Mistä johtuu, että nykyajan nuoer ja nuoret aikuiset tuntuvat olevan lyhytjänteisempiä kuin aiemmat sukupolvet? Katsokaahan vaan miten nämä sukupolvet aikaansa viettävät (kuulun itse fyysisesti heihin, ja tunnen olevani henkisesti out of place). Kaiken pitää olla nopeatempoista ja kaikki pitää selittää kädestä pitäen kun ei jakseta itse miettiä mitään. Jatkuva stimulaatio on tärkeämpää kuin kokonaisuuden harmonisuus. Entä mistä johtuu, että jotkut tulkitsevat lyhytjänteisyyden nimenomaan älykkyyden lisääntymiseksi, vaikka asia on nimenomaan päin vastoin? Flynnin efekti tulee kääntymään negatiiviseksi jos tätä rataa jatketaan.
Lyhytjänteisyys ja sen yleistyminen
snbkjndokosk
21401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jep tämä näkyy parhaiten siinä kun Fullmetal Alchemist -anime raiskattiin tekemällä siitä adhd-ihmisille sopiva uusittu versio. Alkuperäinen versio syvällinen ja tunnelmallinen, ajattelevan ihmisen sarja. Uusittu versio ahtaa parhaillaan melkein 3 vanhan jakson sisällön yhteen jaksoon ettei vaan yhtäkään katsojaa menetettäisi kun nykyään on aina tarjolla välittömästi jotain kiinnostavampaa jos joku tuntuu vähänkään tylsältä, ja kaikki syvällisyys on latistettu valmiilla vastauksilla ja väkisinväännetyllä feelgood-meiningillä. Hyi helv..i. Tällainen viihdeteollisuuden pienimpiin yhteisiin nimittäjiin tähtääminen ei taatusti ainakaan lievennä ongelmaa, luultavasti tässä on itseään ruokkiva kehä josta ei ole mahdollista päästä ulos muuten kuin jonkin globaalin talousromahduksen tai pahemman katastrofin kautta.
Tilannetta ei yhtään helpota se että adhd-sukupolven jäsenet ovat valitettavasti oikeassa yhdessä asiassa: sanoessaan että kirjallisuus on tylsää. Todellakin, vaikka olen syvällisyyttä ja "korkeakulttuurin elementtejä" arvostava ihminen en ole koskaan jaksanut lukea pitkiä romaaneja, enkä ymmärrä kuka ihme jaksaa, kun ei niiden sisältö, vaikka varmasti useinkin on hyvää, todellakaan ole koskaan tuhannen sivun lukemiseen uponneen ajan arvoista. Katsoisin mielelläni tv-adaptaation monestakin klassikkokirjasta, mutta kun niitä ei enää tehdä. Tämä asetelma johtaa korkeakulttuurin ja popkulttuurin välisen kuilun levenemiseen, jossa jälkimmäisen ystävät eivät ikinä tutustu ensimmäiselle tyypillisiin elementteihin missään muodossa eivätkä siten välttämättä ymmärrä ollenkaan viihteellisen roskan ja laadukkaan tarinankerronnan eroja. Kehitys on täysin päinvastaista kuin mitä olisin toivonut. Kuilu olisi pitänyt tähän päivään mennessä jo kadota kokonaan ja termien "korkeakulttuuri" ja "popkulttuuri" siirtyä historiaan. Molemmista olisi pitänyt saada yhdistettyä hyvät puolet, tämän taidon pitäisi olla hanskassa jokaikisellä joka nykyaikana saisi lainkaan sen enempää kriittistä arvostusta kuin tehtyä rahaa teoksellaan. Ihmisten pitäisi olla valistuneita ja älykkäämpiä kuin, heidän tulisi VAATIA että heille tarjotaan vain parasta laatua, josta on riisuttu niin perinteisen korkeakulttuurin pitkäveteisyys kuin perinteisen popkulttuurin aivottomuus ja tarkoituksettomuus. Televisio ehti jo usean vuosiymmenen ajan tuoda "kirjat, joita kukaan täyspäinen ei jaksa lukea" kaikkien ulottuville ja tehdä niiden sisällöstä yleistietoon kuuluvaa. Internetin olisi toivonut jatkavan television perintöä ja tuovan ne tarjolle entistä moninaisemmissa muodoissa ja entistä helpommin, etenkin kun Internetin piti vielä lisätä kansan sivistystasoa ja sitä myöten älykkyyttä, mutta toisin kävi.