Rakkaat ihmiset, herätkää! Tuhannet ja taas tuhannet eläimet kärsivät Suomessakin joka päivä ansaitsematonta vankeusrangaistusta ja kidutusta.
Vain meidän ihmisten ruoan tähden. Nykyaika on jo niin kehittynyttä, että meidän ihmisten ei tarvitsisi tappaa toisia eläimiä oman elämämme vuoksi.
Yhdessä voimme vaikuttaa vähentämällä lihan kulutusta! Olemme itsekin biologisesti eläimiä, jotka yhtä lailla kärsimme kahleisiin kytkettyinä ahtaaseen tilaan betonilattialla. Auttakaa, autetaan heitä!
Tuhannet ja tuhannet kärsivät
3
100
Vastaukset
- vapauttakaa porkkana
Rakkaat ihmiset, herätkää! Tuhannet ja taas tuhannet porkkanat, peruna, lantut ja tomaatit kärsivät Suomessakin joka päivä ansaitsematonta vankeusrangaistusta ja kidutusta.
- 666lucifer666
Minulla on aavistus siitä että niin kauan ihmiset kärsii saasteista, velkaorjuudesta, työnorjuudesta, köyhyydestä, syövästä ja muusta epämiellyttävästä, kun eläimetkin on kidutusuhreja.
Luulen, että se on suunnitelma. Se on ovelasti puettu siten ettei tollot sitä heti huomaa. Mutta kurjuutta on ujutettu kaikkialle. Esim. porno on halpaa ihmisen lihaa, joka pilaa parisuhteet ja avioliitot. Työtahtia kiristetään ja matkoja pidennetään ettei aikaa jää perheelle. Ravinto huononee, vedet saastuu ja ilma huononee.
Tavallaan se on oikeudenmukaista, niin kauan kun ihmiset ei muuta suuntaa. Ikävämpi homma niille, jotka tajuaa koko jutun ja luopuu "mukavuuksista." Mutta fiksuimmat älyääkin olla lisääntymättä.
Lucifer on valon tuoja ja tieto lisää tuskaa mutta voi myös saada muutoksen aikaan. Raamattua oli kirjoittamassa vegaaneja antiikin ajoilta jne. Ensimmäiset akateemien perustajat.
Jokainen joka yrittää puolustella mm. lihansyöntiä tai saastuttavaa teollisuutta, TIETÄÄ OLEVANSA VÄÄRÄSSÄ. Todisteet nimittäin puhuu toista kieltä. - Mene hoitoon
Aloittaja taitaa kärsiä mielenvikaisuudesta,aivojen ongelmista kun tuollaisia höpöjä höpöttelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä14811357- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1604543- 94444
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314312Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas834179- 843467
- 803230
- 481731