Ihmisen elimistö liian monimutkainen

Voidakseen syntyä sattuman kautta.

Ihmisen elimistö ei ole mikään sattumalta syntynyt laitos eikä voi toimia ilman että kaikki osat ovat paikallaan. Ihminen tarvitsee kaiken, maksan, munuaiset, suoliston, aivot sekä geenit jotka syntymästä asti ohjnaavat ihmisen kehitystä. Yksikään näistä osasista ei ole voinut kehittyä itsekseen eikä pikkuhiljaa ilman toista. Kaikilta selkärankaisilta, jopa hedelmäkärpäsiltäkin löytyy muuten vastaavanlaiset elimet eivätkä ne olisi voineet kehittyä itsekseen pikkuhiljaa, kuten ei mikään muukaan luonnossa.
17218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olet ilmeisesti se poikkeus, joka vahvistaa säännön (koska olet niin yksinkertainen)!

Äänestä

Kylläpäs nyt oli todella vakuuttava aloitus.

Mutta minä panen paremmaksi:

Evo totta

Äänestä

Eliölajeista löytyy lajeja, joilla ei ole mainitsemiasi elimiä ja lajeja, joilla kaikki mainitsemasi elimet on. Löytyy myös kaikkea tältä väliltä. Se vain tukee evoluutiota.

Ei kai kukaan ole niin yksinkertainen, että miljoonat eri lajit putkahtavat esiin valmiina? Ei kai?

Äänestä

>>Ihmisen elimistö ei ole mikään sattumalta syntynyt laitos...>...eikä voi toimia ilman että kaikki osat ovat paikallaan. Ihminen tarvitsee kaiken, maksan, munuaiset, suoliston, aivot sekä geenit jotka syntymästä asti ohjnaavat ihmisen kehitystä.>Yksikään näistä osasista ei ole voinut kehittyä itsekseen eikä pikkuhiljaa ilman toista.>Kaikilta selkärankaisilta, jopa hedelmäkärpäsiltäkin löytyy muuten vastaavanlaiset elimet eivätkä ne olisi voineet kehittyä itsekseen pikkuhiljaa, kuten ei mikään muukaan luonnossa.

Äänestä
  • Palstaa lukeneena ja kantaakin ottaneena maallikkona kysyin biologian ammattilaiselta, miksi biologit eivät viitsi ehkä Dawkinsia lukuun ottamatta ottaa kantaa kreationismiin. Hän tiesi minun ymmärtävän jotain fysiikasta. Hän kysyi, moniko ammattifyysikko viitsii vastata kuusalaliittolaisten väitteisiin siitä, ettei kuussa ole voitu sen aikaisella tekniikalla käydä? Tai moniko astrofyysikko ottaa kantaa siihen, että ufot tulevat toisista ulottuvuuksista?

    Ei varmaan moni. Palstoilla jankuttaminen jää harrastelijoille. Ammatiilaisille evoluutio on paradigma aivan samoin kuin gravitaatio tai Newtonin liikelait fysiikassa. Jos joku ei sitä ymmärrä, ei hän silloin kykene edes keskustelemaan aiheesta. Esimerkkejähän löytyy tämän aloituksen lisäksi paljon.

    Äänestä

  • Näin sen näen kirjoitti:

    Palstaa lukeneena ja kantaakin ottaneena maallikkona kysyin biologian ammattilaiselta, miksi biologit eivät viitsi ehkä Dawkinsia lukuun ottamatta ottaa kantaa kreationismiin. Hän tiesi minun ymmärtävän jotain fysiikasta. Hän kysyi, moniko ammattifyysikko viitsii vastata kuusalaliittolaisten väitteisiin siitä, ettei kuussa ole voitu sen aikaisella tekniikalla käydä? Tai moniko astrofyysikko ottaa kantaa siihen, että ufot tulevat toisista ulottuvuuksista?

    Sittenhän ammattilaisille jää aikaa keskittyä siihen varsinaiseen asiaan.

    Millä tavalla kuusalaliitto tai ufot kumoaa fysiikan lakeja? Analogia ontuu...

    Analogia Newtonin lakeihin sen sijaan on hyvä. Kumpikaan, Newtonin lait tai evoluutioteoria, ei kykene selittämään KAIKKEA HAVAITTUA. Ne ovat vain hyviä approksimaatioita.

    Äänestä

  • dasein kirjoitti:

    Tieteessä on aina anomalioita. Useimmat johtuvat kuitenkin vääristä havainnoista.

    Eihän nimimerkki "Näin sen näen" kuusalaliiton tai ufojen kohdalla viitannut fysiikan lakien rikkomiseen. Kyse oli siitä, ettei riittävän typeriin kysymyksiin kannata tuhlata ruutia, etenkin kun samat kysymykset toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Kreationismin väitteet taitavat olla enemmistölle biologeista pelkkää joutavaa typerehtimistä, johon ei kannata ruutia haaskata.

    Äänestä

  • dasein kirjoitti:

    Millä tavalla kuusalaliitto tai ufot kumoaa fysiikan lakeja? Analogia ontuu...

    Analogia Newtonin lakeihin sen sijaan on hyvä. Kumpikaan, Newtonin lait tai evoluutioteoria, ei kykene selittämään KAIKKEA HAVAITTUA. Ne ovat vain hyviä approksimaatioita.

    >>Kumpikaan, Newtonin lait tai evoluutioteoria, ei kykene selittämään KAIKKEA HAVAITTUA.

    Äänestä

Neiti on oikeassa: ihmisen elimistö on tosiaan liiankin monimutkainen.

Tunnet jossain kipua, ja sen mahdollisesti tappava syy voi olla yli puoli metriä sivussa kipupaikasta. Tämä vaikeuttaa lääkärien työtä suuresti. Hyvin suunniteltu elimistö olisi meille mukavampi ja turvallisempi.

Vaan kun taustalla on persoonaton, mihinkään pyrkimätön evoluutio, joka kelpuuttaa myös vähemmän optimaalisia ratkaisuja kunhan ne toimivat ja antavat aiempaan verrattuna etua, näillä sitten mennään.

Äänestä
  • Niin. Miksiköhän meillä on monia sisäelimiä kaksin kappalein vailla redundanttisuutta? Taudin iskiessä yleensä poksahtavat molemmat esimerkiksi munuaiset, miksei niille ole erillisiä verenkiertoja ja varojärjestelmää? Huono suunnittelija?

    Vai ei suunnittelijaa lainkaan?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Niin. Miksiköhän meillä on monia sisäelimiä kaksin kappalein vailla redundanttisuutta? Taudin iskiessä yleensä poksahtavat molemmat esimerkiksi munuaiset, miksei niille ole erillisiä verenkiertoja ja varojärjestelmää? Huono suunnittelija?

    Vai ei suunnittelijaa lainkaan?

    Noi etpä tota luonnonvalinnalla selitä yhtään paremmin :D

    Äänestä

  • dasein kirjoitti:

    Noi etpä tota luonnonvalinnalla selitä yhtään paremmin :D

    Toki selittää olennaisesti paremmin. Luonnonvalinnallehan kelpaa mikä tahansa entistä parempi. Ei sen tarvitse läheskään optimaalista olla.

    Huippulykkään suunnittelijan taas olettaisi tekevän jälkeä johon on vaikea kuvitella parannuksia.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Toki selittää olennaisesti paremmin. Luonnonvalinnallehan kelpaa mikä tahansa entistä parempi. Ei sen tarvitse läheskään optimaalista olla.

    Huippulykkään suunnittelijan taas olettaisi tekevän jälkeä johon on vaikea kuvitella parannuksia.

    Tuoko se kahden munuaisen tms. olemassaolo sitten jotain hyötyä?

    Btw: Oletko kuullut arvokonservatiivisten tahojen tarinoita "kulttuurievoluutiosta"? Heillä ainakin tuntuu olevan vahva näkemys siitä, että evoluutio luo aina "parasta mahdollista" ja kulttuurievoluutio on analogista biologisen kanssa, ergo kapitalistinen ja kristillinen kulttuuri on "paras mahdollinen", pelkkä niiden levinneisyys riittää todisteeksi. Ehkäpä kyseinen porukka olisi enemmän valistamisen tarpeessa kuin älykkääseen suunnittelijaan uskovat?

    "Kulttuurievoluutio" käsitteenä ja analogiana biologiselle evoluutiolle on lähes yhtä typerä kuin aikoinaan suhteellisuusteorian, edes pelkkänä sanana, soveltaminen fysiikan ulkopuolelle. Sellaistakin hölmöyttä on nimittäin harrastettu.

    Äänestä

  • dasein kirjoitti:

    Tuoko se kahden munuaisen tms. olemassaolo sitten jotain hyötyä?

    Btw: Oletko kuullut arvokonservatiivisten tahojen tarinoita "kulttuurievoluutiosta"? Heillä ainakin tuntuu olevan vahva näkemys siitä, että evoluutio luo aina "parasta mahdollista" ja kulttuurievoluutio on analogista biologisen kanssa, ergo kapitalistinen ja kristillinen kulttuuri on "paras mahdollinen", pelkkä niiden levinneisyys riittää todisteeksi. Ehkäpä kyseinen porukka olisi enemmän valistamisen tarpeessa kuin älykkääseen suunnittelijaan uskovat?

    "Tuoko se kahden munuaisen tms. olemassaolo sitten jotain hyötyä?"

    Teoriassa ehkä, koska voihan yksi munuainen vahingoittua (esim. hyvänlaatuinen kasvain), jolloin sen putoamista pelistä ei käytännössä huomaa. Syy kahteen munuaiseen (ja keuhkoon ja sukurauhaseen ja aivopuoliskoon jne jne) on kuitenkin alkumuotomme kaksikylkisyys. Rakenteemme on kehittynyt keskiviivan suhteen symmetriseksi ja siksi useat rakennetta ohjaavat geenit ohjaavat molempien puolten kehitystä yhtäaikaisesti.

    Tyypillisesti sisäelimet joita on vain yksi ovat kehittyneet suolen "lisukkeiksi": vatsalaukku, sappirakko, maksa ja haima.

    Äänestä

  • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    Hyvin selvitetty. Ikävä että joudut sen takia Helvettiin, mutta... elämä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

evo ei totta kirjoitti:

Voidakseen syntyä sattuman kautta.

Ihmisen elimistö ei ole mikään sattumalta syntynyt laitos eikä voi toimia ilman että kaikki osat ovat paikallaan. Ihminen tarvitsee kaiken, maksan, munuaiset, suoliston, aivot sekä geenit jotka syntymästä asti ohjnaavat ihmisen kehitystä. Yksikään näistä osasista ei ole voinut kehittyä itsekseen eikä pikkuhiljaa ilman toista. Kaikilta selkärankaisilta, jopa hedelmäkärpäsiltäkin löytyy muuten vastaavanlaiset elimet eivätkä ne olisi voineet kehittyä itsekseen pikkuhiljaa, kuten ei mikään muukaan luonnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu