Tornion keskustapuolueen valtuustoryhmä on näköjään käynnistänyt taas uuden kampanjan kaupungin saamiseksi maksuhieheksi tähän surullisen kuuluisaan Hopearantaan.
Nyt on keksitty, että kaupunki taas tarvitseekin tilaa ja vielä pesulankin kaupan päälle ! - kovasti on tehty taustatyötä, että tällainen tarve on "saatu aikaan" - aivan "yllättäen ja pyytämättä" on tainnut ilmaantua ? - on taas jännä nähdä, minkälainen "koplaus" on keksitty kaupan toteuttamiseksi, jolla kaupungilta voidaan lypsää ylihintaa tämän porukan taskuun.
Ainoa oikea tapahan ostaa tällainen kiinteistö on hankkia riippumaton ja ulkopuolinen arvio kiinteistön käyvästä arvosta ja tehdä kauppa sitten sen mukaisesti - siihen kauppaan ei pidä sotkea mukaan mitään kaupungin takausvastuita sun muita puljauksia.
Kannattaa lisäksi muistaa, että jos kaupunki maksaa toisen puolesta antaman takauksen perusteella toisen velkoja, syntyy kaupungille ns. regressisaatava (eli takautumisoikeus) tältä velalliselta - millähän rahalla tämä yhdistys meinaa sen maksaa kaupungille takaisin ?
Nyt on keksitty, että kaupunki taas tarvitseekin tilaa ja vielä pesulankin kaupan päälle ! - kovasti on tehty taustatyötä, että tällainen tarve on "saatu aikaan" - aivan "yllättäen ja pyytämättä" on tainnut ilmaantua ? - on taas jännä nähdä, minkälainen "koplaus" on keksitty kaupan toteuttamiseksi, jolla kaupungilta voidaan lypsää ylihintaa tämän porukan taskuun.
Ainoa oikea tapahan ostaa tällainen kiinteistö on hankkia riippumaton ja ulkopuolinen arvio kiinteistön käyvästä arvosta ja tehdä kauppa sitten sen mukaisesti - siihen kauppaan ei pidä sotkea mukaan mitään kaupungin takausvastuita sun muita puljauksia.
Kannattaa lisäksi muistaa, että jos kaupunki maksaa toisen puolesta antaman takauksen perusteella toisen velkoja, syntyy kaupungille ns. regressisaatava (eli takautumisoikeus) tältä velalliselta - millähän rahalla tämä yhdistys meinaa sen maksaa kaupungille takaisin ?
Vastaukset 39
Vanhimmat
kyllä tilaa taravitaankin,karunkilaiset päääsevät takasin kotipaikkaansa viemästä kaupungissa asuvien hoitopaikkoja.mutta eihän tämönen pipertely riitä ja nopempaa toiminta pitäsi olla.vanhukset viruu vuodeosastoila,tarve hoitopaikkoihin älytön ja vaan pahenee eikä paikkoja saaha tehtyä! aivan törkeätä menoa on nykynen tyyli,muuta en sano!
Tämä on kyllä erittäin hämmentävää ja selvittämisen arvoista, mikä intressi kaupungilla (vai kenellä ?) on alituiseen olla pelastamassa hopearantaa?? Kertokaa taustalla olevat asiat !
Hopearannan Karungin kiinteistö on savupiipun hattua myöten kiinnitetty hopeahovin velkoihin. !! Voisitteko kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt kertoa nämäkin asiat kansalle julkisesti ja AVOIMESTI !!
Tuleeko kaupassa kaupungille myös hopeahovi ?? Jos tulee niin silloin tämän ymmärtäisi.. kaupunki saisi kaupassa jotain vastinetta veloille jotka joutuu ottamaan vastatakseen !!
Nyt on sitten myös selvittäsen paikka siinä, että moniko vanhus ja omainen haluaa asumaan / vierailemaan paikkaan joka sijaitsee 25 km kaupungista ?? Jokainen vanhus maksaa omilla rahoillaan taksikyydit kaupunkiin esim lääkärikäynneistä. Julkisiin kulkuneuvoihin tuskin moni enää kykenee ja julkisen liikenteen yhteydet ovat olemattomat.
Sehän on täysin järjetöntä mennä ostamaan se kiinteistö. Kaiken lisäksi yhdistys käräjöi tällä hetkellä kaupunkia vastaan, niin miten se nyt voi olla, että yht'äkkiä me voidaankin ostaa koko paska?
Kaupungilla on valmiiksi tiloja tyhjillään ja uutta tyhjää tilaa rakennetaan oikein Haaparannalle. Siirtäkööt ne mummut sinne linja-autoasemalle matkahuollon tiloihin mitkä jää tyhjäksi. Jos sitä tilan tarvetta nyt oikeasti edes on. Varmaan viihtyvät paremmin sielä päivät, ku porukkaa lappaa eestaas niin ei tule papparaisilla tylsää.
Tornion kaupunki on maksanut lainan lyhennykset vuosikymmenten ajan ostopalvelusopimuksissa..tämä otettaneen huomioon mikäli erehtyvät ottamaan konkurssiyhdistyksen vastatakseen velkoineen,kiinnityksineen päivineen. Taitamatonta on taloudenpito!
Sielä ronkainen tepisee eestaas ja ku ei edes tajua miten asioita pitäis hoitaa niin näihän siinä käy lopussaan aivan kuten parkkihallin ja pustationeitten kans. Mutta kun ei ole minkäänlaista vastuuta asioista niin näin sitä saa jatkaa huseeraamista.
Tässä yritetään taas Tornion malliin pelastaa niitä, jotka ovat aikaisemmin tehneet tyhmiä päätöksiä. Ja keskusta pelastaa juuri omiaan. Nyt meidän torniolaisten täytyy olla tarkkana ja vaatia perusteluja päättäjiltä. Vaikka eihän niitä siitä huolimatta taida tulla päivänvaloon niinkuin ei tähänkään asti?
Hopearanta välttää konkurssin kun panee hopeahovin myyntiin ja maksaa sillä velkansa ja palautettavat ray avustukset ja aran lainat. Tornion kaupungin ei tarvitse sekaantua laisinkaan koko konkurssipesään ja tämä on takuuvarmasti kokonaistaloudellisesti kannattavinta. Kaupunki ei tarvitse lisäpaikkoja keinotekoisesti keksimällä. Kaupungin alueella on taloudellisempaa toimia. Karunkiin sijoitettaessa kaikki on vaivalloista, palvelut on kaukana ja niiden pariin pääsystä tulee niin vanhuksille, läheisille kuin työntekiöille kovasti vaivaa.
Keroputaan sairaala lopetetaan piakkoin joten se on tornion kapungille järkevämpi vaihtoehto vanhusten asumisyksiköksi.
perttiporista taitaa olla eräs tarkka keroputaan köpökerholta, kun puhuu kokonaistaloudellisesti kannattavimmasta.
Kepulit on hyvä ja latoo numerot pöytään miten se on kokonaistaloudellisesti kannattavinta. Kepulien mielipidekirjotuksessa puhuttiin silkkaa paskaa, vaikka ei tiedetä edes kauppahintaa eikä muitakaan ehtoja ja vastuita mitä kauppa laukaisee vastattavaksi.
Halvimmalla pääsee, kun sen paskan antaa kaatua ja maksaa sen miljoonan takauksen pois sen jälkeen, kun neuvottelee sille oman maksuohjelman velkojan kanssa.
Niin ja konkurssipesästä voi sitten halvalla ostaa pesulatilat työvoimalasäätiölle jos niiden perään itkette. Odottaa vain rauhassa konkurssia ja kokonaistaloudellisesti halvinta ratkaisua.
Ei perttiporista oo tarkka vaikka viisaita yrittää porista. Viisaampia kuin oma ymmärrys. Asia vain on niin että kaupunki säästää eniten kun ei kajoa konkkapesään...antaa kaatua kyllä hopeahovin osakkeet kattaa velat
Kaupungilla ei ole ollut tarvetta hakea kokonaistaloudellisesti kannattavaa investointia..tämä pelastusoperaatio on vain kepulikonsti pelastaa eräät jotka sanelevat kepuleille miten pitää tehdä ja kepulit kun ei muuta uskalla
Jokainen ymmärtää, että vaikeuksissa olevan on realisoitava omaisuuttaan jotta voi hoitaa velvoitteensa. Yhdistys myyköön hopeahovin osakkeet ja näin hoitaa maksunsa. Verorahoilla ei hoideta yritysten maksuvaikeuksia. Tornion kaupunki ei voi toimia niin vastuuttomasti..eikähän poliitikot pelasta muitakaan yrityksiä esim konkurssilta. Yhdistyksen kaikki menot on maksettu, myös lainojen lyhennykset on aina maksettu kaupungin rahoilla. Yhdistys menetti ostopalvelusopimuksen kilpailutuksessa sen takia, etteivät osaamattomuuttaan osanneet tehdä asiallista tarjousta. Nykyisessä mikevassa on paikkoja riittävästi tämän sopimuksen loputtua. Kaupungille on taloudellisempaa keskittää asumispalvelupaikat keskustan alueelle.samoin se on edullisempaa vanhuksille ja omaisille koska he maksavat itse esim omat lääkäri ym matkansa.
Hopearannan myyntitarjous on vain uhkaus ja kiristys. Pakottamista! Ja tyhmät lankeavat taas helmoihin ja jotkut helmojen alle, nyt ja kuten ennenkin.
Se on just näin, sielä yritetään päästä kuin koira veräjästä vastuista. Kyllä velka tulee ensisijaisesta maksaa velallisen eikä takaajan. Kai se nyt normaalistikkin katsotaan niin, että ensin velallinen onko sillä maksukykyä ja jos ei ole niin sitten käännytään vasta takaajan puoleen.
Semmonen jännä homma vielä, ettei niitä RAY:n tukia olla edes pakolla perimässä pois yhdistykseltä. Niistä voi jopa neuvotella ja ne voidaan jättää kokonaan perimättä tai sitten niitä pienennetään.
Ei minusta ainakaan kannata kaupungilla hätiköidä ja mennä ostamaan sitä kiinteistöä. Ensin pitää kattoa hopearannan ja kepulien kortit loppuun asti onko se tukien takaisinperiminen edes totta ja millainen maksukyky todellisuudessa yhdistyksellä on. Samaten selvittää kaatuuko myös hopeahovi kaupungin niskaan jos hopearanta ostetaan jne. Kaikki ehdot pitää olla vesiselvänä tiedossa ennenkuin mennään mitään kauppoja sopimaan.
Ronkainen on kyllä surkea tapaus,kenkää tuollaselle miehelle!
Kenenkähän asiaa se tämä kaupunginlakimies oikeina ajaakaan - jutuista tulee kyllä helposti mielikuva siitä, että taitaa olla "Hopearannan miehiä" ?
Tarkoittikohan se Ilkka Kapraali viime valtuustossa että tämä Hopearantaa ostelevan työryhmän työ pitää valmistua siihen mennessä kun valtuusto taas kokonntuu päättämään ensivuoden veroprosentista? Toisekseen tämän asian kylkiäisinä on mainittu jostain oikeusprosessista. Jos haastettuna on Tornion Kaupunki, niin milläperusteilla asia ei ole julkinen. Kaikki kuntalaisethan tässä "istuu tulessa" vronmaksajan ominaisuudessa. Eri asia tietysti jos asia koskee vaan kaupungin virkamiesten toimintaa.
Koska..karungin palvelukodin porukat keskustatukijoineen kuvittelevat määräävänsätässä kaupungissa kaikkia ja kaikkea. He eivät osaa neuvotellä ..ainosstaan sanella alistaa. Niin kauan kuin yksikään oikeusprosessi on vireillä tornion kaupungin ei pidä neuvotella !
Kyllä nyt taitaa kepuleilla olla jo hätä kun lehdessä kirjoittavat "kunniavelan" maksamisesta...
Posarin mielipidekirjoitukset ovat erään tietyn rouvan kirjoittamia. Uhotyylin tunnistaa vaikka väliin yrittää kirjoittaa kuten hänen mielestään vähemmällä varustuksella varustetut kirjoittaisivat.Allekirjoittaneet vain uhrautuvat eivätkä aina edes ymmärrä kirjoitettua.
No niin, nyt on sitten taas uusi kierros menossa tässä asiassa - nyt näyttää jo siltä, että mikäli annetut tiedot pitävät paikkansa, niin kauppa voi olla jo aivan hyvä ja järkevää tehdä tuolla n. 1,5 miljoonan hinnalla jos kiinteistö silloin saadaan kaikista rasituksista vapaana.
Olisi kyllä mukava nähdä myös se sovintosopimus, joka näytti olevan kaupunginhallituksen asialistalla - siitähän ei oltu uskallettu tietenkään liittää kaupunginhallituksen kokousaineistoon (!).
Nyt on kyllä hyvä kysyä niiden kaupunginhallituksen ja valtuuston edustajien moraalia, jotka viime kesänä olivat ensin vuokraamassa ja ostamassa tämän saman kiinteistön kaupungille moninkertaisella kustannuksella - ette tainneet kyllä ymmärtää yhtään mitä olitte tuolloin tekemässä ? Jos näiden henkilöiden ymmärräys siitä, mikä on kaupungille parasta, on näin heikolla tasolla, niin eikö olisi aika siirtyä muihin hommiin ??
http://212.50.147.150/d5web/kokous/KOKOUS-3016-22.HTM
Pitäispä valtuutettujen ymärtää että millään kauppakirjalla ei voi kumota kiinnityksiä. Elikkä toisinsanoen Hopearannan kiinteistö on kiinnitettynä jatkossakin Hopeahovin velkoihin. Elikkä kaupunki saa kylkiäisinä kaupassa kuuden miljoonan vastuut.
Joo, mutta kauppakirjan ehtona voi olla "rasituksista vapaana" jolloin velallinen joutuu järjestämään lainojensa vakuudet niin, että Hopearantaan ei kohdistu kiinnityksiä.
Pitää ymmärtää ettei varaton yhdistus pysty luikertelemaan kiinnityksistä irti. Ei sillä pääse irti että kauppakirjassa mainitaan "rasituksista vapaana". Se pitää ostajan yärtää. Ja sehän tässä pelottaakin että tätä ei ymärrä luottamushenkilöt enemåää kuin tyhmä kaupungin lakimieskään. Pitää muistaa että edellisenkin kaupungin lakimiehen tyhmyydestä maksetaan kauppakeskuksen parkkihallin saamatta jääneitä vuokratuloja satojatuhansia vuosittain veronmaksajien pussista!
Hopearannan henkilöstömenot olivat korkeat jonka seurauksena ei ollut kilpailukykyinen.Mikevan hoitohenkilöstö ei voi hyvin huonon johtamisen vuoksi,missä hoitajien on huonon ilmapiirin vuoksi vaikeaa(diktatuuriako?).Hopearanta sijaitsee kaukana keskustasta eli sinne ei voisi huonokuntoisia sijoittaa.Kaupungilla on hyviä rakennuksia esim.vanha posti-ja verotoimisto,rakennuksessa on hissi ja kerroksissa lähes avonaisia jolloin väliseinien teko olisi pienin kustannuksin.Ja hopearantaan uusi johtaja sekä hallintolautakunta,uusilla tulevilla olisi selkeämpiä näkemyksiä oikenlaisesta toimintamallista missä henkilövoimat suunnataan oikein.
joo näin luulen mieki, maalaisjärjellä ajateltuna! hopearannassa sentään oli hoitajia ja ja ne hoitajat olivat hoitajia eivätkä opiskelijoita! Mikevassa henkilökuntaa on vähän siihen verrattuna ja vanhuksia hoitaa pääasiassa opiskelijat! sen tiedän, että mikevalla ei hoitajat pysy ja aina kun hoitaja lähtee "epäpätevä" tuuraa! kyllä sen näkee niin laadussa kuin ilmapiirissäkin... eikä tarvi edes olla omainen! NYT jos koskaan Ajatelkaa kaikki niitä vanhuksia ja niitä hoitajia...
ja jos vertaa mikevaa nyt ja hopearantaa aikoinaan, luulen, että aikas moni omainen ja ennenkaikkea asukas olisi valmis siirtymään n.25km saadakseen hyvät puitteet omaiselleen ja vanhus saamaan HYVÄN hoidon ja mahdollisuuden edes nähdä ulos! mutta kuten ollaan nähty, kaikella on hintansa! toivon, että jokainen päättäjä käy vierailulla mikevalla ja samalla käynnnillä kysyy miten vanhukset voi ja henkilökunta jaksaa...
Tässä nimenomaisessa asiassa todellisen asiantuntijan selkokielinen kannanotto:
http://www.kaisajuuso.kotisivukone.com/blogi/2013/06/19/16#comments
Tämähän on periaatteessa ja aika pitkälle luetun ymmärtämisen kysymys ja jos tätä ei ymmärrä niin syytä pitää hakea vessan peilistä.
Kunnan talous tulee hoitaa vastuullisesti, peruspalvelut on turvattava.
Lakisääteiset tehtävät on hoidettava.
Tehdyt sopimukset on pidettävä l. pacta sunt servanda.
En ole torniolainen, mutta seuraan asiaa yleisen kiinnostuksen takia. Lukemani perusteella on syntynyt muutamia ajatuksia.
- miksi pitäisi verorahoilla osallistua tuohon hopearantaan ja siihen liittyviin omistuksiin?
- todennäköisesti ko. paikka on konkurssin jälkeen edullisesti saatavissa, mikäli sitä tarvitaan?
- verorahojen käyttö kohteeseen pitää välittömästi lopettaa.
- konkurssissa takaaja ei maksa kaikkea velkaa, jos on realisoitavaa omaisuutta
- bisneksessä ei tunneta käsitettä kunniavelka. Ei pitäisi myöskään tuntea veronmaksajien rahoilla käytävässä kunnianvelan lunastamisessa? Kelle? Miksi?
- Todennäköisesti asiassa on menossa jokin poliittinen kähmintä sull e mulle periaatteella?
Asiaa kannattaa ainakin veronmaksajan äänestäjän seurata tarkalla silmällä!!!!
Suuri kiitos Ilkka Kapraalille ansiokkaasta ja asiaa hyvin valaisevasta lehtikirjoituksessa tämän päivän posarissa !
Juuri näin, kyllä Kapraali kirjoitti täyttä asiaa! Merkillistä ketkuilua Torniossa. Toivottavasti järkevästi ajattelevat valtuutetut ja kh:n jäsenet torppaavat aivan järjettömän Hopearannan ostohankkeen.
On se merkillistä miten Tornion kaupunki antaa nöyryyttää itseänsä tässä Hopearanta asiassa. Ensin takuut joita kaupunki on kyseiselle yhdistykselle myöntänyt. Kyseinen yhdistys ei ole edes yrittänyt lyhentää ottamaansa lainaa jossa kaupunki on takuumiehenä. Sitten yhdistys vielä laittaa kyseenalaiseksi yhden kaupunginhallituksen jäsenen syyntakeisyyden. Olisi odottanut että yhdistys esittäisi julkisen anteeksipyynnön tätä kyseistä kaupunginhallituksen jäsentä kohtaan masinoimansa kunnianloukkauksen.
Tornion kepumafia se vaan jatkaa miljoonien eurojen jakamista. Kun on enemmistönä niin voi tehdä mitä haluaa välittämättä seurauksista. Kyllä se sitten hoituu seuraavalla kunnallsiveron korotuksella. Osaa olla yksi ihminen ja sen edut kalliita meille veronmaksajilla.
Päätös taitaa mennä hallinto-oikeuden parsittavaksi. Sen jälkeen kepulit pääsee perimään rahoja takaisin itseltään.
HIENOA !!!
LUIN TUOSSA AAMULLA POSARISTA ( JONKA TILAAJA EDELLEEN OLEN ), ETTÄ KAUPUNKI OSTAA HOPEARANNAN.
ON KYLLÄ MAHTAVA HOMMA...VANHUKSIA ON JONOSSA TULOSSA SINNE KARUNGIN HIENOIHIN RANTAMAISEMIIN !!
HYVÄ KESKUSTA....TYKKÄÄN
Miksi minun pitää maksaa veroja jonkun yksityisen kepun ohjaaman yhdistyksen pelastamiseen? Sitten kun minä tulen vanhaksi en ainakaan ole tulossa Karunkiin, mieluummin keskelle kaupunkia. Liian iso laitos liian kaukana kaupungista.
Olen saanut seurata asiaa niin sanotusti "sisältä" ja en tosiaankaan ymmärrä miksi meidän verorahoja tuhlataan rakennukseen jota kaupunki ei tarvitse.
Ota pois apila lasit silmitäsi ja lue "Mikä asiantuntija"n kommentti. Jokainen kohta siinä on totta.
Asiantuntijoita on joka lähtöön...