Eetteripyörreteoria lienee suurimpia oivalluksia, Pekka Virtasen D-teoria ja solurakenteinen avaruus ja eetteri sen moderni versio. Atomin haamu jättää kaapunsa.
Oliko Kauko Nieminen sittenkin oikeassa
11
347
Vastaukset
- J.U.
Jumala ei voi hyväksyä tällaisa väitteitä.
- Heh !
>
Ei.
>
Valitettavasti huuhaa ei ole koskaan mikään suuri oivallus. Sillä toki voi harhauttaa hyväuskoisia, mutta se ei tee siitä suurta oivallusta.- homeypenny
Haist home
- vähällä paljon
James Clerk Maxwell on Kauko Niemisen mekanistisen eetterin isä, joka loi eetterille samanlaisen mallin valon ja muun sähkömagneettisen aaltoilmiöiden siirtymiseksi. Kauko Nieminen tosin lisäsi aineen mukaan eetterin heilahtelupyörähtelyksi.
- okuak
ei ollut kauko oikeassa
- taistelunne
Eetteripyörreteoria lienee vaikuttanut myös toebiin. Kaukon teoriassa pyörivät eetteritangot synnyttävät uusia pyörretankoja ja niin edelleen... ihan kuin voiman välittyminen eetterin kautta toebissa.
Minusta eetteripyörreteoria on elegantimpi. Heilahtelevatpyörähtelevät eetteritangot, niissä on enemmän tyyliä kuin pyörivissä piikkipalloissa jotka kaiken päätteeksi ovat kuulemma kiinteää ainetta.- Heh !
>
Ja ilmeisesti myös Savorisen OneEpicFailiin, mutta siis samanlaista tonttuhiukkasiin luottavaa huuhaapaskaa ne kaikki on. - ssoark
Heh ! kirjoitti:
>
Ja ilmeisesti myös Savorisen OneEpicFailiin, mutta siis samanlaista tonttuhiukkasiin luottavaa huuhaapaskaa ne kaikki on.Tonttuhiukkanen = Higgs? Vaiko magneettinen monopoly?
- Heh !
ssoark kirjoitti:
Tonttuhiukkanen = Higgs? Vaiko magneettinen monopoly?
>
Higgs on hyvin suurella todennäköisyydellä havaittu, joten eipä se mikään tonttuhiukkanen ole. Puhuin tässä nyt jostain uskomuksellisista eettereistä sun muista todisteettomista höpinöistä.
>
Tämä voikin osoittautua kukkaseksi. Ilman tutkimusta emme kuitenkaan tiedä asiaa.
- Descartesian
Kylähullut taas astialla. Muistakaa pyyhkiä!
- kippis!
Kun juo tarpeeksi viinaa niin koko maailma alkaa heilahdellen pyörähdellä, ja Kaukon teoriat avautuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006484
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303873törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283260Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3761774- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471023Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879