Olen alkanut epäillä, että olen tullut lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Kaikenlaista muutakin traumaattista on minulle lapsuudessa sattunut, mistä syystä olen elämäni aikana ehtinyt käymään jo kolmessa eri terapiassa. Jokainen terapia auttoi vähän elämässä eteenpäin, mutta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei koskaan puhuttu, sillä minulla ei ole mitään muistikuvia asiasta ja ajattelin, ettei sellaista ole siitä syystä voinut tapahtua.
Olen reilu kolmikymppinen ja viime aikoina on entistä enemmän alkanut tuntua sille, etteivät tuntemukseni oikein selity millään muulla. Sanoin kuvaamaton itseinho, arvottomuuden tunne, halu rankaista itseä ja vääristyneet seksuaaliset mielleyhtymät ja lukuisia muita oireita, kuten dissosiaatiohäiriöitä, depersonalisaatiokokemuksia, pelkotiloja, kontrollin tarvetta, itsesuojelun puutetta, läheisyyden pelkoa, voimakasta ahdistuneisuutta jne.. Usein minulla on sellainen olo, että olen niin kelvoton ja arvoton, etten ansaitse edes elää. Lisäksi koen, että olen jollain tavalla saastunut ja likainen, sieluni on lopullisesti turmeltunut enkä yllä "puhtaiden" ihmisten tasolle enkä ansaitse samanlaista, hyvää elämää. En kykene ihmissuhteisiin, koska en voi antaa minkään hyvän tapahtua itselleni. Olen todella yksinäinen. Ystäviä minulla on, mutta ei sellaisia, joille voisin avautua ja jotka haluaisivat tukea minua. Myös perheessäni on annettu aiemmin ymmärtää, että yksin on maailmassa pärjättävä, joten en ole edes puhunut tästä asiasta. Parisuhdetta minulla ei ole, vaikka olen yrittänyt miehiin tutustua. Kukaan ei koskaan ole minusta ollut kiinnostunut, jonka itse olen kokenut potentiaaliseksi. Kaipa hekin näkevät sisäisen vastenmielisyyteni, sillä ulkoisesti voin itsekin sanoa olevani viehättävä. Olen siis kaikin puolin asiani kanssa yksin ja kovasti apua kaipaisin. Terapiaa en voi saada eikä ole itsellä varaa sitä maksaa, joten en tiedä onko minun edes mahdollista saada apua?
100% varma en kuitenkaan hyväksikäytöstä ole, koska en edelleenkään muista mitään. Mutta voiko tällaisia oireita olla, jos mitään ei ole tapahtunut eli olenko vain kieroutunut mieleltäni ihan omasta takaa? Kiitos jo etukäteen, jos joku osaisi auttaa tai kertoa mistä apua voisi saada/ jakaa samanlaisia kokemuksia.
Olen reilu kolmikymppinen ja viime aikoina on entistä enemmän alkanut tuntua sille, etteivät tuntemukseni oikein selity millään muulla. Sanoin kuvaamaton itseinho, arvottomuuden tunne, halu rankaista itseä ja vääristyneet seksuaaliset mielleyhtymät ja lukuisia muita oireita, kuten dissosiaatiohäiriöitä, depersonalisaatiokokemuksia, pelkotiloja, kontrollin tarvetta, itsesuojelun puutetta, läheisyyden pelkoa, voimakasta ahdistuneisuutta jne.. Usein minulla on sellainen olo, että olen niin kelvoton ja arvoton, etten ansaitse edes elää. Lisäksi koen, että olen jollain tavalla saastunut ja likainen, sieluni on lopullisesti turmeltunut enkä yllä "puhtaiden" ihmisten tasolle enkä ansaitse samanlaista, hyvää elämää. En kykene ihmissuhteisiin, koska en voi antaa minkään hyvän tapahtua itselleni. Olen todella yksinäinen. Ystäviä minulla on, mutta ei sellaisia, joille voisin avautua ja jotka haluaisivat tukea minua. Myös perheessäni on annettu aiemmin ymmärtää, että yksin on maailmassa pärjättävä, joten en ole edes puhunut tästä asiasta. Parisuhdetta minulla ei ole, vaikka olen yrittänyt miehiin tutustua. Kukaan ei koskaan ole minusta ollut kiinnostunut, jonka itse olen kokenut potentiaaliseksi. Kaipa hekin näkevät sisäisen vastenmielisyyteni, sillä ulkoisesti voin itsekin sanoa olevani viehättävä. Olen siis kaikin puolin asiani kanssa yksin ja kovasti apua kaipaisin. Terapiaa en voi saada eikä ole itsellä varaa sitä maksaa, joten en tiedä onko minun edes mahdollista saada apua?
100% varma en kuitenkaan hyväksikäytöstä ole, koska en edelleenkään muista mitään. Mutta voiko tällaisia oireita olla, jos mitään ei ole tapahtunut eli olenko vain kieroutunut mieleltäni ihan omasta takaa? Kiitos jo etukäteen, jos joku osaisi auttaa tai kertoa mistä apua voisi saada/ jakaa samanlaisia kokemuksia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä hyväksikäyttöä on voinut tapahtua. Se torjutaan usein erittäin voimakkaasti tietoisesta mielestä.
Kuitenkin et varmaankaan pääse eteenpäin, ellet puhu jollekin tästä epäilystä. Soita vaikka palvelevaan puhelimeen tai Tukinainen-puhelimeen (naisia auttava puhelin), he neuvovat eteenpäin. On olemassa erityisiä ryhmiä, joihin voisit mennä.Miten perheessäsi suhtauduttiin seksuaalisuuteen? Oliko aihe tabu?
Olen laittanut sinne tukinaiseen viestiä ja myös delfiini-sivustolle, mutta en ole vielä saanut vastausta. Soittamiseen on aika iso kynnys, koska häpeän asiaa enkä ole vielä puhunut siitä kenellekään. Pelottaa soittaa jonnekin omalla äänellä jne.. Seksuaalisuus oli perheessäni tabu. Olen ykinhuoltajaperheestä ja isä ei koskaan ollut läsnä. Äidilläni on aina ollut ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa. Hän ei ollut sinut sen kanssa eikä osannut puhua siitä. En vain oikein keksi kuka minulle olisi voinut tehdä jotain. Ehkä isäni uuden vaimon poika, niin kutsuttu velipuoleni (ei kuitenkaan verisukua) jota kesälomilla tapasin, joka oli häiriintynyt monella tapaa, mutta en muista. Välillä olimme kesiä myös eräänlaisessa kesäkodissa. Sieltäkään ei ole kuin harhaisia muistoja pihalla leikkimisestä ja kissojen silittelystä..