VIIKINKIEN KOTIMAA

>>KARTTA

25

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2+6

      Aivan, homeland tarkoittaa aluetta, josta viikingit olivat peräisin. Nykyisen Norjan, Tanskan ja Ruotsin eteläiset alueet ja varsinkin niiden rannikot.

      • 10+1

        Minulla oli aikoinaan Amerikassa Norjalaistaustainen tuttava, yliopiston opettaja, joka sanoi, että "Viikingit olivat Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Ruotsalaisia kutsuttiin Varjageiksi".

    • >>>

      Ne näyttää olleen eteläisestä Norjasta, Etelä-Ruotsista ja Tanskasta alunperin.

      • storioitsia

        - tavallisia kauppamiehiä ,kävivät toisinaan lahtikierroksilla ,tietysti osa oli myös rosvokeikkalaisia. -ei heissä mitään sen kummenpaa romantisoitua ja liiottelua paljon.

    • mietin4

      Samaa hommaa mitä moottoripyöräjengiläiset nykypäivänä tahtoisivat tehdä JOS ei olisi lakia ja järjestystä.
      Silloin ei ollut lakia ja järjestystä, joten marginaalit kävi kirjoittamassa raakalaisten historian josta koko nykyinen skandinaavinen yhteisö ylpeilee muka omanaan.
      Pohjoismaalaisten historia olisikin kyllä todella mitätön ilman näitä merirosvoja.
      Yhtä mitätön kuin meiän suomalaisten.

      Ja kuten arvata saattaa, niin valtaosa viikinkirosvoistakin tuli suomen puolelta. Niihin aikoihin ei taidettu juuri pitää kirjaa heimoista tai muutakaan passimenettelyistä; Kaikki alueen rosvomieliset kelpasi mukaan heimoon katsomatta, kansalaisuuksiahan silloin ei vielä ollut (ruotsalaisa tai suomalaisia).
      Ja mitä luultavimmin köyhästä nyk. suomenmaankamaralta virtasi nuoria miehiä vähän rikkaampaan ja vilkkaampaan nyk. ruotsinmaaperään ja liittyi näihin jengeihin joiden avulla köyhää pohjoismaista historiaa nykyään mainostetaan. Vaan koska Suomi venäjään aikanaan kuului, olemme kaikinpuolin omasta historiastamme irrotetut. Emämaa Ruotsi sanelee historian ja sen mikä on meidän asemamme sen historiassa.

      • kuh,

        Tässä se taisi tulla kiteytettynä koko totuua asiasta.
        Enpä osaa juuri mitään lisätä.

    • croviking

      Jotenkin noin sen viikinkihistorian voisi selittää. Nykyruotsalaisilla ei liene heihin sen enempää geneettistä kuin historiallistakaan yhteyttä, ovat vain saapuneet maahan, missä kaikkea tälläistä on tapahtunut joskus.
      veikkaan, että suomalaisilla on alkuperäisiin viiinkeihin huomattavasti isompi geneettinen osuus kuin ruotsalaisilla. Tulevaisuus kertoo totuuden.

      Vaaleatukkaisuushan on levinnyt ruotsiin suomen puolelta ja nykyruotsalaiset ovat käytännössä samaa porukkaa kuin englantilaiset ja saksalaiset.

      Viikingit ovat olleet vahvasti itäistä geeniperimää, eli samaa gromagnon-perimää mitä nykyiset suomalaisetkin.

    • osavigu

      Pohjoisruotsalaisilla on aika vahvana tämä 1haplotyyppi mikä on vallalla länsisuomessakin. Sinne ne viikingit on päätyneet aikojen saatossa. Sanokaa mun sanoneen.

    • >>>>>>>

      TANSKA, NORJA, RUOTSI ja SUOMI:

      The Vikings came from the countries which we

      know as Denmark,Norway,Sweden, and Finland.

      We refer to the area that these countries are

      located as Scandinavia. The Vikings lived mainly

      along the coastlines of these countries or along the

      rivers witch ran into the seas.These are The

      Vikings that left their lands to explore,invade

      and settle in other lands.

      In the 800 A.D The vikings homeland became

      The Vikings came from the countries which we

      know as Denmark, Norway, Finland and Sweden

      We refer to this area as Scandinavia. They left

      because it was overcrowded and many of these

      Scandinvan warriors left there homes in search of wealth

      and adventure.They travelled in medium sized

      sailing shipes called longboates that were

      big enough to sail in the open sea

      http://class102012.anchorsholmeblogs.net/2013/01/23/where-did-the-vikings-come-from-by-brody/

      • >>>>>>>

        SUOMALAISET(JA VIIKINGIT) OLI KANSAINVÄLISTÄ PORUKKAA:

        VIIKINGIT TULIVAT;

        TANSKASTA, NORJASTA, RUOTSISTA ja SUOMESTA:

    • Rosvo Roope

      En tiedä mistä nuo miekanheiluttajat tulivat pääasiassa tulivat mutta merirosvous .
      kaupan ja kaukomatkailun lomassa on ollut pohjolassa ikiaikaista.
      Pohjoiseuroopan rannikkoryöstely alkoi ainakin 500 vuotta aikaisemmin kuin viikinkiaika. Vasta viikinkiaikana niistä saatiin vain ensimmäiset kirjalliset kuvaukset ja Islantilaisten toimesta myös sankaritarustoa eli saagoja jäi värittämään tuota sotaista aikaa. Tanskalaiset juutit ryöstelivät vielä1300 luvulla suomen rannikkoa mutta heitä osattiin jo silloin kutsua oikealla nimellä eli merirosvoiksi. Tämänkin jälkeen merirosvous jatkui alueella. Suomessa ainakin Isonvihan 1722 päättymiseen asti ja rantarosvous eli haaksirikkoisten ryöväys oli tosiasia vielä 100 vuotta myöhemmin.

    • 10+1

      Minulla oli aikoinaan Amerikassa Norjalaistaustainen tuttava joka uskoi, että SUOMESTA näillä retkillä mukana olleet olivat VIIKINKEJÄ. RUOTSISTA taas VARJAGEJA.

      • sama kuin edellä

        Kaveri oli opiskellut historiaa yliopistoissa. Tarkasti ottaen hän kerran sanoi: " Viikingit olivat Suomesta. Ruotsalaiset olivat Varjageja".

      • tsekkailij
        sama kuin edellä kirjoitti:

        Kaveri oli opiskellut historiaa yliopistoissa. Tarkasti ottaen hän kerran sanoi: " Viikingit olivat Suomesta. Ruotsalaiset olivat Varjageja".

        Norjalaisilla on tarinoita joiden mukaan heistä itään asui sudenkävijöitä, eli varg ganger, eli vargangr, eli varyageja. Svealaisia asui Mälarenin alueella ja gööttejä etelämpänä. Vargangerien on siis täytynyt olla joko kainulaisia, saamelaisia tai suomalaisia (hämäläisiä tai varsinaissuomalaisia). Ehkä karjalaisia.

        Lennart Meren mukaan ne kuuluisat viikinkihautajaiset, joista Ibn Fadlan kertoo, muistuttivat eestiläisiä. Sveat kun hautasivat toisiaan idässä hautakumpuihin jo 800-luvulla, siis 100 vuotta ennen Fadlania.

      • nniinp

        Varjagit voisi olla nykyisten länsisuomalaisten N-haplomiesten jälkeläisiä, ja nämä I1-haploiset alunperin suomenkamaralta ruotsiin siirtynyttä varsinaista viikinkiporukkaa.
        I1 siis aiemmin kuin varjaagit.

    • tsekkailij

      Ongelma näissä kartoissa on se, että alunperin viikingit eivät olleet mitään kansallisia joukkoja tai armeijoita. Ne ilmestyivät kuvaan vasta myöhemmin. Idässä sellaisia ei koskaan nähtykään, vaan ns viikingit olivat sekalaista sakkia, jossa oli ukkoa anglosakseista baltteihin ja kaikkia siltä väliltä. Viikingit olivat tuon ajan merirosvoja ja kaukokauppiaita. Birka ei ollut viikinkikaupunki, eikä Hedeby. Ne olivat kaupunkeja, joiden varustukset rakennettiin torjumaan viikinkejä ja muita vihollisia.

      Kansalliset viikinkiarmeijat tulivat kuvaan todenteolla vasta 900-luvulta lännessä. Idässä vasta 1100-luvulla.

      • 10+1

        "alunperin viikingit eivät olleet mitään kansallisia joukkoja tai armeijoita...."

        Kyllä, aivan, nimenomaan näin.

        Chattailin tuossa yhden ystävän kanssa ja kysyin muistaako mitä mainitsemani norjalaiskaveri Viikingeistä silloin aikoinaan jutteli. Kyse oli siis yliopiston opettajasta. Ja hän tosiaan oli sanonut, että:

        "VIIKINGIT OLIVAT SUOMESTA JA POHJOIS-NORJASTA. RUOTSALAISIA KUTSUTTIIN VARJAGEIKSI".

    • jarvagi

      Ei kannata jatkuvasti toistaa jonkun tyypin henkilökohtaista näkemystä. Ei ole mitään todisteta siitä, että viikingit olisivat mainittavissa määrin lähtöisin Suomesta.

      • 10+1

        Tuli aiheesta mieleen, kaveri oli kuitenkin yliopiston historian opettaja. Niin ajattelin, josko olisi näkemyksensä perustunut joihinkin minulle tuntemattomiin tietoihin. (itse en ole opiskellut historiaa). Ajattelin, että tiedosta voisi olla jotain apua näihin Viikinki tutkimuksiin &-keskuteluun. Täällähän on myös ollut samaa mieltä olevia kirjoittajia.

      • sama kuin ed.
        10+1 kirjoitti:

        Näkemyshän on kieltämättä ilmeisesti ristiriidassa vallitsevan nykykäsityksen kanssa Viikinkien alkuperän suhteen. En tiedä? Kun en ole niin paljon kuitenkaan aiheeseen perehtynyt. Mutta Atlantin toisela puolella oli tosiaan tuollaista käsitystä. Etta Viikingit olivat Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Varjagit taas Ruotsista.

      • nummewz
        sama kuin ed. kirjoitti:

        Niin siis varjagit ovat nykynäkemyksen mukaan läntistä N-haploa . Eivät samaa kuin about 60% suomen miehistä. Länsisuomen klusteri joka eroaa radikaalisti itähaplosta.

      • mette.soderman
        sama kuin ed. kirjoitti:

        Näkemyshän on kieltämättä ilmeisesti ristiriidassa vallitsevan nykykäsityksen kanssa Viikinkien alkuperän suhteen. En tiedä? Kun en ole niin paljon kuitenkaan aiheeseen perehtynyt. Mutta Atlantin toisela puolella oli tosiaan tuollaista käsitystä. Etta Viikingit olivat Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Varjagit taas Ruotsista.

        Kyllä aloittajan näkemys on täysin oikea. Viikingit olivat kotoisin Norjasta, Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, mkukana myös virolaista ja suomalaista hapatusta - kaikki rannikkoseutujen asukkaita.

        Norjalaisten viikinkiretket suuntautuivat paljolti länteen - he asuttivat siellä alueita, kuten Islannin, Gönlannin ja Orkneysaaret. Tanskalaiset suuntasivat enemmän etelään - perustivat lopula valtioita Englantiin (Danelag, Tanskanvalta) ja Ranskaan (Normandia). Tanskan nykyinenkin kuningashuone juontaa juurensa Orm Vanhasta ja on Euroopan vanhin kuningashuone - Knut Suuri hallitsi aikanaan Euroopan suurinta aluetta Tanskasta Englantiin.

        Ruotsalaiset matkasivat enemmän itään Suomenlahteen ja siitä jokireittejä aina Miklagardiin eli Bysanttiin asti. He perustivat mm. Novgorodin ja Kiovan. Heistä käytettiin pääosin nimeä varjagit- Varjagi-nimityksen yleisesti hyväksytty etymologia on skandinaavinen ”valaliittolaista” merkitsevä sana väring. Termi on keskiajan venäläisten kronikoiden perua.

      • 10+1
        mette.soderman kirjoitti:

        Kyllä, Varjagien suhteen tama mainitsemani yliopiston historian opettaja Atlantin takana niin sanoikin. Mutta Viikinki-nimellä kutsuttujen hän sanoi olleen Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Opettajan kanssa ei ollut koskaan puhetta Tanskasta. Eli varmasti Tanska jäi mainitsematta, ja vain Norja ja Suomi mainittiin koska hän itse oli Norjasta, mina Suomesta. Ja siksi Tanska jäi keskustelun ulkopuolelle. Näin ollen ajattelisin, että tämän norjalais kaverin käsitys oli luultavimmin, että Viikingit olivat Tanskasta, Pohjois-Norjasta ja Suomesta. Varjagit taas Ruotsista.

        Joka tapauksessa hän sanoi nimenomaan Viikinkien(ei Varjagien) olleen Suomesta ja Pohjois-Norjasta.

        En tiedä mihin hän näkemyksensä perusti, mutta luulisi olleen asiallisia syitä, sillä kuten mainitsin hän oli yliopiston historian opettaja. En halua mainita yliopistoa ja nimeään, mutta voin vakuuttaa yliopiston olleen ja edelleen olevan arvostetun.

      • 654626262y6757y76511

        Oliko alueilla noihin aikoihin millaiset nimet?

    • huhump

      Mette.soderman sanoo:
      "Viikingit olivat kotoisin Norjasta, Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, mkukana myös virolaista ja suomalaista hapatusta - kaikki rannikkoseutujen asukkaita".
      En tiedä haluatko viitata väitteelläsi siihen, että nämä rannikkoseutujen asukkaat ovat olleet nimenomaan nykyisten suomenruotalaisten jälkeläisiä - se jengi kun on ainakin yrittänyt pitää sisäsiittoista puhdasverisyyttä yllä vielä nykypäivänäkin.
      Toisaalta saatat tarkoittaa ylipäätään länsirannikonväestöä mihin kuului paljon muutakin kuin vain suomenruotsalaisia tai niiksi muuttuneita suomalaisia.
      Osa rannikon porukasta toki muuntui suomenkielisiksi samoin kuin osa suomalaisista ruotsinkielistyi pelkästään epätoivottujen avioliittojen myötä.
      Länsirannikon haplotyypit vaikuttaa niin erikoisilta, että luultavasti niistä löytyy jonain päivänä se suuri vastaus, mihin olemme kaikki odottaneet vastausta jo vuosisadat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      805
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      88
      692
    Aihe