Huono otsikko mutta mennään näillä. Asia liittyy enemmän inhimillisyyteen. Oletetaan että psykologin pakeille tulee ihminen, joka kärsii mielenterveysongelmista, mutta tulee ilmi että ne johtuvat emotionaalisesta väkivallasta nykyisessä parisuhteessa. Potilas sanoo että haluaisi tämän henkilön luota pois, mutta juuri käsittelemättömien traumojen takia, ei koe pystyvänsä siihen täysin yksin. Puhumattakaan huonosta talous ja sosioekonomisesta asemasta. Potilaalla on myös vaikeuksia kommunikoida ja luottaa muihin ihmisiin ja potilas kokee pystyvänsä puhumaan vain psykologille. Mitä psykologin pitäisi tehdä? Hän ei voi hoitaa potilastaan, jos kyseinen hoito esteytyy potilaan eliolojen takia. Toisaalta hänellä on tiukka vaitiolo velvollisuus ja asian jakaminen saattaa vaatia yksityiskohtaisten asioiden kertomista. Voiko hän edes potilaan pyynnöstä selittää jollekin kolmannelle osapuolelle potilaan tilanteen ja tarpeet vai onko tällä edes velvollisuutta tehdä sitä? Asiahan on potilaalle vaikea edes selittää muille, sillä emotionaalinen väkivalta on "näkymätöntä". On mahdollista että vain ammattilainen voi ymmärtää että "näkymätön" väkivalta aiheuttaa yhtä pahaa jälkeä kuin näkyvä. Tai ainakin silloin kun asiaa pitää selittää virallisille sektoreille. Joten miten asiat etenevät? Potilaalla ei ole välitöntä hengenvaaraa, mutta hänen henkinen hyvinvointinsa on akuutin alenemisuhan alla. Onko vaitiolovelvollisuus kuitenkin psykologin tärkein velvollisuus?
Psykologi ja ristiriidat
Lakipykälät
6243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitäisin vaitiolovelvollisuuden ehdottomasti.
Tärkeintä on turvata ja vakauttaa asiakasta nykyhetkessä. Jos hän tarvitsee siihen muiden apua puhuisin tästä asiakkaan kanssa..haluaisiko hän jonkun (läheisensä, viranomaisen lastensuojelusta, turvakodista, sosiaalitoimesta) mukaan vastaanotolle? Voimme myös yhdessä soittaa puhelut, jotka asiakas ehkä haluaisi hoitaa, mutta ei yksin pysty.
Mitään en puhuisi asiakkaan selän takana minnekään. Jos asiakas antaa luvan kertoa asioistaan, niin on tarkkaan selvitettävä, mihin asioihin asiakas antaa luvan. On myös oltava selvillä, mitä hän odottaa tällaisen toiminnan auttavan. Psykologin täytyy olla selvillä miksi ja mitä tekee eikä lähteä sähläämään mitään hätäpäissään.
Yleensä ei ole hyvä toimia asiakkaan puolesta, vaan tukea asiakasta (vaikeassakin tilanteessa) toimimaan itse. Jälkeenpäin asiakkaalle voi olla hyvin tärkeää, että hän itse jaksoi tehdä muutosta ja tuettuna sai sen toteutettua. Siis jos hän muutosta elämäänsä haluaa.
Hyvin perinpohjainen vastaus. Kiitos siitä. Otetaan asiaan myös toinen näkökulma. Oletetaan että tällä hyväksikäytetyllä on hyvin empaattinen naapuri, jota hyväksikäytetty ei henkilökohtaisesti tunne, mutta on lyhyissä näkemisissä todennut tämän hyvän luonteen. Joten, mitä jos tämä hyväksikäytetty avautuukin kaikesta tälle, joka ymmärtää asian luonteen ja näkee aidon tuskan(vaikkakaan ei ammattialaisen näkökulmasta) ja on valmis auttamaan, joko tarjoamalla paikkaa olla tai ottamalla yhteyttä jonnekin missä voidaan auttaa. Hän haluaa varmistaa että kaikki menee hyvin ja kysyy aika ajoin vointia sekä tukee ja auttaa matkan aikana - niin henkisesti kuin konkreettisesti. Eli on ihminen ihmiselle(uhrillahan siis ei ollut sosiaalista tukipiiriä). Eli olisiko uhrin kannalta parempi koittaa onneaan ja kääntyä tavallisen ihmisen puoleen(jopa vieraan) kuin mielenterveysammattilaisen, sillä tavallisen ihmisen ei tarvitse muokata käytöstään ja reagointiaan, vaan lähestyä asioita omasta näkökulmastaan(omin resurssein) ja jolloin uhrikin näkee heti minkälainen tämä ihminen on? Mikäli siis psykologi nimenomaan on etiikkaansa kahlehdittu.
Tulee mieleen, että parhaimmillaan (siis jos ammattilaisen puheille pääsee) niin miksi ei tukeutuisi molempiin tahoihin. Ammatti-ihmiseen tukeutuessa on se todennäköisesti asiakkaalle hyvä, ettei ammatti-ihmisen jaksamisesta tarvitse kantaa huolta. Näin siis PITÄISI olla eli ammattilaisen tulisi kestää ja pitää jaksamisestaan huolta.
Naapuri tai muu lähimmäinen on tässä mielessä hyvin erilaisessa tilanteessa. Ammatti-ihminen voi tuntea hyödyllistä verkostoa, suojautua eri tavoin (esimerkiksi asiakkansa aggressiiviselta puolisolta) ja vaikeat, raskaatkaan asiat eivät tule siten henkilökohtaisiksi tai liian lähelle, että ammatti.ihminen lamaantuisi ahdistuneena. Tämä toimintakyvyn säilyminen on asiakkaan turva ja tuki.
Kiitän jälleen vastauksesta ja siitä että siedät kyselyäni :)
On kyllä ehdottomasti tärkeää että ammattilainenkin jaksaa, koska hänkin on ihminen. Toisaalta tässä tulee mieleen sellainen ajatus että jos asiakkaan puoliso muuttuu agressiiviseksi(tähän astihan oli kyse manipuloivasta puolisosta, ei suoraan väkivaltaisesta) ja sekä asiakas että psykologi (yllättäen)ahdistuu, niin psykologi voi vetäytyä oman tukiverkkonsa suojaan(ja esim. katkaista "terapia suhteen"), mutta potilas jää alkuperäisen ongelman armoille. Siinäkin tapauksessa että psykologi kestää, se tuntuu hieman epäinhimilliseltä kommunikaationlta, jos potilaan edessä on joku joka jatkuvasti kestää ja kestää, näyttämättä mitään inhimillistä lähestymistä asiaa ja potilasta kohtaan. Potilas epäilee onko hän toisen ihmisen kanssa tekemisissä.
Toisaalta myös naapurilla on varmasti oma tukiverkkonsa, mutta koska hän oli alunperin puuttunut tilanteeseen moraalinsa pohjalta eikä ammattivalvollisuuden takia jolloin hän ei myöskään moraalinsa vuoksi voi noin vain jättää asiaa kesken(Terve ihminen sairasta kohtaan). Tässä tapauksessahan naapuri tietää että "potilaan" ongelmat eivät ole hänen ongelmiaan eikä hänen tarvitse ottaa nitä omille harteilleen auttaakseen potilasta eteenpäin tai välittääkseen hänestä. Siis perus hyvä itsetunto. On tietenkin hyvä mainita sekin että naapurilla saattaa liietä myös enemmän aikaa kuin psykologilta, jolla on muitakin potilaita.
Pää-asiahan on se minkä minä mainitsin on se että kannattaako heikon ihmisen nojautua (psykologin) ammattietiikkaan vai (tavallisen ihmisen) moraaliin(on siis sattuman kauppaa löytää mainitsemani ihminen, mutta ei kuitenkaan mahdotonta)? Kyseessä on sen takia joko tai, koska potilas uskaltaa avautua vain yhdelle ihmiselle kokonaan(tässä tapauksessa). Vaihtoehtoja saattaa olla enemmän, mutta pistän syystä nämä kaksi vastakkain.
"On kyllä ehdottomasti tärkeää että ammattilainenkin jaksaa, koska hänkin on ihminen. Toisaalta tässä tulee mieleen sellainen ajatus että jos asiakkaan puoliso muuttuu agressiiviseksi(tähän astihan oli kyse manipuloivasta puolisosta, ei suoraan väkivaltaisesta) ja sekä asiakas että psykologi (yllättäen)ahdistuu, niin psykologi voi vetäytyä oman tukiverkkonsa suojaan(ja esim. katkaista "terapia suhteen"), mutta potilas jää alkuperäisen ongelman armoille. Siinäkin tapauksessa että psykologi kestää, se tuntuu hieman epäinhimilliseltä kommunikaationlta, jos potilaan edessä on joku joka jatkuvasti kestää ja kestää, näyttämättä mitään inhimillistä lähestymistä asiaa ja potilasta kohtaan. Potilas epäilee onko hän toisen ihmisen kanssa tekemisissä."
Tähän haluan tarkentaa, että terapiasuhdetta ei minun moraalini mukaan katkaista, jos asiakas tai hänen asiansa on raskas. Psykologin moraalinen velvollisuus on etsiä itselleen tukea ja apua jaksaakseen, mutta ei tällaisella syyllä asiakasta voi jättää. Asiakastyötä tekevän psykologin täytyy olla valmis siihen, että asiakkailla voi olla hyvin raskaita, jopa aivan kamalia asioita, joihin hän tarvitsee apua. Asiakastyötä tekevä psykologi kyllä ahdistuu aivan joka päivä..ei se ole ammattitaidottomuutta, lamaa tai murenna hoitosuhdetta. Jos psykologi pelkää ahdistustaan eikä siedä sitä/osaa sen kanssa olla, niin on väärällä alalla! Ahdistus kertoo siitä, että tulee kosketus asiakkaan kokemuksiin, tulee ehkä painetta olla avuksi jne. Ahdistus on inhimillistä, jos puhutaan vaikka psyykkisestä pahoinpitelystä. Asiakkaan kannettavaksi psykologin ahdistus ei tietenkään saa tulla ja siinä ammatti-ihmistä mitataankin: onko ammattilainen pitänyt itsestään huolta asiakkaansakin eduksi.
Vaikka työtä tekeekin, ei se sulje ammatti-ihmiseltä pois moraalista puolta. Ammattivelvollisuus on mielestäni eri asia. On velvollisuus hoitaa tietyt työn puitteet (joita esimerkiski työnantaja psykologeilta edellyttää), mutta hoitosuhteessa määräävät muut asiat, kuin kylmältä tuntuva velvollisuus.
Sillä, että ammattilainen kestää, en tarkoita tunteettomuutta tai eleettömyyttä. Kestämisellä tarkoitan sitä, että asiakas voi luottaa siihen, että ammattilainen ei kaadu näiden asioiden alle. Ei mistään etäisestä "pökkelöpsykologista" asiakkaille ole hyötyä. Vertaan tilannetta vanhemman ja lapsen suhteeseen, että tähän saisi tuntumaa. Jos lapselle tapahtuu jotakin vakavaa, vanhempi reagoi tunteella, asialla on syvää merkitystä vanhemmalle, mutta parhaimmillaan vanhempi kestää asian ja tämä välittyy lapselle turvallisena tunteena: isä/äiti välittää lapsesta, ottaa asiaa vastaan, osaa toimia, neuvoa, tukea. Näin terapiasuhteessakin on ja pitää olla.
Kiitos :)