Hauta* sukunimet

Viittaako hauta sukunimissä (Hautamaa, Hautamäki, Hautakangas, Hautala ym.) kuolleiden kuoppauspaikkaan vai onko sanalla muu etymologia?

Aika kalsea nimi.
71746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nykysuomen sanakirjan mukaan hauta-sanan ensimmäinen merkitys on "iso kuoppa, syvänne", joka voi olla kaivettu tai luonnon muodostama. Vasta toisena merkityksenä tulee "kuolleen viimeinen leposija, myös muunlainen kuin maahan kaivettu".

En lähde arvailemaan, kumpaan merkitykseen noiden sukunimien hauta viittaa.

Äänestä
  • Tervahautapaikasta johdettu nimi

    Äänestä

Noita hauta-alkuisia nimiä on pääasiassa Pohjanmaalla, jossa poltettiin aikanaan paljon tervaa. Kankailla ja mäillä kasvoi lähinnä mäntyä, tervaksien raaka-ainetta. Tervahaudat kaivettiin puiden kaatopaikoille, joten paikan- ja sukunimi oli syntynyt.

Äänestä
  • Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja "Sukunimet" kuvailee (s.v. Hautala) hyvin samantapaisesti. Hauta-alkuiset sukunimet ovat pääosin peräisin talonnimistä, jotka taas perustuvat paikannimiin, ja niissä hauta-sanalla on monta merkitystä, mutta tavallisimpana tervahauta varsinkin näiden nimien tyypillisellä esiintymisalueella.

    Hauta-sana tarkoittaa yleisesti maassa olevaa kuoppaa tai syvännettä, ja kyseessä voi olla säilytyskuoppa, ansakuoppa, savenottokuoppa tms. Luonnollista on kuitenkin ajatella, että tavallisesti juuri tervahauta antoi nimen aholle, järvelle, lahdelle tms. Tervahautaa käytettiin yleensä pitkään, ja sillä oli suuri taloudellinen merkitys aikana, jolloin tervan kysyntä maailmassa oli suurta.

    Äänestä

  • yucca42 kirjoitti:

    Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja "Sukunimet" kuvailee (s.v. Hautala) hyvin samantapaisesti. Hauta-alkuiset sukunimet ovat pääosin peräisin talonnimistä, jotka taas perustuvat paikannimiin, ja niissä hauta-sanalla on monta merkitystä, mutta tavallisimpana tervahauta varsinkin näiden nimien tyypillisellä esiintymisalueella.

    Hauta-sana tarkoittaa yleisesti maassa olevaa kuoppaa tai syvännettä, ja kyseessä voi olla säilytyskuoppa, ansakuoppa, savenottokuoppa tms. Luonnollista on kuitenkin ajatella, että tavallisesti juuri tervahauta antoi nimen aholle, järvelle, lahdelle tms. Tervahautaa käytettiin yleensä pitkään, ja sillä oli suuri taloudellinen merkitys aikana, jolloin tervan kysyntä maailmassa oli suurta.

    Juuri näin

    Äänestä

90% todennäköisyydellä kaikki Hauta-alkuiset nimet tarkoittavat tervahautaa, ainakin Savosta Pohjanmaalle ja siitä pohjoiseen. Eihän niitä Etelä-Suomessa juuri esiinnykään.
Olen polttanut tervahautaa Pohjanmaalla. Siinä hommassa on jotain hohtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruumis puhelimessa kirjoitti:

Viittaako hauta sukunimissä (Hautamaa, Hautamäki, Hautakangas, Hautala ym.) kuolleiden kuoppauspaikkaan vai onko sanalla muu etymologia?

Aika kalsea nimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu