Miksei ihminen ole astunut kuun pinnalle 1972 jälkeen?

enollutnäkemässä

Minusta on hieman outoa ettei teknologian huimasta kehittymisestä huolimatta sitten 1972 ole käyty kuussa, onko siihen joku syy, liian kallista? Terveydelliset syyt?

Olen syntynyt 1974 ja jäin siis paitsi kuussa käynneistä eikä tätä ihmettä ole saanut nähdä "livenä" omin silmin koko tähän astisen elinikäni aikana vaikka jo 60-luvun lopulta sinne 1972 asti ihminen on käynyt kuussa. Luulisi nykyteknologialla olevan ihan leikintekoa käydä tuossa naapuripallolla kylässä, eikä lie joskus kuulentojen aikaan kuviteltukin että 2000-luvulla kuussa käynti on ihan arkipäivää?

Why, oh why?

18

508

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liian kallista. Kylmä sota ajoi osallistujat hankkeisiin, jotka olivat saavutuksiltaan komeita, mutta vailla järjen häivää.


      Ei miehitetyissä avaruuslennoissa edelleenkään mielestäni ole mitään mieltä, kun tiederahat ovat muutoinkin tiukilla. Voisi tietysti ajatella, että ilman avaruuden sankareita, astro-, kosmo- taikonautteja miehittämättömienkin avaruustutkimushankkeiden rahoitus tökkisi, kun ei olisi julkisuutta, seikkailua eikä idoleja.

    • Raha ratkaisee

      Jaa, että joka sukupolvelle pitäisi järjestää kuulennoista uusinta? Pitäisiköhän jonkun nyky-Kolumbuksenkin myös purjehtia Länsi-Intiaan?

      Valitettavasti näiden reaalimaailman tapahtumien uusintoja ei saa yhtä halvalla kuin jonkin bittivirran uudelleenlähettämistä. Siinä päällimmäisin syy.

      • Hehhh he he

        >> Jaa, että joka sukupolvelle pitäisi järjestää kuulennoista uusinta? Pitäisiköhän jonkun nyky-Kolumbuksenkin myös purjehtia Länsi-Intiaan?

        Älykästä ;) Oletko muuten tietoinen, että mailmassa matkustetaan mantereilta ja maista toisille ihan päivittäin, joten sinänsä ei tarvitse järjestää mitään matkustusnäytöstä. Tuskin kukaan vaatii, että kuulentojakaan pitäisi imitoida. Luonnollinen kehitys kuitenkin olisi ollut se, että maasta matkustettaisiin kuuhun tihenevän tahtiin tai edes johonkin tahtiin. Kuustahan ei olla vielä päästy kuin hieman pintaa raapaisemaan.


    • Star man.

      Itseasiassa rakettitekniikassa ei kehitys ole kovin huimaa. Kuusikymmenluvun rakettimoottorit ovat suunnilleen yhtä tehokkaita kuin nykyisetkin. Joillain aloilla kuten esim. tietotekniikassa kehitys on ollut huimaa mutta raketti on edelleen pötkylä jonka sisällä rakettipolttoaine ja happi yhtyvät. Fysiikan lait eivät mahdollista tuossa teknologiassa kovin mullistavia ihmeitä.
      Kenties avaruusalukset jonain päivänä hyödyntävät fuusiota tai minikokoisia mustia aukkoja tai ties mitä mutta sitä odotellessa jos halutaan kuuhun on vain pistettävä muutama miljoonaa litraa rakettipolttoainetta ja nestemäistä happea tankkiin ja menoksi.

    • omituista tosiaan

      Miksei tänäpäivänä enää oikein pystytä rakentamaan ydinvoimalaa (Olkiluoto) kun niitä 70-luvulla rakennettiin useampia, melkein tuosta vaan?

      Ja kuitenkin tietotekniikka ja mm.suunnitteluvälineet on parantuneet huimasti.

      Jotain outoa on maailmassa tapahtunut, jotain joka ikäänkuin rapauttaa ihmisten kyvyn toimia suurten yhteisten hankkeiden eteen, muullakin tavalla kuin facebookin "tykkää" nappia painelemalla. Katsellaan vaan tumput suorina kun kaikki menee ns.perseelleen. Ja päällepäätteeksi vielä haukutaan ne lyttyyn, jotka jotain tekevät.

      • 14+5

        Silloin 70-luvulla ymmärrettiin mikä on olennaista ja mikä ei. Sanotaan että 70-luvulla ydinvoimalaitoksen komponentti toimitettiin rekka-autolla ja siihen liittyvä turvallisuus&laatuaineisto kirjekuoressa. Nykyään komponentti toimitetaan kirjekuoressa ja turvallisuus&laatuaineisto kuorma-autolla.


      • sonsalaisuus

        >>Miksei tänäpäivänä enää oikein pystytä rakentamaan ydinvoimalaa (Olkiluoto) kun niitä 70-luvulla rakennettiin useampia, melkein tuosta vaan?


    • ei siellä käyty

      Nykytekniikka paljastaisi armotta kuuhuijauksen. Ennen vaan filmattiin ja näyteltiin, ja koko maailma uskoi!

      • Sinua ei tehty

        Miksi siis nykytekniikka ei ole paljastanut kuuhuijausta, vaan aivan päin vastoin esim. apollolentojen jätökset ovat nähtävillä kuun pinnalla?


    • Jaska Jakobson

      Kun kehitetään melkein optimaalisesti toimiva plasmasuihkumoottoriteknologia, niin silloin voitaisiin saman tien mennä hujauksessa vaikkapa Marsiin. Hinnasta en tiedä, se on suuri kysymysmerkki.

    • ufot kielsi paluun
    • pieni kulkija

      Minkä vuoksi pitäisi tuhlata resusseja kylmän ja kuolleen kivipallon tutkimiseen kun ne voisi käyttää elämän suojelemiseen maapallolla, joka on ainoa kotimme.

      • gbhnyunyndynyj

        Esimerkiksi siksi, että tämäkin palneetta tuhoutuu aikanaan aurongon räjähtäessä. Siihen mennessä on ihmiskunnan pystyttävä kehittämään kunnollinen avaruusteknoligia, jotta elämä voi jatkua jossain muualla.

        Sen pohjaksi on aloitettava oman aurinkokunnan valloittamisesta. Kuussa on erittäin arvokkaita mineraaleja, joten tehtaita sinne pitää perustaa ja louhia se kokonaan ihmisen hyötykäyttöön.


      • :-)
        gbhnyunyndynyj kirjoitti:

        Esimerkiksi siksi, että tämäkin palneetta tuhoutuu aikanaan aurongon räjähtäessä. Siihen mennessä on ihmiskunnan pystyttävä kehittämään kunnollinen avaruusteknoligia, jotta elämä voi jatkua jossain muualla.

        Sen pohjaksi on aloitettava oman aurinkokunnan valloittamisesta. Kuussa on erittäin arvokkaita mineraaleja, joten tehtaita sinne pitää perustaa ja louhia se kokonaan ihmisen hyötykäyttöön.

        Aikaa on ainakin tuhat miljoonaa vuotta.


    • seffesfse

      Resurssit on käytettävä eläkejohtajien etuuksiin!

    • Capriporn One
      • koskamoska

        Toi oli kyllä vanha fantasiaelokuva Mars-lennon huijauksesta, ääliö.


    • tuhlausta olisi taas

      Varmaan se olisi liian kallista käydä uudestaan ,eikä enää uutuudenviehätystäkään olisi koko hommassa. Ja voi olla myös ,että
      muitakin rahanreikiä on kasapäin olemassa.

      ^ Taisi ne käydä siellä kuussa kuitenkin. Jossain myytinmurto-ohjelmassa
      tutkivat mm. varjojen suuntien eroja ja kengänjälkien muodostumista ja
      päätyivät siihen, että ei ollut huijausta havaittavissa valokuvissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe