Kerran kysyin eräältä vanhemmalta mieheltä, että onko Äänisjärvessä norppia. Hän väitti, että sota-aikana olisivat suomalaiset sotilaat niitä siellä nähneet.
No, en ole saanut asialle vahvistusta ainakaan mistään kirjallisuudelta. Ilmeisesti niitä ei siellä ole. Mutta onkohan niitä ollut lähimenneisyydessä, sillä onhan se valtavan suuri järvi? Lisäksi sieltä Laatokkaan johtava leveä Syvärin joki on ymmärtääkseni hylkeelle varsin helppokulkuinen ja Laatokassahan on norppia.
Sisävesien hylkeet
Nestori Miikkulainen
1
247
Vastaukset
- phoca hispida
Oli siellä 1942, isä näki kun oli Äänislinnassa intissä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2643241Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.781299- 661203
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48933- 63931
- 48824
- 42777
- 47772
- 113716