeskus
        Ranta-asemakaavat Kemijärven Yhteismetsän ranta-alueilla
        Näytä kaikki

        ..............................>

        http://www.kemijarvi.fi/asukkaalle

        Kaikki ilmoitukset>
        Ilmoitus myönnetyistä rakennusluvista, antopäivä 7.8.2013 05.08.2013
        Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 22.7.2013 /Sivistyslautakunnan päätös 23.8.2012 § 101 25.07.2013
        Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös 22.7.2013 /Sivistyslautakunnan päätös 23.8.2012 § 101 25.07.2013

        Itse päätös:
        http://www.kemijarvi.fi/download/Rovaniemen_hallinto-oikeuden_paaos_22.7.2013.pdf

      • sAMALLE VIIVALLE!

        Toivon, että sivistyslautakunta valvoo, ettei mikään koulu tuhlaa rahaa, kun toiset koulut säästävät. Kaikilla pitää olla sama säästöaate mielessä - tai paremmin sanoen: KOULUJEN PITÄÄ OLLA TASA-ARVOISESSA JA YHDENVAERTAISESSA ASEMASSA RAHOJEN KÄYTÖN SUHTEEN - KAIKILLA SAMANSUURUISET OPETUSRYHMÄT JA NIIN EDELLEEN

        .....................>
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414#comment-62887954

      • eI KIUSAAMISTA!
        sAMALLE VIIVALLE! kirjoitti:

        Toivon, että sivistyslautakunta valvoo, ettei mikään koulu tuhlaa rahaa, kun toiset koulut säästävät. Kaikilla pitää olla sama säästöaate mielessä - tai paremmin sanoen: KOULUJEN PITÄÄ OLLA TASA-ARVOISESSA JA YHDENVAERTAISESSA ASEMASSA RAHOJEN KÄYTÖN SUHTEEN - KAIKILLA SAMANSUURUISET OPETUSRYHMÄT JA NIIN EDELLEEN

        .....................>
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414#comment-62887954

        Huolestuttava ja pelottava on tämä alla oleva uutinen:
        ---------------------------------------------------------------------------
        Poliisi mukaan kouluriitoihin

        OAJ:n johtavan lakimiehen Erkki
        Mustosen mukaan vanhemmat eivät ole
        enää valmiita keskustelemaan koulun
        ongelmista saman pöydän ääressä.

        - Aiemmin vanhemmat ottivat yhteyttä
        kouluun ja asioista keskusteltiin
        yhteisesti. Nyt useimmissa tilanteissa
        koulu ja opettaja kuulevat ongelmasta
        vasta, kun poliisi kutsuu opettajan
        kuulusteluihin. Tämä on huolestuttava
        kehitys, toteaa Mustonen.

        Mustosen mukaan poliisi käsittelee
        vuosittain kymmenkunta järjestyksen
        pitoon liittyvää
        voimankäyttötilannetta.
        ---------------------------------------------------------------------------

        SIKSI ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ VALVONTA ON AUKOTONTA JA KAIKKI SITOUTUVAT TEHTÄVIINSÄ JA TEKEVÄT PARHAANSA JA OPETTAJIEN YHTEISTYÖ ON SAUMATONTA!

    • huolestyunut

      Mikä helekutin mielipuoli se pitää yllä tätä kallaan koulun ja sivistyslautakunnan parjaamista yllä. Hoitoon ohjaus pitäis omaisten toimesta hoitaa.

      • Tutkintaan!

        Hyvä kirjoitus - otin kopion tähän:
        KORKEA VIRKAMIES ON SANONUT ETTÄ LUOKKAKOKO PITÄISI OLLA AINAKIN 12 TAI YLEMPI!

        ONKO KEMIJÄRVELLÄ ALLE 12 OPPILAAN LUOKKIA?

        Siis tuhlataanko?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        Kemijärvellä ollaan syystäkin huolissaan koulumaailman tuhlailevaisuudesta ja sitä tietä koulujen, oppilaiden, opettajien ja vanhempien osaksi tulevasta epätasa-arvoisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja palvelusta!

        Siis sivistyslautakunnan jäsenten pitäisi tutkia kaupungin luokkakoot - suositanko jotakin koulua? onko jonkin koulun oppilaat paremmassa asemassa? suositaanko joitakin opettajia? onko joku saanut mukavuudenhalusta pienen ryhmän vaikka johonkin oppiaineeseen? onko niin että jollakin on pieni ryhmä ja kouluavustaja apuna ja mukavuudenhalua tuomassa ilman perusteita?

        Matti Vanhanen sani A-studiossa ettei pienillä ryhmäkoolla ei pidä tuhlata!

        Luullaan että pieni ryhmä on suoraan eduksi oppilaalla, unohdetaan sosiaalistumis- ja toisiltaoppimisnäkökulma!

        Sieltä pitää säästää mistä voidaan - kaikesta ei voi! Ja tyhmää on kuluttaa rahat jotka on saanut budjettiin jos rahat menevät hukkaan!

        Koulupuoli tuhlaa - sosiaalipuoli yrittää säästää viimeiseen asti!

      • juumasjuupas
        Tutkintaan! kirjoitti:

        Mutta saipa Nivala (ja muutama muukin) ääniä, kun Kallaata kannatti jatkoon. Voi tätä populismia...Ja mies johtaa valtuustoa
        tuolla matematiikalla. Laskutaito riittää korkeintaan toisten tekemien pöllipinoihin ja tämmöinen mies hoitamassa "yhteisiä" asioita...!!!!!!!!!!!!!!!!

      • että silleen
        juumasjuupas kirjoitti:

        Mutta saipa Nivala (ja muutama muukin) ääniä, kun Kallaata kannatti jatkoon. Voi tätä populismia...Ja mies johtaa valtuustoa
        tuolla matematiikalla. Laskutaito riittää korkeintaan toisten tekemien pöllipinoihin ja tämmöinen mies hoitamassa "yhteisiä" asioita...!!!!!!!!!!!!!!!!

        kemijärveläisillä on hyvä itsetunto jos ei muuta olekaan,
        näkeehän tuon,
        tämänkin sivun kirjoituksen sisällössä mainittavat nimet osoittavat sen!

        kiva vain että sivistyslautakunta ei ole enää pelkkä kumileimasin,
        teki oikean valinnan lukion rehtorin valinnassa,
        samoin ruokailupäällikön valinnassa varasijaa myöten,
        jätti kesusuunnitelman pöydälle....
        että silleen........

        kesupäätös
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131170-7.HTM

        ruokailupäällikkö
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131171-8.HTM

        lukion rehtorin valintaa
        http://www.kemijarvi.fi/download/Rovaniemen_hallinto-oikeuden_paaos_22.7.2013.pdf

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20121077-11.HTM

      • Saana täys-10!
        että silleen kirjoitti:

        Meillä on tosiaankin hyvä sivistyslautakunta,

        se oli täys-10,
        olen samaa mieltä kirjoittajan
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11621896#comment-62943666
        kanssa!

      • ;) ;) ;)
        Saana täys-10! kirjoitti:

        Meillä on tosiaankin hyvä sivistyslautakunta,
        teki oikean valinnan lukion rehtorin valinnassa,
        se oli täys-10,
        olen samaa mieltä kirjoittajan
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11621896#comment-62943666
        kanssa!

        Kuka kirjoitti tämän hauskan mutta varmasti paikkansa pitävän viestin? Jollakin on kyllä älyä ja silmät oikeassa kohtaa päässä: Vai mitä sanotte?

        Pulinat pois!
        1.8.2013 10:24
        2
        Sulje
        Peruspulma Kallaan koulun lopettamisessa on se, että kaikki opettajat eivät vaan tunnusta, että Isokylän koululla on rehtori, joka ei sitten tullutkaan Kallaan koululta, mikä kivistää ja hiertää kuin kivi kengässä.

        Energia pitäisi suunnata oppilaiden pulmien ratkaisemiseen eikä omien turhaumien jatkuvaan esille tuontiin. Vaihdevuodet saattavat olla paha juttu, mutta itsehillintää, kiitos. Äitinä tiedän, että oppilailla on isoja pulmia.

        Vararehtori Soppela, pistä naiset hellästi aisoihin.

        Koulun purkupäätös oli hyvä päätös.

      • ji-huuuuuuuuuuuu!
        ;) ;) ;) kirjoitti:

        Isokylällä on ihanaa,
        kaikki on niin uutukaista -------- ji-huuuuuuuuuuuu!

        Päätös Kallaan lakkauttamisesta oli oikea,
        kohta huudamme
        ji-huuuuuuuuuuuu!

      • Ongelma löydetty!
        ji-huuuuuuuuuuuu! kirjoitti:

        Isokylällä on ihanaa,
        kaikki on niin uutukaista -------- ji-huuuuuuuuuuuu!

        Päätös Kallaan lakkauttamisesta oli oikea,
        kohta huudamme
        ji-huuuuuuuuuuuu!

        Kiva että peruspulma Kallaa-Isokylä-asiassa on selvinnyt. Kun ongelma on todettu, se on helpompi ratkaista ja saattaa pois päiväjärjestykssestä!

    • suivauttaa

      Sinä räkättävä ämmä, joka setvit tuota kallaan kouluasiaa, voisit keskittyä omien lastesi murheisiin ja jättää kouluasiat rauhallisempien hoitoon.

    • pois, pois, pois!

      Suivauttavalle tiedoksi:
      täällä ei tarvitse käydä urkkimassa
      eikä etenkään haukkumassa koiran lailla - kai olet ih-mi-nen?
      pysy poissa, anna ihmisten elää ongelmineen, sinusta ei ole maaiilman parantajaksi, sulla ei ole mitään jär-ke-vää sanottavaa, voit vaikka kuolla pois!

      suorat sanat sulle, että tajuut!

      • näin se vain on

        muakin vi tut taa tuo suivauttaa-höperö!

        Kai tämä mielipiteen vaihtoa varten nämä sivut on,
        ottakoot kantaa kirjoitusten sisältöön, pankoon väitteillä ja perusteilla paremmaksi jos pystyy

      • eI IHAN KUOPATTU?
        näin se vain on kirjoitti:

        muakin vi tut taa tuo suivauttaa-höperö!

        Kai tämä mielipiteen vaihtoa varten nämä sivut on,
        ottakoot kantaa kirjoitusten sisältöön, pankoon väitteillä ja perusteilla paremmaksi jos pystyy

        KALLAAN VOI LAKKAUTTAA - TUHLAA, LUO EPÄOIKEUDENMUKAISEN TILANTEEN KEMIJÄRVELLE

        -----> http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        jOKO SE KALLAA ON OIKEASTI LAKKAUTETTU VALITUSPÄÄTÖSTÄ MYÖTEN????

        kallaa-VAINAJA ALKAA OLLA KOHTA KYLMÄ
        Nyt tosiaan Kallaa laitetaan kylmilleen.
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131188-7.HTM
        Mahtanut olla aikanaan isot lämmityskulut!

      • Tietoa janoava
        eI IHAN KUOPATTU? kirjoitti:

        KALLAAN VOI LAKKAUTTAA - TUHLAA, LUO EPÄOIKEUDENMUKAISEN TILANTEEN KEMIJÄRVELLE

        -----> http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        jOKO SE KALLAA ON OIKEASTI LAKKAUTETTU VALITUSPÄÄTÖSTÄ MYÖTEN????

        kallaa-VAINAJA ALKAA OLLA KOHTA KYLMÄ
        Nyt tosiaan Kallaa laitetaan kylmilleen.
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131188-7.HTM
        Mahtanut olla aikanaan isot lämmityskulut!

        Miten ne vaihdevuodet voivat ilmetä käytöksessä?

        Viittaan yllä olevaan kirjoitukseen!

    • suivauttaa

      Ei minulla mitään henkilökohtaista indressiä ole olla täällä, mutta kun huomaan, että hän joka parjaa kallaan koulun toimintaa, sillä ei ole kaikki "murot kulhossa", vaan osoittelee henkilökohtaisia tölväisyjä, kallaan entiseen henkilöstöön.
      Kallaanvaaran koulun toiminta on lopetettu, joten eikö se jo riitä.

      • Sepänm lakkautettava

        kun meillä on hyvä sivistyslautakunta (ymmärtää rahan päälle),
        niin toivon että aletaan järkiperäistää kouluverkkoa loppuun,
        niin että raha saadaan sinne minne se kuuluu

        erityiskoulu pitää lakkauttaa, oppilaat siirtää Särkelän koululle
        tilaa varmaan löytyy, ollaanhan täällä Isokylälläkin ahtaalla,
        yläkoulu ja alakoulu yhdessä

        erityiskoulu nielee paljon varoja

        jotain olen kuullut särkelästä
        on kuulemma luokan kokoisia varastoja?
        oma juhlasali jota ei käytetä kuin juhlissa - tästä varmaan tulisi hyvä liikuntasali
        juhlasalin lisäksi oma liikuntasali
        koulun vastapäätä kaupungin liikuntahalli joka on vajaa käytöllä
        teknisen työn tilan saa rakennettua vaikka toiseen liikuntasaliin ja niin edelleen

      • hyvä sivistyslautaku
        Sepänm lakkautettava kirjoitti:

        sivistyslautakunnallekin kuuluu kiitokset kodin ja koulun päivä järjestämisestä!
        hieno lauantaipäivä oli,
        ainakin Särkelässä,
        me vanhemmat olimme oikeasti tyytyväisiä,
        emme yksin ruoasta ja juomasta,
        vaan paljosta muusta!

        Linkki Särkelän kodin ja koulun päivän kiitoksiin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11690695

      • Oliko?
        hyvä sivistyslautaku kirjoitti:

        sivistyslautakunnallekin kuuluu kiitokset kodin ja koulun päivä järjestämisestä!
        hieno lauantaipäivä oli,
        ainakin Särkelässä,
        me vanhemmat olimme oikeasti tyytyväisiä,
        emme yksin ruoasta ja juomasta,
        vaan paljosta muusta!

        Linkki Särkelän kodin ja koulun päivän kiitoksiin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11690695

        Oliko sivistyslautakunnan jäseniä kouluilla katsomassa kodin ja koulun päivää?

        Ellei ollut, ei hyvä! Suuri pettymys luottamushenkilöiltä!

      • Tuhlausta!
        Oliko? kirjoitti:

        Oliko sivistyslautakunnan jäseniä kouluilla katsomassa kodin ja koulun päivää?

        Ellei ollut, ei hyvä! Suuri pettymys luottamushenkilöiltä!

        Linkki Särkelän kodin ja koulun päivän kiitoksiin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11690695

        Kuunteleva sivistyslautakunta on viisas!
        Silti pitää tehdä oma, oikea päätös!
        Lakkauttakaa kuten edellä on ehdotettu perusteluineen Sepänmäen koulu!
        Kauhea tila lämmitetään pienelle oppilasmäärälle - määrä kyllä mahtuu Sätkelän kouluun kun vain sovitellaan. On vaikka minkälaista kuvamataiteen tilaa. Sivistyslautakunta kierrokselle koululle!

      • Uskallusta vaan
        Tuhlausta! kirjoitti:

        Kuunteleva sivistyslautakunta on viisas!
        Silti pitää tehdä oma, oikea päätös!
        Lakkauttakaa kuten edellä on ehdotettu perusteluineen Sepänmäen koulu!
        Kauhea tila lämmitetään pienelle oppilasmäärälle - määrä kyllä mahtuu Sätkelän kouluun kun vain sovitellaan. On vaikka minkälaista kuvamataiteen tilaa. Sivistyslautakunta kierrokselle koululle!

        Oma ja erillinen eityiskoulu on muinaisjäänne. Muualla erityisoppilaat on jo parikymmentä vuotta sitten integroitu muuhun peruskouluun, mutta ei meillä. Asia on yritetty ottaa epävirallisesti esille, mutta koulutoimenjohto ja poliitikot ovat tyrmänneet jo alkumetreillä. Ehkäpä nyt alkaa vihdoin tapahtua.

      • Jepuli! Näin vain on
        Uskallusta vaan kirjoitti:

        Oma ja erillinen eityiskoulu on muinaisjäänne. Muualla erityisoppilaat on jo parikymmentä vuotta sitten integroitu muuhun peruskouluun, mutta ei meillä. Asia on yritetty ottaa epävirallisesti esille, mutta koulutoimenjohto ja poliitikot ovat tyrmänneet jo alkumetreillä. Ehkäpä nyt alkaa vihdoin tapahtua.

        Nyt on tapahduttava! Erityiskoulu pitää lakkauttaa monestakin syystä: ei yksistään säästöjen aikaansaamiseksi!

        Silti erityiskoulu tuhlaa!

        Iso plussa uskallusta vaan -kirjoittajalle!

      • Tutkintaa!
        Jepuli! Näin vain on kirjoitti:

        Minusta oli ikävä lukea sivua:
        Kallaan koulu - tuhlaako? Lopetetaanko se
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414

        Kyllä sivistyslautakunnan pitäisi olla tietoinen, mitä kentällä tapahtuu.
        Miten Särkelässä kolmosia opetetaan kahdessa ryhmässä (pienryhmässä!), kun Isokylällä taas vastaavaa luokkaa yhdessä (isossa) ryhmässä?

        Toivomme, että sivistyslautakunta käy läpi ryhmien kokoja ja sitä, mihin jakotuntirahoja käytetään.

        Meillä on hyvä sivistyslautakunta = tekee päätöksiä, ei toimi vain kumileimasimena!

      • lue lakia
        Jepuli! Näin vain on kirjoitti:

        Nyt on tapahduttava! Erityiskoulu pitää lakkauttaa monestakin syystä: ei yksistään säästöjen aikaansaamiseksi!

        Silti erityiskoulu tuhlaa!

        Iso plussa uskallusta vaan -kirjoittajalle!

        Sivistyslautakunta voisi lukea lakipykäliä. Erityiskoulu on lainvastainen. Kalliiksi tulee kun joku valittaa ettei lakia noudateta.

      • Hyvä Lue lakia -nain
        lue lakia kirjoitti:

        Sivistyslautakunta voisi lukea lakipykäliä. Erityiskoulu on lainvastainen. Kalliiksi tulee kun joku valittaa ettei lakia noudateta.

        Siis erityiskoulu on lakkautettava!

        Kuka viestii päättäjille tämän - päättäjät eivät tiedä, mitä Lue lakia -nimimerkki kirjoittaa!

        Saammepa säästöt aikaan - erityiskoulu osaksi Särkelää ja Erityiskoulun johtajasta Särkelän johtaja!

      • Tyhmiä kus...taan
        Hyvä Lue lakia -nain kirjoitti:

        Siis erityiskoulu on lakkautettava!

        Kuka viestii päättäjille tämän - päättäjät eivät tiedä, mitä Lue lakia -nimimerkki kirjoittaa!

        Saammepa säästöt aikaan - erityiskoulu osaksi Särkelää ja Erityiskoulun johtajasta Särkelän johtaja!

        Koska Kemijärvellä on lakia noudatettu? Virkamiehet vievät valtuutettuja kun pässiä narussa ja nämä asioista tietämättömät uskovat kaiken. Päätökset tehdään tunteen ja virkamiesten puhujanlahjojen perusteella. Toivotaan ettei kukaan valita tai tiedä mitä laki sanoo.

    • Kallaa herää taas
      • Me tulemme

      • Milloin? Milloin?

      • Hylätty on!

      • Tervehdyttämistä!
        Hylätty on! kirjoitti:

        Sivistyslautakunta saa helpotusta säästötavoitteelleen,
        Kallaan koulua koskeva valitus on hylätty!
        http://www.kemijarvi.fi/download/HO_n_paatos_valtuuston_paatokseen_Kallaan_koulu.pdf

        Toivomme että Kemijärven sivistyslautakunta on tiukka säästötavoitteissaan, sillä samalla se tervehdyttää koulutuspalveluja. Kaikki samalle viivalle. Kaikille sama kohtelu. Vaadimme yhdenvertaisuutta työolosuhteisiin. Ei ole kiva jos ekaluokan opettajalla on minimimäärä oppilaita, kouluavustaja pyörii koko ajan ympärillä luokassa ja vielä maksetaan alkuopetuslisää. Ei sitten ihme, vaikka jaksamista löytyy vaikka mihin.

      • Totuus ILMI
        Tervehdyttämistä! kirjoitti:

        Sivistyslautakunnan pitäisi vierailla erityiskoululla ja Särkelän koululla. Näin se näkisi. mikä on todellinen tilanne. Puhutaan että Särkelän koululla on paljon tilaa (2 isoa salia, musiikkitila, kuvaamataidon tila, kirjavarastoja, yhjiä luokkatiloja jne),

    • Ihmettelijä12

      Lisäksi Särkelässä on Suomen mittakaavassa nauttavan pienet luokkakoot ja vielä avustajia ainakin yhden käden sormien lukumäärän verran.
      Totta kai tuollaisilla resursseilla voi järjestää kaikkea erikoista ja kivaa, mutta se ei ole todellisuutta muualla Suomessa.

      • Säästöä

        Jos erityiskoulun lopettaminen ei käy, lopetetaan Särkelä kun siellä kerran on niin pienet luokat.

      • ikävää jos totta
        Säästöä kirjoitti:

        Jos erityiskoulun lopettaminen ei käy, lopetetaan Särkelä kun siellä kerran on niin pienet luokat.

        ikävää jos Särkelällä on etuja mitä muilla kouluilla ei ole!

        kaikki pitäisi olla samalla viivalla

        kyllä johtajan pitäisi nähdä säästämistarve

    • näin se vain on!

      onko sivistyslautakunta aina ajan tasalla?

      jos on, silloin se PYSTYY olemaan hyvä

    • Järkeä päätöksiin!

      Särkelässä on pienet luokat, ainakin 1, 3 ja 6 pitäisi yhdistää niin oltaisiin muiden koulujen kanssa tasa-arvoisia. Ja kaikki muutkin luokat ovat pieniä kun verrataan muihin kouluihin. Erityiskoulun lakkauttaminen toisi Särkelään oppilaita ja ehkä silloin se voisi jatkaa muuten ei.

      • perästä kuuluu...

        Eikö se ole niinettä jos sepänmäki loppuu niin oppilaat siirtyvät lähikouluun jossa asuvat. silloinhan ei tarvitse koulukyytiä jolloin säästyy rahaa. Muttei lasten kustannuksella saa säästää. on otettava huomioon minkälainen oppilas aines on luokassa. lapsilla on oikeus rauhalliseen opiskeluun ja silloin se on mennytä jos on kovin monta erityistapausta. Eihän me voida tietää minkälaisia oppilaita luokissa on, jolloin ei me voida mennä tuomitsemaan jos jokin luokka on pieni tai on jaettuja tunteja.Toisissa kouluissa on ollut pieniä luokkia ja toisissa on ollut enemmän ryhmätunteja . Ehkä meidän vanhempina pitäs mennä luokkaan tuuraamaan muutamaksi tunniksi niin nähdään minkälaisia luokkia kaupungissa on, ja tuomitaan sitten vasta. Suuri laskuhan siitä tulee kun säästetään ryhmäkoossa yms. Lasten pahoinvointi lisääntyy ja oppiminen kärsii.

    • Vastuun kantoa

      Sivistyslautakunta, Särkelä vai erityiskoulu? Kaksi pientä koulua on tässä taloustilanteessa liian suuri menoerä. Jommankumman on aika väistyä.

      • Hyvä Särkelä!

        Ihmettelijä 12 kirjoitti:
        Lisäksi Särkelässä on Suomen mittakaavassa nau(re)ttavan pienet luokkakoot ja vielä avustajia ainakin yhden käden sormien lukumäärän verran.
        Totta kai tuollaisilla resursseilla voi järjestää kaikkea erikoista ja kivaa, mutta se ei ole todellisuutta muualla Suomessa.

        Vastaan äitinä:
        Se se vasta pahaa/käsittämätöntä olisikin, jos pienet luokkakoot eivät näkysyisi missään - niiden on näyttävä!

        Kallaasta puhuttiin, että se tuhlasi! Ikävä oli ettei se näkynyt psotiivisena kaikuna!
        Ikävä koko Kallaata koskeva keskustelusivu
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414 - eikö olekin?

      • oppitunnin paikka
        Hyvä Särkelä! kirjoitti:

        Koulukiusaaminen laitetaan kuriin
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131171-5.HTM
        Sivistyslautakunta on siis jotain tehnyt asian hyväksi!

        Pitäisikö sivistyslautakunnan antaa ohjeet laillisuusoppituntien pitämisestä!
        Tarvetta olisi! Tote itse!

        IKÄVÄÄ OLI TÄMÄ alla oleva UUTINEN KALLAAN TUHOAMISESTA

        http://yle.fi/uutiset/ilkivallantekijat_olivat_liikkeella_viikonloppuna_kemijarvella/6793774

    • Äänestäjä minäkin

      Kummallista, kaikkialla muualla kaupungissa pitää säästää mutta sivistystoimi voi pitää kahta vajaakäyttöistä koulua pystyssä. Sivistyslautakunta tehkää tarvittavat päätökset vai eikö uskallus riitä?

    • Ei savua ilman tulta

      Mistä johtuu Sivistystoimen virkamiesten päätöksistä valitetaan kokoajan?

      • Näin on nähtävä!

        Minusta erityisluokat pitää säilyttää tai oikeastaan pienopetusryhmät, jos vanhemmat haluavat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näille ryhmille tarvitaan oma koulu - päinvastoin! Särkelän koulu on turvallinen pienopetusryhmille - siellähän ei ole reuhaavia yläkoulun oppilaita! Ja kuulemma siellä on tilaa!

    • Ryhtiä esimiehet

      Kyllä sivistyslautakunnan hyvyys on hukassa. Vielä elokuun lopun lautakunnassa sivistystoimen esimiehet (ruokapalvelupäällikkö ja ammattiopiston rehtori) ja sivistystoimen johtaja esittävät vakanssien täyttämistä, vaikka henkilökuntaa on yllin kyllin. Ja sivistyslautakunta se nielee esitykset Suvi Nampajärveä lukuun ottamatta. Hyvä Suvi, jatka samaan malliin.

      Onneksi hallinto-osastolla on kanttia puuttua hölmöyksiin. Herää kysymys, mistä näille lautakuntien esimiehille ja esittelijöille oikein sitä palkkaa maksetaan, eräille jopa huikean korkeaa.

      • HYvä siv.lautakunta!

        Meillä on tosi hyvä sivistyslautakunta - KAIKKI EIVÄT MENE LÄPI,
        esimerkiksi
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5.HTM
        Päätös: Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten.
        SL
        Sivistyslautakunnalle toimitetaan esityslistan mukana lisätietoa koulujen tuntimääristä ja opetusryhmien oppilasmääristä.

        On hyvä, että sivistyslautakunta näkee,
        kuinka pienillä oppilasmäärillä luokkia pyöritetään,
        kuinka vielä pienellä ryhmällä on koko ajan käytetävissä kouluavustaja ja
        kuinka pienen ryhmän vetäjälle maksetaan vielä alkuopetuslisää!

        Kyllä jotkut ovat etuoikeutettuja! Eivätkä johtajat huomaa mitään!

        KESUkin jäi päydälle aikanaan! Hyvä näin päättäjät! Kiva, ettette ole kumileimasimena.
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-6.HTM
        Sivistysjohtaja: Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisen kehittämissuunnitelman ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
        Päätös: Sivistyslautakunta päätti jättää asian pöydälle.

    • Iso plussa!

      määki oon iloinen että sivistyslautakunta otti lukion rehtoriksi oikean henkilön
      tämä valittu on todella pätevä ja eikä hyvä vaan erinomainen rehtori
      kerrankin koululaitosta kehitetään ja saatetaan uusille urille
      todella iso plussa sivistyslautakunnalle tästä

      http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-4.HTM

      • savu tulee tulesta

        olen samaa mieltä Iso plussa -kirjoittajan kanssa!

        nyt tosiaankin koululautakunnan pitää tarkastaa perusopetuksen opetusryhmien eli luokkien koot ja se mihin jakotuntirahoja käytetään, siis menevätkö ne lasten hyväksi vai joidenkin opettajien mukavuudenhalun tyydyttämiseksi, tarkistettavaa on avustajien määrässäkin ja siinä ovatko ne kullakin koululla tarpeen vaatimia vai onko niitä otettu omien työtehtävien helpottamiseksi, jotain tällaista liikkuu puheissa, ehkä jotkut ovat katkeria jos kokevat epäoikeudenmukaisuutta työssä ja vielä ikävämpää on jos on pieni luokka, avustaja apuna ja vielä palkassa jokin lisä, esimerkiksi alkuopetuslisä, niin kuin tällä sivulla edellä kirjoitetaan, tuskin tätä savua olisi tullut ilman tulta, joten uskon että kaikki ei ole oikein ja epäoikeudenmukaisuus rehottaa

        sivistyslautakunnalla on nyt tärkeä rooli ja uskon että tältä hyväksi mainitulta lautakunnalta ryhtiä ja tahtoa puuttua epäkohtiin riittää, ainakin sopii toivoa, ellei suorastaan vaatia (kun on savua, on tuli jossakin!)

      • Isokylä - SELVEMMIN!
        savu tulee tulesta kirjoitti:

        Hirveän epäselvästi on kirjoitettu ISOKYLÄN KOULUN osuus ryhmien suuruutta ja jakotunteja koskevassa selvityksessä.

        Mitä tässä oikein sanotaan?
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5-9228.PDF

        Tuo selvitys pohjautuu sivistyslautakunnan asian pöydälle panoon:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5.HTM

        Tuommoinen epäselvyys joka paperissa on, on omiaan aiheuttamaan lisää epäselvyyksiä!

      • ympäripyöreää
        Isokylä - SELVEMMIN! kirjoitti:

        Hirveän epäselvästi on kirjoitettu ISOKYLÄN KOULUN osuus ryhmien suuruutta ja jakotunteja koskevassa selvityksessä.

        Mitä tässä oikein sanotaan?
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5-9228.PDF

        Tuo selvitys pohjautuu sivistyslautakunnan asian pöydälle panoon:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5.HTM

        Tuommoinen epäselvyys joka paperissa on, on omiaan aiheuttamaan lisää epäselvyyksiä!

        sivistyslautakunta olkaapa valppaana ettei teitä kielellisesti (ympäripyöreästi kirjoitetulla tekstillä!) hämätä!!!

        noloa olisi jos teitä vedettäisiin nenästä

      • ympär pyör
        ympäripyöreää kirjoitti:

        sivistyslautakunta olkaapa valppaana ettei teitä kielellisesti (ympäripyöreästi kirjoitetulla tekstillä!) hämätä!!!

        noloa olisi jos teitä vedettäisiin nenästä

        mistä asiasta kyse vinkkaa....

      • Järki käteen! Eikö?
        ympär pyör kirjoitti:

        mistä asiasta kyse vinkkaa....

        Jos koulunkäynninavustajia käytetään opettajien sijaisiksi, niin tarvitaanko heitä? Siis tarvitaanko avustajia, jos heitä käytetään opettajien sijaisuuksien hoitamiseen. VASTAUS: EI TARVITA!

        Jos joku vastaa, että kyllä heitä tarvitaan, vaikka heitä määrätään sijaisiksi, niin eikö voida silloin kysyä: jäävätkö lapset jotain vaille opetuksessa? VASTAUS: JÄÄVÄT PAITSI KOLMIPORTAISEN TUEN EDELLYTTÄMIÄ APUJA!

        Ristiriidasta kannattaisi kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille!

      • Avustajat avustajia
        Järki käteen! Eikö? kirjoitti:

        Jos koulunkäynninavustajia käytetään opettajien sijaisiksi, niin tarvitaanko heitä? Siis tarvitaanko avustajia, jos heitä käytetään opettajien sijaisuuksien hoitamiseen. VASTAUS: EI TARVITA!

        Jos joku vastaa, että kyllä heitä tarvitaan, vaikka heitä määrätään sijaisiksi, niin eikö voida silloin kysyä: jäävätkö lapset jotain vaille opetuksessa? VASTAUS: JÄÄVÄT PAITSI KOLMIPORTAISEN TUEN EDELLYTTÄMIÄ APUJA!

        Ristiriidasta kannattaisi kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle tai valtioneuvoston oikeuskanslerille!

        Totta!

        Avustajat hoitavat avustajan tehtäviä ja sillä siisti!

      • ainaiset säästöt...
        Avustajat avustajia kirjoitti:

        Totta!

        Avustajat hoitavat avustajan tehtäviä ja sillä siisti!

        Kouluavustaja on henkilö jolla ei ole koulutusta ja koulunkäynninohjaaja on henkilö joka ohjaa oppilasta tai oppilaita jolla on tähän koulutus. Kaupungin raha tilanteessa on varmaan pakko paikata sijaiset ohjaajilla jota säästyy rahaa.

      • potut pottuina
        ainaiset säästöt... kirjoitti:

        Kouluavustaja on henkilö jolla ei ole koulutusta ja koulunkäynninohjaaja on henkilö joka ohjaa oppilasta tai oppilaita jolla on tähän koulutus. Kaupungin raha tilanteessa on varmaan pakko paikata sijaiset ohjaajilla jota säästyy rahaa.

        oli ohjaaja tai avustaja, sama se
        joissakin kunnissa käytetään ohjaajista nimeä avustaja vaikka tällä on sama koulutus kuin mainituilla ohjaajilla

        ei nimi, oli se sitten mikä tahansa, tee avustajasta tai ohjaajasta opettajaa - yhtä hyvin siivooja ja keittäjä, samoin kuin vahtimestari voisi toimia opettajan sijaisena ja usein paremminkin kuin nämä avustajat ja ohjaajat

      • ei ole sama
        potut pottuina kirjoitti:

        oli ohjaaja tai avustaja, sama se
        joissakin kunnissa käytetään ohjaajista nimeä avustaja vaikka tällä on sama koulutus kuin mainituilla ohjaajilla

        ei nimi, oli se sitten mikä tahansa, tee avustajasta tai ohjaajasta opettajaa - yhtä hyvin siivooja ja keittäjä, samoin kuin vahtimestari voisi toimia opettajan sijaisena ja usein paremminkin kuin nämä avustajat ja ohjaajat

        Ei se ole sama asia avustaja on työkkärin kautta palkattu esim peruskoulun päättänyt jolla ei ole alalle koulutusta. Koulunkäynninohjaaja ja koulunkäynninavustaja on ammattipätevä, esim lähihoitaja toimii koulunkäynninohjaajana tai henkilökohtaisenaavustajana.

    • hyviä päätöksiä

      ei muuta kuin toivoa sopii että hyvä sivistyslautakunta jatkossakin osaisi tehdä hyviä päätöksiä

    • kysympä

      Täällä esiintyy henkilöitä, jotka pyrkii neuvomaan opetuskäytäntöjä.
      Mikä tarve teillä siihen on?
      Onko lapsellanne ongelmia koulussa, vai sekoatteko muiden lasten ongelmiin? Kiinostaako teitä koulun tavoitteet, taikka saavutukset, miten te niitä mittaatte? Oletteko te jotenkin pimahtanut henkilö, joka sekoaa jonkun tuntemanne työasioihin?
      Oletteko varma, että lapsenne saa kotoa kaiken tarvitsemansa?
      Onko lastensuojelu teille tuttua?

      • kiitos teille

        meillä on tosi hyvä sivistyslautakunta - on asiantuntemusta, on tietoa, on näkemystä, on uskallusta, on halua palvella perheitä ja kuntaa; kiitos teille sivistyslautakunnan jäsenet

        me ja meitä on paljon - me olemme tyytyväisiä teihin

      • kunnonkasvatus

        Jos jokainen vanhempi huolehtii oman penskansa kasvatuksesta niin ehkei kouluille tarvittaisi niin paljon henkilökuntaa. Vanhemmat eivät saa kullan nuppujansa kuriin. Päiväkoti ja ala-aste ikäset määräävät kotona ja haistattavat vanhemmille, niin miten tälläisia lapsia voisi laitaa isoihin luokkiin. Kouluista erotettava kylmästi tälläiset hulikaanit, kotiin kasvamaan jotta vanhemmat heräisivät. Jokaisella lapsella on oikeus opiskella rauhallisessa ympäristössä. Jos vanhemmista ei ole ja pysty kasvattamaan niin on puututtava tälläisii perheisiin nopeammin. On vääri että sellaiset lapset saa käydä koulua rauhassa joilla on halua. Ilmeisesti täällä muutamalla henkilön lapsilla on ongelmia koulussa kun niin kaikki tietäviä ja kärkkäitä. Varmaan jokaisessa työpaikassa jokainen hoitaa hommansa parhaan mukaan. Vanhempina ois syytä katsoa oman katraansa perään paremmin ettei tartis hävetä käytöstä.

    • huoli näitten tu...

      Vanhempien kasvatuksen tulosta se on jos niistä tulee suunsoitajaia ja häiriköitä. Osaa vanhemmista ei kiinnosta kurinpito ja kasvattaminen kun on tärkeämpääkin tekemistä. Alakoulu ikäisiä näyttää pyörivän kaupungilla ja liikuntahallilla, eikä aina parhaassa kaveripiirissä. Seura tekee kaltaisekseen ja on kokeilta tupakkaa ja alkoholia. Eipä ole ihme että pitää tehdä ilkeyksiä kun pitää saada kavereiden hyväksyntä ja kunnioitus. Kaikkia vanhempia ei näytä kiinnostavan minkälainen tulevaisuus lapsillaan on. Olisiko jo vanhempien pikku hiljaa ruvettava kasvattamaan lapsiaan ettei vastuuta laiteta kouluille ja yhteiskunnalle.

    • l.j.

      Monilla vanhemmilla on suuret luulot jälkikasvustaan. Ei huonolla käytöksellä pitkälle pötkitä.Kuinkahan moni uskoo lastansa kun se syöttää sulle pajun köyttä. Tottakain ne esitää ja kertovat palturia kotona että omat ilkeydet ei paljastu, tai vanhemmat kaunistelevat oman lastensa käytöstä jotta näyttäisivät paremmilta vanhemmilta mitä ovat. Ennen kunnioitettiin vanhempia mutta nykyään se näyttää olevan aivan muuta. Tälläisia lapsia ja nuoria on varman koulut pullollaan. Eipä ole ihme etteivät hoitajat ja opettajat jaksa taistella tälläisella taistelukentäälä. Miksi niitä lapsia pitää hankkia tähän maailamaan jos niitä ei pystytä kasvattamaan kunnolla. On ennekin lapset saatu kuriin, niin miksei muka nyt. Onko se vanhempien saamattomuuta vai uusavuttomuutta.

      • hyvä siv.lautakunta

        hyviä kirjoituksia täällä!

        sivistyslautakunnan pitää kyllä seurata tämän palstan kirjoituksia - täältä se TOTUUS löytyy

        meillä on munkin mielestä hyvä sivistyslautakunta, jäsenet ottavat selvää asioista, eivät tyydy pelkästään esityslistojen tietoon

        kerrankin on meillä sivistyslautakunta jolle kannattaa liputtaa
        sen suurimpana tavoitteena olkoon tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet oppilaille ja tasa-arvoiset työskentelyolot opettajille

    • oi voi

      Ei osasta vanhemmista ole kasvattajiksi, kun eivät pysty huolehtimaan edes itsetään. Eipä ole ihme että näistä on ongelia koulussa ja vapaa-ajalla. Tälläisistä perheistä pitäisi ottaa lapset huostaan helpommin eikä ootaa vuosi tolkulla kun on myöhäistä. Ennen vanhemmat ja opettaja oli lapselle laki jota toteltiin, mutta nyt näyttää siltä lapset pitävät pilkkanaan. Kauppareissuillakin kuulee kuinka lapset määräävät mitä ostetaan tai rupeavat kiukuttelemaan ja haistattamaan. Mihinkään tässä vielä mennään tällaisten kasvattien kanssa.

      • Oikeassa roolissa

        Minun täytyy kyllä äitinä ruveta katsomaan enemmän ja paremmin lapseni perään. Lapsi osaa valehdella, osaa juonitella, osaa vaikka mitä. Häpeä se on, jos muut vanemmat pitävät jotakin lasta vaikka kahelina.

        Tällä on kirjoituksia, jotka panevat ajattelemaan - äidillä pitää olla äidin rooli, isällä idän, kasvattajalla kasvattajan! Toivon että muutkin alkavat tajuta oman roolinsa tehtävän. Annetaan täysi tuki opettajalle. He varmasti tekevät parhaansa.

      • Odotellaan.
        Oikeassa roolissa kirjoitti:

        Missä viipyy sivistyslautakunnan pöytäkirja?
        On 1.10. eikä ole vielä tullut.

        Klikkaa http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/TELIMET.HTM

      • hyvä on

    • pienestä...

      Varmaan osa vanhemmista hoitaa tehtävänsä kunnialla, mutta sitten näyttää olevan vanhempia joita kiinnostaa enemmän omat menot kuin oman lapsen hyvinvointi. Aamuteeveessä oli tutkimus kuinka paljon edellis laman aikaan aiheutuneet säästöt esim. koulujen lopetukset ja luokkien ryhmäkoon suurentaminen oli vaikuttanut lapsiin ja nuoriin. Suuri joukko oli syrjäytynyt ja joutunut rikollisille teille, ja kuinka paljon oli joudutu käyttämään jälkihoitoon rahaa. Oliko edes kaikki tarvitsevat saaneet apua. Elikkä mentiin ojasta allikkoon, eikä säästöä tullut ja lapset joutuivat kärsimään. Toivotavasti täällä tajutaan pitää pienet ryhmäkoot ala-aste ikäisille. Ala-aste on lapselle tärkeä paikka kun hän opettelee vasta kouluvalmiuksia. Rauhallinen ympäristö on kaikkein paras pienelle koululaiselle. Ylä-aste ja lukio ikäset ovat oppineet kouluvalmiudet ja osaavat toimia isommissa ryhmissä. Annetaan pienemmille lapsille mahdollisuus oppia uusia asijoita. Ei aina saa säästää lasten kustannuksella. Toivotavasti tulisi enemmän kerhotoimintaa jotta lapset mielummin harrastaisivat kun teksivät ilkeyksiä.

      • Lisää hyviä kirjoitu

        Hyvä kirjoitus nimimerkillä pienestä...

        Alkaa sanoilla
        Varmaan osa vanhemmista hoitaa tehtävänsä kunnialla, mutta sitten näyttää olevan vanhempia joita kiinnostaa enemmän omat menot kuin oman lapsen hyvinvointi.

        On totta että tällä sivulla on erinomaisia kirjoituksia.

      • totuuksia
        Lisää hyviä kirjoitu kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus nimimerkillä pienestä...

        Alkaa sanoilla
        Varmaan osa vanhemmista hoitaa tehtävänsä kunnialla, mutta sitten näyttää olevan vanhempia joita kiinnostaa enemmän omat menot kuin oman lapsen hyvinvointi.

        On totta että tällä sivulla on erinomaisia kirjoituksia.

        kun on heikko/huono johtaja, silloin pitää olla vahva/ajantasalla oleva sivistyslautakunta

        meillä Kemijärvellä on näin!

        hyvän johtajan sana painaa! miten olisi Kallaan koulun tilanne, jos kaikki olisi ollut toisin

        vanhemmilla pitää olla valtaa lapsiinsa nähden
        opettajia pitää tukea heidän työssään

    • atis

      Viestiketjun otsikko: Kemijärvellä hyvä ...jne, eikö olisi aika jo vaihtaa, vaikka toiseen forumiin.

      • jep....jep

        heikko johtaja tarvitsee voimakkaan laitakunnan tuekseen ja kivijalakseen... jotta syntyy oikeita päätöksiä.......... totta tämä on

      • Arvokeskustelua
        jep....jep kirjoitti:

        heikko johtaja tarvitsee voimakkaan laitakunnan tuekseen ja kivijalakseen... jotta syntyy oikeita päätöksiä.......... totta tämä on

        Onko Kemijärvi kunnon koulukaupunki?
        Rahaa on niukalti! Osataanko se laittaa oikeisiin kohteisiin? IKävää on ollut kuulla, että jotkut ovat olleet paremmassa asemassa rahojen määrän käytössä kuin toiset.

    • Hävettää!
      • ihmettelijä täällä

        kaikkia ne ehdottavatkin!

      • hyviä johtajia on
        ihmettelijä täällä kirjoitti:

        kaikkia ne ehdottavatkin!

        kyllä Kemijärveltä löytyy hyviä johtajiakin,
        esimerkiksi
        Paula Alatalo,
        lukion rehtori,

        nämä tytöt osaavat homman!

        kiitos heille

    • ei toimenpiteitä

      täytyy vain vaisusti todeta, että aika kehveleitä hyvinvoinnin lisäämiseksi ovat aloitteet. poropudas voi hankkia porealtaan kotiinsa ja kemppateatteri harrastaa ilman rahaa, kuten muutkin harrastavat - harrastusaatteesta. kukaan ei kemppateatteria kaipaa.

      • Leipää, leipää, leip

        Olipa hyvä viesti Ei toimenpiteitä -kirjoittajalta!
        Suoraan se pitää puhua että viesti menee perille ja me muutkin ymmärrämme!

        Tarvitsemme leipää emme sirkushuveja! Emme ole narreja, paitsi jotkut!

      • KESU - KESU - KESU
        Leipää, leipää, leip kirjoitti:

        Olipa hyvä viesti Ei toimenpiteitä -kirjoittajalta!
        Suoraan se pitää puhua että viesti menee perille ja me muutkin ymmärrämme!

        Tarvitsemme leipää emme sirkushuveja! Emme ole narreja, paitsi jotkut!

        KESU on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn.
        Tuleeko siihen muutoksia?
        Nopeutetaanko erityiskoulun lopettamista säästösyistä?
        Joko pian Isokylän yläkoulun oppilaat siirretään Hillatielle valinnaisainemahdollisuuksien lisäämiseksi ja säästösyistä?
        Mitä muuta mahdollista tulee?

        Nähtäväksi jää!

      • Rukoillaan älyä!
        KESU - KESU - KESU kirjoitti:

        KESU on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn.
        Tuleeko siihen muutoksia?
        Nopeutetaanko erityiskoulun lopettamista säästösyistä?
        Joko pian Isokylän yläkoulun oppilaat siirretään Hillatielle valinnaisainemahdollisuuksien lisäämiseksi ja säästösyistä?
        Mitä muuta mahdollista tulee?

        Nähtäväksi jää!

        Nähtäväksi tosiaankin jää!
        Poltetaanko taas rahaa turhaa ja sitten todetaan tyhmästi, olisi se ja se asia saanut aiemmin hoitaa pois päiväjärjestyksestä Tyhmät tahtovat olla päättäjien mietteet usein, jos ne ovat todetun mukaisia. Järkeä pitäisi käyttää ennalta ja nähdä asioita omaa tonttia pidemmälle. Jos tietää ettei asiat pitkittämällä hoidu, kerta rutina ja sillä siisti. Ja jos KESU ei ole tarpeeksi hyvä, senhän voi palauttaa uudelleen sivistysosaston valmisteltavaksi ja aikataulultaankin nopeutettavaksi.

        Älää siis tuhlatko rahaa enempää! Sillä nääs on reikiä paljonkin!

      • Kehitettävää riittää
        Rukoillaan älyä! kirjoitti:

        Kemijärvi menetti koulukaupungin tittelin nykyisten johtajien myötä. Kuka korjaa tilanteen?

      • Viisas päätös!
        Kehitettävää riittää kirjoitti:

        Kemijärvi menetti koulukaupungin tittelin nykyisten johtajien myötä. Kuka korjaa tilanteen?

        Kaupunginhallitus teki viisaan päätöksen -
        KESU jäi pöydälle. Kuka tuosta sepustuksesta ottaa jotain selvää?

        Konkretiaa, konkretiaa - niin saadaan asiat järjestykseen!

        Hyvä! Hyvä! Kaupunginhallitus ansaitsee nyt isot kiitokset, siis ISOT!

        Turhasta epämääräisyydestä pitää päästä pois; sitä jos mitä on riittänyt!

        Viisas päätös löytyy täältä
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131214-13.HTM

      • tosi tyhmää.........
        Viisas päätös! kirjoitti:

        Kaupunginhallitus teki viisaan päätöksen -
        KESU jäi pöydälle. Kuka tuosta sepustuksesta ottaa jotain selvää?

        Konkretiaa, konkretiaa - niin saadaan asiat järjestykseen!

        Hyvä! Hyvä! Kaupunginhallitus ansaitsee nyt isot kiitokset, siis ISOT!

        Turhasta epämääräisyydestä pitää päästä pois; sitä jos mitä on riittänyt!

        Viisas päätös löytyy täältä
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131214-13.HTM

        Kaikkia papereita ne vievätkin päätettäväksi, totta tosiaan!
        Tyhmää toimintaa!

      • parempi KESU! heti!
        tosi tyhmää......... kirjoitti:

        Kaikkia papereita ne vievätkin päätettäväksi, totta tosiaan!
        Tyhmää toimintaa!

        tässä apua sivistyslautakunnalle

        - erityiskoulu pitää lakkauttaa vaikka HETI ja oppilaat siirtää muille kouluille, etupäässä Särkelään
        - erityiskoulu on jo nyt osa muita kouluja, erityiskoulun oppilaat kun käyvät kuulemma syömässä ammattiopistolla, siellä missä Särkelänkin oppilaat ja koko henkilökunta

        - Isokylän yläkoulu toimikoon vielä vuoden kaksi, sitten siirto Hillatielle

        - Kallaan päiväkoti pitäisi siirtää Isokylälle yläkoulun siirtymisen jälkeen, näin saadaan kaksi rakennusta tyhjilleen ja ISOT säästöt aikaan

        - yhtään virkaa ei pidä enää täyttää, ei edes määräaikaisia - koulunkäynninavustajia on tarpeeksi - kaikkia hyviä asioita ei yksille opettajille (nyt osalla pieni luokka, on avustaja, ja ope saa vielä kuulemma lisäliksaa, alkuopetuslisää sun muuta - onko sivistysjohtaja ajan tasalla?)

        - sivistyslautakunnalle pitää antaa vahvempi ja valvovampi rooli asioiden hoidossa - heikko johtaja ei osaa säästää tarpeeksi aikaisin - kerkiää mennä rahaa hukkaan!

      • Sinne vain!
        parempi KESU! heti! kirjoitti:

        Kallaa on lopetettu
        ( http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414 ) ja
        nyt on kyllä erityiskoulun vuoro loppua
        - mikään ei edellytä edes sen säilyttämistä, ei edes laki!
        Suorastaan säästösyyt vaativat sen lopettamista,
        yhtä tuhlailua jos kerta Särkelän koululla on tilaa!
        Kallaa lopetettiin säästösyistä
        ( http://keskustelu.suomi24.fi/node/10270414 )
        ja pelättiin etteivät oppilaat mahtuisi Isokylälle ja kyllähän ne mahtuivat, hyvinkin!
        Erityiskoulun oppilaat mahtuvat hyvin Särkelään!

      • Huh-huh-huu!
        Sinne vain! kirjoitti:

        Kesu on pahasti myöhässä,
        sivistyslautakunta möhlinnyt
        ja nyt se on tuonut KESUN keskeneräisenä!

        Kesua alettiin laatia
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131170-7.HTM
        Eikä valtuusto päättänyt, että ohjelma olisi pitänyt tuoda sille käsittelyyn jo VIIME KEVÄÄNÄ?
        Kumma jos ei totella ylemmän elimen päätöksiä?

        Nyt kesu palautetaan sivistyslautakunnalle toivossa sttä kaupunginhallitus saa paremman ja valmiimman version
        Viisas päätös löytyy täältä
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131214-13.HTM

      • valitettavaa
        Huh-huh-huu! kirjoitti:

        tyypillistä sivistysosastolle

      • 5+5=10
        valitettavaa kirjoitti:

        tyypillistä sivistysosastolle

        milloinkahan kesu päätyy valtuustoon jonne se on menossa? sivistyslautakunnalla on tunnetusti hitaat "kiireet"!

      • hä-vet-tää i-han!
        5+5=10 kirjoitti:

        milloinkahan kesu päätyy valtuustoon jonne se on menossa? sivistyslautakunnalla on tunnetusti hitaat "kiireet"!

        kuinkahan monennen keran kesu on sivistyslautakunnassa esillä? hävettävän monta kertaa päätöskohtana!

      • karkilahti
        hä-vet-tää i-han! kirjoitti:

        kuinkahan monennen keran kesu on sivistyslautakunnassa esillä? hävettävän monta kertaa päätöskohtana!

        Mitä kantaa kesu ottaa ammattikouluun ? Se rahoja syö. Totta se millin vuojessa kunnan rahoja ? Persuskoulusta ei saa leikata.

      • Millinkö syö? KESU

    • Ei avoimuutta, ei!

      Naurettava paperi
      Työsuunnitelmassa lukee otsikkona
      Ryhmäkoot ja tuntijaot
      sitten
      Särkelän koulu
      ja sitten kun alkaa lukea, ei saakaan selville tai ei puhuta mitään, minkäkokoisia ryhmät tai luokat ovat.

      http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131208-5-9228.PDF

      Halusin vain tarkistaa,onko Särkelässä tuhlaavan pienet luokat, loukataanko toisia kouluja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden toteuttamisessa.

    • huolestunut

      Mikä mielipuoli täällä melskaa nuiden kouluasioiden kanssa?

      • Sinusta huolestunut

        ei täällä melskaa kukaan muu kuin sinä!
        älä ota valtaa käyttöön, haistele vaikka ...
        apuakin saa...

      • Hehhh........eee

        Jos täällä joku on mielipuoli, niin se olet sinä!
        Älyyt sä että täällä saa jokainen ilmaista oman mielipiteensä, etenkin julkisista asioista, etenkin meidän verovaroilla toteutetuista asioista, älyyt sä yhtään. Älyyt sä, että siksi nämä sivut on luotu, ota itsekin kantaa asioihin. älä räksytä kuin kuoira ja älä yritä vaientaa keskustelua, älyyt sä!

        Taisi se koira älähtää johon kalikka napsahti! Hahh..... aaa..... aivan naurattaa... taisi osua vasara juuri naulan kantaan.... mitenkään muuten tuota huolestuneen kirjoitusta ei voi ymmärtää....

      • niinpä niin
        Hehhh........eee kirjoitti:

        taitaa olla Särkelän koulun luokkien koko arka paikka!
        nostaako joku asian esille valtuustossa?

    • huolestunut

      Yksi ja sama akka pitää yllä tätä koulutoimen haukkumista. Huolehtisit omista asioista -lapsista-, etkä sekoa muiden.
      Kouluavustajan paikkako sinulta on evätty, vai mikä riipoo.
      Minä olen eläkkeellä, enkä ole ollut kouluasioiden kanssa tekemisissä sitten 80 luvun. Korpeaa vain tuo epäluottamuksen lietsominen.
      En minä ole, tästä kannastani, hoidon tapeessa, joku muu saattaa olla.

      Tässäpä minun mielipiteeni.

      • älyä kehiin!

        tuo huolestunut sylkee tuuleen ja saa omat sylyt kasvoilleen... tyhmää toimintaa... liian näkyvää.... meitä on monenlaista....

        sivistyslautakunta on hyvä jos saa kemijärvelle tasapuoliset kouluolot

      • Hyvä! Hyvä! Niin juu
        älyä kehiin! kirjoitti:

        tuo huolestunut sylkee tuuleen ja saa omat sylyt kasvoilleen... tyhmää toimintaa... liian näkyvää.... meitä on monenlaista....

        sivistyslautakunta on hyvä jos saa kemijärvelle tasapuoliset kouluolot

        Kerrankin meillä on hyvä sivistyslautakunta. Näyttää siltä, ettei kaikki mene läpi sivistyslautakunnassa vaan esimerkiksi puheenjohtajalla on oma tahto ja koko sivistyslautakunta valvoo ja käyttää valtaansa oikeissa asioissa. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja on käyttänyt otto-oikeuttaan. Kritiikkinä voi sanoa, että otto-oikeuden lisäksi ennakkoon olisi pitänyt kyllä näkyä hänen päätösehdotuksensa. Tällainen toiminta, siis ettei päätösehdotusta ole, on minusta hyvän hallintotavan vastaista. Saatanpa kysäistä valtioneuvoston oikeuskansleriltakin tai eduskunnan oikeusasiamieheltä, mitä mieltä hän on. Hehän valvovat luottamusmiesten toimintaa ja hyvän hallintotavan toteutumista.
        Otto-oikeuden käyttäminen näkyy seuraavien linkkien takaa
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM

      • Hallintoon jämäkkyyt
        Hyvä! Hyvä! Niin juu kirjoitti:

        Ilmeisesti otto-oikeuteen liittyvät päätökset ovat sivulla
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-13.HTM

      • Järkeä, järkeä, järk
        Hallintoon jämäkkyyt kirjoitti:

        Ilmeisesti otto-oikeuteen liittyvät päätökset ovat sivulla
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-13.HTM

        Minusta tuntuu hullulta että KESUA ei saatu valmiiksi siinä ajassa kuin valtuusto edellytti. Kaikenlainen kunnioitus oikeita päätäjiä kohtaan puuttuu. Samalla palaa rahaa koko ajan ja kuntalaiset maksavat. Äyrin hintaa korotetaan, palveluja karsitaan jne. Rahaa on, kun se osataan jakaa oikein ja ollaan aina oikeaan aikaan liikkeellä. Nyt heti rakentamaan teknisen työn tiloja Särkelään ja erityiskoulu siirtää sinne. Isokylän yläluokat pitää siirtää Hillatielle heti ja katsoa, voidaanko Kallaan päiväkoti siirtää suuremmitta ongelmitta Isokylälle. Nyt jos koskaan on toimimisen aika että saadaan rahaa säästetyksi - pitää aloittaa järkevöittämisen aika heti! Näillä toimilla saadaan kaksi rakennusta pois käytöstä ja samoin näiden rakennusten huolto jää vähemmälle ja rahaa säästyy. Kuulin jostain, että Särkelässä on jopa 9 oppilaan luokka. Kun se yhdistetään toiseen pieneen saman luokka-asteen luokkaan, niin tilaa tulee erityiskoulun oppilaille ja rahaa säästyy, ja järki voitaa!

      • Vasta kokouksessa
        Hyvä! Hyvä! Niin juu kirjoitti:

        Kerrankin meillä on hyvä sivistyslautakunta. Näyttää siltä, ettei kaikki mene läpi sivistyslautakunnassa vaan esimerkiksi puheenjohtajalla on oma tahto ja koko sivistyslautakunta valvoo ja käyttää valtaansa oikeissa asioissa. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja on käyttänyt otto-oikeuttaan. Kritiikkinä voi sanoa, että otto-oikeuden lisäksi ennakkoon olisi pitänyt kyllä näkyä hänen päätösehdotuksensa. Tällainen toiminta, siis ettei päätösehdotusta ole, on minusta hyvän hallintotavan vastaista. Saatanpa kysäistä valtioneuvoston oikeuskansleriltakin tai eduskunnan oikeusasiamieheltä, mitä mieltä hän on. Hehän valvovat luottamusmiesten toimintaa ja hyvän hallintotavan toteutumista.
        Otto-oikeuden käyttäminen näkyy seuraavien linkkien takaa
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM

        Varsin yleistä sivistyslautakunnassa, että esittelijän päätösehdotus puuttuu esityslistalta. Ei ainakaan kiire pitäisi olla syynä, sillä lautakunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja varsinaisia asioita on kokouksessa päätettävänä vain muutama. Olen kyllä minäkin ihmetellyt lautakuntaan pesinyttä käytäntöä pitkään ja samalla hämmästellyt, että lautakunta hyväksyy sen, että menee laput silmillä kokoukseen. Huonoa hallintoa jos mikä.

        Kaupunginhallitus on myöskin usein sortunut samaan. Vaaatikaa esittelijöiltä päättäjinä ryhtiä asioiden valmisteluun.

      • ALIARVIOIMISTA ON
        Vasta kokouksessa kirjoitti:

        huonoa asioiden hoitoa, huonoa halintoa jos mikä jos ei voi panna päätösehdotusta esityslistaan

        tulee mieleen että pelkää, että suuri yleisö ehtii reagoida jollakin tapaa ja saa päätösehdotuksen näyttämään väärältä

        totta sekin että on ihmeellistä että mennään kokoukseen laput silmällä

        kyllä päättäjien pitää pyytää asiaan korjausta, käytäntö on päättäjien aliarvioimista, heidän manipuloimistaan, heidän eksyttämistään päätöksenteossa, heiltä mietintäajan viemistä, kaikkea tätä

        mitä virkaa esityslistalla on, jos ei ole päätösehdotusta!

        Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Pitäisikö kysäistä moista ehdotuksettomuutta! Mitä se on?

        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/viittomakieli/index.htx

      • 9 oppilasta luokassa
        Järkeä, järkeä, järk kirjoitti:

        Minusta tuntuu hullulta että KESUA ei saatu valmiiksi siinä ajassa kuin valtuusto edellytti. Kaikenlainen kunnioitus oikeita päätäjiä kohtaan puuttuu. Samalla palaa rahaa koko ajan ja kuntalaiset maksavat. Äyrin hintaa korotetaan, palveluja karsitaan jne. Rahaa on, kun se osataan jakaa oikein ja ollaan aina oikeaan aikaan liikkeellä. Nyt heti rakentamaan teknisen työn tiloja Särkelään ja erityiskoulu siirtää sinne. Isokylän yläluokat pitää siirtää Hillatielle heti ja katsoa, voidaanko Kallaan päiväkoti siirtää suuremmitta ongelmitta Isokylälle. Nyt jos koskaan on toimimisen aika että saadaan rahaa säästetyksi - pitää aloittaa järkevöittämisen aika heti! Näillä toimilla saadaan kaksi rakennusta pois käytöstä ja samoin näiden rakennusten huolto jää vähemmälle ja rahaa säästyy. Kuulin jostain, että Särkelässä on jopa 9 oppilaan luokka. Kun se yhdistetään toiseen pieneen saman luokka-asteen luokkaan, niin tilaa tulee erityiskoulun oppilaille ja rahaa säästyy, ja järki voitaa!

        9 oppilaan luokka? miksi? tämähän leimaa oppilaatkin, jos sanotaan, että heidän pitää olla 9 oppilaan luokassa? kuka viitsii tämmöisenä aikana pitää 9 oppilaan luokkaa?

      • epävarma esittelijä
        ALIARVIOIMISTA ON kirjoitti:

        huonoa asioiden hoitoa, huonoa halintoa jos mikä jos ei voi panna päätösehdotusta esityslistaan

        tulee mieleen että pelkää, että suuri yleisö ehtii reagoida jollakin tapaa ja saa päätösehdotuksen näyttämään väärältä

        totta sekin että on ihmeellistä että mennään kokoukseen laput silmällä

        kyllä päättäjien pitää pyytää asiaan korjausta, käytäntö on päättäjien aliarvioimista, heidän manipuloimistaan, heidän eksyttämistään päätöksenteossa, heiltä mietintäajan viemistä, kaikkea tätä

        mitä virkaa esityslistalla on, jos ei ole päätösehdotusta!

        Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Pitäisikö kysäistä moista ehdotuksettomuutta! Mitä se on?

        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/viittomakieli/index.htx

        kemijärvi rikkoo varmaan hyvää hallintoa kun ei laita kunnolla aina päätösehdotusta näkyviin - se on epävarman asioiden esittelijän merkki!

      • NIIN ON
        ALIARVIOIMISTA ON kirjoitti:

        huonoa asioiden hoitoa, huonoa halintoa jos mikä jos ei voi panna päätösehdotusta esityslistaan

        tulee mieleen että pelkää, että suuri yleisö ehtii reagoida jollakin tapaa ja saa päätösehdotuksen näyttämään väärältä

        totta sekin että on ihmeellistä että mennään kokoukseen laput silmällä

        kyllä päättäjien pitää pyytää asiaan korjausta, käytäntö on päättäjien aliarvioimista, heidän manipuloimistaan, heidän eksyttämistään päätöksenteossa, heiltä mietintäajan viemistä, kaikkea tätä

        mitä virkaa esityslistalla on, jos ei ole päätösehdotusta!

        Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Pitäisikö kysäistä moista ehdotuksettomuutta! Mitä se on?

        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/viittomakieli/index.htx

        ...eikä ollut ensimmäinen kerta kun vehkeillään vastaavalla tavalla tai selän takana.

    • huolestunut

      Et sitten malta pysyä hiljaa tästä asiasta.

    • voihyväthyssykät

      Suvi oli oikealla asialla otto-oikeudella osastonjohtajan päätökseen,mutta mitä
      tekivät muut lautakunnan jäsenet -pihalla kuin lumiukot. Eivät ymmärrä asioita, eivätkä ota selvää. Lukekaapa lautakunnan pykälät viime kokouksesta.
      Puutteellinen valmistelu, esitys tulee vasta kokouksessa, moniko ymmärtää mitä
      osastonjohtajan päätösesitys pitää sisällään. Suvin esitys selvä, mutta sitten
      pöydälle pano ja ketkä neuvottelee ja mistä. Lautakunnalta odotetaan päätöstä ei
      siellä voi joku porukka sopia jotakin. Lautakunnalta odotetaan tässä asiassa päätöstä ei mitään sopimista.Jos joku on toiminut lain vastaisesti, se päätös on korjattava.

      • seurataan

      • Hyvä SUV! !
        seurataan kirjoitti:

        meidän kaikkien pitää tukea sivistyslautakunnan puheenjohtajaa ja hänen toimiaan!

        näkee päällepäinkin että hän on järkevä nainen

        ---------------->
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM

        Kannattaa huomata, että pöytäkirjahan on kaupunginhallituksessa ja se voi antaa aihetta toimenpiteisiin.

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM ja

        ei nuolaista vielä!

        munkin mielestä suvi on pätevä nainen, me äänestämme häntä joukolla ensi kerralla

      • me etujen maksajiksi
        Hyvä SUV! ! kirjoitti:

        Kannattaa huomata, että pöytäkirjahan on kaupunginhallituksessa ja se voi antaa aihetta toimenpiteisiin.

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM ja
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM

        ei nuolaista vielä!

        munkin mielestä suvi on pätevä nainen, me äänestämme häntä joukolla ensi kerralla

        Mua vituaattaa taas se että tuloveroprosenttia ollaan korottamassa!
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131219-6.HTM

        Vituttaa siksi että joidenkin ETUJEN vuoksi pitää tähän mennä
        Miksi esimerkiksi Särkelän koulussa on pienemmät luokat kuin muualla, edellä on joku kirjoittanut että koulussa on jopa 9 oppilaan rinnakkaisluokka, siis kaksi kolmosluokkaa jotka voisivat siis olla yhtenä luokkanan!

    • Helppoa ja halpaa!

      Ärsyttääkö tekstit täällä?
      Älä käy sitten täällä!
      Helppo ja halpa konsti!

      • Pöytäkirjan SANA puu

        sivistyslautakunnassa kuohuu - ja varmaan aiheellisesti! puheenjohtaja on oikeassa!

        mistä oikein on kysymys?
        " Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle. Asianosaiset käyvät asiasta keskustelun, josta tiedotetaan lautakuntaa seuraavassa kokouksessa. Samalla edellytetään, että jatkossa toimimaan hyvän hallintotavan mukaisesti.

        Kaikki muut lautakunnan jäsenet paitsi puheenjohtaja kannattivat Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi."

        SIIS: Samalla edellytetään, että jatkossa toimimaan hyvän hallintotavan mukaisesti.

        JO oli aikakin vaatia hyvän hallintotavan mukaisesti toimimista!

        Lautakunnan olisi silti pitänyt toimia puheenjohtajan pyynnön mukaisesti:
        "Lisäksi sivistyslautakunta pyytää kaupunginhallitusta arvioimaan varoituksen antamisen tarpeellisuutta sivistysjohtajalle kuntalain 11 luvun 98 §:n vastaisesta toiminnasta."

        MUTTA: Kukaan lautakunnan jäsenistä ei kannattanut esitystä.

        Lue tarkemmin:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM Huom! JA
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM

        Pöytäkirjan pitäjälle oma huomautus - samoin pöytäkirjantarkastajille, lauseet vaillinaisia:

        Samalla edellytetään, että jatkossa toimimaan hyvän hallintotavan mukaisesti.
        ( http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM )
        ja sama virhe
        ( http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM
        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle. Asianosaiset käyvät asiasta keskustelun, josta tiedotetaan lautakuntaa seuraavassa kokouksessa. Samalla edellytetään, että jatkossa toimimaan hyvän hallintotavan mukaisesti.
        J A - K U N - P Ä Ä T Ö S:
        Kaikki muut lautakunnan jäsenet paitsi puheenjohtaja kannattivat Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi.

        Sopii kysyä, mitä päätettiin hallintotavan mukaisesta toiminnasta, MIKÄ SANA PUUTTUU?

        On siis hällä väliä, pöytäkirja puutteellinen, pöytäkirjan tarkastajat ovat kuitenkin hyväksyneet! Uskomatonta!

      • Onko loogista
        Pöytäkirjan SANA puu kirjoitti:

        Päättikö sivistyslautakunta tosiaan, ettei se ota käsittelyyn Suvin otto-oikeuspäätöstä. Minusta asiat jäi pöydälle (103 ja 104). Kuitenkin pöytäkirjan loppupuolen pykälässä 107 on pöytäkirjattu, että mm. mainittuja viranhaltiajpäätöksiä ei lautakunta ota käsiteltäväkseen.

        Siis miten se oikein menikään.

      • H Moilanen 2
        Onko loogista kirjoitti:

        Päättikö sivistyslautakunta tosiaan, ettei se ota käsittelyyn Suvin otto-oikeuspäätöstä. Minusta asiat jäi pöydälle (103 ja 104). Kuitenkin pöytäkirjan loppupuolen pykälässä 107 on pöytäkirjattu, että mm. mainittuja viranhaltiajpäätöksiä ei lautakunta ota käsiteltäväkseen.

        Siis miten se oikein menikään.

        Olisko niin ettei päätöstä 107 ei ole voitu tehdä otto-oikeuden jälkeen.Kuntalaki 11 ja 98§.

    • Suvi on 10+!

      Suvi on paras ja älykäs nainen!
      Hänelle kaikki tukemme!

    • Ihan täs H Moilasena

      ??? mitä? ???

      • Huonoa hallintoa!

        Kauheaa sekoilua koko asia.

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-13.HTM ------------->
        Sivistyslautakunnan puheenjohtaja: Sivistyslautakunta päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen edellä mainittuja viranhaltijapäätöksiä.
        Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

        Kuitenkin:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM ------------->
        Päätös:

        Sivistyslautakunnan puheenjohtaja teki esityksen, että keittäjäntoimen täyttämsien tarpeellisuus voidaan arvioida vasta emännän valinnan jälkeen. Puheenjohtaja esitti, että lautakunta kumoaa sivistysjohtajan tekemän päätöksen ja pyytää ruokapalvelupäällikköä arvioimaan keittäjäntoimen täyttämisen tarpeellisuuden myöhemmin. Lisäksi lautakunta edellyttää viranhaltijoita toimimaan jatkossa hyvän hallinnon mukaisesti. Lisäksi sivistyslautakunta pyytää kaupunginhallitusta arvioimaan varoituksen antamisen tarpeellisuudesta sivistysjohtajalle kuntalain 11 luvun 98 §:n vastaisesta toiminnasta.Esitystä ei kannatettu.

        --------------->Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi.

    • Suville 10++

      On mielenkiintoista seurata mitä lautakunta päättää seuraavalla kerralla. Ketkä
      asianosaiset keskustelevat ja päättävätkö "he" vai päättääkö lautakunta.
      Suvilla oli hyvä esitys. Toivottavasti Suvi pysyy linjassaan ja tekee saman esityksen
      seuraavassa kokouksessa ja jos nyt sitten lautakunna jäsenet olisivat paneutuneet asiaan ja tukisivat Suvin esitystä, niin pääsisivät eteenpäin.

      • Hyvä SUVI! Hyvä!

        Asia on joka tapauksessa KAUPUNGINHALLITUKSESSA - meneehän sinne pöytäkirjat!

        Suvi on harvinaisen hyvä päättäjä. Meidän tosiaankin pitää antaa hänelle kaikki tuki. Toivottavaa että Suvi tekee saman päätösehdotuksen ja jos asia ei etene, pitää jättää pitkä ! eriävä mielipide.

      • Hah...haaa....aaa
        Hyvä SUVI! Hyvä! kirjoitti:

        Asia on joka tapauksessa KAUPUNGINHALLITUKSESSA - meneehän sinne pöytäkirjat!

        Suvi on harvinaisen hyvä päättäjä. Meidän tosiaankin pitää antaa hänelle kaikki tuki. Toivottavaa että Suvi tekee saman päätösehdotuksen ja jos asia ei etene, pitää jättää pitkä ! eriävä mielipide.

        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?

        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.
        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.
        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.

        Kaikki muut lautakunnan jäsenet paitsi puheenjohtaja kannattivat Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi.

      • sekoilua sivistykses
        Hah...haaa....aaa kirjoitti:

        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?
        Mikä jätettiin pöydälle?

        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.
        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.
        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle.

        Kaikki muut lautakunnan jäsenet paitsi puheenjohtaja kannattivat Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi.

        onpa tosiaankin sekoilua
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM ja tästä eteenpäin

      • hävettää........
        sekoilua sivistykses kirjoitti:

        onpa tosiaankin sekoilua
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-9.HTM ja tästä eteenpäin

        Veikko Niemelä esitti, että asia jätetään pöydälle. Asianosaiset käyvät asiasta keskustelun, josta tiedotetaan lautakuntaa seuraavassa kokouksessa. Samalla edellytetään, että jatkossa toimimaan hyvän hallintotavan mukaisesti.

        Kaikki muut lautakunnan jäsenet paitsi puheenjohtaja kannattivat Veikko Niemelän esitystä, joka tuli lautakunnan päätökseksi.

        Lainaus http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209-10.HTM

        Mikä on jätetty pöydälle? Totta tuossa koko asia on jätetty pöydälle, kun ei ole tarkemmin sanottu. Valintaa myöten.

        Hävettävää toimintaa..... hävettää....

      • Kehittämään!
        hävettää........ kirjoitti:

        Toivon, olen ihan rukoillut, että Kemijärven kouluverkkko laitettaisiin nopeasti kuntoon:
        - Erityiskoulun lopettaminen ja oppilaiden siirtäminen Särkelän kouluun (koulussa pystytään varmaan kiusaaminen estämään, onhan se pelkästään alakoulu - yläkouluissa rauhatonta (nähty Hillatiellä ja Isokylällä), kurinpidossa ongelmia, siis oppilaat Särkelään, Särkelässä on hyvää erityiskoulun oppilaille sekin, että joitakin alueita voidaan raunoittaa kokonaan heidän käyttöön, esimerkiksi kokonainen käytävä)
        - muilta osin aika tekee tehtävänsä

        Kun Sepänmäki lakkautettu, niin sitten koululaitosta KEHITTÄMÄÄN, sitä kehittämistähän ovat kaikki odottaneet!

      • Seuratkaa aikaa!
        Kehittämään! kirjoitti:

        Erityiskouluthan on aikoja sitten lakkautettu, miten niitä Kemijärvellä on? Kemijärvi jyllää ajastaan jäljessä!

      • Jäljessä on pahasti!
        Seuratkaa aikaa! kirjoitti:

        Erityiskouluthan on aikoja sitten lakkautettu, miten niitä Kemijärvellä on? Kemijärvi jyllää ajastaan jäljessä!

        Nimimerkille Seuratkaa aikaa! tiedoksi, että vasta nyt kun te tiedätte, että kemijärven koulupuoli on aikoja sitten jäänyt jälkeen kaikesta ja sehän näkyy nyt joka saralla.

      • Ei mikään!
        Jäljessä on pahasti! kirjoitti:

        Nimimerkille Seuratkaa aikaa! tiedoksi, että vasta nyt kun te tiedätte, että kemijärven koulupuoli on aikoja sitten jäänyt jälkeen kaikesta ja sehän näkyy nyt joka saralla.

        mikä se sellainen sivistyskunta on joka ei huolehdi koululaitoksensa kehittämisestä? ei mikään!

    • Hitaat kiireet

      Pöytäkirja 14.10.2013 Pykälä 307
      Asian käsittely:
      Anita Ruokamo esitti, että asia jätetään pöydälle ja kaupunginhallitus edellyttää sivistysosastolta koonnin konkreettisista toimenpiteistä, aikataulusta toteutuksen osalta, taloudellisista vaikutuksista ja tulevaisuuden organisaatiosta.
      Hallitus kannatti yksimielisesti Ruokamon esitystä.
      Päätös: Pöydällepanoesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
      Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää sivistysosastolta koonnin konkreettisista toimenpiteistä, aikataulusta toteutuksen osalta, taloudellisista vaikutuksista ja tulevaisuuden organisaatiosta.
      ---------- http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131214-13.HTM --------

      Onko asiasta mitään puhuttu sivistyslautakunnassa?
      Kokous ollut Pöytäkirja 31.10.2013
      http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131209.HTM
      En löydä minkäänlaista mainintaa asian palauttamisesta sivistyslautakunnalle.

      Herroilla hitaat kiireet - rahaa kuluu ja kun päätökset viivästyvät viivyttelyn myötä, ei tiedä hyvää.

      • kirjoittakaa v-paloi

        hävettää............ hävettää.........

        Koti-Lapissa oli juttu koululaisille tarjotusta lähiruoasta - oikein lähiruokapäiviä.

        Meidän vanhempien taas pitäisi olla kiinnostuneita, mitä välipaloja oppilaille tarjotaan - pitkät ovat päivät mutta välipalat kuin pahimmilta pula-ajoilta

        enempi nuo välipalat nälkää herättävät kuin niitä pitävät

      • lantun pala
        kirjoittakaa v-paloi kirjoitti:

        Ei riitä rahhoo välipaloihin ko on niin paljon rehtoreita ja johtajaopettajia . Älyttömän kovilla palkoilla vielä. Ja et hyvä sisvistyslautakunta?? Tarttukaa oikeisiin asioihin älkääkä pehertäkö pikkujuttujen kaa. Vieläkö on urheilujohtajia ja muita vähätöisiä ? Lapset nälissän ja turhia virkoja pullollaan koko sivsityspuoli.

      • Tyhjänkieroilijat
        lantun pala kirjoitti:

        Ei riitä rahhoo välipaloihin ko on niin paljon rehtoreita ja johtajaopettajia . Älyttömän kovilla palkoilla vielä. Ja et hyvä sisvistyslautakunta?? Tarttukaa oikeisiin asioihin älkääkä pehertäkö pikkujuttujen kaa. Vieläkö on urheilujohtajia ja muita vähätöisiä ? Lapset nälissän ja turhia virkoja pullollaan koko sivsityspuoli.

        Isopalakkaset tyhjän kieroilijat vain ,välipala jonoon.oispahan jotain tekemistä

      • kakkua sisältä
        Tyhjänkieroilijat kirjoitti:

        Isopalakkaset tyhjän kieroilijat vain ,välipala jonoon.oispahan jotain tekemistä

        muka kirjoitetaan että oppilaita kuunnellaan kun toivovat poroa ja sitten poroa tarjotaan

        kuunnellaan kun he toivovat parempia välipaloja --- ei kuunnella, ei

        vituttaa tällainen vääristely ja asioista väärän kuvan antaminen

        vähän niin kuin moni kakku päältä kaunis, kaikkea muuta sisältä

      • vithuttaa
        kakkua sisältä kirjoitti:

        muka kirjoitetaan että oppilaita kuunnellaan kun toivovat poroa ja sitten poroa tarjotaan

        kuunnellaan kun he toivovat parempia välipaloja --- ei kuunnella, ei

        vituttaa tällainen vääristely ja asioista väärän kuvan antaminen

        vähän niin kuin moni kakku päältä kaunis, kaikkea muuta sisältä

        mua kans vithuttaa, kun ei säästetä oikista kohteista ja vääristä kohteista otetaan rahat pois!

      • kuorimaton lanttu
        vithuttaa kirjoitti:

        mua kans vithuttaa, kun ei säästetä oikista kohteista ja vääristä kohteista otetaan rahat pois!

        Kosakhan se lautakunta herää oikeisiin asioihin ? Koko koululaitos > perus-lukio-ammattioppilaitos tarkasteluun. Montako rehtori-johtajanimikettä siellä on ? Mitä ne maksaa ? Josko kova karsinta niistä niin ois lapsille välipaloiksi muutaki ko lantun pala ?

      • TURHA NARISTA 47
        kirjoittakaa v-paloi kirjoitti:

        hävettää............ hävettää.........

        Koti-Lapissa oli juttu koululaisille tarjotusta lähiruoasta - oikein lähiruokapäiviä.

        Meidän vanhempien taas pitäisi olla kiinnostuneita, mitä välipaloja oppilaille tarjotaan - pitkät ovat päivät mutta välipalat kuin pahimmilta pula-ajoilta

        enempi nuo välipalat nälkää herättävät kuin niitä pitävät

        LAITA VÄLIPALA KOTOA. NIINHÄN SE OLI ENNENKIN. ÄLÄKÄ TYHJÄÄ VALITA. YRITÄ PÄÄSTÄ SIVISTYSLAUTAKUNTAAN, KUN OLET MUKA NIIN VOIMAKASTAHTOINEN. TURHAT NARINAT POIS.

    • sopan keittäjä

      Muistakaa kuitenkin, jos lapsenne näkee nälkää, se johtuu kotioloista.
      Jättäkää jo tuo lautakunnan rääpiminen ja huolehtikaa itse lapsistanne.

      • VÄliPAla paremmaksi

        ollaan muka niin kuuntelevinaan oppilaita että heidän pororuokapyyntö toteutetaan, mutta kuunnellaanko heidän mankumista paremmasta välipalasta

        lehtijuttu oli naurettava

      • älytkää jo
        VÄliPAla paremmaksi kirjoitti:

        ollaan muka niin kuuntelevinaan oppilaita että heidän pororuokapyyntö toteutetaan, mutta kuunnellaanko heidän mankumista paremmasta välipalasta

        lehtijuttu oli naurettava

        Joo, niin se vaan että joidenkin asioiden annetaan olla, eikä välitetä.

        Ei oo kiva kuulla että esimerkiksi Särkelässä on 9kin oppilaan luokka ja siiten muka pitäisi säästää ja aletaan säästämään oppilaiden ruoista eikä anneta oikeaa välipalaa vaikka päivällä saattaa olla pituutta enemmän kuin aikuisen työpäivässä

        milloi se tulee kaupungille se järkestelmä että saa antaa palautetta nimettömänä, palautetta säästö- ja muista kohteista

        jo0skus me tavaslliset taapertajat näemme mistä pitäisi säästää ja mistä ei, aina korkealla tasolla ei nähdä missä mennään

        sivistyspuolella on kyllä rahaa tuhlattu , aina säästlökohteita haetaan jälkikäteen ja paniikin vallassa kun viisas teksisi niin että säästäisi koko ajan niin raha riittäisi paremmin pakollisiin kohteisiin

        kallaankin annettiin kuluttaa vuosia ja isokylä oli vajaalla käytöllä, nyt on käynyt ilmi että hyvin, oikein hyvin kallaan porukka on mahtunut isokylälle

        nyt pitäisi tajuta että erityiskoulu pitää ajaa alas ja siirtää koko koulu särkelään, viisas tekisi heti näin

        salla näytti hyvää esimerkkiä lakkauttamalla kolme kyläkoulua kerralla, rahat kun ei riitä, niin ei riitä, tämä pitää tajuta ajoissa eikä ajaa itseä suohon ja sitten alkaa ruikuttaa

        mätää on siis paljon, me tavaslliset taaperttajatkin sen näemme

      • Alytkää tosiaankin!
        älytkää jo kirjoitti:

        Yhdyn Alytkää jo -kirjoittajan ajatuksiin täysin - selvästi sanottu nimimerkkiä myöten!

      • Missä KESU?
        Alytkää tosiaankin! kirjoitti:

        Yhdyn Alytkää jo -kirjoittajan ajatuksiin täysin - selvästi sanottu nimimerkkiä myöten!

        Kuka valtuustosta kysyisi sivistysjohtajalta, kuinka paljon meni RAHAA KESUun? Missä se nyt on? Vanheneeko se lopullisesti ennen kuin se on ehtinyt edes valtuuston käsittelyyn? Eikö se valtuusto antanut sen tehtäväksi? Missä siis KESU on? En ole pysynyt perässä. Palautuiko se lähtötilaan? Hä? --- Tuntuu nololta kysyä, mutta ei voi mitään. Kysyvä ei ainakaan eksy tieltä, jos tähän kukaan edes viitsii vastata.

      • Täyttä asiaa!
        Missä KESU? kirjoitti:

        Täyttä asiaa täällä kirjoitetaan.

      • ikävää todeta
        Täyttä asiaa! kirjoitti:

        Täyttä asiaa täällä kirjoitetaan.

        sivistyspuolella tasavertaisuus ei toteudu koulujen eikä työntekijöiden kesken

      • alan vaihto?
        ikävää todeta kirjoitti:

        sivistyspuolella tasavertaisuus ei toteudu koulujen eikä työntekijöiden kesken

        Olisiko niin etteivät Kemijärven opettajat ole ammattitaitoisia. Ennen ja vielä muualla nytkin, luokissa oli 30 oppilasta. Nyt opettajat eivät selviydy pienenkään luokan kanssa. Olisi aika katsoa peiliin jos ei pysty opettamaan muutamaa oppilasta ja muualla tämä onnistuu ja tulokset ovat parempia.

      • näin vain on!
        alan vaihto? kirjoitti:

        Olisiko niin etteivät Kemijärven opettajat ole ammattitaitoisia. Ennen ja vielä muualla nytkin, luokissa oli 30 oppilasta. Nyt opettajat eivät selviydy pienenkään luokan kanssa. Olisi aika katsoa peiliin jos ei pysty opettamaan muutamaa oppilasta ja muualla tämä onnistuu ja tulokset ovat parempia.

        kemijärvellä koulupuolta ei ole hoidettu mallikkaasti,
        sivistysjohtajalta puuttuu taitoa ja näkemystä

    • äetee

      Pahalta näyttää pienen, vasta Särkelässä koulutiensä aloittaneen urakka, kaikesta säästetään, kai kohta on kortilla myös kouluruoka, kirjat, lämmitys, tarviiko ne edes opettajia, kaipa ne liki 30 ekaluokkalaista pärjäisivät ilmankin.

      Meillä on Särkelässä hyvät opettajat, ekaluokkalaiset ovat kahdessa ryhmässä, hulluutta niitä olisi yhdistää melkein 30:n ryhmäksi nykyaikana kun opettajilta on viety kurinpitomahdollisuudet ja osa vanhemmista ei kasvata lapsiaan. Asia oli ihan eri muinoin kun kuriakin sai pitää, nythän opettaja saa vanhemmat kimppuunsa jos heidän kullanmurujaan moititaan.

      Mielenkiintoista olisi kuulla miten luokkakoot saadaan isommiksi jos yhtenä vuonna ekaluokkalaisia on aloittamassa 30 (pakko jakaa kahteen) ja seuraavana vaikka 9, seuraavana taas 20. Pitääkö tuo 9 oppilaan ryhmä siirtää johonkin muuhun kouluun ettei vaan ole liian pientä ryhmää? Mitä kuljetus maksaisi?

      Pitäkää hyvät vanhemmat yhteyttä lapsenne luokkakavereiden perheisiin ja kaikkiin mahdollisiin perheisiin, puhukaa lasten tekemisistä ja menemisistä, sanomisista jne. Ollaan kiinnostuneita lastemme elämästä, koulu ja yhteiskunta ei voi hoitaa kaikkea. Huolehditaan näistä pienistä yhdessä, annetaan ja pyydetään apua, siitä ei voi olla kuin hyötyä nyt kun kaikesta kiristetään ja kuristetaan.

      • Alan vaihto paikalla

        Alan vaihto ?-nimimerkille KIITOKSET kirjoituksesta - siinä oli näkemys kohdallaan! Täyttä asiaa! Ruikutukset pois koulumaailmastakin!

        Tosiaankin Alan vaihto paikallaan!

      • tieto kulkee aina

        Olen ymmärtänyt että luokalla jossa on yhdeksän oppilasta on rinnakkaisluokka. Miksei siis voida yhdistää? Ei siis ole kyse pienestä ikäluokasta vaan jostain muusta. Ei muissa alakouluissa ole jaettu luokkia joissa on näin vähän oppilaita. Ei siis ole tasa-arvoa kaupungin sisälläkään.

        Ei kannata jakaa väärää tietoa ja yrittää selittää/vääristellä asioita. Tälläinen virheellinen tiedottaminen kääntyy itseään vastaan.

      • kiva ois tietää
        tieto kulkee aina kirjoitti:

        Olen ymmärtänyt että luokalla jossa on yhdeksän oppilasta on rinnakkaisluokka. Miksei siis voida yhdistää? Ei siis ole kyse pienestä ikäluokasta vaan jostain muusta. Ei muissa alakouluissa ole jaettu luokkia joissa on näin vähän oppilaita. Ei siis ole tasa-arvoa kaupungin sisälläkään.

        Ei kannata jakaa väärää tietoa ja yrittää selittää/vääristellä asioita. Tälläinen virheellinen tiedottaminen kääntyy itseään vastaan.

        onko rehtorilla parempi palkka tai enempi huojennustunteja jos on paljon opetusryhmiä?

      • Usko menee
        kiva ois tietää kirjoitti:

        onko rehtorilla parempi palkka tai enempi huojennustunteja jos on paljon opetusryhmiä?

        On tosi törkeetä jos rehtori saa vielä enemmän palkkaa jos on paljon opetusryhmiä. Ilmankos pitävät huolen että ryhmät on pieniä. Särkelän lisäksi myös Isollakylällä on yläkoulussa pieniä ryhmiä. Eikä kyse ole siitä että olisi pieni vuosiluokka koska on rinnakkaisluokkia joten ne voisi yhdistää.

      • Ikäviä piirteitä
        Usko menee kirjoitti:

        On tosi törkeetä jos rehtori saa vielä enemmän palkkaa jos on paljon opetusryhmiä. Ilmankos pitävät huolen että ryhmät on pieniä. Särkelän lisäksi myös Isollakylällä on yläkoulussa pieniä ryhmiä. Eikä kyse ole siitä että olisi pieni vuosiluokka koska on rinnakkaisluokkia joten ne voisi yhdistää.

        Samat sanat mitä Usko menee -kirjoittaja kirjoittaa!

        Rahaa pitää laittaa sinne mihin sitä tarvitaan. Vaikka kuinka olisi saatu rahaa koulun budjettiin ja jos on tietoa että muuaalle tarvitaan lisää rahaa, on anteeksi antamatonta jos rahaa käytetään turhuuksiin ja ollaan törkeän omahyväisiä. Raamattukin sanoo, että pitää antaa niille jotka tarvitsevat.

        Ikävää jos ruikutetaan että meillä on niin vaikeat oppilaat että pitää opettaa kauhean pienissä ryhmissä. Kyllä pitää olla tolkkua rahan pyytämisessä budjettiinkin.

        En tykkää yhtään KEVA-ilmiöistä Kemijärvellä. Kyllä pitää tajuta että vanhuksetkin jos ketkä tarvitsevat lisähoitajia ja parempaa palvelua!

        Yläkoulun luokat Isokylällä yhteen ja rinnakkaisluokkia on yhdistettävä Särkelässäkin jos siellä tosiaankin on 9 oppilaan porukkaluokka. Näin saadaan työtä kouluavustajillekin, todellista työtä. Joskus joku heistä sanoi että pitää leikata malleja. Siihen tarkoitukseenko he on otettu?

        Millo kaupungille tulee että me tavalliset ihmiset saadaan esittää listaa säästökohteista? Sivistyspuolelta löytyy, niin kuin tältä aukeamalta voi lukea.

    • katkeralle

      Eikö teillä kouluasiantuntijoilla ole muuta foorumia, jossa laittaa asiat kuntoon.
      Te huuteletta täältä puskista. Tämä ei ole oikea paikka, nuin spesiaali asioille.
      Puhukaa muille opettajille ja lautakunnan jäsenille.

      • Hyväksikäyttöä

        En ole mikään asiantuntija vaan äiti ja veronmaksaja joka ihmettelee sivistyspuolen järjetöntä rahankäyttöä ja omaneduntavoittelua. Miten voidaan pitää opettajille suojatyöpaikkaa? Luokassa muutama oppilas eikä selviydytä. Valitetaan että oppilaat ja vanhemmat hankalia, vaihtakaa alaa jos ette pärjää! Törkeää rahastusta joka on sitten pois muualta missä on sitten isot luokat ja tultava toimeen ilman avustajia. Hävetkää!

      • onneksi on kolme hyv
        Hyväksikäyttöä kirjoitti:

        En ole mikään asiantuntija vaan äiti ja veronmaksaja joka ihmettelee sivistyspuolen järjetöntä rahankäyttöä ja omaneduntavoittelua. Miten voidaan pitää opettajille suojatyöpaikkaa? Luokassa muutama oppilas eikä selviydytä. Valitetaan että oppilaat ja vanhemmat hankalia, vaihtakaa alaa jos ette pärjää! Törkeää rahastusta joka on sitten pois muualta missä on sitten isot luokat ja tultava toimeen ilman avustajia. Hävetkää!

        onneksi meillä on hyvä sivistyslautakunta joka on ottamassa ohjaimet käsiinsä
        on merkkejä tuosta, varsinkin sivistyslautakunnan puheenjohtaja on tomera nainen, samoin entinen opettaja, joku n.muukko - tässäpä ne taitaakin olla mutta hyvä joukko tämä on!

        onneksi on kolme hyvää!

    • Taso huono

      Jos edes opetuksen taso olisi hyvää ja oppilaat selviytyisivät edes samantasoisesti isompien paikkakuntien oppilaiden kanssa kannattaisin pieniä luokkia. Mutta nyt ysiluokkalaisten selviytyminen valtakunnallisissa kokeissa ei ole kehuttavaa. Alakoulun opettajat luovat perustaidot yläkoulua varten jos oppilas ei ole näitä saanut on niitä hankala paikata yläkoulussa. Lapin kansan juttu huonon koulun ysi vastaa hyvän koulun seiskaa kuvaa myös Kemijärven opetuksen tasoa. Sivistyspuoli ei voi ainakaan opetuksen tasolla puolustaa pieniä ryhmäkokoja.

      • En oppinut mitään!

        Kuten sanottu - taso on huono ja hävettävä Kemijärvellä! On toimittu vähän niin kuin sokea mies oudossa maastossa - menee minne jalat vievät! Ja Kemijärvellä ne eivät vie minnekään!

        En oppinut mitään koulusa - turha sitä on kysyäkään!

        http://www.youtube.com/watch?v=bSiKU_t6fV0

      • alas mennään
        En oppinut mitään! kirjoitti:

        Kuten sanottu - taso on huono ja hävettävä Kemijärvellä! On toimittu vähän niin kuin sokea mies oudossa maastossa - menee minne jalat vievät! Ja Kemijärvellä ne eivät vie minnekään!

        En oppinut mitään koulusa - turha sitä on kysyäkään!

        http://www.youtube.com/watch?v=bSiKU_t6fV0

        ottaakohan sivistyspuoli opiksi mitään ja mistään? mennään alaspäin koko ajan

      • Leipätyötä
        alas mennään kirjoitti:

        ottaakohan sivistyspuoli opiksi mitään ja mistään? mennään alaspäin koko ajan

        Jos opettajat vaan haluavat päästä helpolla, ei mikään muutu. Ei heitä kiinnosta oppilaiden taso tai miten he jatko-opinnoissa selviytyvät. Heille riittää kun päästävät oppilaan luokalta seuraavan opettajan opetettavaksi. Odottavat vaan seuraavaa tilipussia, lomaa ja eläkettä.

      • Rajoja!
        Leipätyötä kirjoitti:

        Jos opettajat vaan haluavat päästä helpolla, ei mikään muutu. Ei heitä kiinnosta oppilaiden taso tai miten he jatko-opinnoissa selviytyvät. Heille riittää kun päästävät oppilaan luokalta seuraavan opettajan opetettavaksi. Odottavat vaan seuraavaa tilipussia, lomaa ja eläkettä.

        leipätyöntekijöitä on kaikkialla
        - papeissa
        - opettajissa
        - ja meissä vanhemmissa = teemme lapsia maailmaan ja emme kasvata niitä oikeasti ollenkaan, jätämme heidät tuuliajolle, puolustamme heitä vaikka lapset tekevät väärin ja ikään kuin kiellämme/estämme muitakin kasvattamasta heitä, mikä on se pirunmoisin virheemme! lapsilla pitää olla rajat ja rajojen jälkeen rakkautta

      • huoletikaa...

        Varmaan lapset pärjäisivät koulussa paremmin jos kotona vanhemmat jaksaisivat valvoa lapsiensa läksyjä. Seuratuani lapsieni kavereita jotaka lähtevät liutuamaan kylälle koulun jälkeen ja tulevat kotiin iltamyöhään, niin ei sillä mallilla pitkälle pötkitä. Ei kaikkea vastuuta opiskelusta voi laitaa koulun harteille. Vanhempina meillä on vastuu lasten kasvatuksesta, vai onko nyky vanhemmat niin saamatomia etteivät jaksa valvoa jälkikasvun tekemisiä. Ei opettaja voi tehdä ihmeitä jos oppilasta ja kotia ei kiinnosta koulun käyminen. Helppo on syyllistää toista jos itse ei kehtaa tehdä asian eteen mitään.

      • ;=)
        huoletikaa... kirjoitti:

        Todella vanhempien on otettava ohjat käsiin ja ruvetava valvomaan lapsia paremmin. Jos vanhempana ei ole kiinnostunut lapsen läksyjen tekemisistä, niin turha on syytää muita ettei koulu menestystä tule.Jos vanhemalla on hälläväliä asenne,niin tuskipa se lapsi on siten se kummempi. Jos on kiinnostunut ja aktiivinen niin lapsesta tulee myös sellainen, joka ymmärtää huolehtia niin läksyistä kuin muistakin asioista. Muuten tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta.

      • Helppo syyttää!
        ;=) kirjoitti:

        Helppo on myös opettajien syyttää vanhempia. Jos ei pärjää lapsen kanssa koulussa ollaan heti syyttämässä vanhempia. Ei tarvitse koulussa mitään yrittää kun kotona on vika. Opettajat eivät usko jos kotona sujuu ja koulussa ei. On se kumma ettei opettajat pysty ottamaan negatiivista palautetta vaan heti ollaan syyttämässä kotia ja vanhempia. Jos taas on hyvä oppilas syynä on tietysti heidän hyvä opetus.

      • vähemmälle...
        Helppo syyttää! kirjoitti:

        Helppo on myös opettajien syyttää vanhempia. Jos ei pärjää lapsen kanssa koulussa ollaan heti syyttämässä vanhempia. Ei tarvitse koulussa mitään yrittää kun kotona on vika. Opettajat eivät usko jos kotona sujuu ja koulussa ei. On se kumma ettei opettajat pysty ottamaan negatiivista palautetta vaan heti ollaan syyttämässä kotia ja vanhempia. Jos taas on hyvä oppilas syynä on tietysti heidän hyvä opetus.

        Eihän koulussa ja kotona pitäis olla ongelmia lasten kanssa jos heillä on opetettu kotona käyttäytymis tavat. Rajat kuuluu kasvatukseen,
        kunhan jaksaa aikansa pietää ohjaksia tiukalla niin se tuottaa tulosta. Lapsi ymmärtää käytäytyä toivotulla tavalla ettei vanhempana tarvitse hävetä häiriköivää lasta. Jos vanhempi antaa päivät pitkät pelata lapsen tietokoneella niin, eihän tälläinen lapsi jaksa istua paikalla tekemässä läksyjä kun ei ole toimintaa. Uutisissahan oli että lapsi tulee riippuvaiseksi puhelimista niin miksei sitten tietokonepeleistä. Eikö vanhempana voi keksiä lapsille jotain kivaa yhteistä tekemistä etteivät pelkästään pelaisi räiskintä pelejä. Eipä ole ihme että todellisuuden taju horjuu.

      • Tulokset
        vähemmälle... kirjoitti:

        Eikä opettajalla pitäisi olla ongelmia opettaa ja pitää kuria jos on ammattitaitoinen. Kannattaa kysellä vanhemmilta kollegoilta kuinka lapsia opetetaan. Kemijärven opettajat touhuavat pienten ryhmien kanssa eikä oppimistulokset ole kummoisia. Meinaatteko ettei muualla ole vilkkaita lapsia? Kyllä kannattaisi käydä tutustumassa etelän suuriin kouluihin missä on paljon oppilaita luokassa, eri kulttuureista tulleita ym. Siellä oppilaat sleviytyvät paremmilla tuloksilla ysien valtakunnallisista. Missä siis vika? Kemijärveläisissä vanhemmissa vai jossain aivan muussa?

      • oi ja voi
        Tulokset kirjoitti:

        Taantuvana paikkakuntana Kemijärvi on menettänyt lahjakkaammat ihmiset muualle.
        Tänne on jäänyt ...no tämmöisiä. Ei meidän lapsista voi ihmeitä odottaa.
        Sitten vielä täällä, joku merkanttikoulun käynyt katsoo omaavansa "kompetenssia", neuvomaan kuolun hallintoa ja opettajia.

    • ei emäntä

      Lukekaa siv.ltk:n pöytäkirja, jossa käsitellään pj.:n otto-oikeutta emännän ja keittäjän toimissa. Mielenkiintoista!

      • taitoa puuttuu kovas

        sivistyspuolen hommat ovat aina herättäneet hämmästystä - taitoa puuttuu ohjata laivaa!

      • kuka tietää?

      • hyvää on täällä

    • suivauttaa

      Kyllä se niin on, että jos lapsenne ei menesty koulussa, peiliin katsomalla löytyy syyllinen. Aamen

      • Tulokset laskee

        Opettajalla pitäisi olla ammattitaito opettaa kaikenlaisia oppilaita. On ammattitaidosta kiinni miten saadaan kaikki oppilaat oppimaan ja motivoitumaan koulunkäyntiin. Ei ihme ettei enää pärjätä pisatesteissä. Silloin kun niissä meni hyvin oli se opetuksen ansiota, nyt kun ei enää mene niin hyvin on syy vanhempien.

      • joopa se joo
        Tulokset laskee kirjoitti:

        Opettajat varmaan on ammattitaitoisia mutta vaikea on varmaan motivoida sellaita lasta jota koulun käynti ei kiinnosta pätkän vertaa. Vanhemman on helppo syyllistää opettaja jos ei tule koulu menestystä tai on ongelmia koulussa ja vapaa-ajalla. Muuan tuttu osti pojalleen kelkan jolla voi pösyytää vapaa-ajalla, muttei se koulu menestystä parantanu, päinvastoin. Helpotaahan se vanhempia kun ei tarvi olla koko ajan pitämässä kuria.

      • Vaan täällä
        joopa se joo kirjoitti:

        Ja päinvastoin, opettajan on helppo syyllistää vanhempia. En ole missään muualla törmännyt opettajien taholta sellaiseen kotien ja vanhempien syyllistämiseen kun Kemijärvellä.

      • täällähän...
        Vaan täällä kirjoitti:

        Ja päinvastoin, opettajan on helppo syyllistää vanhempia. En ole missään muualla törmännyt opettajien taholta sellaiseen kotien ja vanhempien syyllistämiseen kun Kemijärvellä.

        Johan nuo pisan tulokset tuli kuinka nyky nuoria kiinnostaa koulu menossa alas kuin lehmän häntä. Vanhempana on hyvä syy pistää opetajan harteille jos ei itse kehtaa valvoa oman jälkikasvun opiskelua. Nykyään pitäis helpommin jätää luokalle jotta vanhemmat heräisivät. Jos kerran koulu tai opettaja ei ole mieluinen niin voihan sitä vaihtaa koulua. Kouluissa ja opettajissa on varmaan eroja kuin muissakin työpaikoissa.

      • näin täällä
        täällähän... kirjoitti:

        Kouluissa ja opettajissa on toden totta eroja. Omituista vanhempien syyllistämistä, perusopetuslaki velvottaa tekemään yhteistyötä vanhempien kanssa. Yhteistyön ei pitäisi olla sitä että opettaja on aina oikeassa. Vaan Kemijärvellä jos uskallat vaatia vaikka kiusaamiseen puuttumista olet hankala vanhempi. Vanhempien on syy jos oppilasta kiusataan, oppilaan pitää oppia kestämään. Jos et ole sitä kotona opettanut olet huono vanhempi.

      • kotoa lähtee...
        Tulokset laskee kirjoitti:

        Opettajalla pitäisi olla ammattitaito opettaa kaikenlaisia oppilaita. On ammattitaidosta kiinni miten saadaan kaikki oppilaat oppimaan ja motivoitumaan koulunkäyntiin. Ei ihme ettei enää pärjätä pisatesteissä. Silloin kun niissä meni hyvin oli se opetuksen ansiota, nyt kun ei enää mene niin hyvin on syy vanhempien.

        Kotoa se kasvatus lähtee ja jos vanhemmat kerran vaativat että läksyt tehdään ja kokeisiin luetaan, niin silloin kyllä tulee paremmin koulumenestystä kuin kylällä humputamassa illat. Se on rahan tuhlausta jos koulussa joudutaan antamaan tälläisille oppilaille tukiopetusta jos kerran koulu ei kiinnosta ja kotoa ei tukea saa. Silloin on turha syytää opetajia jos kotona ei vaadita lapselta mitään vaan katsotaa sormien läpi. Toivotavasti älyävät lopetaa tälläsilta tukiopetukset.

    • Mikäpä
      • Hyvä!

      • Uskottavuus meni!

      • Hyvää hallintoa!
        Uskottavuus meni! kirjoitti:

        Ja lue tämäkin:

        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131210-6.HTM

        edellisen
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131210-5.HTM isäksi

        Sama juttu!

        Näin sanotaan

        Oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja
        täyttävät velvollisuutensa.

        Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto toteutuu.

        Lue tämä vaikka sivulta
        http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/index.htx .

        Ja oikeuskansleri myös valvoo, että tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet sekä muut julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

        Tämä voit lukea sivulta
        http://www.okv.fi/

      • Kateellisen pas...
        Hyvää hallintoa! kirjoitti:

        Ihme huutoa Särkelän ryhmäkokoasioista. Hillatiellä myös ainakin 2 9 oppilaan opetusryhmää. Taitaa olla muu kateus taustalla. Ja Särkelässä on nuoria ja motivoituneita opettajia toisin kuin Hillatiellä, missä ei kyllä koskaan järjestetä yhtään mitään erilaista alaluokkien oppilaille.Siellä niitä suojatyöll8stettyjä paikallisia riittää. Ei se aina ole rahasta vaan viitseliäisyydestä kiinni. Jos kyyti kulkisi, laittaisin kakarani Särkelään...

      • Hillatiellä keskityt
        Kateellisen pas... kirjoitti:

        Ihme huutoa Särkelän ryhmäkokoasioista. Hillatiellä myös ainakin 2 9 oppilaan opetusryhmää. Taitaa olla muu kateus taustalla. Ja Särkelässä on nuoria ja motivoituneita opettajia toisin kuin Hillatiellä, missä ei kyllä koskaan järjestetä yhtään mitään erilaista alaluokkien oppilaille.Siellä niitä suojatyöll8stettyjä paikallisia riittää. Ei se aina ole rahasta vaan viitseliäisyydestä kiinni. Jos kyyti kulkisi, laittaisin kakarani Särkelään...

        Hillatiellä keskitytään perusasioiden opettamiseen, sillä puuhastelu ei välttämättä opeta mitään eikä kasvata lapsia muuhun kuin levottomuuteen. Pitää nähdä asioita pitkällä tähtäimellä, mieluusti horisontin taakse! Ei kaikki ole aina sitä, miltä se näyttää.

      • säästöä
        Hillatiellä keskityt kirjoitti:

        Hillatiellä keskitytään perusasioiden opettamiseen, sillä puuhastelu ei välttämättä opeta mitään eikä kasvata lapsia muuhun kuin levottomuuteen. Pitää nähdä asioita pitkällä tähtäimellä, mieluusti horisontin taakse! Ei kaikki ole aina sitä, miltä se näyttää.

        ja vaikka näin kovasti keskitytään perusasioihin niin silti kolmasluokka on pitänyt jakaa kahteen 9 vai 8 oppilaan ryhmään. hillatiellä tämä on perusasioihin keskittymistä ja särkelässä tuhlaamista. onko kaikki vähä-älyset valtuutetut edes jaksaneet tutustua minkälaisia ryhmiä kouluissa on. isollakylälläkin on ollut 5 oppilaan valinnaisryhmiä mutta sekin lienee säästöä jos joku navetalta haiseva valtuutetun tahvo on sieltä kotosin. joo kyllä kylässä oma koulu pitää olla. lakkauttakaa se hel...tin isokylä niin johan säästyy.ja edelliselle, palkkahan juoksee jos paikalle tulee, miksi turhaa hötkytä...

      • munaa löytyi sittenk
        Hyvä! kirjoitti:

        Lukekaapa miten lakia toteutetaan Kemijärvellä!

        Häpeällistä....

        Sivistyslautakunnan puheenjohtajalle kaikki tuki ja toimista 10.

        Hyvä! Hyvä!

        Siis lue:
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131210-5.HTM

        Kolme kertaa Hurraa ,hurraa,hurraa sivistyslautakunalle ja etenkin puheenjohtajalle
        hänessä on ytyä!

      • 12 ja 10
        säästöä kirjoitti:

        ja vaikka näin kovasti keskitytään perusasioihin niin silti kolmasluokka on pitänyt jakaa kahteen 9 vai 8 oppilaan ryhmään. hillatiellä tämä on perusasioihin keskittymistä ja särkelässä tuhlaamista. onko kaikki vähä-älyset valtuutetut edes jaksaneet tutustua minkälaisia ryhmiä kouluissa on. isollakylälläkin on ollut 5 oppilaan valinnaisryhmiä mutta sekin lienee säästöä jos joku navetalta haiseva valtuutetun tahvo on sieltä kotosin. joo kyllä kylässä oma koulu pitää olla. lakkauttakaa se hel...tin isokylä niin johan säästyy.ja edelliselle, palkkahan juoksee jos paikalle tulee, miksi turhaa hötkytä...

        12 ja 10

      • tieto3
        12 ja 10 kirjoitti:

        12 ja 10

        9 ja 9 Hillatien 3.luokka

      • sorvin ääereen
        munaa löytyi sittenk kirjoitti:

        Kolme kertaa Hurraa ,hurraa,hurraa sivistyslautakunalle ja etenkin puheenjohtajalle
        hänessä on ytyä!

        Missä varsinaiset lautakunnan jäsenet olivat 30.11 kokouksesta ? Alatarvas,Juujärvi,Ylätalo... ? Vastuun väistöäkö ? Jos valitaan niin pitää olla myös päättämässä.

      • Suvi on paras! 10+
        sorvin ääereen kirjoitti:

        Missä varsinaiset lautakunnan jäsenet olivat 30.11 kokouksesta ? Alatarvas,Juujärvi,Ylätalo... ? Vastuun väistöäkö ? Jos valitaan niin pitää olla myös päättämässä.

        kyllä täällä totuus tulee ilmi lopulta, muuallakin pieniä luokkia kuin Särkelässä? voit vithut! sinnekö se raha menee että nyt pitää säästää ja säästää ja taas säästää!

        sivistyslautakunnan puheenjohtaja on täys-10! Kerrankin löytyy nainen joka panee asiat järjestykseen - se entinen rautarouva Soppela taisi sittenkin olla puurouva

        mä äänestän Suvia aina ja muistakaa, että meidän pitää tukea häntä
        hänessä on SITÄ JOTAIN!

    • räksräks

      Myös Hillatien koulun 1.lk =9 oppilasta. Mutta hyvä, että vain Särkelän koulun ryhmäkoot häiritsevät. Ovat olleet liikaa esillä, pitää alkaa puhumaan paskaa. Isokylällä on perinteisesti työllistetty epäpäteviä opettjia ja ryhmiä jaettu sillä perusteella, että saadaan tunnit täyteen ihmisille. Mutta keskittykää toki Särkelään. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Täältäkö valtuutetut tietonsa etsivät, jos vain Särkelästä puhutaan. Kylän ainoa kunnon koulu lukion lisäksi. Eikä oppilasaines edes ole se helpoin mahdollinen. Hatunnosto Särkelän koulunjohtajalle ja lukion rehtorille.

      • Tajuu! Käytä älyä!

        Kyllä on vaikka minkälaista lainjakajaa ja tietäjää täällä -hvitut! Puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja takapuoli sylkee!

        Hillatien 9 oppilaan luokasta on turha puhua mitään! Kun ei ole enempää oppilaita, niin ei ole.

        Ainoa johtaja joka ansaitsee kiitokset on lukion rehtori! Hän on tajunnut että rahat on vähissä ja osaa sen mukaisesti toimia.

        Suurin osa täällä kirjoittavista ei ole oppinut, ettei raha kasva puussa. Kun sitä ei ole, niin ei ole. Nyt ei ole varaa pöyhkeyteen ja omahyväisyyteen - kyllä yhteinen hyvä ELI SE RAHAKAKKU ON JAETTAVA YHTEISVASTUULLISESTI JA OIKEUDENMUKAISESTI!

      • Lakia noudatettava!
        Tajuu! Käytä älyä! kirjoitti:

        Eduskunnan oikeusasiamies toimii:

        Oulun poliisilaitos on saanut eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojalta moitteet, kun poliisi oli tehnyt yleisellä paikalla valvontaa huumekoiran avulla ja tarkastanut koiran ”merkkaamat” henkilöt.

        Noudattakaa hyvät virkamiehet lakia!

      • HIENOA!
        Tajuu! Käytä älyä! kirjoitti:

        Kyllä on vaikka minkälaista lainjakajaa ja tietäjää täällä -hvitut! Puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja takapuoli sylkee!

        Hillatien 9 oppilaan luokasta on turha puhua mitään! Kun ei ole enempää oppilaita, niin ei ole.

        Ainoa johtaja joka ansaitsee kiitokset on lukion rehtori! Hän on tajunnut että rahat on vähissä ja osaa sen mukaisesti toimia.

        Suurin osa täällä kirjoittavista ei ole oppinut, ettei raha kasva puussa. Kun sitä ei ole, niin ei ole. Nyt ei ole varaa pöyhkeyteen ja omahyväisyyteen - kyllä yhteinen hyvä ELI SE RAHAKAKKU ON JAETTAVA YHTEISVASTUULLISESTI JA OIKEUDENMUKAISESTI!

        Sentään jossain säästetään raa'alla kädellä. Kerro mitä säästökeinoja siellä käytetään, jotta osaisivat muutkin johtajat osaisivat toimia samoin!!!!!!!!

      • älyämahotajuu
        Tajuu! Käytä älyä! kirjoitti:

        Kyllä on vaikka minkälaista lainjakajaa ja tietäjää täällä -hvitut! Puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja takapuoli sylkee!

        Hillatien 9 oppilaan luokasta on turha puhua mitään! Kun ei ole enempää oppilaita, niin ei ole.

        Ainoa johtaja joka ansaitsee kiitokset on lukion rehtori! Hän on tajunnut että rahat on vähissä ja osaa sen mukaisesti toimia.

        Suurin osa täällä kirjoittavista ei ole oppinut, ettei raha kasva puussa. Kun sitä ei ole, niin ei ole. Nyt ei ole varaa pöyhkeyteen ja omahyväisyyteen - kyllä yhteinen hyvä ELI SE RAHAKAKKU ON JAETTAVA YHTEISVASTUULLISESTI JA OIKEUDENMUKAISESTI!

        siis 18 jaettuna kahdella ei olekaan 9 ja 9 vaan siitä on turha puhua.

    • gdfhjyj

      Mikäs salainen asia ollut kokouksessa..?

      • Kuulee kaikkea!

        Aiemmin oli joku kirjoittanut:
        Olisiko niin etteivät Kemijärven opettajat ole ammattitaitoisia. Ennen ja vielä muualla nytkin, luokissa oli 30 oppilasta. Nyt opettajat eivät selviydy pienenkään luokan kanssa. Olisi aika katsoa peiliin jos ei pysty opettamaan muutamaa oppilasta ja muualla tämä onnistuu ja tulokset ovat parempia.

        Samaa mieltä olen! Jos on alle 10 oppilasta ja vielä avustaja luokassa ja ei meinaa selviytyä, jossain on jotain vikaa, todella!

        Ei varmaan Särkelässä yksistään tuhlata. Voi kysyä, onko jakotunnit käytetty mielekkäällä tavalla? Ovatko ne kohdistettu esimerkiksi liikuntaan? Mennäänkö asoissa aina kellokkaiden mukaan?

        Kyllä olisi sivistyslautakunnalla töitä. Käykää katsomassa, mitä koulussa tapahtuu, millaisissa ryhmissä mitäkin opetetaan, keskustelkaa opettajien kanssa! Kyllä totuus tulisi esille!

      • Kesu - mikä se oli?
        Kuulee kaikkea! kirjoitti:

        Ja missä se KESU on? On sille varmaan tullut hintaa? Onko se kohta myöhässä vuoden? Uskomatonta touhua sivistyspuolelta!

      • yesus
        Kuulee kaikkea! kirjoitti:

        Aiemmin oli joku kirjoittanut:
        Olisiko niin etteivät Kemijärven opettajat ole ammattitaitoisia. Ennen ja vielä muualla nytkin, luokissa oli 30 oppilasta. Nyt opettajat eivät selviydy pienenkään luokan kanssa. Olisi aika katsoa peiliin jos ei pysty opettamaan muutamaa oppilasta ja muualla tämä onnistuu ja tulokset ovat parempia.

        Samaa mieltä olen! Jos on alle 10 oppilasta ja vielä avustaja luokassa ja ei meinaa selviytyä, jossain on jotain vikaa, todella!

        Ei varmaan Särkelässä yksistään tuhlata. Voi kysyä, onko jakotunnit käytetty mielekkäällä tavalla? Ovatko ne kohdistettu esimerkiksi liikuntaan? Mennäänkö asoissa aina kellokkaiden mukaan?

        Kyllä olisi sivistyslautakunnalla töitä. Käykää katsomassa, mitä koulussa tapahtuu, millaisissa ryhmissä mitäkin opetetaan, keskustelkaa opettajien kanssa! Kyllä totuus tulisi esille!

        Rehtoreiden tehtävä hankkia ammattitaitoiset opettajat kouluihinsa. Säästöt saadaan aikaan jakamalla ammattitaidottomille opettajille tunnit!

      • Kaaoksen tuntua!
        yesus kirjoitti:

        Rehtoreiden tehtävä hankkia ammattitaitoiset opettajat kouluihinsa. Säästöt saadaan aikaan jakamalla ammattitaidottomille opettajille tunnit!

        Yesus on oikeassa!

        Sen minkä taakseen jättää (sen minkä tekee tai jättää tekemättä), sen eestään löytää: ja voi löytää KAAOKSENA (kuten nyt Kemijärvellä sivistyspuolella)

    • voiteitä

      Kemijärvellä on liian pienet luokat, oikea koko 30 oppilasta! Jos oppilas ei opi, luokka koolla ole mitään merkitystä.. Tällä mallilla kemijärvelle pitää perustakaa yksityinen koulu ja maksakaa tunnit.. Saa oppilas olla kahdestaan oppilaan kanssa..

      • hävettävää

        muakin ihetyttää Särkelän pienet kolmosluokat, rahantuhlausta ei muuta

      • sinnkuäitejäisiä
        hävettävää kirjoitti:

        muakin ihetyttää Särkelän pienet kolmosluokat, rahantuhlausta ei muuta

        On muodostunut käsitys, että onko kenties näiden kommenttien taustalla jotain muuta. Myös Hillatiellä yhdeksän oppilaan ryhmiin jaettu kolmonen, mutta se ei häiritse. Kemijärven lastensuojelu on ylityöllistetty. Vanhemmat eroavat ryyppäävät eivätkä huolehdi lapsistaan.Y ksi uusi iltahoitopaikka lienee Liikuntahalli jossa ihan pienetkin viettävät koulupäivän jälkeen tunteja ilman järjellistä tekemistä. Ketä kiinnostaa?Ei ketään kun vanhempien pitää hellustaa... Ja sitten ihmetellään miksi on levotonta? Jo yksikin häirikkö riittää pistämään tunnit hulinaksi. ONNEKSI on kuitenkin niitäkin joita vielä lapsien tekemiset kiinnostavat, mutta tasan ei käy onnenlahjat lapsilla. Hävetkää vanhat kutkaleet ja keskittykää uusien hellujen hankkimisen sijasta lapsiinne!!!!P....KELE!

    • Lukio 10++

      nyt varmaan aletaan rakentaa säästöbudjettia hyvässä hengessä,
      tajuamme varmaan että rahat ovat tiukalla,
      tuhlailua varmaan löytyy joka koululta,
      isokylällä on esimerkiksi pieniä liikunnan ryhmiä,
      voi kysyä, mihin niitä koulunkäynninavustajia oikein tarvitaan,
      järki varmaan voittaa ja saadaan samalla koulut samalle viivalle,
      oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus ovat tärkeitä asioita,
      siitä se varmaan jaksaminen alkaa,
      solidarisuutta meilta ja teiltä kaikilta kaikille kaupungin työntekijöille ja muille,
      jos sivistyslautakunta on liputtamisen arvoinen ja hyvä,
      se pitää huolen ettei kukaan koulu ole etuoikeutetussa asemassa ja saa etuja joita muilla kouluilla ei ole
      - selviääköhän sivistyslautakunta tehtävästään?
      sillä johtajat vetävät kaikki kotiinpäin, tuijottavat vain omaan napaansa,
      yksi poikkeus on ja se löytyy lukiolta!

      • Aallon harjalta alas

        Omahyväisyys saa riittää. Mieluummin pitää lähteä siitä, että antaa (esimerkiksi vanhuksille) kuin ottaa (vaatii itselle pieniä ryhmiä). Tätä edellyttää jo kristillisyys. Omahyväisyys saa riittää. Jaetaan kakku yhteistuumin - sinulle tämä, minulle tuo, heille tuo jne. Kaikille annetaan samankokoinen pala. Eli ollaan valmiit antamaan, kun muutkin ovat. Annetaan vaikka enemmän tarvitseville. Ei pidetä ääntä itsestämme. Eikö vain?

        Pirkka Aalto, olet tosiaan toisenlainen kuin kuvittelin sinun olevan.

        http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194858447766/artikkeli/kemijarven kouluista haetaan isoja saastoja paattajat napit vastakkain.html

      • Tämä on Tosi.
        Aallon harjalta alas kirjoitti:

        Vanhus sanoo:
        Kaiken minkä te teette minulle, sen te teette Hänelle (siis Jeesukselle!).

        Jeesus sanoi:
        Kaiken minkä te teette hänelle (heikommalle), sen te teette minulle (siis Jeesukselle).

        Ja minä:
        Sekö tekee teidät autuaiksi, että te vaaditte jotain muka toisille (lapsille), mutta pohjimmaltaan olette sitä vaatimassa itsellenne? Oletteko sokeat? Tekopyhyys näkyy. Se pois teidän sydämistänne. Herätkää! Vaalikaa puhtautta kaikessa. Antakaa Jeesuksen sanoma asua sydämissänne. Otsa hiessä leipämme ansaitkaamme. Tämä on Tosi.

      • niet mani

        Mitä arvelette sivistyspuolen säästöistä .syntyyköhän niitä ? Jos päättäjien pääpukareina on opettajia Lea Soppelaa , Pirkka Aaltoa jne...niin eppäilläsoppii ?? Aalto ärähtää heti jos opettajien asemasta edes keskustellaan. Toivottavasti lautakunta vähentää opettajien määrää vastaamaan oppilasmääriä. Niin sitä muualla ainaki tehään. Kemijärvellä on tosi iso ylimiehitys opettajia ja varsinki niitä johtajaopeja ja rehtoreita.

      • pirkka 10+
        niet mani kirjoitti:

        auta Jeesus..myös hullut uskovaiset ovat yhtyneet keskusteluun. Eikö muita vanhempia huolestuta ryhmien isoneminen ja levottomuudet. Jo nyt jotkut ovat kärsineet vuosia levottomissa ryhmissä. Ja häiriköuden vangemmat vain toteavat meille muille muille, että mitäs sutten... ei osalla minkäänlaista kasvatusta tai tapoja. eletään kuin eläimet. Mutta ketään ei kiinnosta. Lapseni on luokassa jossa on useita ns. häiriintyneitä lapsia, käykäähän elämän kärryiktä tippuneet katsomassa sitä meininkiä kouluissa niin ei tarvitse täällä jauhaa paskaa.

      • kaamosaatos
        Tämä on Tosi. kirjoitti:

        Vanhus sanoo:
        Kaiken minkä te teette minulle, sen te teette Hänelle (siis Jeesukselle!).

        Jeesus sanoi:
        Kaiken minkä te teette hänelle (heikommalle), sen te teette minulle (siis Jeesukselle).

        Ja minä:
        Sekö tekee teidät autuaiksi, että te vaaditte jotain muka toisille (lapsille), mutta pohjimmaltaan olette sitä vaatimassa itsellenne? Oletteko sokeat? Tekopyhyys näkyy. Se pois teidän sydämistänne. Herätkää! Vaalikaa puhtautta kaikessa. Antakaa Jeesuksen sanoma asua sydämissänne. Otsa hiessä leipämme ansaitkaamme. Tämä on Tosi.

        Hohhoijaa..taas käy jollakin pimeä aika liikaa nupin päälle...

      • Tieto ei muka kulje
        pirkka 10+ kirjoitti:

        auta Jeesus..myös hullut uskovaiset ovat yhtyneet keskusteluun. Eikö muita vanhempia huolestuta ryhmien isoneminen ja levottomuudet. Jo nyt jotkut ovat kärsineet vuosia levottomissa ryhmissä. Ja häiriköuden vangemmat vain toteavat meille muille muille, että mitäs sutten... ei osalla minkäänlaista kasvatusta tai tapoja. eletään kuin eläimet. Mutta ketään ei kiinnosta. Lapseni on luokassa jossa on useita ns. häiriintyneitä lapsia, käykäähän elämän kärryiktä tippuneet katsomassa sitä meininkiä kouluissa niin ei tarvitse täällä jauhaa paskaa.

        hullut eivät tänne pääse, ovat hullujenhuoneella!

        Jos kerta säästetään, niin kuolupuolelta myös!
        Mikä etuoikeutettu joukko se opettajaryhmä on, ei mikään!
        Lea Soppela on niin järkevä nainen, että hän ajattelee koko kaupunkia eikä pientä etuoikeutettujen ryhmää.

        Totta varmaan on että muutama hulluoppilas on kouluissa, mutta kuraattorit, pemit sun muut avuksi!

        Pirkka on häpeäksi kaupungille jos vaatii etuoikeuksia. Hänelle ei ole muka tieto kulkeutunut, eihän hän tosin rehtori eikä koulunjohtaja olekaan. Älä viitsi kiusata sivistysjohtajaa moisella väitteellä.

        http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194858447766/artikkeli/kemijarven kouluista haetaan isoja saastoja paattajat napit vastakkain.html

      • sykologi
        Tieto ei muka kulje kirjoitti:

        Voi raukka ku nykyään puolet luokan oppilaista tarvis erityisopea päivittäin.

        Sulla ee oo mitään käsitystä missä mennään kouluissa. Hox,..... alaluokilla!

    • Hämärää peliä

      Kemijärven luokkakoot ovat sellaisia mistä ei muualla uskalleta edes haaveilla. Miksi Aalto nosti esiin juuri nuo tulevat seiskat, olisiko lähipiirin lapsi tulossa tähän 25 oppilaan luokkaan? Toisaalta 25 oppilasta on iso luokka jos nyt on 9 oppilaan luokkia useita. Pitäisikö ensin yhdistää näitä pieniä luokkia? Vai haluavatko opettajat lasten kustannuksella näyttää ettei tule toimimaan tämä tuleva seiskaluokka ja näin saadaan muut pienet luokat pidettyä ennellaan?

      • Kaikki - kaikki - ka

        kaikkein eniten vithuttaa tuo omahyväisyys,
        ei ajatella kuin omaa napaa,
        muusta viis -asenne on pöyristyttävää

        kaikki vain säästämään!

      • Kaikki sittenkin hyv
        Kaikki - kaikki - ka kirjoitti:

        kaikkein eniten vithuttaa tuo omahyväisyys,
        ei ajatella kuin omaa napaa,
        muusta viis -asenne on pöyristyttävää

        kaikki vain säästämään!

        Uskokaa tai älkää, tämä rahattomuustilanne on vain hyväksi!
        Sivisyspuolella muutenkin mopo karannut käsistä.
        Onhan se hullua miten pienillä ryhmillä toimitaan,
        on 9 oppilaan luokkaa, jossa vielä häärii avustajakin.
        Liikuntaa opetetaan pienissä ryhmissä,
        on jakotunteja musiikissa ja niin edelleen!
        Mitä tämä muuta on kuin YLELLISYYTTÄ!

        Luulemme että nyt tulee järki käteen ja
        laitetaan kaikki koulut samalle viivalle!
        Tämä tasa-arvoinen asema luo oikeudenmukaisuutta ja auttaa paremmin jaksamaan.

        Rahattomuus auttaa myös esimerkiksi sivistyslautakuntaa saamaan se rooli itselleen, mikä sille kuuluu - hoitaa asioita, ottaa niistä selvää ja olla muuta kuin kumileimasin.

        Rahattomuus luo hyvää arvokeskustelua, auttaa pysähtymään arjen keskellä ja ehkä muistamaan Jumalan olemassaolon.

        Meillä on kaikesta huolimatta kaikki hyvin! Paremmin ei voisi olla!

      • Seimessä
        Kaikki sittenkin hyv kirjoitti:

        Kemijärven kulutusjuhlat loppuvat ja saavat sitä paitsi loppuakin. On sanottu, että pää tulee vetävän käteen ja se tosiaan tulee Kemijärvellä.

        Kulutusjuhla on vain ollut etuoikeutettujen juhlaa. On menty käsittämättömän pienillä luokkakoolla joissakin niin sanotuissa paremmissä piireissä. Ei ihme, vaikka vi tu tus näkyykin näillä sivuilla. Toiset ovat niitä saamamiehiä ja -naisia ja toiset antomiehiä- ja naisia.

        Totta se kaikkien lakien henkikin on se, että kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa ja oikeudenmukaisuus toteutuu.

        Vi tut Kemijärvellä! Aivan muuta!

        Valtionosuudet tulevaisuudessakin pienenevät,
        kiitos Jumalan
        ------ http://yle.fi/uutiset/lappi_menettamassa_valtionosuuksia_miljoonia_euroja/6982130 --------

    • Mitä??

      Miten on mahdollista että tiistaina valtuustoon menevässä talousarviossa vuodelle 2017 asti jätetään Särkelään kaikki opettajat ja Isokylältä vähennetään oikein kunnolla? Miksi myös Sepänmäelle jää opettajia vaikka koko koulun piti loppua? Onko Isokylän rehtori kykenemätön pitämään puolia? Miten on mahdollista että Särkelän pienet luokat jatkavat ja Isokylällä joudutaan vähentämään puolet opettajista?

    • tyhjän huutelua

      särkelästä vähennetään ainakin kaksi opettajaa. mistä olet tietosi saanut? isollakylällä aineenopetuksessa kohtuuttoman pienet ryhmät ja paojon määräaikaisia...

      • älyhoihaloo

        Kysehän on nyt määräaikaisten vähentämisestä...särkelässä on kaksi, jotka eivät jatka ensi vuonna..ja isollakylällä... en tiedä... tusina? samalla tavalla he lähtee joka paikasta. ei kannata meuhkata täällä, jos ei mistään mitään älyä...

      • Jatkuu... sivulla 2
        älyhoihaloo kirjoitti:

        Kysehän on nyt määräaikaisten vähentämisestä...särkelässä on kaksi, jotka eivät jatka ensi vuonna..ja isollakylällä... en tiedä... tusina? samalla tavalla he lähtee joka paikasta. ei kannata meuhkata täällä, jos ei mistään mitään älyä...

        Keskustelu jatkuu nyt uudella samannimisellä sivulla numero 2

        KEMIJÄRVELLÄ HYVÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA, SIVU 2:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

        SIIS KLIKKAA SIVULLE 2 JA OSALLISTU KESKUSTELUUN:
        KEMIJÄRVELLÄ HYVÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA, SIVU 2
        -------------------------->
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

    • Hyvä lautakunta ON
    • Miten kävi näin?

      Keskustelu jatkuu tosiaankin toisella sivulla
      KEMIJÄRVELLÄ HYVÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA - JATKOA (2. SIVU)
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

      En voi olla ihmettelemättä, millainen käsittely oli budjettikokouksessa, kun sivistyspuolen osuutta käsiteltiin
      http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194861391692/artikkeli/kemijarven budjetti hammensi valtuutetut esityksissa vaaria lukuja.html

      Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Suvi Nampajärvi (kesk.) sanoi, että hän häpeää valmistelutyötä tehneen lautakunnan ja viranhaltijoiden puolesta.

      Hämmennyksestä ja erimielisyyksistä huolimatta valtuusto hyväksyi sivistystoimen budjetin yksimielisesti. Haapalinna teki sitä ennen esityksen, jonka mukaan kyseinen budjetti olisi pitänyt jättää pöydälle.

      Esitys sai monilta kannatusta, mutta Haapalinna veti sen pois sen jälkeen, kun puheenjohtaja Juha Pikkarainen (vas.) huomautti, että suuri osa budjetista oli jo ehditty hyväksyä.

      Miten tämä on mahdollista? Lue itse Lapin Kansasta:
      http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194861391692/artikkeli/kemijarven budjetti hammensi valtuutetut esityksissa vaaria lukuja.html

      Eikä tämäkään uutinen Lapin Kansassa ollut kiva Kemijärven kannalta,
      ei Kemijärvi ole koulukaupunki!
      http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194858447766/artikkeli/kemijarven kouluista haetaan isoja saastoja paattajat napit vastakkain.html

      Täällä on kuitenkin päätös
      http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131220-10.HTM

      Tänne tulee kokouksesta äänite, jos tulee:
      http://www.kemijarvi.fi/asukkaalle/kaupunginvaltuusto/valtuustonkokoustenaanitteet

      KEMIJÄRVELLÄ HYVÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA - JATKOA (2. SIVU)
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

      • Muutoksen aika on.

        Sivistyspuolella ikäviä juttuja

        Kesu palautettiin
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131214-13.HTM

        Hyvää hallintoa kaipailtiin (katso myös viereinen pykälä)
        http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131210-5.HTM
        (ja http://paatokset.kemijarvi.fi/kokous/20131210-6.HTM )

        Talousarvio tökki
        http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194861391692/artikkeli/kemijarven budjetti hammensi valtuutetut esityksissa vaaria lukuja.html

        Ikävää julkisuutta valtuutetulta, siis päättäjältä (julkisuudellako asioita hoidetaan)
        http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194858447766/artikkeli/kemijarven kouluista haetaan isoja saastoja paattajat napit vastakkain.html

        Ja täällä pyörii jutut pienistä luokista, epäoikeudenmukaisista koulujen kohteluista,
        tällä sivulla ja seuraavalla
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

        Nyt on muutoksen aika. Toivottavasti sivistyslautakunta jaksaa työssään. Ainakin sitä on kehuttu tai löytyy muutama tomera päättäjä. Luit oikein PÄÄTTÄJÄ!

      • mitä uutta?
        Muutoksen aika on. kirjoitti:

        mitä uutta rintamalla?

      • Hillatiellä paha oll
        mitä uutta? kirjoitti:

        mitä uutta rintamalla?

        HILLATIELLÄ ON PAHA OLLA kirjoituksen mukaan

        Eikö mikään muutu Kemijärvellä? Eikö mikään korjaannu Kemijärvellä?

        HILLATIELLÄ ON PAHA OLLA
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12077511

      • Kemijärven sivistysl
        Hillatiellä paha oll kirjoitti:

        HILLATIELLÄ ON PAHA OLLA kirjoituksen mukaan

        Eikö mikään muutu Kemijärvellä? Eikö mikään korjaannu Kemijärvellä?

        HILLATIELLÄ ON PAHA OLLA
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12077511

        Luin ketjun läpi ja luin
        UUDEN TOISENKIN KETJUN =

        KEMIJÄRVELLÄ HYVÄSIVISTYSLAUTAKUNTA NRO 2 (jatkoa tälle ykkössivulle)
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

        Ongelmat vain jatkuvat. Olisi hyvä jos jotain parannusta saataisiin aikaiseksi eikä huudot kaikuisi kuuroille korville.

        TOINEN SiVU
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048

    • haavatko_revitään_auki

      tää on muistojen albumi

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      424
      4714
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2349
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1750
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      326
      1467
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      81
      1141
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1105
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1025
    Aihe