Eihän täällä kukaan halua keskustella

Puolustaja

kaikile hyväksi Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakunaan ja seurakuntiaan Krist. Rakkaudessa, joka ei ole kenellekään pahaksi, rakentavasta.

Täällähän keskustetaalaan vain helluntailaisuudesta ja kaikesta muusta kuin Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä! Ja niistäkin keskenään toisiaan vastaan RISTI riitaisesti kiistetelevästi. Joita ne opillisista asioista eri suuntiin vääntämiset synnyttääkin.

13

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi sinua

      Älä hyvä Esko jaksa enää mene rauhotu jo !

    • toki vapaus

      Monasti, pelkäämättä iloiten, mielipiteeni sanoen, juhlallisesti vääristelemättä huomaan sanovani mielipiteen, muiden vastaamatta itseäni lainaamatta toistan tarpeeseen , sanomani aiemmin, mielipiteen.

      Ihmeellistä.

    • Tämä on keskustelupalsta helluntailaisuudesta ja sen vuoksi täällä keskustellaan juuri helluntailaisuudesta. Toki helluntailaisuus on kaukana Raamatun UT:n mukaisesta kristillisyydestä, mutta sen Sinä kai tiesitkin. Ristiriitainen ja kiistelevä keskustelutyyli on ollut aina ominaista helluntailaisille, joten se ei ole myöskään uusi asia.

      • hop hop

        meneppäs taas välillä johonkin huilimaan !

    • Clear

      Yksi kysymys Esko.
      Puhutko myös noin, kun kirjoitat? Siis noin epäselvästi, konemaisesti. Tekstisi on kuin googlekääntäjän käännös.

      Osaat kyllä kirjoittaa ymmärrettävästi, jos osaat puhua ymmärrettävästi.

      • Puolustaja

        Kirjoitan niin kuin kuulen muiden puhuvan, itse en omaa hyvin puhujan lahjaa. Mutta ymmäörrän kullä jotenkin niitä huonosti puhuviakin, joita suurin osa tuntuu olevankin. Jopa ihan korkeissa viroissakin. Niitä on melko paljon.

        Ja kunj ovat vielä Totuuden tuntemattomia, eli ei kaikille hyväksi puolen asian tuntevia. Joita ei näytä löytyvän edes Krist. kuntalaisten keskuuudesta, jotka kuitenkin on kutsuttu "maailmalle valkeudeksi oleviksi ja maalle suolaksi" vaikuttaviksi.

        Sitä vain ihmettelen kun te; jotka osaatte puhua ja kirjoittaa oikein ja hyvin, miksi ette kirjoita niistä kaikille hyväksi puolen asioista? Niistä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riitävistä, niistä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentavista, Raamatun UT mukaisuuden mukaisista. Ja niistä niin että kaikki ymmärtäisivät heti ns. "suodalta kädeltä" alkaa ja yhtyä elämään Kristuksessa Jeesuksessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti. Jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi.

      • Puolustaja kirjoitti:

        Kyllähän täällä jokainen pyrkii kirjoittamaan asiaa kaikkien keskustelijoiden parhaaksi. Ota vaan ihan rohkeasti täällä kantaa asioihin eri keskusteluketjuissa. Nytkin on ajakohtainen asia Herzogin vierailu, josta tällä palstalla ollaan hyvin montaa mieltä. Voisit Sinäkin käydä kertomassa asiasta mielipiteesi kyseisissä ketjuissa. Kyllä se siitä lähtee.

      • Puolustaja
        mazdels kirjoitti:

        Minä ole kutsuttu / kiinnostunut keskustelemaan Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen kaikille hyväksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa, tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puoesta toimivalle, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevalle maailman / ihmiskunnan Jumalan sanan vastaisisesti tohuille ja politiikalle vaihtoehdosta.

        Siitä jota Herra Jeesus kehoitti omiaan ihan ensin etsimään. Siitä jonka ohessa (vasta) se kaikki muukin, mitä kaikille hyväksi oikein, turvalliseksi ja turvatuksi, kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi, tarvitaan, vois alkaa / päästä tulemaan, täysimääräisesti toteutumaan.

        Kristuksen Jeesuksen nimessä valistaen, Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttun palvelijansa. Kristuksen Jeesuksen kanssa, Hänessä yhdeksi, YHTÄ oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitäviksi, sitä kaikille hyväksi apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan aluperäisen tarkoituksen ja tavoiteen mukaiseen tilaan, Raamatun UT mukaisesti toimivaksi ja vaikuttavaksi rakentumiseksi, kokoamassa olevan.

      • A.S.
        Puolustaja kirjoitti:

        Kirjoitan niin kuin kuulen muiden puhuvan, itse en omaa hyvin puhujan lahjaa. Mutta ymmäörrän kullä jotenkin niitä huonosti puhuviakin, joita suurin osa tuntuu olevankin. Jopa ihan korkeissa viroissakin. Niitä on melko paljon.

        Ja kunj ovat vielä Totuuden tuntemattomia, eli ei kaikille hyväksi puolen asian tuntevia. Joita ei näytä löytyvän edes Krist. kuntalaisten keskuuudesta, jotka kuitenkin on kutsuttu "maailmalle valkeudeksi oleviksi ja maalle suolaksi" vaikuttaviksi.

        Sitä vain ihmettelen kun te; jotka osaatte puhua ja kirjoittaa oikein ja hyvin, miksi ette kirjoita niistä kaikille hyväksi puolen asioista? Niistä "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riitävistä, niistä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentavista, Raamatun UT mukaisuuden mukaisista. Ja niistä niin että kaikki ymmärtäisivät heti ns. "suodalta kädeltä" alkaa ja yhtyä elämään Kristuksessa Jeesuksessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti. Jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti, eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi.

        Ihan vaan kommenttina, että tuo ensimmäinen kappale oli sellaista tekstiä, jonka saattoi ymmärtää helposti!

        Sitten teksti muuttui kielellisesti taas niin vaikeatajuiseksi, että lukeminen loppui lyhyeen...

    • Hyökkääjä

      Ei ainakaan nöyryydellä ole eskoa pilattu.

      Nimimerkkinäkin Jumalan nimi ja isolla alkukirjaimella.

      Pitäiskö palvoa ja polvistua eteesi?

      • Välimies

        Kuka Esko se oikein on?

        T:ei helari

      • Vastausmaatti

      • Puolustaja
        Välimies kirjoitti:

        Kuka Esko se oikein on?

        T:ei helari

        Noista viesteistäänhän se ilmenee...

        Eikö se riitä osoittamaan, kuka on Herransa ketä palvelee, ja jota kaikille muillekin elämänsä Herraksi suosittaa. Että alkaisivat niin Oikein, Raamatun UT, opetusten ja ohjeiden mukaisesti, Kristuksessa Jeesuksessa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi kekinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydeässä, Hänen kaikille hyväksi olevan Ruhtinaan kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää seurakuntaansa ja seurakuntiaan / Krist. vaihtoehtoa Krist. Rakkaudessa, kaikessa täydellisyys päämääräisesti, rakentavasti elämään ja toimimaa / vaikuttamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      778
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      763
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      636
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      212
      565
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      513
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      51
      508
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      473
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      470
    Aihe