Sanotaan, että vuohi voi syodä lähes mitä tahansa kasvikunnan tuotteita. Entisaikoina niitä levitettiin laivareittien varsilla sijaitseviin saariin, jotta niistä saatiin tuoretta lihaa merimiesten yksipulista ruokavaliota tyydyttämään. Silti vuohet tulivat toimeen ja lisääntyivät näillä niiden kannalta täysin uusilla elialueilla.
Nyt on tullut mieleen, että voisiko vuohi käyttää ravinnokseen myös turvetta, jota on muodostunut sammaleesta ja säilööntynyt maatumatta kosteille suoalueille? Aloin spekuloida asialla, kun ajattelin, mikä valtava rehuvarasto niihin olisi sisältynyt Suomen entisaikojen köyhien ihmisten vuohikarjojen ruokkimiseksi ja lannan tuottamiseksi.
Vuohen ruokavalio
6
820
Vastaukset 6
Tietääkseni aikoinaan, kun maalaisympäristössä oli sekä vuohia että turvekattoja, vuohet kyllä laidunsivat myös turvekatoilla syöden turpeen päällä kasvavaa ruohoa ja heinää, mutta eivät koskeneet itse turpeeseen.
- Jälkipeluri
"...syöden turpeen päällä kasvavaa ruohoa ja heinää, mutta eivät koskeneet itse turpeeseen."
Niin, tuskinpa ne vuohet tilanteessa, jolloin ruohoa on tarjolla, turpeeseen koskevat. En tarkoittanutkaan ulkolaidunnuskautta, sillä silloinhan Suomenkin oloissa on jo metsälaitumillakin kaikelle karjalle ruokaa saatavilla.
Ratkaisevaa kaiken karjan kasvattamisen kannalta on Suomen oloissa aina ollut pitkä sisäruokintakausi. Tätä tarvetta varten minä aloin tätä turpeen mahdollista hyödyntämistä visioida. Joa vuohi olisi syönyt valtavia turvevarojamme, silloin pientilalliset olisivat saaneet lihan lisäksi paljon lantaa, ja voineet pieniltä aloilta korjata runsaita vilja- ja perunasatoja.
Vuohi olisi siis toiminut noina aikoina hyödyttömän turpeen arvokkaaksi lannaksi muutajina. Toisaalta, miksi ei nykyäänkin, jos visioni osoittautuisi toimivaksi.
- 7u8i9o
Ei kannata visioida turpeen kelpaamisella ravinnoksi edes vuohelle. Turpeessa on polttamiseen kelpaavia hiilivety-yhdisteitä. Se ei sisällä proteiineja, ei kivennäis- tai hivenaineita, ei rasvaa eikä sokereita. Ei mitään ravintoaineita joilla vuohi voisi pitää elintoimintojaan yllä
- tuku-tuku lampaitani
mutta pisteleehän se päkättäjä peltipurkkejakin murkinakseen,,ei kai niissäkään ole paljo proteiinia rasvaa ja sokeria,,ellei sitten ole huonosti pesty?
- Jälkipeluri
" Ei mitään ravintoaineita joilla vuohi voisi pitää elintoimintojaan yllä "
Niin, ei kai se vuohi pelkällä turpeella eläisi.
Mutta jos se turvetta suostuu syömään, niin saisihan se siitä hiilihydraatteja ja niillähän ainakin tasalämpöinen eläin pystyy ainakin lämpöä ja lantaa tuottamaan ja muuta energiantarvettaan tyydyttämään. Siitähän jo olisi entisaikojen lannan- ja rehunniukkuudessa ollut ratkaiseva etu.
- eräs ideas
osta vuohi ja kokeile
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551022
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔55774Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
- 35570
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen13570Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513