Selvyys vai epäselvyys. Halutaanko selventää asioita vai epäselventää?
Onko yleensäkään filosofisiin kysymyksiin vastauksia, jotka kuulostavat oudon monimutkaisilta ja järkeenkäymättömiltä, mutta joka voidaan kuitenkin todeta todeksi?
Esim. "onko kohtuullisuus sitä sun tätä" voisi yksinkertaisesti vastata että kohtuus on miten kukin määrittelee sen tietyssä tilanteessa, ja toisaalta joku väärässäolija kikkailija koettaa etsiä "kohtuudelle" yhtä määritelmää. Minusta moiset kikkailijat sortuvat omaan "oveluuteensa."
Onko yleensäkään filosofisiin kysymyksiin vastauksia, jotka kuulostavat oudon monimutkaisilta ja järkeenkäymättömiltä, mutta joka voidaan kuitenkin todeta todeksi?
Esim. "onko kohtuullisuus sitä sun tätä" voisi yksinkertaisesti vastata että kohtuus on miten kukin määrittelee sen tietyssä tilanteessa, ja toisaalta joku väärässäolija kikkailija koettaa etsiä "kohtuudelle" yhtä määritelmää. Minusta moiset kikkailijat sortuvat omaan "oveluuteensa."
Vastaukset 25
Vanhimmat
"...että kohtuus on miten kukin määrittelee sen tietyssä tilanteessa..."
Väitteessä on se ongelma, että subjektiivisuudessaan se ei ole yleispätevä. Verrataan sitä juridiseen lakiin. Jos jokainen voi määritellä asetetun lain oman mielensä mukaisesti ja toimia sen mukaisesti, niin on helppo kuvitella mitä siitä seuraa. Laki ei olisikaan kaikille sama eikä kaikki olisi yhdenvertaisia sen edessä.
Kautta filosofian historiaa on etsitty eettisille säännöille ja sopimuksille yleispäteviä objektiivisia periaatteita. Hyvä esimerkki on Kantin kategorinen imperatiivi. Sen mukaan olisi toimittava niin, että kyseistä toimintatapaa voidaan suositella yleispäteväksi ohjenuoraksi kaikille.
Ei jokainen määrittele lakia oman mielensä mukaisesti, vaan tuomarit.
Filosofit uskovat tekevänsä hyödyllisiä päätelmiä asioista, jotka pohjautuvat aivojen luomiin näennäiskäsitteisiin. Esim. "kohtuus" on näennäiskäsite. Mitä mutkikkaampi on ajatuskulku, sitä vahvemmin joku uskoo, että ajatus on syvällinen, vaikkei se todellisuudessa lisääkään mitään tietoa tieteelliseen tutkimukseen.
Mekanismi on täsmälleen sama kuin uskonnossa. Ymmärtämätön ihminen tuntee, että uskonto sisältää syvällistä viisautta. Itse asiassa filosofointi on vain uskonnollisen teoretisoinnin myöhempi aste.
Kaikki filosofit eivät perusta päätelmiään aivojensa luomiin näennäiskäsitteisiin, vaan järkeilyyn ja empiirisiin tosiasioihin. Järkiperäinen moraalinen sääntö tai normi tarkoittaa sitä, että toimija ei voi sitä järjellisin perustein hylätä. Jos hän taas hylkää sen järjettömin tai ristiriitaisin perustein, yhteisö alkaa vaatia häntä tilille moisesta sekoilusta.
Moraalin empiirinen perusta tarkoittaa puolestaan sitä, että reaalimaailmassa on asioita, joiden rajoissa toiminta on moraalista. Tällaisina rajoina toimii mielihyvä, kipu ja tuska. Empiristien mielestä teko on moraalinen, kun se tuottaa autuutta, onnellisuutta ja mielihyvää, mutta välttää kipua, tuskaa ja turmelusta..
Ei ole olemassa muuta kuin vahvemman oikeus. Yhteiskuntakin käyttää vahvemman oikeutta siksi, että ihminen on myös geneettisesti yhteisöön suuntautunut ja muodostaa yhdyskuntia, päinvastoin kuin eräät muut lajit, jotka eivät muodosta yhteiskuntia.
Moraali on ihmisaivojen luoma näennäiskäsite. Kukin näkee moraalin erivahvuisena vaikuttimena, joka seuraa Gaussin käyrää. Takana näennäiskäsitteellä on vain yhteisöön suuntautuneitten geenien aiheuttama yhteisöllinen käyttäytyminen.
Tieteellisen toiminnan periaate on purkaa käsitteet, redusoida ne aina hiukkastasolle, jolla selittäminen viime kädessä pitää tapahtua. Ylätason käsitteet on joko redusoitavissa tai osoittautuvat näennäiskäsitteiksi.
Filosofia pyrkii käyttämään ylätason käsitteitä, eikä voi siksi päätyä reduktioon.
Jos moraali on ihmisaivojen luoma näennäiskäsite, niin miksi kaikki muutkin ihmisaivojen luomat käsitteet eivät voisi olla näennäiskäsitteitä? Entä mitä haittaa näennäiskäsitteillä voisi olla?
Yhteisöllinen käyttäytyminen saattaa olla jo niin monimutkainen ilmiö, että sitä ei ehkä enää voida redusoida geeneihin. Vahvemman oikeutta käytetään luonnontilassa, josta puolestaan ihmiset pyrkivät eroon tekemällä keskenään yhteiskuntasopimuksia. John Locken mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on jäsenten omaisuuden turvaaminen ja kansalaisten hyvinvointi sen ylin laki. Yhteiskunnan, varsinkin demokraattisen sellaisen, nimenomaisena tehtävänä on juuri suitsia vahvemman oikeutta. Jos näin ei tapahdu, yhteiskunnassa on jotain mätää.
Tieteellä tarkoittanet puhtaasti luonnontiedettä, joka puolestaan perustuu aksioomille, joiden todenperäisyyttä luonnontiede ei ole mitenkään varmistanut. Filosofian nimenomaisena tehtävä on noiden aksioomien koettelu, testaaminen ja varmistaminen.
"apis1 kirjoittaa: Tieteellisen toiminnan periaate on purkaa käsitteet, redusoida ne aina hiukkastasolle, jolla selittäminen viime kädessä pitää tapahtua. Ylätason käsitteet on joko redusoitavissa tai osoittautuvat näennäiskäsitteiksi."
Kyllä sun pitäisi tarkemmin määrittää mistä "Tieteestä" puhut? Tiede-sana on juurikin sitä ylätasoa, yleiskäsite itsessään. Ilmeisesti tarkoitat pääosin luonnontiedettä, fysiikkaa, synonyymina sanalle "tiede"?
Arkikielessä tuota sanottaisiin yleistämiseksi, kun puhutaan yleiskäsitteillä. Ei tilastotieteilijän suinkaan tarvitse redusoida tilastojaan hiukkastasolle, se on fyyskikoiden hommaa. Kyllä hänelle riittää kun etsii totuutta tilastoista, tilastollista totuutta. Taloustieteilijä etsii totuutta taloudesta, taloudellista totuutta jne.jne. Miten edes mm. rahasta voisi löytää mitään fyysistä totuutta?
"Ei tilastotieteilijän suinkaan tarvitse redusoida tilastojaan hiukkastasolle" Jo vanha sanonta kuuluu että: "vale, emävale, tilastot"
Juuri näin! Väärin luettu ja virheellisesti tulkittu tilasto on kertakaikkiaan vaarallinen, todentotta!! Ja se oikeastaan vaan osoittaa miten tärkeää on osata lukea ja tulkita tilastoja totuudellisesti. Se ei ole ollenkaan niin helppoa kuin äkkiseltään luulisi, ja siksi se tavallaan onkin oma tieteenhaaransa.
Aivan oikein ja keskustelun teemahan on "filosofian päämäärä" ja siinä moraaliset käsitteet, kuten juuri "kohtuullisuus". Ihmisen elämismaailma on aivan toisaalla kuin pienhiukkastasolla. Esimerkiksi, kun kyse on asumisesta, ruuasta, vaatetuksesta, jne., ihminen ei ajattele asuvansa pienhiukkasista koostuvassa asunnossa, syövänsä pienhiukkasia ja pukeutuvansa niihin.
Ihmisen elämismaailma on se taso, jossa hän kohtaa arkielämän monet haasteet. Ne liittyvät hänen toimeentuloonsa ja turvallisuuteensa, menestymiseensä, jne. Juuri niitä asioita pohditaan arvoteorioissa, etiikassa ja yhteiskuntafilosofiassa. Käytännön elämässä ei ole mitään merkitystä sillä, ovatko käsitteet näennäisiä vai eivät.
"Siitä päämäärästä", kun kirjoittelin alla olevaa vastinettani, olit sillä aikaa kirjoittanut oman viestisi.
En ole väittänyt, että ihminen arkielämässään ajattelisi tapahtumia hiukkastasolla, mutta jos luonnontiede ei voi redusoida asioita hiukkastasolle, ne eivät voi olla kuin näennäiskäsitteitä, esim. punainen atomi ja objektiivinen arvo.
En tiedä mitä tekemistä arvolla on hiukkastasolla. Ja vaikka olisikin, niin miksi se olisi redusoitava hiukkastasolle? Liioin en tiedä, ovatko "punainen atomi" ja "objektiivinen arvo" sen enempää käsitteitä kuin näennäiskäsitteitäkään?
Esimerkiksi Kantin mukaan "käsite" on se mieltämiskyvyn toiminnan tuote, jonka kautta moninaisuus saa ykseyden. Puolestaan jokainen mielle, josta voi johtaa vain analyyttisiä arvostelmia, on käsite. Liioin käsite ei koskaan viittaa suoraan itse kohteeseen, vaan yhdistää meidän havaintojamme siitä.
Edellä mainittu merkitsee sitä, että esimerkiksi "moraali" ei ole käsite lainkaan. Sen sijaan järkevä moraalinen keskustelu edellyttää käsitteitä, sillä käsitteet antavat tiedolle muodon. Vastaavasti aistimellinen havainnointi antaa tiedolle sisällön. Käsitteet ovat siis analyyttisiä arvostelmia, jotka eivät lisää tietoa, vaan ovat pelkästään tiedon muotoja. Koko näennäiskäsite taitaa olla hölyn pölyä. On vain käsite siinä merkityksessä kuin edellä on kerrottu.
Myönnetään, että otin mutkat suoriksi nimittämällä tieteeksi luonnontieteitä. Käytin tiede-sanaa samassa merkityksessä kuin englannin science vastakohtana sanalle art. Anteeksi.
On selvä, että käytämme yleiskielessä ylätason ilmauksia, mutta niiden tulee olla sellaisia, jotka on (periaatteessa) redusoitavissa hiukkastasolle. Ajatus, että jos "moraali" on näennäiskäsite, miksi eivät kaikki käsitteet, ei ole looginen eikä empiirinen päätelmä.
Käyttäytymistieteissä on pitkä reduktionvastainen perinne. Ei kuitenkaan ole havaittu mitään, mikä tulisi hiukkastason lisäksi. Puhe vitaalivoimasta, redusoimattomasta sosiaalisesta käyttäytymisestä, emergenssistä tai asian hautaamisesta mystiikkaan, osoittaa vain, että asiaa ei ole harkittu loppuun asti.
Myös käyttäytymistieteitä voi harjoittaa luonnontieteellisellä tasolla. Tällaisia muotoja ovat evoluutiopsykologia ja sosiobiologia. Nämä ovat redusoitavissa (periaatteessa) aina hiukkastasolle.
Historiatieteet jäävät aina puutteellisiksi, sillä lähteet ovat puutteelliset.
Tilastotiede on matematiikkaa. Tilastotieteen väittämät pitävät paikkansa, esittävät ne kuviteltua tai empiiristä maailmaa, ihan kuin muukin matematiikka. Ei matematiikkaa voi redusoida. Vain empiirisessä maailmassa pätee reduktio.
On vanha sanonta ,"vale, emävale, tilasto", mutta se ei pidä paikkaansa. Kysymys on joko väärennetystä tilastosta tai oikean tilaston väärin tulkitsemisesta.
Esimerkiksi puolekannatuksen muutokset jäävät lähes poikkeuksetta virhemarginaalin sisään. "Muutoksilla" ei tällöin ole mitään merkitystä. Lehdet julkaisevat tällaisia tietoja, koska suurin osa lukijoista ei ymmärrä tilastomatematiikkaa, ja lehdillä onkin intressissä vain julkaista myyvää matskua, eikä suinkaan matskun oikeellisuus.
Toinen yleinen tapa lehdillä on vino otanta.
Rahan geneettinen pohja on siinä, että meillä on synnynnäinen taipumus arvioida joku jonkin arvoiseksi. Koska ei ole kätevää arvioida jokaista hyödykettä verrattuna jokaiseen muuhun hyödykkeeseen, olemme ottaneet yhden arvonmitan. Jos ei olisi hyödykkeitä, raha olisi käsittämätön turhake.
Kaunis ele tuo anteeksipyyntö, hyväksytään :-)
Luonnontieteellinen näkökulma asioihin on aina paikallaan, mutta ei niihin saisi juuttua kiinni, silloin kun ne ei palvele elämän-kokonaisuutta. Mun mielestä koko ajatus käsitteistä tosi- ja näennäiskäsitteinä, (muussa kuin ehkä luonnontieteellisessä näkökulmassa) on ihan käsittämätöntä yksisilmäisyyttä.
Filosofialle on paikkansa yhtälailla totuuden torvena, heille jotka sen äänen kuulevat, kuin kaikilla uskonnoilla, heille jotka niiden äänen kuulevat, kuin mystikoilla, askeetikoilla ja ateisteilla yms.yms. Saman elämän eri jäseniä kaikki tyyni.
Olen samaa mieltä ettei kaikkea voi redusoida atomeihin ja muihin hiukkasiin, koska se ei ota huomioon elämän kokonaisuutta, so. sosiaalista kanssakäymistä ja asenteita yms.
Ei ole mitään päämäärää. Joillakin on vain liikaa aikaa. Elämä on laiffii ja jää aikaa pyöritellä asioita mielessään.
Minun mielestäni filosofian tarkoitus on selventää konseptejä, siis se mitä analyyttiset filosofit kuten Bertrand Russell tai Wittgenstein tekivät. Kontinentaalinen filosofia, kuten Nietzche, on minusta lähes arvotonta.
Toki tiesin keskustelun tulevan suunnan jo esittäessäni ajatukseni. Kyseessä kun on luonnontieteilijöiden ja perinteisen maailmakuvan välinen ristiriita.
Perinteistä kuvaa edustaa myös humanismi, filosofia, uskonnot, arkiajattelu, sosiaalitieteet, paitsi sosiobiologia, kasvatustieteet ja psykologia, paitsi evoluutiopsykologia.
Perinteinen ajattelu on ihmisen psykologialle niin ominainen. että ilmeisesti siitä ei ole luovuttavissa, vaikka luonnontieteet pitävät sitä asioiden sotkemisena. Tieteellinen maailmakuva tulee ilmeisesti olemaan pysyvästi vähemmistön kuva, vaikka nykymaailmamme joutuu nojaamaan yhä enemmän tieteellisiin keksintöihin.
Perinteellinen ajattelu rakentaa käsitteiden (oikeiden ja väärien) varaan ja pyrkii loputtomalla vatvomisella saamaan jotakin selkoa niiden suhteesta. Vedotaan "klassikoihin", joita ovat esim. Aristoteles, Kant, Weber tai Durkheim. Koskaan ei tule mitään valmista, mutta uudet sukupolvet hämmentävät samaa soppaa.
Tieteellinen maailmakuva tekee koko ajan uusia löytöjä ja lisää ne jo ennestään olevaan. Asioita ei vatvota vaan kerrytetään. On jo ratkaistu, että aine tai energiaa, esiintyy hiukkasina ja näillä on tietyt käyttäytymiset. On jo ratkaistu, että hiukkasmaailmassa tapahtuu sekä kausaalisia että aidon sattuman mukaisia tapahtumia jne. On jo ratkaistu, että kaikki on reduktionistista. Tieto on kasautuvaa, ei edestakaisin vellovaa.
Jo 54 vuotta sitten C. P. Snow kirjoitti artikkelinsa "Kaksi kulttuuria". Siitä asti ei ole mikään muuttunut. Luonnontieteet ovat ottaneet hurjia askelia, mutta perinteinen ajattelu on vellonut paikoillaan, ellei sitten oteta huomioon milloin minkin muodin perässä juoksemista.
Kantsii lukea myös Kari Enkvistin artikkeli "Kaksi kulttuuria - edelleenkin". Olen havaitsevinani siinä myös katkeria piirteitä, mutta muuten se on asiaa. Itse olen sillä kannalla, että perinteistä ajattalua ei voi voittaa, koska se on ihmisille niin rakas. Keskustella kyllä voi.
Mikä ihmeen pernteinen ajattelu, ja miksi se pitäisi voittaa?
Jos et koulun ja edellisen kirjoitukseni perusteella ymmärrä, mitä tarkoitetaan perinteisellä ajattelulla, on tiedoissasi sellainen aukko, etten voi missään tapauksessa täyttää sitä tällä palstalla. Olisi hyödyllistä, että perinteinen ajattelu jo joutuisi hyllylle, mutta ei ole pienintäkään viitettä siihen suuntaan.
apis1, tuleeko sulle koskaan mieleen, jotta suuri, jos ei suurinkin osa noista "perinteisistä ajattelijoista" osaa ja kykenee kyllä myös luonnontieteelliseen ajatteluun aivan hyvin, ei se niin ihmeellistä ole. Luonnontieteellinen menetelmä katsoa ja tutkia asioita on melko yksinkertainen ja mekanistinen tapa. Hyvä ja tehokas työkalu, materian ymmärtämiseen työstämiseen ja muovaamiseen jne.
Mutta kykeneekö esim. mainitsemasi Enkvist filosofiseen ja ns.uskonnolliseen ajatteluun? Ainakin mitä olen lukenut häntä niin melko yksitotista ja asenteellista jankkaamista se on. Vähän kuin sen Dawkinsin jutut, joista tulee lähinnä mieleen vanhat NL:n tiedeakatemian uskonnonvastaiset viralliset julistukset, joita ko. herra varmaankin on ahkerasti iltaisin tutkinut.
Olen paljon keskustellut humanistisesti ajattelevien kanssa. En ole tavannut heissä yhtäkään, joka edes alkeellisesti käsittäisi luonnontieteellistä tutkimusta.
Samoin julkisuuden henkilöistä. Luonnontiede on heidän maailmassaan vain osa eklektisestä tavasta selittää ad hoc -kysymyksiä. Heiltä puuttuu matemaattis-looginen kyky nähdä, että palasien on sovittava saumattomasti keskenään.
Luonnontieteelliseen ajatteluun ei kerta kaikkiaan kuulu filosofiset ja uskonnolliset ajatukset. Miksi E:kään tällaisia harrastaisi?
Käsityksesi Dawkinsista paljastaa paljon. Hän on eräs biologian tutkija. Neuvostoliiton virallinen oppi ei ollut tutkimuksen tulos, vaan edeltämäärätty sosiologian klassikkoon perustuva IDEOLOGIA.
Olen itse eri mieltä D:n kanssa. Hän on esittänyt, että valinnan kohde olisi geeni. Itse ajattelen, että valinnan kohde on geeni, yksilö ja laji siinä suhteessa, mikä kullekin lajille on geneettisesti ominaista. Muuta kritisoitavaa en ole havainnut hänen ajattelussaan.
Niin luonnontieteissä kuin humanistisissakin tieteissä tutkimus aloitetaan katsomalla ensin, mitä siitä jo tiedetään. Tämä siksi, että ei lähdettäisi keksimään pyörää uudestaan. Juuri siksi perusopiskelujaksoilla käydään läpi klassikkoja.
Kirjoituksesi sävystä päätellen et näytä edustavan mitään tieteen alaa. Itse tunnen henkilökohtaisesti monia tutkijoita useilta eri tieteen alaloilta ja voin kertoa, että arvot ja asenteet näillä ovat aivan eri luokkaa. Olet ehkä useaan otteeseen pyrkinyt opiskelemaan tiedeyliopistoon, mutta tuloksetta. Ehkä siitä juontuu tuo syvä turhautuminen ja katkeruus. Kuitenkaan ei kannata heittää pyyhettä kehään, vaan uutta yritystä putkeen.
Kun argumenttisi itse asiasta loppuvat, yrität esittää arvauksia minusta. Voin todeta, että pieleen meni. En halua keskustella enää kanssasi, koska turvaudut virhepäätelmään, argumentum ad hominem. Hyvää talvea!
Oikein hyvä, että otit vihjeestä kiinni. Tuollainen teemasta poikkeava, kaunainen keskustelu joutaakin loppua.