Olenko peili ihmisille?

NainenPuunTakaa

Olin jo lapsena hyvin erikoinen ihminen. Muistan viettäneeni todella paljon aikaa yksinäni, koska koin jotenkin muut ihmiset erikoisina. Nyt aikuisiällä olen tajunnut kuka olen: Olen peili ihmisen todelliseen minään toisin sanoen ihmiset muuttuvat seurassani omaksi itsekseen, koska jotenkin peilaan toisesta ihmisestä kaiken (tunteet, tiedon, olemuksen jne.).

Tämän olemukseni erikoisuus on ajanut minut työttömäksi. En oikeasti vain jaksa kauhean pitkään yhdessä työpaikassa, koska pitkässä juoksussa alan paljastaa olemuksellani ihmisten huonoja piirteitä ja vikoja. Joudun tekemään todella paljon mielen hallintaa, jotta ihmiset eivät avautuisi minulle. Olen hyvä ja empaattinen ihminen, mutta en vain oikeasti jaksaisi enää kantaa muiden ihmisten huolia sisimmissäni. Lisäksi tunneherkkyyteni takia en aina kykene hallitsemaan tunnereaktioina, jos tilanne tai ihminen on minulle uusi.

Olen kuulema rakastettava ihminen, minkä takia olen saanut todella paljon rakkauden osoituksia, vaikka en ole halunnut. Vetoan tietyssä mielentilassa lähes kaikkiin ihmisiin. En halua hyväksikäyttää ketään, minkä takia olen aina rehellinen muille. Tämä on johtanut siihen, että muut ovat suuttuneet minulle. Olen kuulema rikkonut heidän sydämensä.

Onko täällä muita peilejä? Olisi mukava vaihtaa kokemuksia. Mille alalle olette päätyneet ja minkä takia?

18

1625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dreama

      Harvempi ihminen kovin sujut itsensä kanssa, joten eipä kannata lähtee totuuksia latelemaan, jos ei sitten kyseessä ole todella "aito" ihminen, jonka tunnet hyvin. Voi monella alkaa "psykoosi" rakoilemaan, jos kovin suoraan alkaa laukomaan ja se jos joku saa ihmiset suuttumaan ja voi aiheuttaa myös ihan tarpeetonta tuskaa. Antaa ihmisten nähdä itsensä ihan semmoisina, kuin "haluavat", jos eivät itseään ja/tai muita satuta ja elämä luistaa heitä tyydyttävällä tavalla, eivätkä apua kysele.

    • Love fool

      Kaikkihan me olemme peilejä toisillemme. Jos olet rikkonut jonkun sydämen, niin olet yhtä ymmärtämätön kuin se toinenkin. Minulle on käynyt noin, että olen se, jonka sydän on rikottu ja voin vannoa tänäkin päivänä, että se, mitä tämä mies esitti minulle ei ollut mitään ns. normaalia ystävyyttä, vaan halua enempään, mutta kun sanoin hänelle olevani häneen ihastunut, niin hän sanoi "en tunne samoin." Sitten hänellä ei ole ollut suhdetta senkään jälkeen ja tuosta on 10 vuotta. Silti sanoi vielä minunkin kuullen, että haluaa parisuhteen. Ja tiedän, etten ole ainoa, jolle on käynyt hänen kanssaan niin.
      Mutta hän on ainoa, jonka kanssa minulla on käynyt noin. Sanoisin siis, että vikaa on vähintään yhtä paljon hänessä, mitäs esittää turhia toiveita naisille, ei ole selvästikään selvillä siitä, miltä oma käytös ulospäin vaikuttaa. Eli aivan flirtiltä ja iskuhaluisuudelta.

      Sinullakin on aloittaja vielä paaaljon opittavaa edessäsi. Ei sekään ole niin, että on muiden "syy", ettet voi olla töissä, kyllä se on ihan sinussa itsessäsi sellainen vajavuus, ettet pysty sulkemaan muiden asioita mielestäsi pois.
      Se mies joka oli minulle peili (ja minä hänelle) on muuten nyt 46v. eikä ole ollut työelämässä lyhyitä pätkiä nuoruudessa lukuunottamatta. Eli ulkoisesti siis todellinen luuseri. Mutta sisäisesti hyvin rikas ihminen.

    • The Other Side

      Minäkin olen Peili. Olen kolmekymppinen nainen. Vastoin edellisen kommentoijan väitettä, me Peilit olemme hyvin harvinaisia. Olen vain yhden kerran elämässäni tavannut toisen ihmisen, jonka päättelin olevan kaltaiseni tässä asiassa.

      Kysyit työstä. Olen tällä hetkellä työtön. Lopetin itse työsuhteeni sosiaalialan työpaikkaani tänä syksynä, kun minulle kävi juuri niin kuin sinullekin on käynyt, eli aloin paljastaa työtovereideni vikoja pelkästään olemalla läsnä, vaikka olisin ollut ihan hiljaa.

      Yksi äärimmäisimmistä tilanteista, joissa olen ilman omaa tahtoani joutunut olemaan Peilinä, oli tilanne, jossa minulle tuiki tuntematon ihminen alkoi hallitsemattomasti tilittää omassa sielussaan kätkettyinä olevia salaisuuksia minuun tuijottaen. En ollut mitenkään provosoinut häntä siihen, vaan jokin olemuksessani saa sellaista aikaan. Ympärillä olleet ihmisiet kummeksuivat tilannetta. Juoksin pois paikalta, koska tiesin, mistä siinä on kyse.......

      Tämä on kovin raskasta ja vie voimiani, mutta jatkan silti eteenpäin vahvalla itseluottamuksella, koska minusta tuntuu, että tähän harvinaiseen ominaisuuteemme on kätkettynä jotain ihmeellistä, arvoituksellista, ehkä itse Taivaan Jumala toimii kauttamme........

      • CDB666

        Oletko miettinyt että todellisuudessa ne muissa näkemäsi huonot piirteet kertovat enemmän sinusta kuin niistä muista ihmisistä? Oikeasti et kanna sisälläsi muiden huolia ja murheita vaan ihan omiasi? Keskityt todella paljon muihin ihmisiin, suosittelisin kääntämään sen katseen sinuun itseesi. Me kaikki olemme toistemme peilejä, sinäkin näet itsesi muissa aivan kuten ne työtoverisikin.


    • SiisMitä

      Mitä tarkoittaa tuo peilinä oleminen? En kyllä ymmärrä mitään...

      • aikalainen

        Vuotovaikutuksen peili on se peili josta voimme oppia tuntemaan itsemme, Jokainen me olemme peilejä toisillemme, mutta jos asennoidumme peiliksi toisille emme opi mitään itsestämme, vaan tulemme omahyväisiksi, emmekä arvosta kanssaihmisiämme.


      • CDB666

        Tarkoittaa sitä että näet muista ihmisistä itsesi. Persoonasi heijastuu ympärillä olevista ihmisisistäsi


    • TöissäOnSekalaistaSakkia

      On paljon töitä, joita tehdään yksin. Työtön ei siis tarvitse olla, vaikka ei työkavereita haluaisikaan.

      Töissä kannattaa pitää työrooli. Se suojelee. Itsestään voi kertoa ja muiden kanssa rupatella, mutta ei kovin syvällisesti.

    • Telepatti

      Kuulostaa jotenkin tutulta. Itse en haluaisi olla pitkään samassa työpaikassa, koska jokaisessa paikassa ennen pitkää se psykopaatti narsisti ottaa minut silmätikukseen ja alkaa hiostaa ja mustamaalata, vaikka yritän olla antamatta mitään aihetta. Ja näitä psykoja on joka ikisessä yhteisössä, työpaikoilla ja muissa vastaavissa.

      Mielenkiintoinen ajatus on että olisiko tämä "riesa" sama kuin Paavalin Raamatussa mainitsema "henkien tunnistamisen" lahja, jota voisi kutsua myös eräänlaiseksi telepatiaksi.

    • tunnelukoista

      tutustukaa tunnelukkoihin ja skeemoihin netistä löytyy tietoa siellä vastauksia..tunnelukot/skeemat hakusanalla..palkitsee lukian..

    • Osaan_se_minäkin

      Paras peruste laiskuudelle mitä olen koskaan kuullut.
      Tässä oma versioni: Näen ihmisten pään sisälle ja tiedän mitä he aikovat seuraavaksi sanoa. Olen monessa palaverissa ideoinut toisen keksimän jutun. Olen vain sanonut sen juuri kun se toinen meinasi sen sanoa. Tästä ei pidetty, siis siitä, että yksi osasi ja ideoi niin paljon. Siksi olen nyt ajautunut työttömäksi.
      Onko muilla samanlaisia kokemuksia. Kommentoikaa ja ottakaa kantaa.

    • ES_kädessä_kaikki_hyvin

      Aloittajalla on jeesuskompleksi. Luulee omaavansa yliluonnollisia ominaisuuksia, vaikka kyse on vain peruspsykologiasta.

    • hgsihg

      Aloittaja kuvaa olevansa hyvä ja empaattinen ihminen.Josko sellaiselta vaikuttavalle vain on helpompi avautua-niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä.Sellaisen seurassa ei niin varota.Siinä vaiheessa kun huomaa toimivansa ongelmien roskalaatikkona tai jonkun kusipään hyväksikäytettävänä,niin pitäisi alkaa hälytyskellot soimaan.Mikään laki ei velvoita antamaan itsestään kuvaa, että on aina ja kaiken aikaa hyvä ja empaattinen.Eikö riitä, että on asiallinen ja hoitaa hommansa työpaikalla.Nimenomaan "riitä".

    • Anonyymi

      Voi, että miten hyvä aloitus. Harmillista, että tähänkin viestiketjuun on osunut hankalia ja hieman yksinkertaisia ihmisiä. Osassa kylläkin viestejä oli potentiaalia kehitykseen. Näin koronaviruksen aikaan on tullut huomattua, että ei ihmiset ole menneet aatoksissaan eteenpäin. Saavat samanhenkisiä jälkeläisiä, jotka kyseenalaistavat samoja ilmiöitä ja lainalaisuuksia. Joistakin ihmisistä on vain vaikea löytää mitään positiivista. Heidän pitäisi hävetä ja kasvaa aikuisiksi.

    • Anonyymi

      Olen huomannut että oma käytökseni on usein "mätsäämistä" eli reagoin hyvin vahvasti ihmisen ilmeeseen tai siihen kuka kuvittelen hänen olevan. Valitettavasti jos jollakin on minusta ennakkomielikuva tai piintynyt vanhentunut käsitys, niin asetun automaattisesti siihen muottiin heidän kanssa ollessaan. Panee miettimään kuinka paljon omista teoistamme edes on "omia tekojamme". Vai mikä tätä maailmaa "ohjaa"....

      • Anonyymi

        Psykologia on kiinnostavaa.


      • Anonyymi

        Aika lailla ihmiset olettavat toisesta asioista pelkästään ulkomuodon perusteella. Sillä ei ole mitään tekemistä psykologian kanssa. Itsekin aikoinaan uskoin ns. keittiöpsykologiaan, jota edesmennyt isäukkoni jaksoi minulle uskotella aina kun minulla oli paha mieli. Ihan kuin ei saisi tuntea itsenäisesti mielipahaa ja loukkaantua toisen sanoista. En usko tekojen merkitykseen. Ihminen on mitä on kognitiivisesti. En halua pelotella, mutta joidenkin ihmisten seura on myrkyllistä. Kertovat sinulle kuinka tulee elää ottamatta siitä itse vastuuta. Tuomitsevat etukäteen mikä on valituksen arvoista.


    • Anonyymi

      Minulla on samanlaisia kokemuksia ja jotkut kommentit täällä paljastavat syyn miksi en ole aiheesta pahemmin puhunut. Nyt iän myötä olen puhunut äitini kanssa, joka on havainnut saman.

      Aika klishee argumentti on heittää että sinulla on vielä paljon opittavaa ja blaa, blaa juttuja. Minua viisaampi näytti minulle puolivälin pankkiin ja kertoi kuinka rakennetaan huonoja taloja. Mutta hei ei kaikki insinöörit ja ekonomit ole huonoja. Valitettavasti ne huonoimmat pitivät itsestään eniten meteliä vuosina 2013 ja 2014.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3163
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3004
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2225
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1982
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1795
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1572
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      101
      1295
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1185
    Aihe