Ylitorniolla on odotettu vuosia Ainiovaaran ala- ja yläkoulun tilojen remontoimiseen tarvittavia avustusrahoja. Opetus- ja kulttuuriministeriön apuraha siirtyi jälleen vuosilla eteenpäin, joten alkuperäinen suunnitelma on vaihdettu uuteen. Toiveena on saada vihdoin ja viimein toimivat ja raikkaat tilat.
Vuosi toisensa jälkeen Ylitorniolla on odotettu Ainiovaaran koulun korjaukseen tarvittavia valtionapuja, mutta turhaan. Reilun viiden vuoden ajan sisäilmaongelmien ja rapistuneiden tilojen kanssa painineen henkilökunnan toiveet ovat korkeammalla kuin koskaan aiemmin, sillä remonttisuunnitelma on laitettu kokonaan uusiksi.
Aiemmin tarkoituksena oli remontoida 4,5 miljoonalla eurolla ylä- ja alakoulun tilat. Uuden suunnitelman myötä lukiolta vuokrataan luokkatiloja alakoululaislle. Alakoulun tilat puolestaan saneerataan yläkoululaisia varten ja yläkoulun rakennus puretaan maan tasalle, kertoo rehtori Jouni Vuontisjärvi.
Vuontisjärven mukaan uudella esityksellä saneerauskustannukset alenevat ja remontista aiheutuvat haitat opetukselle pienenevät.
- Uuden suunnitelman parhaita puolia on se, että oppilaat pysyvät peruskoulun tiloissa. Siinä vaiheessa kun alakoulun oppilaat siirtyisivät lukiolle, nykyinen alakoulurakennus olisi tyhjä ja siten myös helposti saneerattavissa. Tämän jälkeen yläkoululaiset voivat siirtyä sinne, jolloin yläkoulun rakennus on mahdollista purkaa, Vuontisjärvi selventää.
"Nyt on levollinen mieli"Koska vanha suunnitelma heitettiin romukoppaan, on suunnittelutyö aloitettu nollasta. Tilakuvioista on tehty ensimmäiset luonnokset, mutta rahoituskuviot ovat vielä kehitteillä.
- Yritämme selvittää, onko valtionapua mahdollista saada takautuvasti. Lisäksi tutkimme muita vaihtoehtoja, voimmeko saada esimerkiksi elvytysrahaa, Vuontisjärvi tuumaa.
Rehtori kertoo, että neuvottelut vuokrasopimuksesta on aloitettu lukion kanssa. Projektissa halutaan edetä mahdollisimman nopeasti, sillä koulussa painitaan huonon ilmanvaihdon kanssa päivittäin.
- Minulla on nyt levollinen mieli. Uskon siihen, että ensi vuonna tapahtuu jotain. En tiedä kuinka suurta ja mihin suuntaan, mutta silloin alkaa helpommat ajat koulussamme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.