Onko siinä lumpeen juurakossa jotakin eläimelle epäterveellistä ainetta, kun niitä ei ainakaan meillä päin syötetty sioille?
Lumpeen juurakossahan sanotaan olevan paljon tärkkelystä, kuten perunassa, joten tuntuu kummalta, ettei niitä silloin köyhänä aikana osattu (tai haluttu) rehuksi hyödyntää.
Muistuu mieleen, kuinka köyhät ihmiset keräsivät horsmia ja lepän lehtiä sikaansa ruokkiakseen ja samaan aikaan järvien matalilla rannoilla olisi ollut kasoittain näitä lumpeen juurakoita.
Lumpeen juurakko
13
4132
Vastaukset 13
Myrkyllinen, ei saa syödä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Isolumme#Myrkyllisyys- Lumpeen sonja
Kiitos vastauksesta. Näin keskustelusivuilla toivoisi muidenkin toimivan.
Kyllä se vanha kansa siis oli tietoinen tästä lumpeen juurakon myrkyllisyydestä, kun niitä ei eläinten rehuksi käytetty.
Ilmeisesti se piisami sietää sitä myrkkyä, kun ne toisin paikoin jopa hävittävät koko lumpeen kasvuston. Siitä voisi päätellä, että Pohjois-Amerikan lumpeissa on samankaltainen myrkky, koska sieltä kotoisin olevat piisamit ovat jo oppineet sitä kestämään.
- dknfbeoirunh
Karhut myös syö mielellään lumpeita, näytettiin luonto-ohjelmassa. Tuli itsekin maistettua kerran koepala lumpeen juurakosta kun näytti niin hyvältä mutta syljin pois varmuuden vuoksi. Tämän jälkeen vasta selvitin että ovat ainakin lievästi myrkyllisiä.
- Kelpaa kyllä
Toivo Rautavaaran klassikon "Mihin kasvimme kelpaavat " mukaan lumpen juurakota ovat sianrehuksi kelpaavia sellaisenaan. Karvaan sivumaun poistamiseksi ihmisruuassa, kehoitetaan juurakko ensin pesemään, jauhamaan ja kuivaamaan, minkä jälkeen sitä voi käyttää vaikka leipäjauhona. On kuulemma jopa maukasta ruisleivässä. Norjalainen innovaatio.
Todennäköisesti kuivaus poistaa mahdollisen myrkyn, kuten sama operaatio tai keitto monista sienistäkin.
LIkaisessa vedessä kasvaessaan lumme imee itseensä niitä aineita, mitä vedessä on, vaikkapa sitten elohopeaa, mikä syytä ottaa huomioon.
Edelläsanottu pätee myös ulpukkaan.- Lumpeen Sonja
"Toivo Rautavaaran klassikon "Mihin kasvimme kelpaavat " mukaan lumpen juurakota ovat sianrehuksi kelpaavia sellaisenaan. "
Oho! Jos tuo on totta, niin miksi tätä tietoa ei aikoinaan levitetty kansan keskuuteen?
Mikä valtava rehuvarasto köyhiltä entisajan ihmisiltä jäi hyödyntämättä. - Sellaista se
Lumpeen Sonja kirjoitti:
"Toivo Rautavaaran klassikon "Mihin kasvimme kelpaavat " mukaan lumpen juurakota ovat sianrehuksi kelpaavia sellaisenaan. "
Oho! Jos tuo on totta, niin miksi tätä tietoa ei aikoinaan levitetty kansan keskuuteen?
Mikä valtava rehuvarasto köyhiltä entisajan ihmisiltä jäi hyödyntämättä.Tietämättämyydesta johtuu moni asia. Kuollaan jopa ruuan viereen.
- Kuivan maan kundi
Sellaista se kirjoitti:
Tietämättämyydesta johtuu moni asia. Kuollaan jopa ruuan viereen.
Ei kaikki asu veden varrella. Saati sellaisen, missä kasvaa lumpeita.
- Lumpeen sonja
Kuivan maan kundi kirjoitti:
Ei kaikki asu veden varrella. Saati sellaisen, missä kasvaa lumpeita.
"Ei kaikki asu veden varrella. Saati sellaisen, missä kasvaa lumpeita."
Mutta täällä kymmenien tuhansien järvien maassa asuu ja on asunut valtavasti ihmisiä, joille lumpeen juurakot sijaitsevat ihan pienen kantomatkan päässä.
Vielä 1960-luvulla liharuoka oli työläisen palkkoihin suhteutettuna niin kallista, että kuka vain pystyi tontillaan sikaa kesällä kasvattamaan, sen myös toteutti.
Sitten se sian lihottaminen vaati hiilihydraattipitoista rehua, jota ei niin vain ollut saatavilla. Siinä meni monen pienellä tontilla asuvan kasvattamat talven perunat ja jauhoja joutui ostamaan. Mutta lukuisten järvien matalissa lahdissa olisi ollut tärkkelyspitoisia lumpeen juurakoita ihan luokonaan.
No, pitääpä muistaa, jos tuo maailman tilanne menee sekasortoiseksi ja ruokahuolto alkaa kangerrella, että mistä niitä kesäpossulle lihotustarpeita helposti löytää. Edellyttäen tietysti, ettei se sika kuolla kupsahda niihin myrkyllisiin aineisiin, joita lumpeen juurakon mainitaan sisältävän.
http://www.naturalmedicinalherbs.net/herbs/n/nymphaea-alba=white-water-lily.php
Luontaislääkinnässä joskus näköjään käytetään. Mm. rauhoittava vaikutus. Nufariini ja nymfeiini on ne myrkyt (nupharine and nymphaeine).- Kemikaali-Ali
Aiheuttaako nymfeiini nymfomaniaa?
Jos, niin tiedänpä mitä teen... - Lummetta lumps
Kemikaali-Ali kirjoitti:
Aiheuttaako nymfeiini nymfomaniaa?
Jos, niin tiedänpä mitä teen...Jos tämä lumpeen juurakko on todella käyttökelpoinen sian rehuksi ja ihmisen ravinnoksi, niin sitähän pitäisi alkaa levittää kaikkialle, missä se menestyy.
Nykyäänhän on kaivinkoneilla tehtyjen ojitusten takia syntynyt paljon vesihautoja, joissa on jonkin verran vettä ympäri vuoden. Soranottoalueilla näitä ihmisen tekemiä uusia lammikoita myös esiintyy. Aletaanpa kulkiessamme levittää niihin lumpeen juurakon pätkiä. Niistä lammikoistahan voisi kehittää varmuusvarastoja kriisiaikojen ruokahuollon varalle.
Tarkoitan sitä, ettei piisamit pääse niitä talvella tuhoamaan, kuten nykyään tahtoo monilla vesialueilla lumpeelle käydä. Kemikaali-Ali kirjoitti:
Aiheuttaako nymfeiini nymfomaniaa?
Jos, niin tiedänpä mitä teen...Vain sanamaagikoille.
- luomu mimmi
kekek-kekek kirjoitti:
Vain sanamaagikoille.
lumpeen juurakoista tiedä, mutta olen törmännyt blokeihin joissa kehutaan OSMANKÄÄMIN juuria ja muitakin osia erinomaisena ruokana ihmisille, ja se mikä käy ihmiselle, käy kyllä siallekin, luultavasti osmankäämi sopisi myös vuohien rehuksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15636Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6533Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529