Mitä teen? Solmussa.

Moi

Nyt kaipaan vähän selkeyttä ajatuksiini ja tulevaisuuteen. Tilanne on tämä:

Olen ollut kaukosuhteessa n, 4 vuotta. Välimatkaa on 240km, ja olemme tapailleet aina kun meille on sopinut, tapamiset ovat olleet 80% niin että mä olen reisaannut.

Viime joulukuussa tuli ero, mutta olemme jojoilleet ilman sitoumuksia koko tämän vuoden, lähinnä niin että olemme tavanneet harvakseltaan, ja eläneet aivan kuin suhteessa. Sovimme että myös toisten kanssa saa olla.

En tiedä, eikä kiinnostakkaa tietää mitä toinen on tehnyt sillä aikaa, mutta itse olen tapaillut hyvin harvakseltaan myös yhtä uutta naista.

tämä "uusi" nainen on aika nappi paketti paperilla, varakas, vapaa, suht hyvännäköinen jne, luotettava ja taipuvainen. Itse en kuitenkaan tunne häntä kohtaa suuria tuntunteita - ts, iso kipinä puuttuu ja en ole pystynyt vastaamaan hänen tunteisiin kovin isosti.

Exän kanssa meillä on tapaamisissa aina kova kipinä ja muutoinkin tuntuu että ymmärrämme toisiamme ja välillämme on yhteys. Nyt pidin tarkoituksella vähän taukoa yhteydenpidosta - ja viimeeksi puhuttiin puhelimessa niin itkuksihan se meni kun on niin ikävä molemmin puolin.

Olen ajatellut selvittää lopullisesti meidän välit exän kanssa, arkirutiinit ja muut menot on saaneet meidät erilleen, ja ehkäpä myös olosuhteet (molemmilla lapsia) mutta joku siellä silti vetää kuin magneetti yhteen. Ei päästä irti toisistamme. Kumpikin on ollut arjessa yksinäinen jo suhteessa, kun ei olla asuttu yhdessä. Ja nyt on sellainen tilanne että yksinäisyys saa riittää!

Tämähän on superstressaava tilanne kun ei voi edetä mihinkään suuntaan, enkä itsekkään oikein tiedä vaikka olen miettinyt edestakas mitä tehdä. Exän kanssa on hyvät välit voidaan puhua avoimesti, (ei olla puhuttu muista suhteista).

tavallaan tuntuu että meidän juttu jää exän kanssa kesken jos tätä ei saa jotenkin selvitettyä - olemme toisillemme olleet ja ilmeisesti edelleen erittäin tärkeät.

Miten tätä soppaa voisi lähteä purkamaan? Uudelle naiselle en ole ikinä luvannut mitään, lähdin tapailuun mukaan ja olen pitänyt etäisyyttä kun en ole olllut varma tuntueistani. (yllättäen kumpikaan ei tiedä toisistaan) en ole halunnut satuttaa kumpaakaan.

Tunteilleen ei voi mitään, exän kanssa niitä on molemmin puolin, ikävää, kaipausta, välittämistä (kai vähän) rakkauttakin, mutta aika ja arki on vienyt meitä erilleen.

Pelkällä järjellä en ole pysytynyt asiaa ratkaisemaan, kun tunne pitää kiinni vielä niissä hyvissä hetkissä - välimatka ja ikävä raastaa kumpaakin. Mitä tehdä?