Mestarikokki Jyrki Sukula on suunnitellut Helsingin Kauppiaille valmisruokasarjan nimeltä VIA - viheltäen valmista. Annoin HK:lle ja sitä kautta myös Jyrki Sukulalle, palautetta, näin sanoen:
Olette vähentäneet Sadonkorjuupastastanne yhden pekonisiivun eli 50 % pekonista. Silti hinta pysyy samana! Jo se, että pekonit olivat ennen RAAKOJA, oli törkeä virhe mestarikokki Jyrki Sukulalta ja HK:lta - ja raakahan se yksi ainoa yksinäinen siivu on vieläkin.
Ateria itsessään on hyvä, mutta pekonit joutui poimimaan erilleen, ja erikseen paistamaan paistinpannulla, ja mielestäni on poikkeuksellisen törkeää asiakkaan halveksimista VALMIS-ateria huomioon ottaen, että mestarikokki Jyrki Sukula oli tällä tavalla jättänyt aterian keskeneräiseksi.
Ja nyt ette sitten suvaitse laittaa enää edes KAHTA RAAKAA pekonisiivua mukaan, vain yhden! En enää ikinä koske mihinkään, mihin liittyvät nimet Jyrki Sukula tai HK.
Einekset kuntoon, JYRKI SUKULA!
6
454
Vastaukset 6
- massansekoittaja
No kaverihan sai kenkää HK:lta monen vuoden tuhrauksen jälkeen.
Virallinen selityshän oli neutraali, nyt yrittää matkia Gordon Ramseytä televisiossa.
Einestuotteisiin valitaan yleensä ne heikkolaatuisimmat raaka-aineet, en suostu niitä ostamaan saati syömään. Kurkatkaapa tuoteselostetta, siinä on tosin vain osa mitä tuote sisältää yleensän suuruusjärjestyksessä. Aika pysäyttävää luettavaa.... - kyllästynyt pelleen
Jätkä mussuttaa televisiossa suu täynnä ruokaa kuin joku ruokataivaan jeesus.
Olisiko edes pieniä käytöstapoja vaikka on niin ulkomainen formaatti jota on huonosti blagioitu. Mies tuhrasi monta vuotta HK:lla ei saanut mitään aikaan sai kenkää ja nyt kaveri matkii kordaria televisiossa epäonnistuen surkeasti.
Menisi takaisin italiaan sille viinitilalleen ja jättäisi meidät rauhaan. - salmonellakiittää
No siellähän se on ainakin Eila Kannisen ohjelman mukaan hurmioitumassa italialaisesta sikataloudesta.
Kundin "ammattitaidosta" kertoi paljon muutaman vuoden takainen ohjelma, jossa hän vaimisti raaka-salaatin samoilla välineillä, joilla oli aikaisemmin valmistellut raakaa kanaa. - jkjlj
ja lisätään tuohon vielä ne sen "onnistuneet" ravintola-bisnekset.
samoin kuin tämä mösjöö välimäki. taitaa olla silläkin rahat kohta loppu. - KPe
Lisätään soossiin vielä se minkä tuo tuppaa sivuuttamaan: päähineen keittiöduunareita. V.t.n kivaa repia suortuvia jne. karvaa annoksista, stn... - kokonaisnäkemys ja sitä myöten ammattitaito kyllä arveluttaa eikä edellämainitut huomiot mitenkään ole omiaan arvostusta ainakaan lisäämään. Itselläni on pitkä kokemus ravintola-alalta ja ongelmia todellakin on useimmilla, eikä ongelmat lainkaan vähene ulkomaalaistamisen myötä (esim. ristikontaminaatio lähes tuntematon käsite ja vaikkapa kalavalkuaisallergikot ovat liikkeellä usein henkensä kaupalla!), mutta tämä herra ei niitä kylläkään poista, vähennä tai oio kuin jotain yksittäistä hyvin tilapäisesti.
- SUOMIkatkeruus:)
Ja sama pelle täällä kirjoittanut kaikki edellä olevat viestit, HIEMAN katkeroitunut kokkiko siellä ? ____:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513