perunajauhon käyttö

Gluteiiniton pohja

Onnistuuko oikeasti, jos laittaa kakun pohjaan vain prunajauhoa? Vieraiksi on tulossa gluteiinittomia ihmisiä, ja ajattelin tehdä uunipellillä pohjan. Vinkkejä?

12

4103

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miiah

      Kyllä se ymmärtääkseni niinkin onnistuu, mutta itse en ole ikinä kokeillut. Pohja on vain vissiin aika hajoavaa sorttia, eikä sen paisto kakkuvuuassa onnistuisikaan, eli se on paistettava juurikin pellillä.

      Yksi gluteeniton pohjataikinaresepti, jonka kuulin oli seuraavanlainen: laitetaan samat määrät perunajauhoja, rikottuja munia ja sokeria, vaikkapa 2dl kaikkia. Sokeri ja munat vatkataan ja perunajauhot ja teelusikallinen leivinjauhetta sekoitetaan vaahdon joukkoon. Reseptin toimivuudesta en sitten tiedäkkään. :D Googletteleppa vähän, uskoisin, että hyvä resepti kyllä löytyy. :)

    • baakari

      googlaa gluteenittomia kakkareseptejä, netillä on vaikka kuinka paljon. voi tulla aika hajoava pohja jos on vain perunajauhoja.

    • luru

      Onnistuuhan se, mutta riippuu siitä, mitä pohjaa aikoo tehdä. Aineet mitattava tarkasti.

      Unelmatorttua esimerkiksi, sillä kaakaojauhe tekee rakenteen paremmaksi ja suutuntuma ehkä lähempänä tavallista, koska se ongelma on leivonnaisten kanssa, että ne tuntuvat jotenkin vääränlaisilta vehnäjauhoihin tottuneelle. Tosin ei kai siihen täysin opi koskaan, mutta kynnys laskee, jos muuta ei voi syödä.

      http://www.hellapoliisi.fi/leivonnaiset/makeat-leivonnaiset/321-unelmatorttu
      http://www.kinuskikissa.fi/unelmatorttu/

    • Gluteiiniton pohja

      Gluteiiniton pohja kiittää vastauksista, ja mainiota, olen nimittäin tekemässä suklaakakkua, eli tarkoitus laittaa joko tummaa kaakaojauhetta tai o`boyta perunajauhojen seassa pohjaan. Auttanee siis hajoavuuteen.

      • pumpulimainen kakku

        Olen tehnyt monta kertaa ns. kuivan kakun perunajauhoista, ohje löytyy nimellä Kultarannan pumpulikakku ja onnistuu aina. Ongelmallisinta on löytää ne "korppujauhot", joilla vuoan voi jauhottaa rasvaamisen jälkeen, itse olen ostanut gluteenittomia keksejä ja jauhanut ne pieneksi. Kookos kävisi myös, mutta kaikki ei tykkää sen mausta.


      • luru

        Ja jos vieraissa on täti-ikään ehtineitä, niille varattava suolaista myös. Siis pöytään suolaista ja makeaa, ehdottomasti.


      • Gluteiiniton pohja
        luru kirjoitti:

        Ja jos vieraissa on täti-ikään ehtineitä, niille varattava suolaista myös. Siis pöytään suolaista ja makeaa, ehdottomasti.

        Suolasta edustaa tex-mex-ruokailu ennen kahvia. Eli käsittäkseni täytettävät maissakuoret ja maissilastut käyvät gluteiinittomille. Tortilloja en ole nähnyt kuin vehnäjauhoista tehtyinä. Onko jollain parempaa tietoa tai muuta vinkitystä?


    • Vain vähän kaakaota

      Älkää hyvät ihmiset käyttäkö ooboita kaakaojauheen korvikkeena. Menee reseptit nekulleen. Boissa on 80 prossaa sokeria!

    • böö

      Tortillojakin on gluttina, nimeä en just muista, Liedon s-marketissa ainakin viime viikolla oli. Pienempiä olivat kooltaan mut sama kai se.

    • näillä eväillä
    • Kellokas

      Seitsemän minuutin kakku voisi onnistua myös kakkupohjana, guuklaa ja kokeile!

    • Eutsa

      Onnistuu,olen tehnyt monesti kakkupohjan pelkällä perunajauhoja,lisännyt kaakaojauhetta jos haluaa suklaapohjan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe