Miksi valo heikkenee etäisyyden myötä?

xnuzszeh

Kvanttimekaniikasta ei taida löytyä tähän selitystä. Kvanttimekaniikan mukaan hiukkaset voivat olla useammassa kuin yhdessä paikassa samaan aikaan ja lisäksi vaikuttaa toisiinsa valoa nopeammin ja jopa ajassa taaksepäin. Siispä olisi loogista että valon voimakkuus ei heikkene etäisyyden, vaan havainnoitsijoiden määrän mukaan, joiden määrä tietysti kasvaa kappaleiden täyttämässä avaruudessa etäisyyden myötä. Jokainen havaitsija saisi tietyn osan valokvanteista ja loput jatkaisivat tyhjässä avaruudessa sellaisiin suuntiin joissa ei tule koskaan vastaan mitään. Mutta näinhän ei ilmeisesti ole. Tyhjiössä mikään ei menetä kineettistä energiaansa, kanuunankuula osuu kohteeseensa yhtä kovalla voimalla ammuttiin se maasta kuuhun tai maasta titaniin. Siispä valollekaan ei pitäisi tapahtua näin, mutta valovoiman heikkeneminen etäisyyden myötä kuitenkin vastaa kineettisen voiman menetystä. Mistä siis selitys valovoiman heikkenemiselle etäisyyden myötä?

36

1427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyt97tf896tf

      Koska fotonit leviävät yhä laajemmalle alueelle. Kvanttilomittuminen ei ole tässä ratkaiseva tekijä.

      • Anonyymi

        Haista paska


    • Luulija 3000

      Lasersädettäkään ei saa kohdistettua niin tarkasti että säteen pinta-ala olisi sama esim. kuussa. Jos kohdistus pysyisi tarkkana valovoima pysyisi samana. Tosin ulkoavaruudessakin taitaa olla hiukkasia sen verran että ne pitkän matkan aikana häiritsevät.

    • lkslljidoioji

      Vastaus tuli noissa kahdessa vastauksessa, aloittajan oma vastaus oli kyllä enemmän puutaheinää.

      • Hannibalianus

        Mitäs kuppaavat online kaiket yöt?
        ;P


    • Väärä-sääri

      Vastaus saattaa olla oikea, mutta kysymys oli väärä...

    • Eihän yksi fotoni mihinkään "väsy" matkalla, niinkuin ei kanuunakuulakaan. Mietipä nyt analogioitasi vähän huolellisemmin.

      • Heh !

        >

        Jep, parempi analogia on haulikkoammunta: avaruuteen ammuttu hauliparvi ei todella menettäisi energiaansa, mutta kun haulikuvio harvenee etäisyyden kasvaessa, niin osumat vähenee - siis analogisesti myös osumien määrä verkkokalvolle.


      • uso se

        -- kanuunan kuulan vauhti lopahtaa loppua kohden , uso se.


    • Steriilissä.

      Tilassa, valon teho ei laske.

    • valopää

      Valo ei mihinkännän heikkene kaikenlaiset esteet vaan saavat sen näyttämään siltä.. Valo voi taittua jonkin verran kappaeiden gravitaation voimasta . Mutta mitään muuta ei tapahdu ellei nyt otetea esteitä satu katselijan ja ja näkyvän esineen välille. Esine voi olla kuinka kaukana tahansa silti se näkyy ja valo fotoni tai mitä sitten ovat(nehän tavalaan ei ole mitäänn) voivat liikkua. Valoa ei voida verrata suoranaisesti hiukkasiin joka viskataan johonkin, Nillähän ei ole painoa eikä massaa. Asia taas muuttuu jos puhutaan näkyvästä valosta. Valohan ei ole ainetta joten sen ominaisuudet ovat aika monimutkaisen erilaiset.

      • Maxwell Clerk J

        Kyllä valo hajoaa ja sen säteilyn intensiteetti pienenee etäisyyden neliöön. Kaikki ne tähdet, joita voit paljain silmin nähdä ovat melko lähellä linnunradan mittakaavassa.
        Valon, kuten kaiken SM säteilyn ominaisuudet on esitetty Maxwellin aaltoyhtälössä. Ei niiden hahmottaminen ylivoimaista ole.


      • 11+1
        Maxwell Clerk J kirjoitti:

        Kyllä valo hajoaa ja sen säteilyn intensiteetti pienenee etäisyyden neliöön. Kaikki ne tähdet, joita voit paljain silmin nähdä ovat melko lähellä linnunradan mittakaavassa.
        Valon, kuten kaiken SM säteilyn ominaisuudet on esitetty Maxwellin aaltoyhtälössä. Ei niiden hahmottaminen ylivoimaista ole.

        Intensiteetti pienenee etäisyyden neliössä vain pistemäisellä ympärisäteilevällä valonlähteellä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Valovoima


      • gcfxtu
        11+1 kirjoitti:

        Intensiteetti pienenee etäisyyden neliössä vain pistemäisellä ympärisäteilevällä valonlähteellä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Valovoima

        Oletko nyt aivan varma? Vaikka sinulla olisi laser säde, se hajaantuu hiljalleen juuri siten, että tehotiheys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Suuntaava radioantenni ajaa vähän samaa asiaa. Jos sinulla on dipoli ideaaliolosuhteissa pistemäisen avaruudessa kelluvan isotrooppisen antennin sijaan ja mittaat siitä tehotiheyden ensin kilsan päässä ja sitten kahden kilsan, niin kenttä on pudonnut etäisyyden neliöön.
        Näin se vaan on.


      • 11+1
        gcfxtu kirjoitti:

        Oletko nyt aivan varma? Vaikka sinulla olisi laser säde, se hajaantuu hiljalleen juuri siten, että tehotiheys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Suuntaava radioantenni ajaa vähän samaa asiaa. Jos sinulla on dipoli ideaaliolosuhteissa pistemäisen avaruudessa kelluvan isotrooppisen antennin sijaan ja mittaat siitä tehotiheyden ensin kilsan päässä ja sitten kahden kilsan, niin kenttä on pudonnut etäisyyden neliöön.
        Näin se vaan on.

        Radioaaltojen tulee koostua "tahdistetuista aalloista"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Maser

        Dipolista ei lähde koherenttia säteilyä.


      • 11+1
        11+1 kirjoitti:

        Radioaaltojen tulee koostua "tahdistetuista aalloista"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Maser

        Dipolista ei lähde koherenttia säteilyä.

        "A group of scientists have found a way to produce a solid-state maser that operates at room temperature.
        Read more at http://www.tgdaily.com/space-brief/65476-room-temperature-maser-could-change-space-communication#zgETFORIM33UaveD.99"

        http://www.tgdaily.com/space-brief/65476-room-temperature-maser-could-change-space-communication

        "Masers are used in that context to help boost radio signals. For example, the Curiosity rover currently exploring Mars uses maser technology to ensure its signals can be sent through space and in turn back to Earth.
        "


      • iouiogiuguiy
        11+1 kirjoitti:

        "A group of scientists have found a way to produce a solid-state maser that operates at room temperature.
        Read more at http://www.tgdaily.com/space-brief/65476-room-temperature-maser-could-change-space-communication#zgETFORIM33UaveD.99"

        http://www.tgdaily.com/space-brief/65476-room-temperature-maser-could-change-space-communication

        "Masers are used in that context to help boost radio signals. For example, the Curiosity rover currently exploring Mars uses maser technology to ensure its signals can be sent through space and in turn back to Earth.
        "

        Myös maserin intensiteetti laskee etäisyyden funktiona aivan kuin laserinkin. Maserin etu on se, että lähtevän RF:n avaruuskulma saadaan pienemmäksi kuin millään suunta-antenneilla. Haittana taas se, että ainostaan pulssikoodattu modulaatio on mahdollinen.


      • 19+20
        iouiogiuguiy kirjoitti:

        Myös maserin intensiteetti laskee etäisyyden funktiona aivan kuin laserinkin. Maserin etu on se, että lähtevän RF:n avaruuskulma saadaan pienemmäksi kuin millään suunta-antenneilla. Haittana taas se, että ainostaan pulssikoodattu modulaatio on mahdollinen.

        Vaimennus riippuu ainostaan siitä (jos ollaan tyhjiössä) miten säteily hajoaa.

        Jos saataisiin täysin suunnattu säteily, ei vaimenisi. Tällöin ei tarvita mitään maagista selitystä asialle.

        Yksinkertaisesti mitä suuremmalle poikkipinnalle säteily leviää, sitä pienmmäksi intensiteetti laskee. Aivan kuin vaikka taskulampulla valaistessa huomaa käytännössä.

        Voimakkuus on siis suoraan kokonaissäteily jaettuna pinta-alalle (silloin kun jakautuu tasaisesti), jolle se leviää.
        Mikäli pinta-ala riippuu etäisyydestä, silloin voimakkuus on etäisyyden funktio siten kuin pinta-ala riippuu etäisyydestä. Riippuu siis vain välillisesti etäisyydestä.


    • Renlund

      Kyllähän kuun ja maan väli mitattiin laserilla! Kuun pinnalle laitettiin 5x5 peili ja etäisyys mitattiin laaserilla!

    • ?????????????????

      Valo on käsittääkseni ainetta koska se on materiasta syntyisin, samoin kuin ajatuskin joka on materiasta kehityksen kautta syntynyt.
      Hiukkaset taas ovat ajattomia, joten ne voivat olla hetkessä missä tahansa, koska aika ei ole niiden liikkeen esteenä.

      • piutuyfytid

        Valo ei ole ainetta. Fotonin lepomassa on nolla.
        Hiukkaset eivät voi olla hetkessä missä tahansa.


    • ufo75moi

      Valo heikkenee kuten aallot merellä.

    • suooooli

      Ööö???
      Ooonks mä suoli24:n palstalla? Miten voi olla totta, että tuli heti (todella) fiksuja vastauksia?
      Missä on normaali suolen tuotos?!

      Lääkkeet on varmaan jäänyt väliin mulla, hallusinoin...

    • että siitä

      Miksi? Kaikkeen ei vain ole vastausta. Painovoimaankaan ei ole vastausta. Avaruuteen ei ole vastausta miksi mikin. Miksi musta aukko ja mitä sen takana? Lopetin ajat sitten moisten miettimisen ja päädyin tulokseen on luotu maailmankaikkeus ja se todella hieno luojan työ.

      • 1000

        Mutta tähän on. Vastaus on tullut tässä ketjussa moneen kertaan.


      • ökjgljkhf

        Painovoiman selitti Einstein 1915.
        Avaruuden syntymän teoria on melkoisen vankka.
        Musta aukko syntyy kun riittävän suuri massa on riittävän pienellä alueella. Miksi sen takana olisi jotain?

        hylkäsit tieteen ja korvasit sen uskolla. Onhan se valinta tuokin. Kirjoittelet vaan vähän väärällä palstalla.


    • 11212133422

      Ihme valopäitä taas. Kovasti tuli ihmettelyä "miten joku voi olla noin pihalla", mutta ei yhtä ainutta selitystä sille, että jos kvantti-ilmiöt eivät muka vaikuttaisi MILLÄÄN TAVALLA siinä miten valo avaruudessa valaisee, niin miten voimme nähdä jotain 10000000 valovuoden päässä olevia kappaleita, kun yksinkertaisella matematiikalla saadaan selville että jos perinteinen hiukkanen irtoaa siellä olevan kappaleen pinnasta vaikka planckin etäisyydellä toisistaan niin näistä yksikään ei välttämättä osu koko maapalloon, saati sitten että jokainen ihminen voi nähdä kappaleen katsomalla taivaalle oli missä vaan. Koska tiedämme että kvanttimekaniikan ilmiöt ovat AIVAN VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ sen kannalta että voimme ylipäätään nähdä mitään, että perinteisistä hiukkasista koostuvalla valolla voisimme nähdä vain muutaman kilometrin päähän, ei ole mitenkään itsestäänselvää että valoteho heikkenee nimenomaan etäisyyden, ei havaitsijoiden määrän mukaan.

      Ja Heh ! vielä toisessa ketjussa kehtasi väittää pitävänsä suuressa arvossa sitä, että ihminen jota jokin asia askarruttaa, voi koska tahansa kysyä siitä enemmän tietävältä!

      • Heh !

        >

        Ei. Sinä se hölmö olet. Sehän nähtiin oitis aloituksestasi.

        >

        Tosiaan, jos yksikään fotoni ei osu mittalaitteeseen, mitattavaa asiaa ei voida nähdä. On hyvin paljon kohteita, joista tulee niin vähän fotoneja, ettei ko. kohdetta vaan nähdä. Riittävän kirkas kohde nähdään vaikka sitten 12 mrd vv päästä - ei tosin paljaalla silmällä.

        >

        Juuri tästä näkee, miksi Sinua pidetään heti alusta saakka pihalla olevana pellenä. Et tullut kysymään asiaa vaan esittämään omia kuvitelmiasi.

        >

        Jep. Mutta kysy. Älä esitä jotain omia kuvitelmiasi ja heti yritä väittää, että esim. kvanttifysiikka olisi väärässä tai puutteellinen. Sait oikein erittäin hyviä vastauksia, mutta näistä vastauksista huolimatta esität vielä tuota samaa uskomustasi. Mikä sitten olet, jos et pihalla oleva, kun et kerran tajua kerrasta ?


    • 6433463

      Eli mikä nyt on vastaus kysymykseen: missä määrin kvantti-ilmiöt voivat assistoida näkemistä? Onko sille jotain tiedossa olevia rajoja? Onko fotonin toiminta-alue esim. jokin tietty astekulma alkuperäislähteestä mitattuna, riippumatta siitä kuinka suuriin etäisyyksiin lopulta päädyään? Vai onko törmäilyillä muiden samasta lähteestä lähteneiden fotonien kanssa jotain vaikutusta?

      • Qed

        Lukaiskaapa kaikki Feynmanin QED liittyvä luentosarja ISBN 0691125759. Valaisee tätä sähkömagneettinen kentän käytöstä aikasta hyvin. Siis kyllä kaikki perimmiltään toimii kvanttimekaniikan säännöillä, mutta ei siskoista kannata niin monimutkaisesti mallintaa. Taitekertoimet sähkömagneettinen kentän heikentyminen yms. Ovat riittävän hyviä aproksimaatioita lähes kaikissa tapauksissa.


    • Anonyymi

      Haistakaa paska

    • Anonyymi

      -- kanuunan kuulan vauhti lopahtaa loppua kohden , uso se.

      Miten kävisi kanuunan kuulan vauhdille vakuumissa ja avaruuden todella tyypillisen pienessä painovoimassa? Lopahtaako se vauhti loppua kohti? Uson sen, jos todistelet.

      • Anonyymi

        Kappale säilyttää liiketilansa ellei siihen vaikuta ulkoisia voimia.
        Joku on tainnut sanoa jotain tuon suuntaista joskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kappale säilyttää liiketilansa ellei siihen vaikuta ulkoisia voimia.
        Joku on tainnut sanoa jotain tuon suuntaista joskus.

        Kappale ei saavuta liiketilaa ellei siihen vaikuta ulkoisia voimia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kappale ei saavuta liiketilaa ellei siihen vaikuta ulkoisia voimia...

        Tänään ei vaan ole liiketilaa, sellasta se joskus on.


    • Anonyymi

      Valo heikkenee koska kauas on pitkä matka eikä sinne niin vaan ehdi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe