Miten sitä pitäis tehdä ja minkälaisilla vehkeillä, että ois alkon halvimman vodkan, dry vodkan veroista? En viitsisi ryhtyä rakentamaan tehdasta turhaan. Ainakin kaikki pontikat, mitä minä olen maistanut, ovat olleet yhtä pahaa kuin grappa, tai se kiinalaisten ylpeysviina, kuvottaavaa sotkua, kerta kaikkiaan.
Ihan noin kunnianhimosta haluan tehdä, voisin alkostakin ostaa, mutta tekeehän ne ihmiset itse hilloja ja mehujakin, niin ja viiniä.
Miten pontikasta hyvää?
8
241
Vastaukset
- Luovu hankkeesta
Nykyään kaupan viina on ihmisten tulotasoon suhteutettuna niin halpaa, ettei viinaa kannata ruveta kotonaan tislamaan. Ja siihen viinatehtaiden tuotantoon sisältyy myös ammattitaitoa, jonka takia tuotteet ovat kotitekoista laadukkaampia ja terveydelle riskittömämpiä.
Kuten tällä sivustolla jo joku varoitti, pontikan nauttimiseen sisältyy riski aivoinfarktista. Toinen yleisesti tunnettu seuraus on mielenvikaisuus. Siihen kotipolttoiseen kun tulee metyyliä joukkoon. Tämäkin neljä poliisia 1969 keväällä Pihtiputaalla surmannut mies teki tekonsa parin päivän pontikkaputken seurauksena. - sarana55
ei "räiskiminen" pontikan syytä ollut. miehen psyykettä rassasi akka ja virkakunta.
- Pro valtion viina
"...miehen psyykettä rassasi akka ja virkakunta. "
Se oli sen Mikko Niskasen elokuvassa esittämä, yleisöä kosiskeleva tulkinta.
Virkakunnalla ei näinä aikoinakaan ollut resursseja kulkea pitäjän syrjäkulmilla ihmisten hermoja rassaamassa.
Pontikan pitempiaikainen käyttö nostattaa näitä Pihtiputaan tapauksen kaltaisia vainoharhaisia kuvitelmia ja tekoja, joita virkakunta joutuu sitten selvittelemään.
- Korpikuusi
Kysehän on metanolin ja etanolin eri höyrystymislämpötiloista, jotka kunnon kotipolttajan tulee tietenkin hallita...
- 56885tut
laitat aktiivihiiltä muoviseen 1,5 litran cocispulloon josta sulatat tinakolvilla pohjaan 5 cm halk. reijän.
sitten teet korkkiin myös reijän ja joku suodatinkangas siihen ja korkki kiinni.
kaadat sitten siitä vaan läpi : ) maut ja hajut katoaa kuin pieru saharaan : )
ps. päästä ensin litra pelkkää vettä läpi. - sarana55
sotke anista joukkoon. niin mekin tehtiin aikoinaan ja hyvää oli.
- Moonshine Master
Sain aikoinaan norjalaiselta kaverilta lahjaksi oikein luxusponupannun. (Norjassa oli ainakin silloin kunnittain päätettävä lupa kotipolttoon, liekö enää).
Kaksi viiden litran terälieröitä on hitsattu pannuksi hopealla yhteen. Tislaushöyryn lämpömittari mukana, kunnon kierteinen jäähdytysputki, jonka päässä vieä aktiivihiilisuodatin. Kahdesti tislaamalla saa mittarin mukaan 97-prosenttista.
On vaan tuo Viron viina niin halpaa, ja itse olen enemmän olutmiehiä, ettei ole tullut turruuteltua aikoihin. Kun piakkoin jään eläkkeelle, taidan alkaa taas ihan harrastuksen vuoksi ja tehdä vaikka akoille lahjaksi liköörejä, jotta saanti paranee ;-) - asiaa!
asiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616