Mielestäni totuuden määrittää luonnollisesti se, joka tietää eniten ja parhaiten.
Mutta kuka määrittää arvot? Mielestäni se, joka on kärsinyt eniten. Kärsimys jalostaa ja jokaisen ihmisen tulisi masentua vakavasti ja tietysti sitten parantua, jotta ymmärtäisi inhimillisyyttä.
Tiede ei oikein voi ohjata arvojen muostamista johtuen Humen giljotiinista, joten täytyy löytää elävä ihminen, subjekti ja tavallinen ihminen, joka tähän pystyisi.
Vaikka arvopohja on väistämättä subjektiivinen ja täten epätieteellinen, niin yhteiskunta tarvitsee moraalisen koodin toimiakseen järkiperäisesti.
Mutta kuka määrittää arvot? Mielestäni se, joka on kärsinyt eniten. Kärsimys jalostaa ja jokaisen ihmisen tulisi masentua vakavasti ja tietysti sitten parantua, jotta ymmärtäisi inhimillisyyttä.
Tiede ei oikein voi ohjata arvojen muostamista johtuen Humen giljotiinista, joten täytyy löytää elävä ihminen, subjekti ja tavallinen ihminen, joka tähän pystyisi.
Vaikka arvopohja on väistämättä subjektiivinen ja täten epätieteellinen, niin yhteiskunta tarvitsee moraalisen koodin toimiakseen järkiperäisesti.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Se joka on kärsinyt eniten tuskin kykenee välittämään arvomaailmaansa toisille, aivanpa fyysisistä syistä johtuen.
Eikä kärsimys jalosta.
Jaa, en tiedä, mutta ihminen joka ei ole kohdannut selkeitä vastoinkäymisiä elämässään (ja näitäkin on, erityisesti eliitin keskuudessa), ei tiedä tosielämästä yhtään mitään. Sitä ei opita kirjoista, se on omakohtaisesti koettava.
Tunneköyhät ihmiset ovat tyypillisesti johtavassa asemassa olevia "valioyksilöitä", jotka pitävät saavutuksiaan vain omana ansionaan, eivät esim. myönnä sattuman vaikutusta.
Buddhalaisuudessa arvostetaan inhimillistä kärsimystä, joka on tie valaistumiseen.
"Tietää eniten ja parhaiten" on arvomääräinen, jolloin oma mielipiteesi totuudesta on subjektiivinen. Totuutta ei voida määrittää arvojen kautta, ainakaan välttämättä, vaan loogisesti tosi - epätosi akselilla, käyttäen hyväksi ns. totuuden kantajia. Tuollaisena totuuden kantajana voi toimia esim. havainto. Väite; maa kiertää aurinkoa on tosi, koska maan on havaittu kiertävän aurinkoa.
Väite kärsimyksen jalostavuudesta perustuu virhearviointeihin, mielikuvituksen puutteeseen, sekä valtaan. Mielikuvitusta käyttäen saamme selville kärsimyksen tunnusmerkit ilman, että kärsimys konkretisoituisi. Kabtapään kautta oppiminen kuuluu menneeseen maailmaan, ei nykyaikaan. Tosin et liene ainoa, joka arvostaa kärsimystä.
Vaikka tiede ei voi itsessään ohjata arvojen muodostamista, niin tiedettä ja tieteellisyyttä käytetään arvostuksen välineenä.
Moraalinen koodi voi olla sekä järkiperäisen, että myös järjettömän toiminnan ohjenuora. Joten en luottaisi kovinkaan paljon pelkkään moraalikoodiin yhteiskunnallisena ohjenuorana.
Tieto arvomääritteinen? Jahans, millähän perusteella?
Arvot tulisi kyllä olla tieteeseen perustuvia, mutta toisinpäin juttu ei pelaa mielestäni.
Ei ole olemassa tieteellistä totuutta, ainoastaan totuudenkaltaisuutta ja siksi tiedettä tulee arvioida ainostaan instrumenttina eli käyttöarvon ja hyödyn perusteella.
En väittänyt itse tietoa arvomääräiseksi, vaan suhtautumista tietoon. Eikö sanat "eniten" ja "parhaiten" ole arvonmääreitä? Ymmärtääkseni monet arvostavat tietoa.
Arvot voivat olla tieteellisen tutkimuksen kohde, ei itse tiedettä.
"Tieteellinen totuus" voi syntyä loogista tietä. On olemassa loogisia totuuksia, jotka pätevät kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Esim. matemaattiset totuudet ovat juuri sellaisia. Ei voi olla mahdollista maailmaa, jossa vaikkapa 1 1 olisi jotain muut kuin 2.
Matematiikka on hieman hankala asia mielestäni jo laajuutensa vuoksi.
Yleisesti esim. matemaattisia aksioomia voidaan pitää tautologioina, jotka sinällään eivät ole mitään muita joukko idionomeja tai pelisääntöjä. Ei näitä voi oikein lähestyä käsitteillä totuus tai vastaava. Toki realistisuutta pitää pohtia ja sitä, mitä näistä seuraa.
Samoin on logiikoiden kanssa, ne ovat myös idionomeja. Täten ei ole olemassa etukäteistietämystä, vaan kaikki tieto on aina ja viime kädessä empiriaan perustuvaan. Matematiikka muodostaa yhteisen tieteellisen kielen ja metodin, jolla tieteeliiset ilmiöt kuvataan.
Paljon on pohdittu, onko ennakkokäsitteellistämätöntä ja teoriavapaata havainnointia olemassa. Vaikuttaa siltä, että empiirinen ilmiö tulee ymmärrettäväksi vasta, kun se alistetaan tietyn käsitteistön alaiseksi. Jos meillä ei ole tukenamme tuota tiettyä käsitteistöä apunamme, niin esim. tornikellojen soiminen olisi meille pelkkää hälinää.
Tieto syntyy kahdesta lähteestä, nimittäin järjestä ja havainnosta. Järki tai järkeily antaa tiedolle muodon ja havainto tiedolle sisällön. Ilman järjen panosta tieto jäisi sokeaksi ja ilman havaintoa sisällöttömäksi. Näin ollen tieto ei ole ensisijaisesti empiriaan perustuvaa sen enempää kuin järkeenkään. Varma tieto edellyttää sekä järkeilyn, että havainnoinnin panosta.
Absoluuttista totuutta ei ole. Se on selvä nykyisen käsityksen mukaan, emmekä sitä koskaan saavutakaan tieteen lakien mukaan.
Ei tuo havaintojen teoriasidonnaisuus pidä käytännössä paikkaansa, Ei mittaustekniikka, kuten esim. painon tai pituuden mittaus, ole käytännössä teoriapohjainen toimenpide vaan puhdas empiirinen proseduuri.
Ja ehdottomasti a priori tietoa ei ole, se aivan varma asia. Jopa niin, ettei a priori tietämättömyyttäkään pystytä esittämään yleisellä tasolla.
Jos absoluuttuista totuutta ei ole, eikä sitä voida koskaan saavuttaa, niin eikö kyse ole silloin jo absoluuttisesta totuudesta? Siis väite; absoluuttista totuutta ei ole olemassa, on tosi?
Jos painon ja pituuden mittaus on puhdas empiirinen proseduuri, niin mistä tiedät, että kyse on nimenomaan mittaustekniikasta?
Ja jos on olemassa pelkkää aposteri-tietoa, niinkuin väität, niin eikö silloinkin ole kyse absoluuttisesta totuudesta?
Tieteellisen realismin mukaan on vain totuudenkaltaisuutta eli likimääräistä totuutta.
Tieteellinen realismi on paras selitys tieteen kehitykselle ja todellisuuden luonteelle, joka on pystytty kehittämään tähän päivään mennessä. Se on loogisesti konsistentti mm. fysiikan peruslakien kanssa, joista esim. thermodynamiikan 2. perussääntö sanoo, että totuutta ei voida saavuutta tai maailma loppuu siihen paikkaan. Ilkka Niiniluoto on Suomen tunnetuin tämän ajatussuunnan edustaja filosofien piirissä.
Kuinka painon tai pituuden mittaaminen on teoriariippuvainen?
A priori tieto viittaa absoluuttiseen varmuuteen, kuten Kant näin on esittänyt (esim, matematiikka tai logiikat), muttei ole esittänyt mitään todisteita tästä.
A posteriori tieto on tietysti epävarmaa, koska perustuu induktiiviselle päättelylle.
Vielä kerran. Jos ja kun absoluuttista totuutta ei ole, niin miksi esität tiettyjä väitteitä absoluuttisina totuuksina?
Missä Kant on väittänyt A priori-tiedon olevan absoluuttisen varmaa? Pikemminkin hän on painottanut A priori-tiedon täydentämistä A posteriori-tiedolla. Kantin filosofia on transendentaalista, ei transendenttista.
Tieteellinen realismi on siitä ongelmallinen, että se johtaa helposti absolutismiin, kuten väitteistäsi voi havaita. Relativismi puolestaan voi johtaa skeptisismiin ja kaiken kieltämiseen. Mielestäni tarvitaan tasapainoa näiden kahden ismin välille.
Ja kun lähden tekemään jotain mittausoperaatiota, niin mielessäni on jo ennen kyseistä toimenpidettä tiettyjä kaaviollisia, tarkoituksellisia, tiedollisia ja seurauksellisia kuvioita. Eikö kyse ole silloin nimenomaan teorioista ja teorisoimisesta?
Miten minun pitäisi väitteeni muotoilla. En tiedä, mutta luulen, että ... vai todennäköisyydellä xx voimme kenties olettaa, vai miten ... ?
Kaikki reaalimaailman väitteet ovat todennäköisyysväittämiä. Olen siitä 100 % varma. Esitä jokin vastaesimerkki, jos olet eri mieltä.
Jos a prioritieto ei ole varmaa, niin silloin tarvitsemme a priori tiedolle etukäteistiedon hyperparametreineen, ja jos tämäkään ei ole varmaa, niin ... ymmmärtät kai poitsini ?
Miten tieteellinen realismi voi johtaa absoluuttiseen totuuteen, koska kategorisesti kieltää jo lähtökohtaisesti tämän olemassa olon?
Eli konkretiaa: jos lähden mittaamaan vaikka ihmisen painoa, mitä teoriaolettamuksia minun pitäisi tehdä, että mittausprosessi olisinkin teoria-ahdettu, eikä datavetoinen?
Todennäköisyysväittämien kohdalla lienet oikeassa, enkä ole sitä missään vaiheessa asettanutkaan kyseesalaiseksi.
A priorisen tiedon kohdalla ei selviä, oletko sen varmuutta vastaan vai puolesta. Jos taas pidät A posteriori-tietoa täysin varmana, niinkuin olet antanut ymmärtää, niin eikä sekin tarvitse silloin etukäteistiedon hyperparametreineen? Toisaalta sellainenhan on jo olemassa, nimittäin A priori-tieto.
Jos tieteellinen realismi kerta kieltää absoluuttisen totuuden olemassa olon, niin eikö se silloin kiellä myös oman totuutensa? Mikäli näin on, tieteellinen realismi ei poikkea mitenkään muista "totuuksista".
Lähtiessäsi mittaushommiin ei sinun tarvitsekkaan tehdä mitään teoriaolettamuksia, sillä ne ovat jo sinun päässäsi valmiina, vaikka et sitä huomaa.
Korjaan: Jos A posteriori-tieto ei ole täysin varmaa, niin eikö se edellytä etukäteistiedon hyperparametreineen?
Ensinnäkin, jos hyväksytään, että elämme epävarmassa eli satunnaisessa maailmassa, niin deduktiivisella logiikalla ei voi perustella mitään, koska se on tällöin tieteellisesti epäpätevää. Tarvitaan joko abduktiota tai induktiota.
Abduktiivinen päättely johtaa käytännössä uskottavuuspäättelyyn ja induktio bayespäättelyyn. Niin tai näin, satunnaisuuden vallitessa filosofialta putoaa tieteellinen legimiteetti kokonaan pois, koska se perustuu varmuuteen eli deduktioon.
Tästä seuraa, että kaikki mitä sanot, on aivan varmasti tieteellisesti väärin ja epäloogista, jos vetot filosofiaan. Voit vedota ainoastaan empiirisiin yleistyksiin ja niitä hyödyntäviin tieteisiin, koska luotettavaa teoriaa ei voi olla olemassa.
Tämä on nk. Humen deduktion ongelma eli yleistämisongelma. Siis yleistäminen vaatii induktion eli epävarmuuden upottomaisen loogisella tavalla analyysiin eli todennäköisyyspohjaisen logiikan. Deduktio on siis tieteellisesti epäpätevä analyysin muoto.
Selvennetääs asiaa hieman.Deduktiivisen ja induktiivisen päättelyn ero näkyy premissien ja johtopäätösten välisissä suhteissa. Deduktio on päättelyä yleisestä yksityiseen, vastaavasti induktio on päättelyä yksityisestä yleiseen.
Pelkkä deduktion käyttö tieteellisenä menetelmänä ei tietenkään riitä. Siksi tieteessä on laajasti käytössä hypoteettis-deduktiivinen päättelymenetelmä, joka ottaa huomioon havaintoon palautumattomien hypoteesien aseman tieteellisessä päättelyssä.
Lyhykäisyydessään: Tutkija esittää tutkimuksensa alussä jonkin tutkimukseensa liittyvän ratkaisuehdotuksen tai hypoteesin, joka ei kaikissa tapauksissa välttämättä liity itse havaittaviin ilmiöihin, olioihin tai tapahtumiin (kaikki luonnon tapahtumat kun eivät ole havaittavissa), mutta sen on kuitenkin määrä ratkaista edessä oleva tutkimusongelma. Liioin ratkaisuehdotusta ei välttämättä ajatella johdetuksi havainnosta, mutta sitä voidaan kyllä testata tutkimalla sen havaittavia loogisia seurauksia. Tämän jälkeen katsotaan mitä hypoteesista seuraa ja saako se tukea vai ei, sekä tehdään tieteeliset johtopäätöksen sen mukaisesti. Tällä menetelmällä on pyritty myös väistämään mainitsemasi Humen yleistämisongelma.
Näin ollen en voi yhtyä käsitykseesi siitä, että deduktiolla ei olisi mitään tekemistä tieteellisessä päättelyssä. Liioin en ole aivan varma, että tieteellinen tieto olisi ainoa oikea ja varma tiedon muoto.
Olet väärässä. Deduktio perustuu 100 % varmuuteen. Missä deduktiivisessä logiikassa huomioidaan todennäköisyys?
Hypoteettis-deduktiivinen kehikko perustuu deduktiiviselle päättelylle, ei siinä ole mitään induktiivista (tai abduktiivista) elementtiä.
Ainoastaan induktiivsellä (tai abduktiivisella) päättelyllä voidaan ratkaista Humen yleistämisongelma, ei deduktiivinen logiikalla, koska se ei pysty käsittelemään epävarmuutta.
Reaalimaailman osalta voidaan sanoa, että deduktio on tieteellisesti invalidi päättelytekniikka, eikä sitä voi oikeuttaa tieteellisestä pohjalta. Oikeutus voi perustua ainoastaan heuristiikkaan.
Hypoteettis-deduktiivisella päättelyllä on ollut suuri merkitys esimerkiksi tähtitieteessä ja ydinfysiikassa. Sen avulla on pystytty päättelemään ei-havattavien luonnonilmiöiden olemassa olo, sellaisten kuin vaippapa mustat aukot ja ns. pimeä energia. Myös hiukkatutkimuksessa se on ollut oiva apuneuvo.
Yleisesti ottaen tieteellinen päättely sisältää siis kaksi vaihetta, hypoteesien keksimisen ja niiden testaamisen vertaamalla niiden dedukiivisia seurauksia havaintoihin, kuten esimerkiksi hiukkaskiihdyttimessä. Et kai väitä, että hiukkastutkimuksessa ei ole mitään tieteellistä.
Koska tämä keskustelu näyttää menevän hedelmättömäksi jankkaamiseksi, on syytä lopettaa se tähän.
En väitä fysiikan osalta mitään, vaan totesin, aivan oikeutetusti nyky-ymmärryksen mukaan, että filosofialta puuttuu tieteellinen oikeutus tyystin, koska se on soveltanut reaalimaailman osalta virheellistä logiikkaa.