München - Munchen?

heksari

Monet muistavat Onnenpyörän, jossa arvailtiin kirjaimia. Suomalaisessa versiossa arvattavat kirjaimet olivat tietysti suomen kielen aakkoset, eli ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ. Eli ei ollut mitään suomen aakkosten kannalta erikoisia merkkejä arvattavana. Mietin vain, olisiko siis München kirjoitettu Munchen, jos olisi tullut sellainen tehtävä. Muistan, että kerran bonustehtävän ratkaisuna oli Animaatiosarja Pokemon, siis ei Pokémon, kuten pitäisi kirjoittaa. Muistan myös, että Janne Porkka sanoi tästä, että siinä pitäisi olla é, mutta se korvattiin tavallisella e-kirjaimella.

18

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mynshen

      "Mietin vain, olisiko siis München kirjoitettu Munchen, jos olisi tullut sellainen tehtävä."

      Niin varmastikin. Vanhoissa mekaanisissa kirjoituskoneissa oli vain yksi u, ja München kirjoitettiin Munchen.

      Vieläkin kuulee sanan väärää ääntämistä. Pahimpia taitavat olla urheilutoimittajat...

      • Harmaantuva

        >Vanhoissa mekaanisissa kirjoituskoneissa oli vain yksi u,
        >ja München kirjoitettiin Munchen.

        Minä ostin 1970-luvulla ihan lihasvoimalla hakattavan Facit Privatin (kirjasinvarret) ja seuraavalla vuosikymmenellä sähköavusteisen Brotherin (vaihdettavat kirjasinkiekot). Kirjoitin niillä myös saksaa ja tavalla tai toisella onnistuin myös ü:n tuottamaan. En muista, käytinkö merkkiä " vai ¨ kirjaimen u ja askelpalautuksen yhteydessä.

        Tänä päivänä kirjoitustapa Munchen joka tapauksessa osoittaa henkistä köyhyyttä (laiskuutta, välinpitämättömyyttä tms.), vaikka ü-kirjainta ei suomalaisnäppäimistöltä suoraan löydykään.

      • ....,,,,
        Harmaantuva kirjoitti:

        Osoittaakohan tuo kirjoitustapa enää mitään negatiivista:

        http://fly.lufthansa.com/fi/lennot-munchen

      • Harmaantuva
        ....,,,, kirjoitti:

        Osoittaakohan tuo kirjoitustapa enää mitään negatiivista:

        http://fly.lufthansa.com/fi/lennot-munchen

        Samalta nettisivulta:
        ”Lennot Munchen (MUC)! Lennä Müncheniin ja olet keskellä kaikkea.”

        ”Lisää Saksan lentoja

        →Lennot Helsinki Frankfurt
        →Lennot Helsinki Hannover
        →Lennot Helsinki Stuttgart
        →Lennot Helsinki Munchen
        →Lennot Helsinki Berliini
        →Lennot Helsinki Nürnberg
        →Lennot Helsinki Dusseldorf”

        Samalla rivillä Munchen ja München; samassa litaniassa Munchen, Nürnberg ja Dusseldorf!

        Onpa osattu kirjoittaa myös ”Ocktoberfest”...

        Jos tuo Lufthansan sivusto jotakin osoittaa, niin ainakin laatijansa epäjohdonmukaisuutta, huolimattomuutta, ammattitaidottomuutta tai edellisten yhdistelmää.

      • deutsch ueber alles

        Û olisi pitaenyt kirjoittaa ue eli München = Muenchen. Kaikki varmaan olemme naehneet Haemaelaeisen ja Vaeaetaeisen.

        Olihan tuolla Lufthansan sivulla sellainenkin nähtävyys kuin ”Neuschwanstain”. Ainakin minun käydessäni vuonna 1989 tuossa Ludwig II:n satulinnassa tuo nimi kirjoitettiin toisin (Neuschwanstein).

        Vinkki: linnan miesten WC:n urinaalilla lorotellessaan voi nauttia henkeäsalpaavista näkymistä ikkunasta, joka on sijoitettu suoraan urinaalin yläpuolelle!

        Joku on muuten nähnyt vaivaa kehitelläkseen Lufthansalle uuden nimen Lusthansa ja sille uuden liikemerkin, joka näkyy joten kuten täällä:

        https://www.facebook.com/pages/Lusthansa/103801659700320?sk=photos

        Kuva on valitettavan pieni, mutta idea siitä tarkkasilmäiselle selvinnee.

        Lusthansa-liikemerkki aavistuksen isommassa koossa:

        https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/183288_103801749700311_1018021_n.jpg

        Neuschwanstein-näkymistä voi saada jonkinlaisen käsityksen tästä:

        http://www.8thingstodo.com/wp-content/uploads/2013/01/Neuschwanstein-Castle-Germany-1024x850.jpg

      • mietaa
        deutsch ueber alles kirjoitti:

        Û olisi pitaenyt kirjoittaa ue eli München = Muenchen. Kaikki varmaan olemme naehneet Haemaelaeisen ja Vaeaetaeisen.

        Haemaelaeisen käyttö oli seurausta siitä, että tiettyjen maiden tietojärjestelmien kirjaimistoista puuttuivat ä ja ö.

      • >> Vanhoissa mekaanisissa kirjoituskoneissa oli vain yksi u, ja München kirjoitettiin Munchen.

      • Hakro kirjoitti:

        >> Vanhoissa mekaanisissa kirjoituskoneissa oli vain yksi u, ja München kirjoitettiin Munchen.

        Vanhoissa Suomessa käytetyissä kirjoituskoneissa ei yleensä ollut treemanäppäintä. Sen sijaan niissä kirjoitettiin ü:n jäljitelmä kirjoittamalla u, siirtämällä telaa merkin verran taaksepäin ja lyömällä kirjoituskone-lainausmerkki " eli se, jonka nykyisin tunnemme Ascii-lainausmerkkinä.

        Tästä esitettiin ohje vielä Kielikellossa 1/1978, joka käsittelee merkkien kirjoittamista konekirjoitustekstissä. Siinä on vieläpä esimerkki, jossa ZÜRICH on kirjoitettu niin, että Ü:n tilalla on gemena-u, jonka päällä on lainausmerkki – syynä tietysti se, että versaali-U:n päälle lyöty lainausmerkki olisi tuottanut melkoista sotkua. Lehdessä lainausmerkki on kaareva, kuten Suomessa käytetyissä kirjoituskoneissa saattoi olla; tällöin tulos oli vielä vähän omituisemman näköinen kuin pystysuoraa lainausmerkkiä käytettäessä.

      • Yucca kirjoitti:

        Olet varmasti oikeassa, Yucca. Vanha koneeni, jolla ehdin ansaita ensimmäisen omistusasuntoni, oli merkiltään Olympia, siis saksalainen, tai tarkemmin 1930-luvun natsisaksalainen. Siksi treema-näppäin oli siinä tärkeä.

        Siirryin siitä amerikkalaisiin sähkökirjoituskoneisiin vain todetakseni, että raha meni hukkaan. Parannusta tuli vain kirjoitusjäljessä, tuskin mitään lyönnin keveydessä tai kirjoitusnopeudessa.

    • kielenruntelua

      Joo-o, muistetaan Mynssenin olumppialaiset. Siellä jonkun oli tyytyminen pronssiin. Hänestä ei siis tullut yksinkertaista olympiavoittajaa.

    • Fenno Maani

      Suomen kielen aakkosto on oikeasti

      ABDEFGHIJKLMNOPRSŠTUVYŽÄÖ

      Se sisältää ne kirjaimet, joita käytetään suomen kielen sanoissa, mukaan lukien erikoislainat, mutta ilman sitaattilainoja – ja sitaattilainoissahan voi esiintyä mitä tahansa kirjaimia, c:n, q:n, å:n yms. lisäksi myös esimerkiksi ü, é, þ, ß jne.

      Juuri ja juuri voisi mukaan ottaa Z:n, mutta se on hyvin marginaalinen.

      Kielipolitiikan ja huonojen perinteiden takia esitetään ”suomalainen aakkosto” jollain muulla tavalla. Aa pee see – silloin tankataan jonkin vieraan esikuvan mukaista aakkostoa, jolla suomea kirjoitettiin 1500-luvulla.

      • heksari

        Entäs watti, jossa esiintyy W?

      • Fenno Maani
        heksari kirjoitti:

        Entäs watti, jossa esiintyy W?

        ”Watti” on erisnimen johdos, ja sellaisia olisi ääretön määrä þormaisesta ørstediin, joten niitä ei ole mielekästä ottaa huomioon, kun puhutaan suomen kirjaimistosta.

    • Risto

      Käsittämätöntä että vielä tänä päivänä esim. television urheilulähetyksissä ei osata kirjoittaa nimiä oikein. Formuloissa ajaa Raikkonen ja Hulkenberg, pari vuotta sitten mäkihyppylähetyksissä Małyszin nimestä puuttui poikkiviiva jne

      • Hulkenberg esiintyy jatkuvasti MTV3:n formula1-sivustolla ja usein paperilehdissäkin. Räikkösen sentään osaavat kirjoittaa oikein.

      • Suupakkeli
        Hakro kirjoitti:

        Hulkenberg esiintyy jatkuvasti MTV3:n formula1-sivustolla ja usein paperilehdissäkin. Räikkösen sentään osaavat kirjoittaa oikein.

        No, meillä sanotaan Hylkeenperä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4462
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      339
      1911
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1796
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe